ovulaatio

Ei tämä varsinaisesti ehkäisyyn liity, mutta luulisi, että tämä on sopiva paikka kysyä.

Eli siis onko munasolu hedelmöittymiskelpoinen vain 18-24h ovulaation jälkeen. Käsittääkseni tämä on biologinen fakta, mutta haluaisin vielä varmennuksen.

Miehen siittiöt säilyvät taas naisen elimistössä elossa 1-4 päivää. Voiko näistä tiedoista vetää sen johtopäätöksen, että _teoriassa_ kuukautiskierrossa on maksimissaan 5 päivää, jolloin suoritettu yhdyntä voi aikaansaada raskauden, eli siis 4 päivää ennen ovulaatiota ja itse ovulaatiopäivä.

Eli ajatellaan teoriassa tilanne, jossa nainen tietää tasan tarkkaa milloin hänen ovulaationsa tapahtuu ja pidättäytyy seksistä tätä edeltävät 5 päivää (varmuuden vuoksi 1 päivä siittiöiden hedelmöittymiskykyisenä pysymisen lisäksi) ja vielä varmuuden vuoksi seuraavankin päivän ovulaation jälkeen (taas varmuuden vuoksi, vaikka munasolu ei olekkaan hedelmöittymiskykyinen kuin max. 24h) Eikö tällaisessa tapauksessa raskaaksi tuleminen olisi äärimmäisen epätodennäköistä jo ihan biologian kannalta?
2187
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Hedelmöittymiskelpoisuus on tosiaan n. vuorokauden luokkaa ja siittiöt elävät (lähteistä riippuen) vajaan viikon. Muu osa tuosta teoretisoinnista menikin sitten vikaan.

Et voi teoriassa tietää, koska ovulaatio tapahtuu. Tietystikin se YLEENSÄ tapahtuu 12.-16. päivä kierron alusta. Sitten siihen voidaan lisätä ne mainitsemasi 5 päivää kumpaankin suuntaan (yksi päivä oletetun ajankohdan loppuun ei riitä, koska munasolun irtoaminen ei ole pilkuntarkkaa). Kierron 7. päivä on jo mahdollinen raskauden alkuun saattamiseksi. Samoin kaikki muut päivät kierron 21. päivään asti.

Nytpä teen oman oletukseni. Kierrosta ensimmäinen viikko menee menkkojen kanssa. Okei, silloin voit harrastaa seksiä, jos tykkäät veripuuhista. 7.-21. päivä kannattaa pitäytyä seksistä, jos haluaa olla varma etteivät siittiöt kohtaa munasolua. Kierrosta riippuen, siihen ei enää montaa päivää jää ns. "varmoja päiviä". Ja entäpä sitten, jos saman kierron aika irtoaa useampi munasolu? Milläpä varmistat että niin ei käy.

Se on fakta, että kierrossa on päivä jolloin on epätodennäköisempää ja todennäköisempää tulla raskaaksi. Sekin on fakta, että varmoja päiviä ei ole.

Äänestä
  • "Et voi teoriassa tietää, koska ovulaatio tapahtuu. Tietystikin se YLEENSÄ tapahtuu 12.-16. päivä kierron alusta."

    ei näin, vaan 12-16 päivää ennen kuukautisten alkamista (eli kierron loppua).

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kysyjä- kirjoitti:

Ei tämä varsinaisesti ehkäisyyn liity, mutta luulisi, että tämä on sopiva paikka kysyä.

Eli siis onko munasolu hedelmöittymiskelpoinen vain 18-24h ovulaation jälkeen. Käsittääkseni tämä on biologinen fakta, mutta haluaisin vielä varmennuksen.

Miehen siittiöt säilyvät taas naisen elimistössä elossa 1-4 päivää. Voiko näistä tiedoista vetää sen johtopäätöksen, että _teoriassa_ kuukautiskierrossa on maksimissaan 5 päivää, jolloin suoritettu yhdyntä voi aikaansaada raskauden, eli siis 4 päivää ennen ovulaatiota ja itse ovulaatiopäivä.

Eli ajatellaan teoriassa tilanne, jossa nainen tietää tasan tarkkaa milloin hänen ovulaationsa tapahtuu ja pidättäytyy seksistä tätä edeltävät 5 päivää (varmuuden vuoksi 1 päivä siittiöiden hedelmöittymiskykyisenä pysymisen lisäksi) ja vielä varmuuden vuoksi seuraavankin päivän ovulaation jälkeen (taas varmuuden vuoksi, vaikka munasolu ei olekkaan hedelmöittymiskykyinen kuin max. 24h) Eikö tällaisessa tapauksessa raskaaksi tuleminen olisi äärimmäisen epätodennäköistä jo ihan biologian kannalta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu