Jos joku on päätynyt ateismiin, kaiketi hän on päätöksensä itselleen perustellut, samoin uskovainen oman uskonsa. Miksi siitä pitää kinastella? Eikö olisi järkevämpää pohtia, miten yksilöinä ja sosiaalisena yhteisönä kehittyisimme kohti parempaa?
Eettiset ja moraaliset kysymykset ovat askarruttaneet ihmisiä vuosituhansia. Samoin se, miten ja miksi havaittava maailmamme on syntynyt. Koska mitään yksiselitteistä vastausta ei ole kyetty antamaan, useimpien mielestä varteenotettavaksi selitykseksi käy Jumala. Pentateukki, Toora tai miksi kukakin haluaa sitä nimittää, on mielenkiintoinen sumerilais-seemiläinen yritys kuvata maailman luomista. Vanha Testamentti kokonaisuudessaan sisältää myös ihmiskunnan kollektiiviseen kokemukseen perustuvat etiikan ja moraalin peruslait, jotka ovat jatkuvasti relevantteja. On naurettavaa väittää, kuten joku tällä palstalla tekee, että hänellä on "omat eettiset ja moraalisääntönsä". Miten joku yksilö voisi muka elää yhteisössä omin moraalisäännöin, välittämättä yhteiskunnan yleisistä normeista.
Kristityt ovat vuosisatojen aikana syyllistyneet erilaisiin julmuuksiin ja väärinkäytöksiin, mutta ei kai kukaan voi tosissaan väittää, etteikö noita vääryyksiä olisi tapahtunut, jos kristinuskoa ei olisi ollut olemassa. Historiaan tapahtumia on tarkasteltava aina oman aikansa kontekstista käsin. On hedelmätöntä syytellä menneitä sukupolvia, jos emme ota virheistä opiksemme.
Useimmat tuntemani ateistit ovat ns. käytännön ateisteja (hyväksyvät kuitenkin kristillisen etiikan ja moraalin). Elämä sekularisoituneessa yhteiskunnassa on vienyt heiltä jumaluskon (he pitävät sitä tarpeettomana). Monet ovat jopa teologisen koulutuksen saaneita, mutta usko on pinnallistunut. Ymmärrän, että nykyihmiselle ei enää riitä "lapsenusko". Tuskin kukaan enää ottaa Raamattua kirjaimellisesti, eikä se ole edes kirkkojen mielestä tarpeen. Jo aikoja sitten Raamattu on useimmissa kirkkokunnissa ymmärretty allegoriana. Tärkeintä on sen moraalisen perusopin ymmärtäminen ja hyväksyminen. Uuden Testamentin osalta ymmärrän asian olevan toisin.
Toivon, että ateistit ja jumaluskoiset esittäisivät jotain uutta, eeettisesti ja moraalisesti rakentavaa, sellaista, joka ei perustu kristilliseen moraaliin tai etiikkaan. Islamin tai idän uskontojen opit eivät kelpaa.
Aatteina ateismista tai jumaluskosta ei ole mitään hyötyä, jos ne vain täyttävät yksilön subjektiiviset, egoistiset tarpeet.
Eettiset ja moraaliset kysymykset ovat askarruttaneet ihmisiä vuosituhansia. Samoin se, miten ja miksi havaittava maailmamme on syntynyt. Koska mitään yksiselitteistä vastausta ei ole kyetty antamaan, useimpien mielestä varteenotettavaksi selitykseksi käy Jumala. Pentateukki, Toora tai miksi kukakin haluaa sitä nimittää, on mielenkiintoinen sumerilais-seemiläinen yritys kuvata maailman luomista. Vanha Testamentti kokonaisuudessaan sisältää myös ihmiskunnan kollektiiviseen kokemukseen perustuvat etiikan ja moraalin peruslait, jotka ovat jatkuvasti relevantteja. On naurettavaa väittää, kuten joku tällä palstalla tekee, että hänellä on "omat eettiset ja moraalisääntönsä". Miten joku yksilö voisi muka elää yhteisössä omin moraalisäännöin, välittämättä yhteiskunnan yleisistä normeista.
Kristityt ovat vuosisatojen aikana syyllistyneet erilaisiin julmuuksiin ja väärinkäytöksiin, mutta ei kai kukaan voi tosissaan väittää, etteikö noita vääryyksiä olisi tapahtunut, jos kristinuskoa ei olisi ollut olemassa. Historiaan tapahtumia on tarkasteltava aina oman aikansa kontekstista käsin. On hedelmätöntä syytellä menneitä sukupolvia, jos emme ota virheistä opiksemme.
Useimmat tuntemani ateistit ovat ns. käytännön ateisteja (hyväksyvät kuitenkin kristillisen etiikan ja moraalin). Elämä sekularisoituneessa yhteiskunnassa on vienyt heiltä jumaluskon (he pitävät sitä tarpeettomana). Monet ovat jopa teologisen koulutuksen saaneita, mutta usko on pinnallistunut. Ymmärrän, että nykyihmiselle ei enää riitä "lapsenusko". Tuskin kukaan enää ottaa Raamattua kirjaimellisesti, eikä se ole edes kirkkojen mielestä tarpeen. Jo aikoja sitten Raamattu on useimmissa kirkkokunnissa ymmärretty allegoriana. Tärkeintä on sen moraalisen perusopin ymmärtäminen ja hyväksyminen. Uuden Testamentin osalta ymmärrän asian olevan toisin.
Toivon, että ateistit ja jumaluskoiset esittäisivät jotain uutta, eeettisesti ja moraalisesti rakentavaa, sellaista, joka ei perustu kristilliseen moraaliin tai etiikkaan. Islamin tai idän uskontojen opit eivät kelpaa.
Aatteina ateismista tai jumaluskosta ei ole mitään hyötyä, jos ne vain täyttävät yksilön subjektiiviset, egoistiset tarpeet.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Lajimme vahvuus lienee juuri totuuden etsimisessä ja tutkimisessa. Eli luonnollinen halu oppia TIETÄMÄÄN asioita on niin teismissä kuin ateismissakin suurimpana pyrkimyksenä. Ja minä taas vastoin sinua näen näiden kahden aatteen vastakkainasettelussa kehityksen siemenen. Ellei mielipiteitä vaihdeta, yhteiskunta ei kehity. Näin ikävästi oli käydä, kun ahdasmielinen kirkko aikanaan jarrutti mm. tähti- ja luonnontieteellisten totuuksien löytämistä.
...alettaisi sitä iänikuista jankutusta niistä kirkon virheistä!
Juurihan minä kirjoitin, että kirkko on tehnyt karkeita virheitä, mutta ajattele, millaisessa kaaoksessa maailma olisi saattanut olla Rooman maailmanvallan hajotessa, ellei kirkkoa olisi ollut ylläpitämässä jonkinlaista moraalia ja ryhtiä! Olihan pakanoilla Euroopassa omat mahdollisuutensa kansainvaellusten aikana. Miksi niiden maailmankatsomukset ja tavat hävisivät kristinuskolle? Miksi Attila ja muut idän valloittajat eivät saaneet Eurooppaa lopullisesti haltuunsa vaan kristinuskon kannattajat voittivat? Uskovaisten mielestä Jumala vaikutti historiassa, käytännön ateistille ehkä riittää tieto, että kreikkalais-roomalainen sivistys säilyi Euroopassa, koska se oli synergisoitunut oikealla historian hetkellä kristinuskoon.
Emmehän me voi kerralla heittää koko kristillistä kulttuuriperintöämme romukoppaan. Venäjällä sitä yritettiin juuri viime vuosisadalla, mutta siellä kiihkeimpiä uskovaisia ovat nykyään entiset kommunistit!
Asenteet ja tavat muuttuvat kyllä vähitellen. Telaketjuateismi on osaltaan vain jarruttanut kehitystä jyrkällä dokmaattisuudellaan.
Minä poika se vain korjasin epäsuoraa väitettäsi, jonka mukaan ateistien ja jumaluskovien "kinaaminen" ei muka olisi järkevää puuhaa kehityksen kannalta.
Toisistaan eriävien mielipiteiden vaihto (kutsuttakoon sitä sitten vaikka kinaamiseksi) herättää uusia kysymyksiä ja avartaa ihmisen maailmankatsomusta. Ja ellei rakentava keskustelu ole tie kehitykseen, niin mikä sitten on?
Miksi täytyy pyrkiä parempaan?
...nykyiseen olotilaasi, niin ei sinun kannaltasi minkään vuoksi.
Sotien keskellä kärsivät, miljoonat nälkäänäkevät, yhteiskunnallisesti alistetut, vaille hoitoa jääneet sairaat ym. saattavat olla ehkä toista mieltä.
Mutta eihän se mitään, kunhan sinulla on hyvä olla!
ärsyttävä kipale, aber:
"minä kysyn, oisko helpompaa
kulkee niin kuin sokeena ja olla
kuin ei huomaiskaan
asioiden suhteita ja niiden ristiriitoja
ja kaikkee, mikä tuskaa lisää kuitenkin" :P
Hienoa, täällä on joku joka ei vauhkoa ajatuksistaan ja kirjoittaakin vielä jopa asiallisesti.
"Jos joku on päätynyt ateismiin, kaiketi hän on päätöksensä itselleen perustellut, samoin uskovainen oman uskonsa. Miksi siitä pitää kinastella? Eikö olisi järkevämpää pohtia, miten yksilöinä ja sosiaalisena yhteisönä kehittyisimme kohti parempaa?"
Niin, tätä minäkin olen usein miettinyt. Kummalista kyllä usein ateistit, jotka halveksivat uskovaisten käännyttämisintoa ja pauhaamista harjoittavat täysin tätä samaa. He saavat vain nautintoa siitä, että kumoaisivat kristittyjen ajatuksia, saisivat kunnolla nälvityä ja ehkäpä jonkun jopa luopumaan uskostaan. Mistä moinen into? Mitä nautintoa he saavat jonkun mailmankuvan mahdollisesta romuttamisesta? Heillä monilla on pakonomainen tarve saada muut uskomaan ja ajattelemaan kuin itse tai ainakin itsetuntoaan kohottaakseen voittaa väittely. Uskovaisia ymmärrän käännyttämisinnossaan edes sen vereran, että heillä saattaa olla aito hätä ihmisten puolesta, jotka eivät usko. Onhan toki kyllä uskovaisiakin, jotka tahtovat vain väitellä ja tekevät käännytystyötä velvollisuudesta.
Itse kuitenkin etsisin hedelmällistä keskustelua ihmisten välillä ja tahtoisin rakentaa omaa maailmankuvaani, jossa keskustelut eri tavalla ajattelevien kanssa on tärkeä osa. Se ettei osaa keskustella kuin nälvimällä kertoo kasvamattomuudesta, oli kyseessä uskovainen, ateisti tai kuka tahansa.
Olen nauttinut siitä, että olen hyvien opettajien johdolla saanut keskustella moraalista, arvoista ja etiikasta sekä uskonnon ryhmässä, että ET.n ryhmässä. Itse taistelin tämän mahdollisuuden saada opiskella molempia aineita.
"Eettiset ja moraaliset kysymykset ovat askarruttaneet ihmisiä vuosituhansia. Samoin se, miten ja miksi havaittava maailmamme on syntynyt. Koska mitään yksiselitteistä vastausta ei ole kyetty antamaan, useimpien mielestä varteenotettavaksi selitykseksi käy Jumala. Pentateukki, Toora tai miksi kukakin haluaa sitä nimittää, on mielenkiintoinen sumerilais-seemiläinen yritys kuvata maailman luomista. Vanha Testamentti kokonaisuudessaan sisältää myös ihmiskunnan kollektiiviseen kokemukseen perustuvat etiikan ja moraalin peruslait, jotka ovat jatkuvasti relevantteja. "
"On naurettavaa väittää, kuten joku tällä palstalla tekee, että hänellä on "omat eettiset ja moraalisääntönsä". Miten joku yksilö voisi muka elää yhteisössä omin moraalisäännöin, välittämättä yhteiskunnan yleisistä normeista."
Totta. Toisaalta olemme myös jokainen kulttuurimme kasvatteja emmekä pääse siitä millää'n eroon, emme pysty erottelemaan sitä mikä olisi meissä kulttuurin tuotetta ja mikä oman ajattelumme tulosta. Ja toisaalta oma jattelummekin sekä kielelliset ilmaukset nojaavat vallalla olevaan kulttuuriin.
Kristinuskon perusmoraalisäännöt, jotka sisältävät mm. lähimmäisen kunnioittamisen - sen että tekee toiselle kuinka tahtoisi itselleen tehtävän - sopii mielestäni oivasti moraalin pohjaksi ja minusta onkin järjetöntä pyrkiä eroon moraalista, joka on toimiva, vain siitä syystä, että siihen liitetään sana uskonto.
Jos hyvä ja paha on täysin suhteellista ja yksilöstä siis riippuvaa, olisi yhteiskuntamme aikamoisessa kaaoksessa.
Uskontoa on kovasti yritetty kitkeä yhteiskunnasta, mutta surullista kyllä filosofia ei ole korvannut sen paikkaa moraalin miettijänä sekä määrittäjänä. Mitä parempaa tämän kristillisen moraalipohjan halveksujilla on tarjota tilalle? Sitäkökö vain, että luotetaan yksilön arviointikykyyn, jätetään hänet arvotyhjiöön ja annetaan valita - katsotaan sitten mitä on seurauksena. Luultavasti täysi välinpitämättömyys tai eksistentialistinen tuska, joka ajaa ahdistuneisuuteen. Voisin sanoa ainakin, että henkilökohtaisesti valintani olisivat nämä ja olen ne kutakuinkin lävitsekin aikoinaan käynyt.
(Älkää nyt kukaan lukeko tätä taas niin, että väitän kaikkien uskonnottomien olevan ääliöitä tai että he eivät osaa tehdä ilman Jumalaa mitään hyvää.)
Elän ihmisen kanssa, joka on puhdasverinen agnostikko ja silti hän kykenee tekemään hyvää paljon enemmän kuin minä, joka olen uskonnollisesti virittäytynyt. Hän on kuitenkin käynyt lävitse vuosien filosofisen pohdinnan, kasvanut päätöksiinsä ajatustyöskentelyn ja valintojen kautta (kyennyt keskustelemaan erilaisten ihmisten kanssa, sekä lukenut monien uskontokuntien teoksia, filosofisaa, psykologiaa, sekä loputtomasti kaunokirjallisuutta). Hän on ajatteleva ja myötätuntoinen ihminen, joten hänellä tälläinen suhteellisen hyvän ja pahan käsitys toimii. Uskon kuitenkin, että varsin harva ihminen osaisi toimia näin kypsästi. On kuitenkin muistettava, että raha ja valta pyörittävät maailmaa ja ilman minkäänlaista yhteistä moraalipohjaa nämä ottavat yhä suuremman vallan.
"Kristityt ovat vuosisatojen aikana syyllistyneet erilaisiin julmuuksiin ja väärinkäytöksiin, mutta ei kai kukaan voi tosissaan väittää, etteikö noita vääryyksiä olisi tapahtunut, jos kristinuskoa ei olisi ollut olemassa. Historiaan tapahtumia on tarkasteltava aina oman aikansa kontekstista käsin."
Jatkuvasti me kaikki syyllistymme koko ajan julmuuksiin, joista kyllä tiedämme, mutta emme välitä, kun ne eivät ole tarpeeksi lähellä, eivätkä häiritse meitä. Me tahdomme elää materialistisessa yhteiskunnassa puolen maapallon väen kustannuksella. Samalla, kun surkuttelemme kehitysmaiden oloja, emme todellakaan olisi valmiita luopumaan kulutusyhteiskunnan ylellisyyksistä ja ylenmääräisestä mässäilystä. Ruokaongelmakin olisi helposti ratkaistavissa, mutta harva jaksaa välittää.
"On hedelmätöntä syytellä menneitä sukupolvia, jos emme ota virheistä opiksemme."
Ihminen nauttii siitä, että se saa arvostella kaikkia muita paitsi itseään.
"Tärkeintä on sen moraalisen perusopin ymmärtäminen ja hyväksyminen. Uuden Testamentin osalta ymmärrän asian olevan toisin. Toivon, että ateistit ja jumaluskoiset esittäisivät jotain uutta, eeettisesti ja moraalisesti rakentavaa, sellaista, joka ei perustu kristilliseen moraaliin tai etiikkaan. Islamin tai idän uskontojen opit eivät kelpaa. Aatteina ateismista tai jumaluskosta ei ole mitään hyötyä, jos ne vain täyttävät yksilön subjektiiviset, egoistiset tarpeet."
Itselleni tärkeintä Raamatussa on kokonaisvaltainen sisältö. Tarpeeksi kauan on tapeltu opinkappalaista, mutta se tärkein, mistä koko Uuusi Testamentti puhuu, eli rakkaus on unohdettu.
Ihminen on niin itsekäs olio, että se lähes aina tarvitsee jonkin porkkanan toimiakseen epäitsekkäästi. Kuinka siis "kouluttaa" ihminen siihen, että se ei jatkuvasti ajattele vain omaa parastaan? Siinä on ongelma, jota tuskin aivan heti ratkaistaan. Jokainen tietää kuinka vaikeaa tämä kamppailu henkilökohtaisesti on. Tai mistä minä tiedän jaksavatko ihmiset yleensä edes taistella.
Nihilismin ja oman elämän ympärille keskittyneen yhteiskunnan keskellä minun on ainakin hieman vaikea pysyä optimistisena. Tilannetta ei yhtään ainakaan paranne se, että yhteen sulautuneet juutalais-kristillinen ja kreikkalainen kulttuuri on tahdottu erottaa toisistaan ensimmäisen tilalle asettamatta mitään. Rationalismi ja tiede on pidetty käsittämättömän etiikkavapaana ja on ajoittain hurjaa kuunnella alansa johtavien tutkioiden kommentteja. Etiikka on vain sellainen ahdistava este, fossiilijäänne kristillisesttä kulttuurista.
Toivottavasti kukaan nyt ei kaiva mitään epäolennaisuuksia tekstistäni ja ala pelleilemään niiden kanssa. sellaista keskustelua on saanut käydä jo aivan tarpeeksi ja olettaisin teiltä rationaalisuuteen vannovilta jotain enemmän.
Niin kai se on jokaisen oma valinta, mihin uskoo tai on uskomatta. Siihen sitten vaikuttavat kasvatus, koulutunnit, muiden mielipiteet ja oma mietintä muiden asioiden lisäksi.
Itse en usko jumalaan niin kuin se kristinuskossa määritellään, mutta ei minulla ole mitään tarvetta alkaa siitä myöskään tappelemaan. Tämä on minun kantani ja yritän parhaani mukaan kunnioittaa muiden kantoja. Elikkä siis uskovien parissa ei viljellä hurttia jumala-huumoria (elleivät itse aloita ;) enkä myös ala siitä riitelemään. siinä se harmi onkin, että loppujen lopuksi on kovin vähän ihmisiä jotka todella vain haluavat keskustella eivätkä yritä todistaa itseää oikeaksi. Toisaalta ei minulla myös ole mitään tarvetta roikkua omassa kannassani vain jääräpäisyyttäni. Ihminen kasvaa ja kehittyy ja samalla muuttuu myös maailmankatsomus.
maailmassa on erilaisia uskoja ja uskomuksia niin julmettu määrä, että on aivan turha tapella niiden paremmuudesta. Eikö se usko ole parempi joka juuri sille yksilölle antaa jotain positiivista? On se sitten iloa, turvaa tahi jotain muuta. Jollekin se voi olla kristinusko ja toiselle islam. Tai sitten "uskomattomuus". niin kauan kuin sillä ei vahingoiteta muita tai aiheuteta muille pahaa mieltä niin jokainen pitäköön oman uskonsa. ja kuka meistä on se ylin taho joka voi julistaa toisen kannan vääräksi, etenkin kun puhutaan henkiasioista? Siksi en oikein tykkää, että aina perheet kuuluisivat samaan uskontokuntaan tai sitten kansat. jokainen on kuitenkin oma yksilönsä. Uskonvapaus on kuitenkin vielä usein vain yhdyssana. Kaunis ajatus joka ei toteudu. Toivon itse olevani kyllin järkevä joskus tulevaisuudessa kertomaan lapsilleni eri uskonnoista ja antaa heidän päättää itse kantansa yrittämättä puuttua siihen.
Itse luulen, että ne ketkä suurella pauhulla yrittävät toisia käännyttää omaavat joitain ongelmia omien ajatustensa kanssa tai sitten muiden eriävät mielipiteet loukkaavat häntä "kaiken totuuden tietäjänä". Itse jätän kyseiset henkilöt pauhaamaan yksinään. Kyse on usein vain suuresta egosta. suurin osa tyhmyyksistä johtuu juuri egosta. Ihanteellista on kun joku kykenee "vain" jakamaan mielipiteensä eikä sauhua pää tulessa totuuksia, olivatpa ne sitten mitä totuuksia tahansa.
Itse elän oman ja yhteiskunnan saneleman moraalin mukaan. Siinä on otteita kristinuskosta ja ne ovat usein yhteisiä muidenkin uskontojen kanssa. Kun pyrkii elämään nuhteettomasti omaa elämäänsä niin eiköhän siinä vältä suurimmat mokat. Muut huomioonottaen ja samalla viivalla. Oma moraalini on ikävuosien mukana tiukentunut ja välillä harmittaa tämä huomaamattomuus joka yhteiskunnassa vallitsee. Normaalit käytöstavat ovat joillain hukkuneet. Ei tervehditä, etuillaan, palautteen sijasta huudetaan jne jne kun on vain minä, minun nenäni ja napani. se on mielestäni kovin moukkamaista käytöstä niin uskovalta kuin ateistiltakin. Ei kaikki vanhat tavat ole huonoja tapoja. ikävä kyllä en voi keskustella kovin syvällisesti raamatusta, koska en itse ole siitä juuri irti saanut. Mutta kyllä kaikki kommentit ovat tervetulleita. Mielellään selkokielellä. Lueskelen näitä aina yövuorossa jolloin aivotoiminta ei ole ihan parhaimmillaan... :)
"Kristinuskon perusmoraalisäännöt, jotka sisältävät mm. lähimmäisen kunnioittamisen - sen että tekee toiselle kuinka tahtoisi itselleen tehtävän - sopii mielestäni oivasti moraalin pohjaksi - -"
Toiminta, joka perustuu mottoon "tee se toiselle, minkä tahtoisit itsellesi tehtävän", tuottaa hyvää vain silloin kun kaikki tahdomme samaa. Käytännössä haluamme kuitenkin usein eri asioita, joten tuon sinun esittämäsi ohjeen noudattaminen ei millään toimisi. Ei, vaikka sen olisi keksinyt itse Kaikkivaltiaan oma poika.
Seuraavaksi selventäviä esimerkkejä maailmasta, jossa olisi yleisenä lakina tämä jumalallinen elämän"viisaus" - Tee se muille, minkä haluaisit itsellesi tehtävän:
Haiseva juoppo haluaa, että jokainen vastaantuleva nainen suutelisi ja kourisi häntä. Lainkuuliaisena lasolin litkijänä spurgu olisi oikeutettu lähentelemään näitä naisia.
Ville viistoista vee haluaa joululahjaksi Play Station 2 -pelikonsolin. Näinpä hän päättää ilahduttaa sokeaa isoäitiään ja ostaa tälle samaisen pelikoneen ja pari raakaa räiskintäpeliä.
Muuten vain mielensä vioittanut haluaa, että häntä lyödään lekalla päähän. Siispä ei muuta kuin itse kadulle viattomia hutkimaan.
-
Tämä kaikki siis todistaa sen, että toisen hyvä onkin toisen paha, eli hyvä ja pahat ovat täysin riippuvaisia yksilön mieltymyksistä.
"Tämä kaikki todistaa sen, että toisen hyvä onkin toisen paha, eli hyvä ja paha ovat täysin riippuvaisia yksilön mieltymyksistä."
Juuri tätä vastaanhan "rakkauden käsky" on suunnattu. Yksilön pitää luopua egoistisista mieltymyksistään, tehdäkseen kanssaihmisensä onnelliseksi yhteisen hyvän nimissä. Ohjeen laatija, olkoonpa hän kuka hyvänsä, on tietysti edellyttänyt käskyn noudattajalta rationaalisen järjen käyttöä.
Hyvän ja pahan ongelma on aina askarruttanut ihmistä olipa hän pakana, ateisti tai jumaluskoinen. Hyvä ja paha ovat abstrakteja käsitteitä, jotka ihminen tajuaa, jos tajuaa, a priori. Huolestuttavaa kyllä, näyttä siltä, että äärimmäinen egoismi valtaa länsimaissa alaa (vrt. räikeä taloudellisen edun tavoittelu, nuorten mielettömät väkivallan teot). Eettistä kasvatusta on kouluissa lisättävä, tapahtuu se sitten uskonto- tai elämänkatsomustunneilla.
Hyviä pohdintoja. Tunnistan niistä paljolti itseni. Näinhän me useimmat olemme ajautuneet "käytännön ateisteiksi". Elämä hioo särmät ja yleensä ihminen saavuttaa tasapainon itsensä kanssa ennemmin tai myöhemmin. Kiihkoilu ei ole järkevää. Saattaahan käydä niin, että huomaakin kiihkoilleensa väärän asian puolesta!
Ole siis hyvä ja kerro, minkä asian olen mielestäsi ymmärtänyt väärin. Perustele.
Rakkauden käskyn, tai mikä onkaan, tulin vesittäneeksi juuri rationaalisen järjen avulla, yhteinen hyvä moraalisena tavoitteenani.
Mitä yhteistä hyvää ja korkeaa moraalia näet siinä, että spurgu haluaa naisten vastoin heidän tahtoaan suutelevan ja lääppivän häntä?
Entä siinä, että hakkaisit ihmisiä kadulla lekalla päähän omaksi nautinnoksesi?
Missä kohtaa tuollaisessa toiminnassa ilmenisi rationaalinen järki?
Et kai tosissasi väitä, että tuollainen toiminta liittyy jotenkin ateismiin?
Hienoa että on ihmisiä, jotka jaksavat asiallisesti kommentoida näitä keskusteluja :)
"Niin kai se on jokaisen oma valinta, mihin uskoo tai on uskomatta. Siihen sitten vaikuttavat kasvatus, koulutunnit, muiden mielipiteet ja oma mietintä muiden asioiden lisäksi."
Näinhän sen käytännössä pitäisi mennä. Kaikki pakko aiheuttaa vain tekopyhyyttä ja vihaa. Elämänkatsomus on jotain sellaista mitä ihmisen pitää itse käsitellä ja rakentaa, kukaan ei voi siirtää omaansa seuraavalle.
"Itse en usko jumalaan niin kuin se kristinuskossa määritellään,"
Jumala on jotain sellaista, että siihen on vaikea uskoa vain määrittelyiden mukaan. Koko sana on oikeastaan pilattu sillä, että siitä on tullut sisällyksetön käsite, joku ukko jossain - minulle se on paljon enemmän, mutta useimiten mahdoton määritellä, jos uskoo johonkin joka on tavallaan kaikki on sitä vaikea lähteä määrittelemään ja painottamaan vain tiettyjä ominaisuuksia :)
"mutta ei minulla ole mitään tarvetta alkaa siitä myöskään tappelemaan."
Voi, kun useampi ajattelisi niinkuin sinä. Minullakaan ei ole tarvetta lähteä tappelemaan ajatuksiani muille. Milelläni kuuntelen ateisteja miksi he ovat kantaansa päätyneet.
"siinä se harmi onkin, että loppujen lopuksi on kovin vähän ihmisiä jotka todella vain haluavat keskustella eivätkä yritä todistaa itseää oikeaksi"
Niitä on todella harvassa, kun sellaisen löytää on kokemus hieno.
"Eikö se usko ole parempi joka juuri sille yksilölle antaa jotain positiivista? On se sitten iloa, turvaa tahi jotain muuta. Jollekin se voi olla kristinusko ja toiselle islam. Tai sitten "uskomattomuus". niin kauan kuin sillä ei vahingoiteta muita tai aiheuteta muille pahaa mieltä niin jokainen pitäköön oman uskonsa."
Niin, jotkut vain ovat tosissaan huolissaan toisten pelastumista ja haluat heille vain hyvää "tyrkyttäessään" heille uskoaan. Tosin Raamatussakin sanotaan, että uskovaiset tulisi tuntea keskinäisestä rakkaudesta. Yleensä heidät tunnetaan kaikesta muusta mikä on harmillista, mutta ihmisiähän me kaikki olemme.
Itse uskon, että jokaisessa uskonnossa on totuuden siementä ja Raamatussa myös sanotaan, että Jumala ilmoittaa itsensä myös luonnossa. En lähde kiihkoilemaan vain yhden uskonnon puolesta. Tahdon vain, että ihmiset keskittyisivät siihen, mikä elämässä on enemmän oleellista. Materialismi on alkanut valtaamaan täysin henkiset asiat ja se aiheuttaa pelkkää pahaa oloa. Moraali ja etiikka ovat kadottaneet arvonsa, kun toisista ihmisistä on tullut monesti vain välinearvoja sen sijaan, että heidän tulisi olla itseisarvoja. Raha on nostettu elämän ylimmäksi arvoksi, jonka tavoittelemiseen koko elämä valjastetaan. Mikä hullu, hullu maailma.
Käyn itse jatkuvaa taistelua itsekkyyteni kanssa ja tuskin tämä älyttömyys tulee koskaan loppumaan. Raamatusta ja muiden uskontojen pyhistä kirjoista olen löytänyt hyvää apua tähän kipuiluuni. Ilman oman itsensä likoonlaittamista ei synny aitoja ihmissuhteita ja ilman loputonta itsekkyyttä tämä maailma olisi huomattavasti parempi paikka.
"Joka hyvillä teoillaan voittaa pahat teot, valaisee maailman kuin tähtiaivaalta loistava kuu."
(" buddhalaisuus, Dhammapada 173)
Juuri siinähän tämän yksittäisen Raamatun taivaallisen tietämyksen vika onkin, ettei se toimi mitenkään käytännössä.
Eli ei myöskään minun mielestäni spurgu missään nimessä saisi lääppiä naisia, vaikka haluaisikin itse tulla näin kohdelluksi.
Raamatun opastus "tee se toiselle, minkä haluat itsellesi tehtävän" taas nimenomaan sallisi spurgun räpläilyt.
Parempi, muttei kuitenkaan täydellinen motto olisikin: "Tee se toiselle, minkä toinen tahtoo itselleen tehtävän."
Tämän moton ongelma taas olisi siinä, että jos vaikka lapsi tahtoo hyppiä heikolla jäällä, niin eihän hänen tahdosta huolimatta täydy saada sitä tehdä.
Raamatut ja motot sikseen: Terve järki käyttöön.
Niinköhän vain, että ilman kristinuskoa
ihmiset eläis kuin siat pellossa.
Tyypillinen länsikeskeinen ajattelumalli.
Muuta maailmaa ei ole olemassakaan näille herroille, eikä muuta pelastusta kuin
tämä orjamoraalia korostava kristinusko.
Orjamoraalia? Joku on keksinyt kyllä orjamoraalinsa kyllä ihan itse. Kyllä siellä Suuressa Kirjassa muistaakseni sanotaan, että kuka tahtoo suurin olla olkoon muiden palvelija...
Siinä sinulle orjuuttamismoraalia.
Jokaiseella mantereella on valtauskontonsa, jotka ovat määritelleet moraalin. Nykyään vain raha tuntuu määrittelevän ihmisarvon, joten ilman minkäänlaista moraalipohjaa, oli se sitten minkä tahansa määritttelemä, uskon kyllä ihmisten elävän kuin siat pellossa.
Niin, Jumala on tyranni, jolla on kaikki tutkinta-
tuomio- ja toimeenpanovalta.
Helvetti tai taivas siinä vaihtoehdot.
Keskenämme voimme olla tietenkin tasa-arvoisia
Jumalan karjaa, vuohia ja lampaita.
Kuka velvoittaa Jumalaa pitämään lupauksensa.
Mitä moraaliin tulee, niin ihminen, jonka toimintaa ohjaa järki eikä helvetin pelko lienee
vakaammalla perustalla.
Näitä rahamiehiä ei kukaan eikä mikään ole ennenkään jarrutellut. Päinvastoin taitaa
moni uskonlahko pyöriä rahankeräys mielessä.
>>Jos joku on päätynyt ateismiin, kaiketi hän on päätöksensä itselleen perustellut, samoin uskovainen oman uskonsa. Miksi siitä pitää kinastella? Eikö olisi järkevämpää pohtia, miten yksilöinä ja sosiaalisena yhteisönä kehittyisimme kohti parempaa?>>
Ehdottomasti, mutta ongelmia tässä saattaa tulla silloin kun sekulaarit humanistiset arvot ja uskonnolliset arvot joutuvat konfliktiin (esim. kysymyksessä seksuaalivähemmistöjen oikeuksista). Tämän vuoksi pidän uskoon perustuvaa ajattelua aina potentiaalisesti vaarallisena, oli sitten kyse uskonnosta tai politiikasta. Myös ateismista seuraava_tiedostettu_moraalinen relativismi (myös teismi on moraalisen relativismin alaista, vaikka sitä ei tiedostetakaan) on potentiaalisesti vaarallista, mutta ainakin ateisteilla on käytössään (jos ei aina käytettynä) yhteinen absoluuttinen referenssikohta logiikassa ja jatkuvasti tarkentuvassa empiirisessä tiedossa, joiden väistämätön edellytys on pyrkimys totuudenmukaisuuteen, ja joista myös ateismi johtaa olemassaolon oikeutuksensa. Vaikka kristillisen syyllisyys- ja itseinhokompleksin mukaan ihminen on kokonaan ja synnynnäisesti paha, voimme todellisuudessa havaita ettei ihminen ole pohjimmiltaan hyvä tai paha, vaan ainoastaan inhimillinen. Meillä on kyky tuntea empatiaa toisia tuntevia olentoja kohtaan, eikä meillä olisi tätä kykyä jollei se olisi sosiaaliselle olemassaolollemme hyödyllistä 'kamppailussa elämästä'. Meistä itsestämme kuitenkin riippuu vaalimmeko tätä ominaisuutta (jota myös jumalaksi kutsumme) vai annammeko sen heikentyä, tunnetuin seurauksin.
