Mistä on lähtöisin historiantutkijoiden kyyninen suhtautuminen muihin kuin kirjallisiin lähteisiin?
Jos tapahtumasta on kirjallinen lähde, se on historiantutkijan mielestä tapahtunut.
Jos kirjallista lähdettä ei ole - ei ole tapahtumaakaan!
Moinen kyynisyys on voinut johtaa siihen päätelmään, ettei Huhtiniemen teloituksiakaan ollut - toivottavasti yksitoista ruumista on kuitenkin fakta, joka ylittää kirjallisen materiaalin puuttumisen.
Suullisia lähteitä Huhtinimestä on vaikka kuinka. Osa niistä on päätynyt kirjalliseen asuun lehtiartikkeleissa ja tutkimuksissa.
Missä vaiheessa ei-luotettavasta suullisesta lähteestä tulee luotettava kirjallinen lähde?
Myös kirjalliset lähteet voivat olla potaskaa, joiden tarkoitus on johtaa harhaan. Tällaiset eivät ole poliittisessa historiassa tarkoitushakuisuuden näin vaatiessa edes harvinaisia...
Miten monet historian tiedoista ovatkaan saaneet alkunsa suullisista lähteistä? Ovatko ne luotettavia vasta kun ne ovat muuttuneet mustiksi kirjaimiksi valkoisella paperilla?
Suullisten lähteiden avautuessa Lappeenrannasta tulee löytymään usemapia joukkohautoja. Kyyniset ja silmänsä ummistaneet historiantutkijat joutuvat häpeään.
Jos tapahtumasta on kirjallinen lähde, se on historiantutkijan mielestä tapahtunut.
Jos kirjallista lähdettä ei ole - ei ole tapahtumaakaan!
Moinen kyynisyys on voinut johtaa siihen päätelmään, ettei Huhtiniemen teloituksiakaan ollut - toivottavasti yksitoista ruumista on kuitenkin fakta, joka ylittää kirjallisen materiaalin puuttumisen.
Suullisia lähteitä Huhtinimestä on vaikka kuinka. Osa niistä on päätynyt kirjalliseen asuun lehtiartikkeleissa ja tutkimuksissa.
Missä vaiheessa ei-luotettavasta suullisesta lähteestä tulee luotettava kirjallinen lähde?
Myös kirjalliset lähteet voivat olla potaskaa, joiden tarkoitus on johtaa harhaan. Tällaiset eivät ole poliittisessa historiassa tarkoitushakuisuuden näin vaatiessa edes harvinaisia...
Miten monet historian tiedoista ovatkaan saaneet alkunsa suullisista lähteistä? Ovatko ne luotettavia vasta kun ne ovat muuttuneet mustiksi kirjaimiksi valkoisella paperilla?
Suullisten lähteiden avautuessa Lappeenrannasta tulee löytymään usemapia joukkohautoja. Kyyniset ja silmänsä ummistaneet historiantutkijat joutuvat häpeään.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Historiantutkimus on nimenomaan historian tutkimista kirjallisten lähteiden perusteella. Suullista kansanperinnettä puolestaan tutkii folkloristiikka. Aineellisten jäänteiden tutkimisen hoitaa arkeologit. Kaikki kirjalliset lähteet eivät ole luotettavia - siksi ammattipiireissä perehdytään myös sellaiseen asiaan kuin lähdekritiikki.
*** Mistä on lähtöisin historiantutkijoiden kyyninen suhtautuminen muihin
kuin kirjallisiin lähteisiin? ***
- Tällaisia väitteitä esittäneet henkilöt kuten Lindstedt, Kulomaa,
(tai Iivana Tashihin) .. ja joku muu eivät ole ammatiltaan historian-
tutkijoita vaan virkamiehiä; julkishallinnossa on eri asteilla paljonkin
’tutkijoita’ joita ei voi sanoa tutkijoiksi perinteellisessä akateemisessa
mielessä vaan heidän ’tutkimuksensa' palvelee ensisijaisesti ko.
laitoksen tarpeita ja päämääriä.
- Akateemisessa tutkimuksessa tieto on itsetarkoitus!
- Ja siinä kirjallinen lähde ei ole ensisijainen tiedon lähde,
ja usein jopa - hyvin epäluotettava lähde.
Historian tutkimuksessa suulliset lähteet ovat lähtökohtaisesti aivan yhtä arvokkaita kuin mitkä muut lähteet hyvänsä. Niiden kohdalla ongelma on kuitenkin se, että ihmisen muisti on hyvin valikoiva ja havainnot subjektiivisia. Aika vielä tekee oman lisänsä eikä aina edes voi olla varma että kertoja puhuu todella omista havainnoistaan ja kokemuksistaan (vrt. vaikka "anopin ruumis suksiboksissa kertomukseen"). Tämän vuoksi suullisten lähteiden kohdalla on erityisen tärkeää pyrkiä vahvistamaan kertomukset eri tavoin. Nyt Huhtiniemessä on varmistettu, että ruumiita on alueelle haudattu eli siihen asti suulliset lähtee ovat osoittautuneet paikkansa pitäviksi. Löydetyt ruumiit antanevat osviittaa siitä, kuinka luotettavia loput suulliset lähteet ovat. Kansan suussa esimerkiksi 20 ammuttua muuttuu hyvin nopeasti 600 ammutuksi jne. Suulliset lähteet kategorisoidaan tutkijakoulutuksessa käytännössä viimeiseksi luotettavuuden suhteen, mutta siitä ei pidä vetää sitä johtopäätöstä että ne olisivat historian tutkimuksen kannalta arvottomia. Luokittelulla halutaan vain korostaa niitä vaaroja, mitä suullisten lähteiden muista lähteistä riippumattomaan käyttämiseen liittyy.
