Mersun oikeudet

Millä oikeudella ohittelette holtittomasti? Jos Wanha Waka 200D kiihtyykin muussa rytmissä kuin muu liikenne ei se ole syy ohittaa!

Sopisi liikenteessä osoittaa hieman arvostusta meille MB-miehille, jotka sentään ymmärrämme hyvän päälle.
20858
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Meseihin voisi laittaa jo maahantuojalla sellainen iso punainen kolmio taakse (hitaan ajoneuvon merkki). Muillakin työkoneilla on sellainen.
Ja ohihan tuollaisen täytyy päästä, sillä kukaan ei vapaaehtoisesti halua saada kaasumyrkytystä. Ja edessä ajaminen on turvallisempaa, koska siellä näkee paremmin. Ei tarvitse ajaa mustassa nokipilvessä. =D

Äänestä
  • Et vissiin ole koskaan ole Mersussa istunut? Vaikka 123 olisi missä kunnossa, niin aina se nykyautot hakkaa. Ja pystyy itse korjaamaan, vaikka harvoinhan teiden kuninkaaseen vikoja tulee.

    Ja tiedoksi, olen ihan tavallinen raveja harrastamaton Mersumies.

    Äänestä

  • 200D:llä on usein ennemmin perillä 500-1000km ajon jälkeen,kuin monella muulla merkillä.
    Olen myös havainnut,että toisinaan muilla merkeillä ei edes pääse perille.

    Äänestä

  • MB-man kirjoitti:

    Et vissiin ole koskaan ole Mersussa istunut? Vaikka 123 olisi missä kunnossa, niin aina se nykyautot hakkaa. Ja pystyy itse korjaamaan, vaikka harvoinhan teiden kuninkaaseen vikoja tulee.

    Ja tiedoksi, olen ihan tavallinen raveja harrastamaton Mersumies.

    hakkaa nykyautot vain kiihdytysmatkan pituudessa.. et kai tosissasi kuvittele että joku olis kateellinen ikälopusta, rumasta, laiskasta ja savuttavasta pommista ?

    Äänestä

  • MB-man kirjoitti:

    Et vissiin ole koskaan ole Mersussa istunut? Vaikka 123 olisi missä kunnossa, niin aina se nykyautot hakkaa. Ja pystyy itse korjaamaan, vaikka harvoinhan teiden kuninkaaseen vikoja tulee.

    Ja tiedoksi, olen ihan tavallinen raveja harrastamaton Mersumies.

    Täysi paska.
    Kuka viittii ajaa moisella esihistoriallisella jäänteellä??
    No, tietysti sitten kait onnettomat luuserit joilla ei ole kotona muuta tekemistä ku hieroa sitä romua illat pitkät.

    Äänestä

  • Mb kirjoitti:

    200D:llä on usein ennemmin perillä 500-1000km ajon jälkeen,kuin monella muulla merkillä.
    Olen myös havainnut,että toisinaan muilla merkeillä ei edes pääse perille.

    tuo nopeus perustuu ? ei ainakaan siihen että vanhalla väljäalustaisella mersunraadolla jaksais ajaa pidempään.. selkänojatkin paskana jokaisesta, heiluvat sivusuunnassa penkkiin nähden. mut onhan se hyvä auto samanikäiseen toyotaan verrattuna..

    Äänestä

  • on ---> kirjoitti:

    Täysi paska.
    Kuka viittii ajaa moisella esihistoriallisella jäänteellä??
    No, tietysti sitten kait onnettomat luuserit joilla ei ole kotona muuta tekemistä ku hieroa sitä romua illat pitkät.

    Esimerkiski minä ajan oikein mielelläni 123-korisella. Vanhahan 1984-mallinen auto on, mutta vajaat 240 tkm ajettuna ei ikäloppu. Bensaversiolla saa muuten jumalattomasti pitkiä katseita -- harva uskoo, että "taksimersu" painaa ohituskaistoilla ohi muiden muassa. Lisäksi auto on etenkin ryhdikkäänä yksilönä ja oikean värisenä kaunis.

    Äänestä

  • nih kirjoitti:

    ryhdikkäänä yksilönä.. niinpä.. ryhdikkäät 123:t ovatkin jo harvassa.. se siitä ja sen kestosta. lisäksi toi kori ei todellakaan ole kaunis. minkään värisenä. vanhan romun näköinen. vanha, mutta tyylikkääksi liian uusi.

    Äänestä

  • Toope kirjoitti:

    tuo nopeus perustuu ? ei ainakaan siihen että vanhalla väljäalustaisella mersunraadolla jaksais ajaa pidempään.. selkänojatkin paskana jokaisesta, heiluvat sivusuunnassa penkkiin nähden. mut onhan se hyvä auto samanikäiseen toyotaan verrattuna..

    voi ajaa autobaanalla yhtäsoittoa vaikka 700km nopeudella 150-160kmt,eikä tarvitse käydä välillä tankkaamassa kun on 70l tankki,ja kuluttaa niin vähän dieseliä. (124 200D)

    Äänestä

  • MB-man kirjoitti:

    Et vissiin ole koskaan ole Mersussa istunut? Vaikka 123 olisi missä kunnossa, niin aina se nykyautot hakkaa. Ja pystyy itse korjaamaan, vaikka harvoinhan teiden kuninkaaseen vikoja tulee.

    Ja tiedoksi, olen ihan tavallinen raveja harrastamaton Mersumies.

    Ei tuo 123 enää mikään huippu auto ole... Hiukka nykyaikaisempiakin löytyy. Mieluummin minä ainakin ostaisin jonku pari vuotta vanhan kaaran kuin 10 vuotta vanhan MB:n. Tämä on vain mun mielipide. Älä MB-man viitsi provota....

    Äänestä

  • Toope kirjoitti:

    tuo nopeus perustuu ? ei ainakaan siihen että vanhalla väljäalustaisella mersunraadolla jaksais ajaa pidempään.. selkänojatkin paskana jokaisesta, heiluvat sivusuunnassa penkkiin nähden. mut onhan se hyvä auto samanikäiseen toyotaan verrattuna..

    on edelleen vahva ettei 200D ole mitään sanomista vaikka 2-4 vuotta vanhojen autojen kanssa.... Usein loppuun ajettuja ja aina rikki. En ymmärrä miksi jotkut provoavat että MB on ainoo kunnon auto. Itse omistan MB:n ja voin sanoa sen olevan hyvä muttei se täydellinen ole ikää sillä ei ole kun reilut 6kk ja silti ollut jo rikki.

    Äänestä

joten miten niille voisi mitään arvostusta osoittaa.

Aikanaan, kun otin paljon työntekijöitä töihin, oli yleinen periaatemuidenkin töihinottajien keskuudessa, että jos työnhakijalla on MB, se on tyhmä, joten sitä ei ainakaan oteta.

Tuntuukohan tutulta?

Äänestä
  • Opettele kirjoittamaan oikein,muuten sinua ei oteta edes huumorimielessä vakavasti.

    Äänestä

  • Mb kirjoitti:

    Opettele kirjoittamaan oikein,muuten sinua ei oteta edes huumorimielessä vakavasti.

    kun et osaa kirjoittaa sen vertaa. Kysy joltain lukeneelta, tuleeko pilkun jälkeen välilyönti vai ei.

    Muuten asiastahan olitkin ilmeisesti samaa mieltä, kun ei ollut aihetta sitä kommenoida. Asia ei ilmeisesti ollut niin vaikea, ettei sitä olisi MB-mieskin ymmärtänyt.

    Juttu muuten oli tosi!

    PS. Välilyöntinäppäin on se pitkä siinä etualalla.

  • oi kirjoitti:

    Kysy sinä teinienkeli itseltäsi käytöksen kultaisia kirjoitustapoja,ellei äitisi ole niitä kovaan kalloosi saanut taotuksi.
    Mikä tulee ensimmäisen,yhden ohittavan,takaapäin tulevan,viimeiseksi jäävän,ohitetuksi tulevan,viimeisen ohittajan ja ensimmäiseksi ohitetun jälkeen seuraavaksi?

    terv. MENSALAINEN (MUTTA OLETKO SINÄ?)

    Äänestä

  • ...jaaha, työntekijät valittiin siis sinun firmassasi automerkin perusteella. No, kannattaa sitten miettiä oikein kovasti kumman tyhmyydestä se kertoo, työntekijän vai työnantajan.

    Äänestä

Miksi sama keskustelunavaus poistettiin "Liikenne"-palstalta????

Mitä Suomi24-sääntöjen kohtaa tämä rikkoo????

Äänestä
  • vain sitä että olet säälittävä uikuttaja.

    Äänestä

2-sataset dieselit vois hyvin kieltää ainakin kehä ykkösen sisäpuolella. Liikenteen tempo on jo nykyisin länsi-euroopan hitain (autoja/neliökilomerti). Jäi vielä epäselväksi mitä hyvää on mersussa??

Äänestä

Kommentoi aloitusta

MB-man kirjoitti:

Millä oikeudella ohittelette holtittomasti? Jos Wanha Waka 200D kiihtyykin muussa rytmissä kuin muu liikenne ei se ole syy ohittaa!

Sopisi liikenteessä osoittaa hieman arvostusta meille MB-miehille, jotka sentään ymmärrämme hyvän päälle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu