Ongelmanani ovat siis kylmät jalat. Kesäisin ongelma on vähäinen, mutta talvella hyvin yleinen. Aina kun riisun sukkani, ovat jalkani nilkoista alaspäin aivan jääkalikat. Oli päivä tai ilta. Enimmäkseen jalat tuntuvat vain kylmiltä, mutta silloin tällöin jalkoja kylmäsee tai pakottaa. Joskus ala-asteella jalkani saivat kylmää koulun liikuntatunneilla luistelussa. Pakkasella varpaani ovat aina jäässä.
Mikä siis auttaisi kylmiin jalkoihini?
Kylmät jalat
10
8807
Vastaukset
- sama vika
Mulla on korvien kanssa tuo ongelma, että ne ovat joskus teininä paleltuneet oikein kunnolla, ja nyt eivät meinaa kestää kylmää/viimaa ollenkaan. Samoin ääreisverenkierto on aika huono, kädet on monesti talvella kylmät. En tiedä mistä johtuu, en edes tupakoi että ei sekään voi olla syynä. En ole keksinyt oikein mitään ratkaisua muuta kuin lisätä vaatteita. Eipä musta tainnut kauheasti olla apua...
- KaLikka 87
no kädet on kans kylmät usein mutta enempi tuo jalka homma vaivaa. en ole itsekään keksinyt oikein parannuskeinoja kyseiseen asiaan joten en ihmettele vaikkei kukaan muukaan keksi. :) kenkiin vain ei voi tunkea kovin kauheasti sukkia. :P kai se on apteekissa käytävä kysymässä oisko jotain hoitoa kyseiseen vaivaan.
- goldcube
Itse olen käyttänyt E-Epa kalaöljyä. On toiminut ja verenkierto myös jaloissa elpynyt. Ks. aiheeseen liittyviä vihjeitä ja linkkejä. Suosittelen sinullekin.
http://www.drtolonen.com/uutiskirje.asp- KaLikka 87
Kiitos vinkistä, täytyypä kokeilla. :)
- Hyi !
En ole siis ainut kenellä on kalikkajalat. Kun meen esim nukkumaan naiseni viereen niin eipä se hänestä kovin kivalle tunnu kun mulla on ihan jää kylmät jalat. Oon satsannu sukkiin ja kenkiin mut ilman tuloksia. Eikä se mitään vielä että kun ne on kylmät vaan viel kosteat! Hyi että kun se on inha fiilis! Haaveissa vain mulla on kuivat ja lämpimät jalat... =( Talkkia oon kokeillu ei auta. Vain vähän aikaa on kuivat jalat. Jotain pitäs keksiä...
- Kärsincoldjalat
mulla on sellaisia kuin FOOT WARMER jotain vanhoja mutta toimii ne laitetaan jalkaan (kengät jalas) niin ne lämmittävät..jotain siinä tapahtuu ku lämpenee hyvinkin mutta ei polttavasti
- Anonyymi
Vaihtokylvyt, jossa suihkutat tai kylvetät jalkoja kylmässä ja lämpimässä vuorotellen, saa verenkierron liikkeelle. Mutta ei auta pitkään, jos huono verenkierto on toistuva ongelma. Tai suihkuta ainoastaan lämpimällä. Laita patterin pintaan kiinni. Jumppaa jalkateriä.
Myös avokassukat, jotka peittävät vain varpaat, laitettuna lisäsuksiksi toisten sukkien alle, antavat varpaille lisälämpöä. - Anonyymi
Liian jämptit sukat ja kengät kannattaa unohtaa. Lieväkin ahtaus kengissä ja makkarankuorimainen istuvuus sukissa voi alkaa hyydyttämään verenkiertoa.
Joskus on omat jalat lämmenneet paremmin, kun on laittanut vaikkapa fleece- tai villa(sekoite)sukan alimmaksi, ihoa vasten. Tai varvassukat, joissa varpailla on oma paikkansa. Tai avokassukan. Ja päälle sitten muuta materiaalia.
Myös ohuet tekokuitusekoitesukat, ns. juoksusukat tai urheilusukat, on parempaa materiaalia kuin esim. 100% puuvillasukka. Joku vaeltaja sanoi, että jos tahdot jäädyttää itsesi, laita puuvillaa päälle, niin varmasti jäädyt. Puuvilla onkin ongelmaihoisen ja kesän materiaali, joka pitää viileänä, eikä ärsytä ihoa. Lämmittämään siitä ei ole. Se myös pidättää kosteutta itsessään, joten jos jalka hikoaa, puuvilla kylmettää jalat sitä kauttakin.
Diabetessukatkin saattaisivat myös auttaa. Nehän on tehty huonosta verenkierrosta kärsiville.
Verkkokaupoista löytyy kaikkia edellä mainittuja, kun laittaa hakusanat googleen. Toki ihan kaupoistakin, urheilukaupoista, tavarataloista, erikoisliikkeistä jne.
Kaikissa sukissa täytyy tietysti myös jalkojaan ja varpaitaan liikuttaa, jos on verenkierto-ongelmia. Jos vain tikku-ukkona seisoo, jäätyy hyvissäkin sukissa. - Anonyymi
Merinovilla on vaellusta harrastavien suosikkimateriaali nykyään. Menee kesällä ja talvella. On kallista, mutta hintansa arvoista.
- Anonyymi
Jalat
Mistä jalat alkaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle
Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.72508- 1211771
Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill391477Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.1231446Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1671299- 1461260
Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1521251- 521198
- 591138
Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.531029