>>Eettiset ja moraaliset kysymykset ovat askarruttaneet ihmisiä vuosituhansia. Samoin se, miten ja miksi havaittava maailmamme on syntynyt. Koska mitään yksiselitteistä vastausta ei ole kyetty antamaan, useimpien mielestä varteenotettavaksi selitykseksi käy Jumala. Pentateukki, Toora tai miksi kukakin haluaa sitä nimittää, on mielenkiintoinen sumerilais-seemiläinen yritys kuvata maailman luomista.>>
Vaikka maailmankaikkeuden ja elämän synnyn taustalla olisikin vaikuttanut jonkinlainen luova tietoisuus, älyllinen suunnittelija, ei tämä vielä antaisi meille kovin spesifistä tietoa tämän olennon luonteesta. Uskovat kuitenkin helposti hyppäävät 'yleisestä teismistä/deismistä' oman uskontonsa jumalaan ja pyrkivät todistamaan sillä siihen loogisesti liittymättömiä asioita kuten mm. vedenpaisumusta tai kristillistä evankeliumia. Tämä johtunee siitä että yleinen teismi/deismi ei tarjoa moraalista perustaa tai turvallisuuden tunnetta, sillä 'yleisestä ilmoituksesta' voisi tehdä luontevasti sen johtopäätöksen että tämä luoja on välinpitämätön tai voimaton maailman kärsimyksen suhteen, ja itseasiassa se on olennainen osa hänen luomaansa järjestystä.
>>Vanha Testamentti kokonaisuudessaan sisältää myös ihmiskunnan kollektiiviseen kokemukseen perustuvat etiikan ja moraalin peruslait, jotka ovat jatkuvasti relevantteja.>>
Sisältää toki myös niitä, mutta jää myös uupumaan suvaitsevaisuudessa, tasa-arvossa, demokratiassa, omantunnonvapaudessa, järjenkäytön arvostuksessa tai julmien ja epätavallisten rangaistusten kieltämisessä. Näiden puutteiden arvostelusta menneenä kulttuurina ei toki ole hyötyä, mutta niiden pitämisessä todellisina eettisinä ihanteina on, sillä jotkut toivovat niitä sovellettavan edelleen. Ja vaikka juutalainen tai kristitty ei hyväksyisikään niitä, hänen on vaikea johdonmukaisesti kieltää niiden olevan yhtälailla Jumalan sanaa kuin ne kohdat jotka hän hyväksyykin. Humanistiselle ateistille tätä ristiriitaa ei ole olemassa, eikä hän joudu selittelemään minkään 'auktoriteetin' sanoja parhainpäin, paitsi kenties omia sammakoitaan.
>>On naurettavaa väittää, kuten joku tällä palstalla tekee, että hänellä on "omat eettiset ja moraalisääntönsä". Miten joku yksilö voisi muka elää yhteisössä omin moraalisäännöin, välittämättä yhteiskunnan yleisistä normeista.>>
Jos ne ovat minkään arvoisia, niiden mukaan elämiseen voi ainakin pyrkiä ja samalla saada yhteisöä tiedostamaan status quossa ja konventionaalisissa normeissa mahdollisesti piilevät viat. Täysi anarkia ei kuitenkaan ole niin mahdollista kuin toivottavaakaan yhteisön (ja samalla yksilön) hyvinvoinnin kannalta, niinkuin ei ole yksilön vapauksien tarpeeton rajoittaminenkaan. Yhteisö on olemassa jokaista yksilöä varten.
>>Kristityt ovat vuosisatojen aikana syyllistyneet erilaisiin julmuuksiin ja väärinkäytöksiin, mutta ei kai kukaan voi tosissaan väittää, etteikö noita vääryyksiä olisi tapahtunut, jos kristinuskoa ei olisi ollut olemassa.>>
Todennäköisesti kyllä samankaltaisia asioita olisi silloin tehty jonkin muun jumalan nimessä ja inspiroimana, jos vain tarpeeksi 'uskottava' uskonto olisi löytynyt. Vallanpitäjät ovat aina nähneet uskossa erinomaisen työkalun valtansa ylläpitämisessä, olivat he sitten Vatikaanissa, Kremlissä tai Riadissa.
>>Historiaan tapahtumia on tarkasteltava aina oman aikansa kontekstista käsin. On hedelmätöntä syytellä menneitä sukupolvia, jos emme ota virheistä opiksemme.>>
Ehdottomasti, esim. Yhdysvalloissa kristillinen oikeisto haluaisi 'kristillistää' maan uudelleen, nyt kun on kulunut sopivan kauan aikaa niistä uskonnollisista vainoista joita heidän esivanhempansa toiselle mantereelle alunperin lähtivät pakoon ja joiden ehkäisemiseksi vastaisuudessa maan perustuslaissa kirkko ja valtio erotettiin kokonaan toisistaan. Mutta edelleen jotkut jaksavat fantasioida uskonnollisesta 'ihanneyhteiskunnasta' jossa muunuskoisiakin 'suvaitaan' (ja ns. "ateististen" valtioiden mallit ovat myös todellisuudessa luonteeltaan uskonnollisia).
>>Useimmat tuntemani ateistit ovat ns. käytännön ateisteja (hyväksyvät kuitenkin kristillisen etiikan ja moraalin).>>
Mutta mitä on kristillinen etiikka ja moraali? Liberaaleilla ja konservatiivisilla kristityillä on siitä erilaisia näkemyksiä. Toorassa käsketään rakastamaan lähimmäistä (3 Ms. 19:18), mutta siellä myös käsketään mm. kivittämään liian tottelematon poika (5 Ms. 21:18-21), eikä näiden välillä oletettavasti nähty mitään ristiriitaa. 'Rakkaus' voi merkitä eri ihmisille eri asioita. Huomionarvoista on myös se että Talmudin rabbit eivät syystä tai toisesta kuitenkaan halunneet tätä noudatettavan koskaan käytännössä. Koska he kuitenkin pitivät sitä Jumalan käskynä eivät he voineet niin vain suoraan kumota sitä, joten he päättivät sen sijaan tulkita sitä niin tarkasti ja kirjaimellisesti että tälläisen pojan löytämisestä tuli käytännöllinen mahdottomuus ja he pääsivät ongelmasta näin 'laillisin keinoin' eroon, käyttääksemme Jeesuksen ilmaisua, 'tekemällä Jumalan sanan tyhjäksi perinnäissäännöllään' (joka tässä tapauksessa oli haluttomuus tappaa edes erityisen tottelemattomia poikia). Mukaillen Ian Malcolmin kuolemattomia sanoja, 'Humans find a way'. Jeesuksella sen sijaan ei näytä olleen mitään epäilyksiä käskyn 'Joka kiroaa isäänsä tai äitiänsä sen pitää kuolemalla kuoleman' (Mt. 15:14, Mrk. 7:10 --> 2 Ms. 21:17, 3 Ms. 20:9) eettisestä hyväksyttävyydestä, hänen kritisoidessaan rabbeja näiden tooran tulkintatapojen vuoksi. Vaikka kristillisessä ja humanistisessa etiikassa siis on yhtymäkohtia ja länsimaisen humanismin taustalla on ollut kristinuskon läpitunkema kulttuuri (ja antiikin filosofia), on niissä myös eroja ja ristiriitoja jotka vievät humanismin uskonnollista etiikkaa pidemmälle, universalistisemmalle ja empaattisemmalle tasolle. Ja loppujen lopuksi myös uskonnollinen etiikkakin on syntynyt vain inhimillisistä tarpeista vaikka sen alkuperä onkin ajan kuluessa unohtunut.
>>Elämä sekularisoituneessa yhteiskunnassa on vienyt heiltä jumaluskon (he pitävät sitä tarpeettomana).>>
Voitaisiin myös sanoa että elämä sekularisoituneessa yhteiskunnassa on vienyt useimmilta kristityiltä uskon monien raamatullisten moraalikäsitysten absoluuttisuuteen (kaikkien onneksi).
>>Monet ovat jopa teologisen koulutuksen saaneita, mutta usko on pinnallistunut. Ymmärrän, että nykyihmiselle ei enää riitä "lapsenusko". Tuskin kukaan enää ottaa Raamattua kirjaimellisesti, eikä se ole edes kirkkojen mielestä tarpeen. Jo aikoja sitten Raamattu on useimmissa kirkkokunnissa ymmärretty allegoriana. Tärkeintä on sen moraalisen perusopin ymmärtäminen ja hyväksyminen. Uuden Testamentin osalta ymmärrän asian olevan toisin.>>
Monet kristityt ovat lähes tunnustusta vaille valmiita yleisiä teistejä, joille kirkko vain sattuu olemaan se oma sosiaalinen taustayhteisö ja 'kiiltokuva Jeesus' heidän käytännössä humanistisen etiikkansa personifikaatio. Tässä suhteessa heidän sitoutumisensa myös kristilliseen sovitusoppiin vaikuttaa epäjohdonmukaiselta, koska se edellyttää tiettyä myyttistä käsitystä 'synnin' ja kuoleman alkuperästä.
>>Toivon, että ateistit ja jumaluskoiset esittäisivät jotain uutta, eeettisesti ja moraalisesti rakentavaa, sellaista, joka ei perustu kristilliseen moraaliin tai etiikkaan. Islamin tai idän uskontojen opit eivät kelpaa. Aatteina ateismista tai jumaluskosta ei ole mitään hyötyä, jos ne vain täyttävät yksilön subjektiiviset, egoistiset tarpeet.>>
Totta, mutta ateismista (jumaluskon puuttumisena) sinänsä tuskin on aatteeksi, vaikka ihmisen tuleminen tietoiseksi siitä että ihmiskunta yksin on vastuussa omasta kohtalostaan ja tästä (yleensä) seuraava sosiaalinen tietoisuus ehkä voitaisiinkin nähdä ateismin suorana johdannaisina.
Heikki
Mielenkiintoista tekstiä Heikki.
Tämä ohjelma viskasi sitten kappalejakoni pois, joten elähdyttävää lukuhetkeä...
En edusta mitenkään ”täysveristä” kristinuskon puollustajaa ja opillisessa sanataiteilussasi varmasti jään jalkoihin, mutta näen kristillisessä etiikassa myös paljon hyvääkin, minkä vuoksi tekstisi herätti hieman kysymyksiä.”Ehdottomasti, mutta ongelmia tässä saattaa tulla silloin kun sekulaarit humanistiset arvot ja uskonnolliset arvot joutuvat konfliktiin (esim. kysymyksessä seksuaalivähemmistöjen oikeuksista). Tämän vuoksi pidän uskoon perustuvaa ajattelua aina potentiaalisesti vaarallisena, oli sitten kyse uskonnosta tai politiikasta.”Aina vaarallisena? Suhteellisen voimakas ilmaisu, varsinkin esittäessä kyseisen esimerkin konfliktista. Toki on vallan ikävää, jos homojen ihmisoikeuksia tallataan, mutta nämä ovat inneksi äärimmäisen harvinaisia koflikteja. Suurin osa uskovaisista pitää mielessään sen, että vaikka itse tekoa he eivät hyväksyisi itse ihminen on hyväksyttävä. Jeesus liikkui aikanaan juuri yhteiskunnan hyljeksytyimpien joukossa (joka siihen aikaan oli paljon enennnäkemätömpää) ja arvosteli voimakkaimmin ihmisiä, jotka olivat sen ensimmäisen kiven heittämässä syyttääkseen. Onneksi myös jotkut osaavat ottaa huomioon sen, että Raamatun aikaan, jolloin hyvin voimakkaita sanoja hooudesta on kirjoitettu sen muodot olivat useimmiten erilaisia, yleensä jonkunlaisia alistusuhteita. VT.n aikaan sotajoukko saattoi alistaa ja häpäistä valloittamansa joukon näin ja kaikki meistä varmasti tuntevat antiikin opetteja&oppipoika suhteet. Toisaalta on myös muistettava, että yhtälailla siellä sanotaan, että taivasten valtakunta ei ole juoruajieden, pahantekijöiden, yms. Homoutta ei siis nosteta niitä pahemmaksi ja jokaisen ihmisen on muistettava se ettei hänkään ole näiden asioiden suhteen täydellinen. Siis yhä palaamme Jeesuksen ajatukseen siitä, että heittäköön kiven se joka on syytön. Muutoinkin UT:ssa on ajatus siitä, että pitää ensin katsoa omiin vikoihinsa, ennen kuin rupeaa tuomitsemaan muita. Nämä liene eivät huonoja asioita? Jollain tavalla tuo mainitsemasi moraalinen relativismi johtaa nihilismiin, tai ainakin olen siitä paljon esimerkkejä ympärilläni nähnyt. Elämän korkeimpana päämääränä on momesti raha ja sekä perhe että ystävät , jotka ovat sen tiellä saavat väistyä.Tuo sinun hieno totuudenmukaisuusteoria tuskin toimii ihan tavallista pulliaista ajatellessa. He tuskin jäsentelevät tekojaan _logiikan_ ja_jatkuvasti tarkentuvan empiirisen tiedon _ avulla. En tiedä millainen kokonaaiskäsitys sinulla on ihmisestä, mutta luullakseni liian ruusuinen. En sano, että kristillinen, tai minkään muun uskonnon moraali olisi tähän ratkaisu, mutta ainakin hyviä suuntaviittoja niissä on.”Vaikka kristillisen syyllisyys- ja itseinhokompleksin mukaan ihminen on kokonaan ja synnynnäisesti paha, voimme todellisuudessa havaita ettei ihminen ole pohjimmiltaan hyvä tai paha, vaan ainoastaan inhimillinen.”Ja tämä _inhimillisyys_ ajaa meidät rahanahneuteen, suvaitsemattomuuteen, sotiin, luonnontuhoamiseen, eläinten rääkkäykseen, välinpitämättömyyteen kehitysmaiden ihmisiä kohtaan (elämme kulutusyhteiskunnassa heidän kustannuksellaan), ym.?” Meillä on kyky tuntea empatiaa toisia tuntevia olentoja kohtaan, eikä meillä olisi tätä kykyä jollei se olisi sosiaaliselle olemassaolollemme hyödyllistä 'kamppailussa elämästä'. Meistä itsestämme kuitenkin riippuu vaalimmeko tätä ominaisuutta (jota myös jumalaksi kutsumme) vai annammeko sen heikentyä, tunnetuin seurauksin.”Minulle omatunto (jos sitä ajoit takaa) ei esitä Jumalaa. Itse itseäni syytän tai olen syyttämättä. Jumala on jotain muuta, en tee hyviä tekoja siksi koska uskon tälläisen käsittämättömän hengen olemassaoloon. Lähinnä siksi, että haluan kehittyä henkisesti, olen huomannut siitä olevan jopa hyötyä ja kaikenkaikkiaan uskon ”hyvän ihmisen” olevan itseisarvo ja humanismin jonkunlainen hyve. Minusta on _epäoikeudenmukaista_ että elän muiden kustannuksella niin, että heille aiheutetaan tuskaan tai etten estä sitä pahaa mitä voisin. Siitä voidaan sitten väitellä loputtomiin johtuuko tämäkristillisestä taustastani vai olenko vajonnut eksistentialiseen tuskaan ja sieltä löytänyt vastuuni, luultvasti molempia, mutta uskon kristinuskon antaneen minulle tähän kuitenkin avaimen.”Sisältää toki myös niitä, mutta jää myös uupumaan suvaitsevaisuudessa, tasa-arvossa, demokratiassa, omantunnonvapaudessa, järjenkäytön arvostuksessa tai julmien ja epätavallisten rangaistusten kieltämisessä. ”Omana aikanaan VT:n laki oli varmasti edistyksellinen ja hyvinkin toimiva, mutta muuttuneeseen kulttuuriin ei voi suoraan soveltaa historiasta lakeja. Koko yhteiskunta tapoineen pitäisi muuten tuoda tähän aikaan. >>On naurettavaa väittää, kuten joku tällä palstalla tekee, että hänellä on "omat eettiset ja moraalisääntönsä". Miten joku yksilö voisi muka elää yhteisössä omin moraalisäännöin, välittämättä yhteiskunnan yleisistä normeista.>> ”Yhteisö on olemassa jokaista yksilöä varten.” Mutta kun ihminen haluaa aina ottaa nopeimman hyödyn, päästä aidan alimmasta kohtaa. Harva jaksaa ajatella, että tämä yhteiskunta jattelee juuri minun parastani nostaessaan veroja, vaan ottaa hyödyn sieltä mistä irti saa. Tosin oman ”kunniansa” menetys estää monia näin tekemästä sekä tietenkin rangaistuksen pelko. ”kirjaimellisesti että tälläisen pojan löytämisestä tuli käytännöllinen mahdottomuus ja he pääsivät ongelmasta näin 'laillisin keinoin' eroon, käyttääksemme Jeesuksen ilmaisua, 'tekemällä Jumalan sanan tyhjäksi perinnäissäännöllään' (joka tässä tapauksessa oli haluttomuus tappaa edes erityisen tottelemattomia poikia). Mukaillen Ian Malcolmin kuolemattomia sanoja, 'Humans find a way'. Jeesuksella sen sijaan ei näytä olleen mitään epäilyksiä käskyn 'Joka kiroaa isäänsä tai äitiänsä sen pitää kuolemalla kuoleman' (Mt. 15:14, Mrk. 7:10 --> 2 Ms. 21:17, 3 Ms. 20:9) eettisestä hyväksyttävyydestä, hänen kritisoidessaan rabbeja näiden tooran tulkintatapojen vuoksi. Vaikka kristillisessä ja humanistisessa etiikassa siis on yhtymäkohtia ja länsimaisen humanismin taustalla on ollut kristinuskon läpitunkema kulttuuri (ja antiikin filosofia), on niissä myös eroja ja ristiriitoja jotka vievät humanismin uskonnollista etiikkaa pidemmälle, universalistisemmalle ja empaattisemmalle tasolle. Ja loppujen lopuksi myös uskonnollinen etiikkakin on syntynyt vain inhimillisistä tarpeista vaikka sen alkuperä onkin ajan kuluessa unohtunut.”Kummallisestipa olet tulkinnut tuon 'tekemällä Jumalan sanan tyhjäksi perinnäissäännöllään. Oletkohan tähän päätynyt itse vain onko joku toinen sen kertonut? Itse luettuani muutamaan kymmeneen otteeseen Uuden Testamentin olen saanut aika lailla eri käsityksen Jeesuksen kyseisestä opetuksesta. Opetuksen ydin oli juuri siinä, että fariseukset noudattivat oppejaan eivätkä tavoitelleet todellista hyvää, eli juuri päinvastoin kuin hieno oppisi julistaa. Monet uskovaiset ovat nykyään tälläisiä - he ovat muita tuomitsemassa eri oppiensa mukaan, mutta kun tulisi tilanne jolloin oma rakkaus ja uhrautuvaisuus joutuu koetteelle on tilanne jo aivan eri – siitä heitä aivan oikein monesti mollataan. On niin helppo takertua muiden synteihin. Tässä vielä muutama esimerkki siitä miksi olen saanut hieman eri kuvan Jeesuksen opetuksista , kuin sinä.Matt 23: 23-28 Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun te annatte kymmenykset mintuista ja tilleistä ja kuminoista, mutta jätätte sikseen sen, mikä laissa on tärkeintä: oikeuden ja laupeuden ja uskollisuuden!--- ! Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun te olette valkeiksi kalkittujen hautojen kaltaisia: ulkoa ne kyllä näyttävät kauniilta, mutta ovat sisältä täynnä kuolleitten luita ja kaikkea saastaa! Samoin tekin ulkoa kyllä näytätte ihmisten silmissä hurskailta, mutta sisältä te olette täynnä ulkokultaisuutta ja laittomuuttaMatt 15:1-14 Silloin tuli fariseuksia ja kirjanoppineita Jerusalemista Jeesuksen luo, ja he sanoivat: "Miksi sinun opetuslapsesi rikkovat vanhinten perinnäissääntöä? Sillä he eivät pese käsiään ruvetessaan aterialle. "Mutta hän vastasi ja sanoi heille: "Miksi te itse rikotte Jumalan käskyn perinnäissääntönne tähden? Sillä Jumala on sanonut: 'Kunnioita isääsi ja äitiäsi', ja: 'Joka kiroaa isäänsä tai äitiänsä, sen pitää kuolemalla kuoleman'. Mutta te sanotte: Joka sanoo isälleen tai äidilleen: 'Se, minkä sinä olisit ollut minulta saapa, on annettu uhrilahjaksi', sen ei tarvitse kunnioittaa isäänsä eikä äitiänsä. Ja niin te olette tehneet Jumalan sanan tyhjäksi perinnäissääntönne tähden. Te ulkokullatut, oikein teistä Esaias ennusti, sanoen: 'Tämä kansa kunnioittaa minua huulillaan, mutta heidän sydämensä on minusta kaukana, mutta turhaan he palvelevat minua opettaen oppeja, jotka ovat ihmiskäskyjä' Matt 23: 1-12 Silloin Jeesus puhui kansalle ja opetuslapsilleen sanoen: "Mooseksen istuimella istuvat kirjanoppineet ja fariseukset. Sentähden, kaikki, mitä he sanovat teille, se tehkää ja pitäkää; mutta heidän tekojensa mukaan älkää tehkö, sillä he sanovat, mutta eivät tee. He sitovat kokoon raskaita ja vaikeasti kannettavia taakkoja ja panevat ne ihmisten hartioille, mutta itse he eivät tahdo niitä sormellaankaan liikuttaa. Ja kaikki tekonsa he tekevät sitä varten, että ihmiset heitä katselisivat. He tekevät raamatunlausekotelonsa leveiksi ja vaippansa tupsut suuriksi ja rakastavat ensimmäistä sijaa pidoissa ja etumaisia istuimia synagoogissa,ja tahtovat mielellään, että heitä tervehditään toreilla
”vaikka ihmisen tuleminen tietoiseksi siitä että ihmiskunta yksin on vastuussa omasta kohtalostaan ja tästä (yleensä) seuraava sosiaalinen tietoisuus ehkä voitaisiinkin nähdä ateismin suorana johdannaisina.”
Uskosi ihmiseen on aika loputon. Hyvin harvoin tästä seuraa _sosiaalista tietoiutta_. Jos ihminen päätyy jopa eksistentialistiseen ahdistukseen asti (jonne moni ei vaivaudu) päätyy hän monesti täyteen välinpitämättömyyteen tai itsemurhanpartaalle repivään epätoivoon(jos hän todella, todella ymmärtää oman vastuunsa maailman kurjuuden aiheuttajana ja siinä, että vain hänen yksin on tehtävä se päätös auttaa).
Hmm. Oli hieman sekavaa, mutta ehkä jostain saa kiinni. Kirjoitusvirheitä on varmasti järkyttävästi, en jaksa niitä nyt ruveta korjailemaan.
>>Tämä ohjelma viskasi sitten kappalejakoni pois, joten elähdyttävää lukuhetkeä...>>
Kiitos, minäpä ryhdyn sitten erittelemään tätä tekstiä ;-)
>>Aina vaarallisena? Suhteellisen voimakas ilmaisu, varsinkin esittäessä kyseisen esimerkin konfliktista. Toki on vallan ikävää, jos homojen ihmisoikeuksia tallataan, mutta nämä ovat inneksi äärimmäisen harvinaisia koflikteja. Suurin osa uskovaisista pitää mielessään sen, että vaikka itse tekoa he eivät hyväksyisi itse ihminen on hyväksyttävä. Jeesus liikkui aikanaan juuri yhteiskunnan hyljeksytyimpien joukossa (joka siihen aikaan oli paljon enennnäkemätömpää) ja arvosteli voimakkaimmin ihmisiä, jotka olivat sen ensimmäisen kiven heittämässä syyttääkseen. Onneksi myös jotkut osaavat ottaa huomioon sen, että Raamatun aikaan, jolloin hyvin voimakkaita sanoja hooudesta on kirjoitettu sen muodot olivat useimmiten erilaisia, yleensä jonkunlaisia alistusuhteita. VT.n aikaan sotajoukko saattoi alistaa ja häpäistä valloittamansa joukon näin ja kaikki meistä varmasti tuntevat antiikin opetteja&oppipoika suhteet. Toisaalta on myös muistettava, että yhtälailla siellä sanotaan, että taivasten valtakunta ei ole juoruajieden, pahantekijöiden, yms. Homoutta ei siis nosteta niitä pahemmaksi ja jokaisen ihmisen on muistettava se ettei hänkään ole näiden asioiden suhteen täydellinen. Siis yhä palaamme Jeesuksen ajatukseen siitä, että heittäköön kiven se joka on syytön. Muutoinkin UT:ssa on ajatus siitä, että pitää ensin katsoa omiin vikoihinsa, ennen kuin rupeaa tuomitsemaan muita. Nämä liene eivät huonoja asioita?>>
Eivät toki olekaan, ja meidän olisi myös toisaalta syytä pyrkiä näkemään muiden hyvät puolet eikä pelkästään niitä huonoja. Jos ihmisten hyvät puolet eivät saa 'ravintoa' toisilta ihmisiltä, ne heikkenevät ja ehkä kuolevatkin. Ja jos vastaavasti huomioimme vain 'rikkaruohoja', ne saattavat pian tukahduttaa kaiken muun. Uskoon sisältyvä vaara taas piilee siinä ettei sillä ole periaatteessa rajoja, se saattaa olla mitä tahansa. Onneksi kuitenkin länsimainen liberalismi ja suhteellinen vauraus suosii maltillisuutta, toisin kuin islamilaisessa maailmassa yleinen konservatismi, despotismi ja köyhyys, jossa usko tunnetusti voi usein saada väkivaltaisia muotoja. Juuri uskon subjektiivisuudesta johtuen olennaisinta ei kuitenkaan ole se mitä Raamattu tai Koraani sanoo, vaan mitä uskovat uskovat sen sanovan ja tämän seurauksena niin äärifundamentalistiset kuin ääriliberaalit kristitytkin uskovat yhtä lailla edustavansa 'aitoa' kristillisyyttä.
>>Jollain tavalla tuo mainitsemasi moraalinen relativismi johtaa nihilismiin, tai ainakin olen siitä paljon esimerkkejä ympärilläni nähnyt. Elämän korkeimpana päämääränä on momesti raha ja sekä perhe että ystävät , jotka ovat sen tiellä saavat väistyä.Tuo sinun hieno totuudenmukaisuusteoria tuskin toimii ihan tavallista pulliaista ajatellessa. He tuskin jäsentelevät tekojaan _logiikan_ ja_jatkuvasti tarkentuvan empiirisen tiedon _ avulla. En tiedä millainen kokonaaiskäsitys sinulla on ihmisestä, mutta luullakseni liian ruusuinen. En sano, että kristillinen, tai minkään muun uskonnon moraali olisi tähän ratkaisu, mutta ainakin hyviä suuntaviittoja niissä on.>>
Niin, eri ihmiset voivat reagoida eri tavalla. Omalla kohdallani minulle rakkaat ihmiset (tai kuka tahansa joka käyttäytyy tai ainakin pyrkii käyttäytymään kuin 'mensch'), omat ajatukseni ja muiden ajatukset ja niistä keskusteleminen, mahdollisuus tyydyttää tiedonjanoani ja olla yhteydessä maailmankaikkeuteen, ovat riittäneet pitämään minut 'järjissäni' ja tekemään elämästä kaikin puolin mielekästä. Olemassaolon tuskaa en ole vielä tuntenut, johtuen ehkä optimistisesta ja komiikkaan taipuvaisesta perusluonteestani ja löytämästäni tarkoituksesta omalle elämälleni. Ateismi ei nähdäkseni sisällä mahdollisen totuudellisuusvaatimuksen lisäksi mitään implisiittiä moraalikoodia, joten kaikki inhimilliset mahdollisuudet ovat sille avoinna. Eräs tälläinen inhimillinen mahdollisuus, humanismi, pyrkii rakentamaan perusmoraalia ja arvopohjaa lähtien ihmisten tarpeista ja taipumuksista. Ateisti voi yhtä hyvin olla 'Stalin' kuin 'Gandhikin', kun taas humanisti voi olla vain 'Gandhi'.
>>”Vaikka kristillisen syyllisyys- ja itseinhokompleksin mukaan ihminen on kokonaan ja synnynnäisesti paha, voimme todellisuudessa havaita ettei ihminen ole pohjimmiltaan hyvä tai paha, vaan ainoastaan inhimillinen.”Ja tämä _inhimillisyys_ ajaa meidät rahanahneuteen, suvaitsemattomuuteen, sotiin, luonnontuhoamiseen, eläinten rääkkäykseen, välinpitämättömyyteen kehitysmaiden ihmisiä kohtaan (elämme kulutusyhteiskunnassa heidän kustannuksellaan), ym.?”>>
Meissä on toki sekä hyviä että pahoja taipumuksia, mutta se mitä me arvostamme eniten me myös kutsumme usein inhimillisyydeksi ja sitä meidän tulisi rohkaista ja vahvistaa.
>>Meillä on kyky tuntea empatiaa toisia tuntevia olentoja kohtaan, eikä meillä olisi tätä kykyä jollei se olisi sosiaaliselle olemassaolollemme hyödyllistä 'kamppailussa elämästä'. Meistä itsestämme kuitenkin riippuu vaalimmeko tätä ominaisuutta (jota myös jumalaksi kutsumme) vai annammeko sen heikentyä, tunnetuin seurauksin.”Minulle omatunto (jos sitä ajoit takaa) ei esitä Jumalaa. Itse itseäni syytän tai olen syyttämättä. Jumala on jotain muuta, en tee hyviä tekoja siksi koska uskon tälläisen käsittämättömän hengen olemassaoloon. Lähinnä siksi, että haluan kehittyä henkisesti, olen huomannut siitä olevan jopa hyötyä ja kaikenkaikkiaan uskon ”hyvän ihmisen” olevan itseisarvo ja humanismin jonkunlainen hyve. Minusta on _epäoikeudenmukaista_ että elän muiden kustannuksella niin, että heille aiheutetaan tuskaan tai etten estä sitä pahaa mitä voisin. Siitä voidaan sitten väitellä loputtomiin johtuuko tämäkristillisestä taustastani vai olenko vajonnut eksistentialiseen tuskaan ja sieltä löytänyt vastuuni, luultvasti molempia, mutta uskon kristinuskon antaneen minulle tähän kuitenkin avaimen.>>
Silloinhan sinä olet jo ottanut vastuun omasta elämästäsi etkä luota harhoihin jotka kääntävät sydämiämme pois elämän todellisuudesta, täällä ja nyt.
>>Omana aikanaan VT:n laki oli varmasti edistyksellinen ja hyvinkin toimiva, mutta muuttuneeseen kulttuuriin ei voi suoraan soveltaa historiasta lakeja. Koko yhteiskunta tapoineen pitäisi muuten tuoda tähän aikaan.>>
Juutalaisuus onkin luonut Tooran tulkinnasta orgaanisen järjestelmän jota voidaan (tai ainakin yritetään) soveltaa muuttuvaan maailmaan. Talmudissa esim. pohditaan sellaisia teoreettisia tilanteita kuten voitaisiinko keinotekoinen ihmisolento (golem) laskea kuuluvaksi minjaniin (10 miestä jotka tarvitaan juutalaisen jumalanpalveluksen pitämiseen), sikiön toisen naisen kohtuun siirtämisen vaikutus esikoisoikeuteen, ihmisen ja eläimen yhdistelmän olemassaolo, tai mahdollisuutta siirtyä saastaisen paikan yli ilmassa leijuvassa tornissa, jotka ovat tieteellisen kehityksen myötä muuttuneet mielikuvituksellisista relevanteiksi ja käytännössä sovellettaviksi. Jos siis joskus vielä onnistumme luomaan "Datan" tai ihmisen ja eläimen ominaisuuksia yhdistävän hybridin, juutalaisuus on jo valmis määrittelemään myös niiden aseman Tooran näkökulmasta.
http://www.geocities.com/Athens/Cyprus/8815/bizarre.html
>>Mutta kun ihminen haluaa aina ottaa nopeimman hyödyn, päästä aidan alimmasta kohtaa. Harva jaksaa ajatella, että tämä yhteiskunta jattelee juuri minun parastani nostaessaan veroja, vaan ottaa hyödyn sieltä mistä irti saa. Tosin oman ”kunniansa” menetys estää monia näin tekemästä sekä tietenkin rangaistuksen pelko.>>
Valitettavasti monet ihmiset saattavat tarvita (omasta mielestäni) illuusioita taivaasta ja helvetistä ja absoluuttisesta moraalista, elääkseen edes jotenkuten 'ihmisiksi'. Sopii vain toivoa että koko ihmiskunta (tai ainakin sen enemmistö) todella kykenisi kehittymään henkisesti tässä suhteessa. En tiedä kumpi on vaarallisempaa yhteiskunnalle, teismin vai ateismin potentiaali humanististen arvojen polkemiseen. Sekulaari humanisti on siis eräänlaisessa välikädessä, rationalististen ja egalitarianististen arvojensa vuoksi hänen tulisi suositella ihmisille ateismia, mutta ateistit eivät välttämättä omaksukaan humanistisia arvoja tai vajoavat nihilismiin, jolloin joudutaan vain ojasta allikkoon. Kysymys onkin siitä otammeko riskin ja elämmekö uskon vai järjen alaisuudessa, tiedostaen että kumpi tahansa saattaa koitua tuhoksemme? Mielestäni meillä on enemmän toivoa järjen kanssa, vaikka emme koskaan voikaan olla varmoja siitä tulemmeko rakentamaan sen avulla parempaa maailmaa vai päästämmekö sisään sen synnin joka aina väijyy ovellamme. Ainakin se olisi yrittämisen arvoista ja jos emme yritä, meillä tuskin on pian maailmaa jota parantaa. Ja monista takaiskuista huolimatta me olemme jo edistyneet paljon niistä ajoista jolloin poltimme noitia rovioilla tai orjuutimme toisiamme, joten meillä on syytä myös toivoon ja työn jatkamiseen. Emme tiedä voimmeko todella estää USA:a hyökkäämästä Irakiin omien imperialististen intohimojensa ajamana, mutta tuskin koskaan ennen ihmiskunnan historiassa on yhtä paljon_etukäteen_vastustettu suuren ja mahtavan sotaanlähtöä. Me tiedostamme ja välitämme, me olemme kehittyneet ihmisinä, ja me voimme vaikuttaa. Humanismi ei ole uskonto, mutta se pyrkii täyttämään uskonnon sosiaalisen funktion. Sen arvopohja on myös subjektiivinen, mutta se on myös paras minkä tiedän ja suo yksilölle mahdollisimman paljon vapautta jotta tämä voisi tavoitella onneaan, ottamatta kuitenkaan pois sosiaalista vastuuta joka antaa meille omaa elämäämme kauemmas ulottuvan tarkoituksen olemassaolollemme. Se toivo että tulevat sukupolvet voisivat elää rauhallisemmassa, myötätuntoisemmassa maailmassa, ihailla sen monimuotoisuutta, tutkia sen ihmeitä ja tyydyttää inhimillistä uteliaisuutta ja tiedonjanoa, tekee omasta elämästäni nyt mielekästä ja henkisesti palkitsevaa. Jos eläisin vain itselleni, saattaisin saada materiaalisesti paljon, mutta jäisin henkisesti tyhjäksi. Jos elämä on helvettiä, meidän ei pidä antaa periksi vaan kapinoida sitä helvettiä vastaan meille ihmisille ominaisella itsepintaisuudella. Sellainen on minulle elämisen arvoinen elämä.
Rabbi Hillel sanoi:
"Jos en ole itseäni varten,
kuka sitten on minua varten?
Jos olen vain itseäni varten,
mikä minä olen?
Jollei nyt,
milloin sitten?"
>>Kummallisestipa olet tulkinnut tuon 'tekemällä Jumalan sanan tyhjäksi perinnäissäännöllään. Oletkohan tähän päätynyt itse vain onko joku toinen sen kertonut? Itse luettuani muutamaan kymmeneen otteeseen Uuden Testamentin olen saanut aika lailla eri käsityksen Jeesuksen kyseisestä opetuksesta. Opetuksen ydin oli juuri siinä, että fariseukset noudattivat oppejaan eivätkä tavoitelleet todellista hyvää, eli juuri päinvastoin kuin hieno oppisi julistaa. Monet uskovaiset ovat nykyään tälläisiä - he ovat muita tuomitsemassa eri oppiensa mukaan, mutta kun tulisi tilanne jolloin oma rakkaus ja uhrautuvaisuus joutuu koetteelle on tilanne jo aivan eri – siitä heitä aivan oikein monesti mollataan. On niin helppo takertua muiden synteihin.>>
Itse päädyin, mutta käytin sitä vain viitatakseni siihen kuinka rabbit 'tehdessään Jumalan sanan tyhjäksi' tulkitsivat Tooraa sekä humaanimpaan että epähumaanimpaan suuntaan (kuten Jeesuksen antamassa esimerkissä). Ja pointtini oli se että Jeesus ei nähtävästi olisi kritiikkinsä valossa hyväksynyt myöskään heidän tulkintaansa 'uppiniskaisesta ja kovakorvaisesta' pojasta, koska se käytännössä mitätöi Jumalan käskyn.
>>Uskosi ihmiseen on aika loputon. Hyvin harvoin tästä seuraa _sosiaalista tietoiutta_. Jos ihminen päätyy jopa eksistentialistiseen ahdistukseen asti (jonne moni ei vaivaudu) päätyy hän monesti täyteen välinpitämättömyyteen tai itsemurhanpartaalle repivään epätoivoon(jos hän todella, todella ymmärtää oman vastuunsa maailman kurjuuden aiheuttajana ja siinä, että vain hänen yksin on tehtävä se päätös auttaa).>>
Totta, mutta kyse on kuitenkin kollektiivisesta vastuusta (mikä ei kuitenkaan poista omaa osuuttamme vastuusta) ja toisaalta jos emme armahda itseämme, muserrumme 'maailman syntien' taakan alle, eikä meistä ole silloin hyötyä kenellekään. Ja loppujen lopuksi mahdollisuutemme vaikuttaa ovat rajalliset sellaisissakin asioissa joista olemme epäsuorasti vastuussa (esim. hallitustemme politiikan), meidän täytyy vain tehdä parhaamme meille tarjolla olevien mahdollisuuksien mukaan.
Heikki
Kiitos kun jaksoit tektipötkön kahlata läpi. Tämä toinenkin tehstiohjelma (wordpad) näyttää myös tekevän pötköä, kun siirrän tekstisi tähän. Ongelmallisia moiset.
"Uskoon sisältyvä vaara taas piilee siinä ettei sillä ole periaatteessa rajoja, se saattaa olla mitä tahansa. Onneksi kuitenkin länsimainen liberalismi ja suhteellinen vauraus suosii maltillisuutta, toisin kuin islamilaisessa maailmassa yleinen konservatismi, despotismi ja köyhyys, jossa usko tunnetusti voi usein saada väkivaltaisia muotoja. Juuri uskon subjektiivisuudesta johtuen olennaisinta ei kuitenkaan ole se mitä Raamattu tai Koraani sanoo, vaan mitä uskovat uskovat sen sanovan ja tämän seurauksena niin äärifundamentalistiset kuin ääriliberaalit kristitytkin uskovat yhtä lailla edustavansa 'aitoa' kristillisyyttä."
Tuo on enemmän kuin totta. Fundamentalismi on ääripäässään todella pelottavaa ja johtaa helposti uskonnollisuuteen (eroitettaan nyt aito usko ja uskonnollisuus vaikka rajaaminen on vaikeaa), joka menee farisealaisuuteen ja kirjain tulee hengen edelle.
Tosin tilanne on aivan sama ilman uskontoakin ja epätyydyttävässä tilanteessa sama hulluus ja raivo saadaan aikaiseksi millä tahansa ismillä tai aatteella. Pitää vain olla jotain selkeää ja järjestelmällistä jolla yhdistää ihmiset ja sairasta kyllä, uskontoja on usein käytetty tähän. Arabialaisten maiden hillitön nousu ja menestys ei olisi milloinkaan päässyt toteutumaan ellei Muhammed olisi 600-luvulla yhdistänyt näitä sekalaisia kansoja ja ryhmittymiä uudella uskonnolla.
Fundamantalismin ongelma on juuri siinä, että takerrutaan kirjaimeen eikä katsota yleisilmoitusta, jota vasten kaikki pitäisi peilata.Tämä johtaa täyteen kontekstin unhoittamiseen ja sitä kautta mitä hulluimpiin järjettömyyksiin.
"Olemassaolon tuskaa en ole vielä tuntenut, johtuen ehkä optimistisesta ja komiikkaan taipuvaisesta perusluonteestani ja löytämästäni tarkoituksesta omalle elämälleni."
Saanko mielenkiinnosta kysäistä mikä elämäsi tarkoitus on?
Minun olemassaoloni tuska juontaa juurensa siihen, että kaipaan yhä syvempää henkisyyttä (en tarkoita nyt pelkkiä uskontoja, niiden kautta olen etsinyt omaa henkisyyttäni), mutta toisaalta haluisin vain olla möllöttää, tienata rahaa, litkiä vain punaviiniä kirjan parissa ja töllöttää hyviä leffoja. Eli törmään jatkuvasti tähän ihmisyyden perustavanlaatuiseen dilemmaan, jota mm Hesse mielenkiintoisesti kuvaa kirjassaan "Kultasuu ja Narkissos". Ihminen saa suurimman nautintonsa Tai ainakin minä) "raatamalla" järkensä avulla, pyrkisseeään yhä korkeammalle ajatuksissaan ja teoissaan, saadessaan katharsiksen tunteen ymmärrettyyään jotain todella perustavanlaatuista ja tultuaan kosketettua pohjiaan myöten. Ehkä tämä on kuitenkin vastapainoa vain sille, ettei minun tarvitse muuten enää oikein tavoitella mitään, kaikki on helppoa, eikä olemassaolon vuoksi tarvitse taistella. Minä olen alkanut taistelemaan henkisyyteni puolesta ja kidutan itseäni lopettomilla ajatusketjuilla sekä uskoni paradokseilla.
En pidä uskoani järjettömänä - pikemminkin se on vuosien ja vuosien järkeilyn tulosta, mutta toisaalta se on myös kovin avointa. Se ei rutistu raameihin enkä pakota Jumalaani laatikkoon. Ehkä uskoni Jumalaan on vain virike, jotta jaksaisin omaa henkistä - kovin nautinnollistakin, mutta rankkaa - taisteluani, koska muulloin luovuttaisin ja ajattelisin vain niinkuin muut sanovat. Toisaalta olen valinnut kovimman tien, koska "tyypilliset" uskovaiset eivät ole kanssani monestikaan samaa mieltä, eikä sitten toisaalta "toinenkaan puoli" (eli ateistit, ym.). Minä taistelen taisteluni yksin, mutta uskon siihen että se tuottaa hyvää ja onkin jo tuottanut. Olen loppujen lopuksi hyvin onnellinen ja tasapainoinen - monien mielestä kummallisen iloinen.
Uskoni on minulle ehkä ainoa syy jatkaa rationaalista ja henkistä kulkuani, koska muuten kokisin tämän kovin turhaksi. Jos mitään "henkeä" ei olisi miksi pyrkisin kehittämään sitä. Voisinhan ahmia pääni muuten vain täyteen tietoa ja tuntea aikaansaannoksistani tyydytystä sekä ylpeillä niillä tai ansaita rahaa. Mutta ei, ei se ei riittäisi minulle, on oltava jotain enemmän ja minä nimitän sitä jotain Jumalaksi.
"Ateismi ei nähdäkseni sisällä mahdollisen totuudellisuusvaatimuksen lisäksi mitään implisiittiä moraalikoodia, joten kaikki inhimilliset mahdollisuudet ovat sille avoinna. Eräs tälläinen inhimillinen mahdollisuus, humanismi, pyrkii rakentamaan perusmoraalia ja arvopohjaa lähtien ihmisten tarpeista ja taipumuksista. Ateisti voi yhtä hyvin olla 'Stalin' kuin 'Gandhikin', kun taas humanisti voi olla vain 'Gandhi'."
Totta vallankin, mutta luultavasti näkisimme kuitenkin enemmän näitä Hitlereitä, tai edes jotain sinne päin. Uskonnossakin on ihmisellä kaikki mahdollisuudet kehittyä minkämoiseksi tahansa. Vapaa valinta on suurin kirouksemme ja siunauksemme. Tutkittuani monenmoisia uskontoja voisin kuitenkin väittää niiden syvimmän sisällön olevan elämän kunnioitus, sekä rakkaus ja ne myös rohkaisevat tähän. Jos vaikka vain kuviteltu jumala saisi ihmisen ajattelemaan sekä toivomaan ja näinollen mahdollistaisi paremmin elämän. Monilla asia ei kuitenkaan näin mene.
