"Vihreällä verouudistuksella tarkoitetaan verotuksen uudelleenjärjestelyä niin, että ympäristöveroja kiristetään ja vastaavasti työhön
kohdistuvaa verorasitusta kevennetään. Tällöin ympäristöveroihin yhdistetään työllisyysnäkökulma.
Yritysten tuotantokustannukset nousevat ympäristöverojen korotusten myötä, mutta samalla työvoimakustannukset laskevat työn verotuksen laskiessa. Siten työn suhteellinen hinta tuotantopanoksena laskee ja saadaan aikaan samanaikainen ympäristön tilan ja työllisyyden koheneminen (ns. kaksoishyöty-hypoteesi)"
Eilen uutisoitiin huoli ympäristöverotuoton nousun pysähtymisestä. Ei tiedä hyvää autoverojen kannalta, eli autovero todennäköisesti säilyy ennallaan ja käyttömaksut nousevat. Ympäristöveroista suurin osa syntyy liikenteen veroista.

Vastaukset 1
Vanhimmat
))))))))))