Kirjallisiin lähteisiin pätee aivan sama kuin suullisiinkin lähteisiin. Tutkijan ensimmäinen kysymys on aina miksi jokin kirjallinen lähde on tehty. Jos kysymys on esimerkiksi kuormakirjasta, jossa mainitaan vaikka 600 ihmisen kuljetus Auschwitziin junalla numero XX, pp.kk.vvvv kello yy.yy niin dokumentin tarkoitus on aika selvä. Jos taas kyseessä on Rudolf Höessin sodan jälkeen vankeusaikanaan kirjoittama kirje, niin tutkija joutuu jo paljon vaikeamman ongelman eteen, koska kirjoittaja on tietoisena tulevasta oikeudenkäynnistä saattanut esittää asiat itsensä kannalta edullisessa valossa. Höessin kuulustelupöytäkirjat taas saattavat sisältää kiduttamalla saatua tietoa, jolloin tutkija joutuu miettimään, miten ja mistä lähteistä tiedot tarkistaisi.
Historian tutkimusken keskeisenä tavoitteena on aina varmistaa tieto mahdollisimman monesta alkuperäislähteestä. Jos esimerkiksi Saksan ja Neuvostoliiton arkistoissa lähteet kuvaavat Molotovin ja Ribbentropin neuvottelujen sisällön kesällä 1939 samalla tavalla, niin historian tutkijan kannalta asia on varsin selvä. Jos kuva rajalinjan eri puolilla sen sijaan on kovin erilainen, historian tutkija joutuu miettimään aika tarkasti mitä asiasta kirjoittaa ja kenen näkökulmasta.
Tarina "anopin ruumiista suksiboksissa" on jo päätynyt kirjalliseen muotoon (Leea Virtanen: Varastettu isoäiti, 1987) eli nyt sitä voi käyttää kirjallisena lähteenä?
Siis se tarina on nyt tosi?
Kun tuo tarina on viety kirjaan, joka on painettu 1987, voidaan kirjallisella lähteellä vuosisatojenkin päästä osoittaa, että tarina on tunnettu ainakin vuodesta 1987.
Tutkijoiden todennäköisesti yleisimmin tekemä virhe on liika luottamus jonkun toisen tutkijan lähteisiin. Tyypillisesti ketju kulkee vaikka seuraavasti: tutkija A vierailee arkistossa ja löytää vieraskielisen dokumentin. Hän kääntää tekstin ja tekee käännösvirheen joka vääristää asiakirjan tulkinnan. Huomaamatta virhettä hän kirjoittaa oman tutkimuksensa ja merkitsee viitteeksi em. dokumentin. Tutkija B käyttää omassa työssään lähteenä tukija A:n teosta ja kertaa siten omassa työssään tutkija A:n tekemän virheen. Tutkija C taas puolestaan viittaa tutkija B:n työhon jne.
Sekä tutkija B että kaikki hänen jälkeensä tulevat ovat tällöin rikkoneet yhtä keskeistä tutkimukseen liittyvää periaatetta eli he eivät ole tarkistaneet todisteketjua loppuun asti. Tätä tapahtuu jatkuvasti erinäisistä syistä. Luonnollisin syy on ettei kenelläkään tutkijalla aina ole aikaa käydä läpi kaikkia viitteitä loppun saakka eikä kielitaitokaan aina riitä ulkomaisten dokumenttien ymmärtämiseen. Tutkijan kannalta tilanne on kuitenkin kohtalokas, jos hän perustaa keskeisimmät argumenttinsa lähteisiin, joita hän ei itse ole tarkistanut. Tätäkin tapahtuu ja silloin kyseessä on ainakin huolimattomuus ja laiskuus.
Huolimattomalla kirjallisten lähteiden käytöllä "anoppi suksiboksissa" voisi hyvin muuntua historialliseksi totuudeksi muutaman sadan vuoden kuluttua;-) Edellä joku jo muuten esitti yhden aivan oikean käyttötavan Leea Virtasen kirjassa mainitulle tarinalle.
Olisipa se 'vänkä' tilanne oikeudessa kun murhasta syytetty sanoisi
syyttäjälle oikeudessa:
"Missä on dokumentti, näytä edes joku paperi missä on on sanottu,
että se on murhattu, tai että MINÄ olisin sen murhannut .."
"Suullisten lähteiden avautuessa Lappeenrannasta tulee löytymään usemapia joukkohautoja. Kyyniset ja silmänsä ummistaneet historiantutkijat joutuvat häpeään."
Tai sitten kaiken purematta nielleet propellihatut joutuvat häpeään. Itse asiassa lienee vähemmän häpeällistä olla uskomatta sellaista, jota ei ole toteen näytetty, kuin uskoa sokeasti huhuja.
mulla tuli kotilàksyksi historiasta tàllàinen tehtàvà: historiassa tutkitaan menneisyyden jàànteità eli làhteità eli làhteità làhteet voidaan jakaaa neljààn ryhmààn. keksi esimerkkejà erilaisista làhteistà...
en keksi mitààn auttakaa joku :) !
nooo esim esine làhteistà on fossiili