Monesti pyörittelen Paavalin kummaa lausahdusta, jonka perusydin on kutakuinkin se, että kun maailma ei Jumalan _viisauden_ kautta oppinut Häntä tuntemaan, Jumala katsoi saarnauttamansa hullutuksen kautta pelastaa ne jotka uskovat. Kummallisemman asiasta tekee vielä se, että ajatuksen on kirjoittanut aikansa viisaimpiin kuuluva henkilö.
"Meissä on toki sekä hyviä että pahoja taipumuksia, mutta se mitä me arvostamme eniten me myös kutsumme usein inhimillisyydeksi ja sitä meidän tulisi rohkaista ja vahvistaa."
Ehkä tämän keskustelun juju piileekin juuri siinä millä sitä voisi vahvistaa. Miten yksilö saadan nouseen oman napansa yläpuolelle ilman porkkanoita.
"Silloinhan sinä olet jo ottanut vastuun omasta elämästäsi etkä luota harhoihin jotka kääntävät sydämiämme pois elämän todellisuudesta, täällä ja nyt."
Tarkoitatko uskontoja, Jumalaa? Minulle ne edustavat henkisyyttä ja minulle tämä puoli on monesti yhtä todellista kuin ympäröivä maailma. Henkisyys tosin käsitteenä on kovin laaja, mutta elääkseni inhimillistä, monesti uhrautuvaa elämää se on jollain tavalla pakko olla olemassa. En tarkoita, että on oltava Jumala jolle teen tiliä, mutta selitin jo tuossa aikaisemmin mitä kaikkea se merkitsee. Inhoan käyttää sanaa jumala, koska se on niin merkityssävytteinen ja kulunut sana ja monesti mikään ajatuksistani ei kovinkaan vastaa tätä stereiotypiaa. Kuintenkin juuri tämä henkisyyden tavoittelu tekee minusta ihmisen eläimen sijasta ja vaikka olisinkin kehittynyt eläimistä en silti haluisi laskeutua takaisin niiden tasolla (arvostan ja kunnioitan kyllä eläimiä paljon ja olen monesti huomannut niiden elämän kyllä olevan paljon helpompaa kuin omani, mutta antoisuudesta en sitten tiedä).
Ehkä ihmisen henkisyys on myös uskoni kohde, koska vaika joskus tuntuu ettei sitä ole haluan kuitenkin uskoa niin ja siis toimin sen mukaan. Tämä usko tekee elämästäni ainoastaan paremman, joten vaikka se olisi harhakäsitys on se kovin arvokas - se tekee minusta ihmisen.
Ja toki otan vastuun elämästäni, en voi sysätä sitä kellekään muulle
"Valitettavasti monet ihmiset saattavat tarvita (omasta mielestäni) illuusioita taivaasta ja helvetistä ja absoluuttisesta moraalista, elääkseen edes jotenkuten 'ihmisiksi'. Sopii vain toivoa että koko ihmiskunta (tai ainakin sen enemmistö) todella kykenisi kehittymään henkisesti tässä suhteessa."
Jos ihminen on pelkkä eläin tulee se aina tarvitsemaan porkkanan toimiakseen hyvin. Vaikka sitten tuomitsevan jumalan, muiden kunnioituksen, omahyväisyyden tai mitä tahansa. Jos kuitenkin olemme _henkisiä_, mikä erottaa meidät siis eläimistä uskon ettei porkkanaa tarvita. En osaa kylläkään selittää mitä kaikkea se henkisyys on, olen itsekin sitä vain haparoimut, mutta se mahdollistaa sen, että ihminen ottaa vastuun itsestää ja muista epäitsekkäästi.
Uskonto tuo juuri tämän henkisen ulottuvuuden jotenkin meidän tasollenmme. Ehkä olemme nimenneet tämän tarpeen uskonnoksi, jumalaksi, mystiikaksi tai miksi tahansa, mutta meillä on kaipuu siihen (minulla ainakin). Tiede on taas repinyt meiltä tämän kaiken ja haluaa asettaa meidät takaisin sille tasolle mistä ehkä joskus olemme lähteneet tai sitten emme. Ei tiede toki ole mikään "vastustaja" vaan empiiristä tutkimusta, mutta olemme usein huomanneet tämän empiirisen tutkimuksen ongelmat. Mieli ja ruumis ovat sittenkin yllättävän samaa, niitä ei voida erottaa vaikak monesti kokeilla olemme niin luulleet. Olemmekin psyko-fyysis-sosiaalisia kokonaisuuksia ja se on pitänyt pitkälti vain päätellä. Toki kokeita on tehty. Stimulus - response ei ollutkaan niin yksinkertaista vaan siihen väliin mahtuukin kaikkea kaaottista, mitä ei olekaan niin helppo empiirisesti todistaa.
Ruumiillisia, materialistisia asioita kyllä kykenemme todistamaan, mutta henkiset asiat ovetkin sitten jo vaikeampia (en nyt tarkoita pelkkää jumalaa). Voimme toki erilaisi avähätteleviä teorioita näistä muodostaa. Tiede tahtoo moisesta roskasta eroon, mutta joku ihmisissä kuitenkin sanoo, että jotain muutakin.
Joudun tunteiteni perusteella hyvinkin paljon määrittelemään sitä mikä on totta ja mikä ei, ihan arkielämässnikin. Tunteilalni ja kokemuksillani joudun paljonkin arvioimaan maailmaa ja asioiden todenperäisyyttä ja tuntemus tästä henkisyydestä kertoo, että jotain sellaista on. Vaikka minua häiritsee se, etten sitä pysty määrittelemään, käsitteellistämään ja todistamaan -näin ollen hallitsemaan - en kuitenkaan pääse siitä eroon. Irrationaalisen rationaalisesti olen päätynyt siihen, että se on , oli Se sitten mitä tahansa.
"Mielestäni meillä on enemmän toivoa järjen kanssa, vaikka emme koskaan voikaan olla varmoja siitä tulemmeko rakentamaan sen avulla parempaa maailmaa vai päästämmekö sisään sen synnin joka aina väijyy ovellamme."
Mielestäni usko ja järki yhdessä toimivat, näin on oma käsitykseni. Uskoon liitän juuri tämän henkisyyden ja yhdessä järjen kanssa se voi luoda loistavan synteesin. Tosin suurin osa ihmisistä ei moisen kanssa pystyisi elämään ja joskus olen itsekin ajautunut hulluuden partaalle, mutta kuitenkin se on toiminut. Henkisyys ts. usko antaa toivoa ja tekee meistä ihmisen. Pelkkä järki ja "eläimellisyys" on ainakin minulle liian kylmä yhdistelmä.
"Emme tiedä voimmeko todella estää USA:a hyökkäämästä Irakiin omien imperialististen intohimojensa ajamana, mutta tuskin koskaan ennen ihmiskunnan historiassa on yhtä paljon_etukäteen_vastustettu suuren ja mahtavan sotaanlähtöä."
Informaation määrään ja sivistyksen tasoon vastustamme kuitenkin kovin vähän. Jopa Britannian johto oli lähdössä mukaan tähän hulluuteen. Olen kuuulut joistain mielenosoituksista, mutta yleisen median asenen on vielä aika neutraali ja tiedän, että on vielä paljon ihmisiä jotka hurraavat tälle materialismin ristiretkelle.
"Humanismi ei ole uskonto, mutta se pyrkii täyttämään uskonnon sosiaalisen funktion."
Jokaisella ajalla on ollut omat humanistinsa, muta en usko niiden määrän huimaan kasvuun. Informaatiotulvankaan alla emme rakasta kärsiviä nälkää näkeviä lapsia tai kulutusyhteiskuntamme orjuuttamia maanviljelijöitä. Loppujen lopuksi ihminen ajattelelee monesti vain itseään. Nämä humanistit ovat kuitenkin valmiita hiljaisuudessakin toimimaan ja uhraamaan omaa pumpulihyvinvointiaan.
">>harvoin tästä seuraa _sosiaalista tietoiutta_. Jos ihminen päätyy jopa eksistentialistiseen ahdistukseen asti (jonne moni ei vaivaudu) päätyy hän monesti täyteen välinpitämättömyyteen tai itsemurhanpartaalle repivään epätoivoon(jos hän todella, todella ymmärtää oman vastuunsa maailman kurjuuden aiheuttajana ja siinä, että vain hänen yksin on tehtävä se päätös auttaa).>>
"Totta, mutta kyse on kuitenkin kollektiivisesta vastuusta (mikä ei kuitenkaan poista omaa osuuttamme vastuusta) ja toisaalta jos emme armahda itseämme, muserrumme 'maailman syntien' taakan alle, eikä meistä ole silloin hyötyä kenellekään. Ja loppujen lopuksi mahdollisuutemme vaikuttaa ovat rajalliset sellaisissakin asioissa joista olemme epäsuorasti vastuussa (esim. hallitustemme politiikan), meidän täytyy vain tehdä parhaamme meille tarjolla olevien mahdollisuuksien mukaan."
Minä olen ollut joinain aikoina musertumassa juuri tämän taakan alle, mutta juuri tämä tuska on aikaansaanut puhuttelevimmat ja parhaat taideteokset joiden kautta olen niin käsitellyt omaa tuskaani kuin myös tahtonut puhutella ihmisiä. Tuo rusentava ahdistus ja masennus omasta raadollisuudesta on kuitenkin kasvattaavaa ja tuottaa useimmiten hyvää hedelmää, mutta siihen ei pidä jäädä kahlaamaan. En edes loppujen lopuksi haluisin itseäni armahtaa moisesta, koska se johtaisi välinpitämättömyyteen - tuudittautumiseen omaan hyvinvointiin. Ajoittain on tehtävä tili itsensä kanssa ja katsottava ympärilleen.
Usein pienet teot tuntuvat lähes naurettavilta, mutta seílloin muistutan itselleni, että jos kaikki olivat ajatelleet kuin minä, niin mitään muutoksia ei koskaan ole tapahtunut. On kuietnkin todellisuuttaa, että ihmiset eivät yleensä jaksa välittää kuin omista ongelmistaan. Näistäkin ongelmista turhauttavan moni juontaa juurensa siihen ettei koskaan ole tarvinnut taistella mistään - kaikki on vain työnnety eteen, eikä osaa mitään enää arvostaa.
Tänään itseasiassa juuri keskustelimme avokkeeni kanssa tästä aiheesta. Miksi diktatuurivaltiossa kaiken pelon keskelläkin ihmiset ovat olleet tyytyväisiä ja miksi hyvinvointivaltiossa tehdään kehitysmaita enemmän itsemurhia. Olemassaolon taistelu antaa synn elää ja yhdistää ihmisiä. Länsimaissa suurin osa nuorista inhoaa koululaista ja opiskelua (pitää sitä ainakin ahdistavana pakkona ja yrittää päästä mahdollisimman helpolla), koska siihen annetaan lopputtomat mahdollisuudet. Meillä ruokaa ei enää arvosteta, koska sitä voi vain kantaa kaupasta kotiin (koulussa heitetään hillittömät määrät ruokaa roskiin), terveyttä ei arvosteta ennen kuin se alkaa reistailemaan ja hyvinvointiyhteiskunnan palveluja ei arvosteta (vaan arvostellaan) kunnes ne menetetään. Tässä piilee joku ihmisen suurehko ongelma.
jospa tämä riittäisi tältä erää. Alkaa pökerryttämään :)