Vanhanen: Pakkolunastukset ratkaisu tonttipulaan

PÄÄMINISTERI MATTI VANHANEN (kepu)PITÄÄ MAA-ALUEIDEN PAKKOLUNASTUSTA YHTENÄ MAHDOLLISUUTENA RATKAISTA PÄÄKAUPUNKISEUDUN TONTTIPULA

Pääministeri Vanhanen kritisoi voimaakaasti pääkaupunkiseudun kuntien tonttipolitiikaa MTV3:lle 29.4.04 ja muistutti, että kunnilla olisi kaikki keinot käytettävissään.

"Kyllä se viikontakainen uutinen siitä, että pääkaupungin kolme kaupunkia yhteensä pystyvät myymään vain 18 kunnantonttia tänä vuonna, on jokseenkin skandaali" Vanhanen sanoo.

Vanhanen sanoi myös, että lainsäädännön puolesta kunnilla on kaikki välineet käytettävissään vapaehtoisesta yhteistyöstä tonttien pakkolunastamiseen asti.
"ei tarvita lainsäädäntöä lisää, siltä puolelta on kaikki kunnossa" Vanhanen toteaa.

Lisäksi pääministeri Vanhanen toteaa, että kuntien pitää kohdella Suomen valtiota samalla tavalla kuin muitakin maanomistajia.

Tietolähde: MTV3:n Huomenta Suomi 29.4.2004
1175
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Minun mielestä nämä pakkolunastukset on väärin, eihän nyt ihmiseltä pitäis voida viedä kerran maksettua tonttia pilkkahinnalla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mahdollisuus tuli käytettyä... kirjoitti:

PÄÄMINISTERI MATTI VANHANEN (kepu)PITÄÄ MAA-ALUEIDEN PAKKOLUNASTUSTA YHTENÄ MAHDOLLISUUTENA RATKAISTA PÄÄKAUPUNKISEUDUN TONTTIPULA

Pääministeri Vanhanen kritisoi voimaakaasti pääkaupunkiseudun kuntien tonttipolitiikaa MTV3:lle 29.4.04 ja muistutti, että kunnilla olisi kaikki keinot käytettävissään.

"Kyllä se viikontakainen uutinen siitä, että pääkaupungin kolme kaupunkia yhteensä pystyvät myymään vain 18 kunnantonttia tänä vuonna, on jokseenkin skandaali" Vanhanen sanoo.

Vanhanen sanoi myös, että lainsäädännön puolesta kunnilla on kaikki välineet käytettävissään vapaehtoisesta yhteistyöstä tonttien pakkolunastamiseen asti.
"ei tarvita lainsäädäntöä lisää, siltä puolelta on kaikki kunnossa" Vanhanen toteaa.

Lisäksi pääministeri Vanhanen toteaa, että kuntien pitää kohdella Suomen valtiota samalla tavalla kuin muitakin maanomistajia.

Tietolähde: MTV3:n Huomenta Suomi 29.4.2004

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu