Kokoomuksessa Joensuun puoluekokouksen kannanotosta:
Innovaatiot ja osaajat elinehto Suomen taloudelle
Kokoomus on huolissaan viimeaikaisista tutkimuksista, joista käy ilmi että Suomi ei enää houkuttele kansainvälisten
yritysten uusia tutkimus- ja tuotekehitysinvestointeja. Suomen sijasta uudet investoinnit sijoitetaan kehittyviin
yhteiskuntiin, joissa työvoima on edullista ja koulutustaso kohtuullisella tasolla.
Kasvavat, uudet taloudet ovat samoilla alueilla kuin edulliset työvoimakustannukset, näin ollen siellä syntyy edullista
massatuotantoa, jonka kanssa Suomi ei voi kilpailla. Kehittyvien maiden osaamisen taso paranee vauhdikkaasti ja se
mahdollistaa yhä kehittyneemmän tuotannon siirtymisen niihin. Myös kehittyvien maiden omat kasvavat markkinat
houkuttelevat tuotantoyrityksiä.
Suomessa voi säilyä vahva teollisuus vain jos tuotamme luovia, innovaatioasteeltaan huippua olevia tuotteita tai
palveluja. Pärjätäksemme kansainvälisessä kilpailussa teollisuuden tuotannon on oltava entistä tasokkaampaa ja
syvempää osaamista vaativaa. Tekniikan jatkuvaa kehitystä on pystyttävä käyttämään hyväksi.
Lisäarvona
kilpailukykyisiin tuotteisiin liitetään nykyisin entistä enemmän myös niihin liittyviä palveluita. Korkealaatuisten
tutkimus- ja tuotekehityspalveluiden nykyistä laajempi markkinointi ja myynti ulkomaille olisikin yksi konkreettinen
toimenpide, joka auttaisi Suomea pysymään markkinoiden kilpailukykyisimmässä kärjessä.
Innovaatioita tuottavaa teollisuutta tukeaksemme on tärkeää, ettei uusien teknologioiden käyttöönottoa rajoiteta turhalla
lainsäädännöllä. Innovaatioiden kaupallistamisen tukemiseksi on etsittävä uusia rahoitusmuotoja kiinnittäen erityistä
huomiota pk-yrityksiin. Kansainvälisessä kilpailussa Suomen valttina on myös markkinoiden erinomainen soveltuvuus
pilotti- ja testiympäristöksi kokonsa puolesta.
Kilpailukykyä voidaan edelleen tukea luomalla valtion taholta edellytyksiä uusien innovaatioiden nopealle
käyttöönotolle, kuten tehtiin 1990-luvulla kolmannen sukupolven matkapuhelinverkkojen toimilupien kanssa. Uusien
teknologioiden käyttöönotto tarjoaa mahdollisuuksia myös laajalle alihankkijateollisuudelle ja edistää näin suomalaista
tuotantoa sen kaikilla tasoilla.
Suomi on ollut pitkään kilpailukykyinen, uutta teknologiaa kehittävä ja soveltava maa. Tämän aikaansaamisessa
Kokoomus on ollut mukana aktiivisesti 16 edellisen hallitusvuoden aikana. Merkittävää on ollut huippuosaamiseen ja
huipputekniikkaan perustava vientiteollisuuden kasvu.
Innovaatioketju on heikentynyt johtuen erityisesti teknillistieteellisen, mutta myös luonnontieteellisen perustutkimuksen
ja opetuksen resurssipulasta. Myös liiketoimintaosaamista on parannettava. Meidän on jälleen välttämätöntä huolehtia
siitä, että teknologian tutkimuksen ja kehityksen toimintaympäristö ja siihen liittyvät kannustavat ja houkuttelevat
puitteet ovat nyt ja tulevaisuudessa Suomessa EU:n tai jopa maailman huippua.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.