Äänien kalastelut /muiden konkurssi

Onko oikein syödä toisen leipää?. Puolueiden ääntenkalastajien mielestä kyllä.
Sitten kehutaan kovaan ääneen että ollaan myös pienyrittäjien asialla. Hups mikä sammakko...
Markkinat ovat täynnä ääniä kalastelevia vaalipuolueita ja laillinen lahjonta senkun kukoistaa.
Onhan se valtava helpotus esimerkiksi työttömälle tai muuten yhteiskunnan rattaista pudonneelle kun saa ilmaiset kahvit, vohvelit, lätyt, hernekeitot ja vielä kaupanpäälle ilmapallon.
Samaan aikaan markkinamyyjät ovat maksaneet kalliisti markkinapaikastaan. Nyt vaalien alla myyjät kuitenkin seisovat tyhjänpanttina, kun taas puolueiden ilmaisjaoissa on ruuhkaksi asti.
Muissa olosuhteissa asiakkaat ostaisivat kahvinsa ja hernekeittonsa mutta kun ilmaiseksikin saa niin mikä ettei..
eihän puolueiden paikallaolo mitään vaikuttaisi jos myisin vaikka tuohikoreja, ellei sitten puolueet keksisi vaihtaa artikkelia ja ruveta jakeleen vaikka sitten tuohikoreja.
Jos puolueet todella olisivat myös yrittäjien asialla niin eihän ne silloin oikein porukalla yrittäisi ajaa pienyrittäjiä konkurssiin. Eihän..
Nykyisellä toiminnalla markkinamyyjillä on vielä monta ankeaa kuukautta odotettavissa. Puolueiden ääntenkalastelu tosin kukostaisi kun muut markkinamyyjät on konkurssissa. Entäs ensi vuonna, kukas markkinaväen sitten kahvittaa. Puolueet vai?.
0165
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


epäluuloinen kirjoitti:

Onko oikein syödä toisen leipää?. Puolueiden ääntenkalastajien mielestä kyllä.
Sitten kehutaan kovaan ääneen että ollaan myös pienyrittäjien asialla. Hups mikä sammakko...
Markkinat ovat täynnä ääniä kalastelevia vaalipuolueita ja laillinen lahjonta senkun kukoistaa.
Onhan se valtava helpotus esimerkiksi työttömälle tai muuten yhteiskunnan rattaista pudonneelle kun saa ilmaiset kahvit, vohvelit, lätyt, hernekeitot ja vielä kaupanpäälle ilmapallon.
Samaan aikaan markkinamyyjät ovat maksaneet kalliisti markkinapaikastaan. Nyt vaalien alla myyjät kuitenkin seisovat tyhjänpanttina, kun taas puolueiden ilmaisjaoissa on ruuhkaksi asti.
Muissa olosuhteissa asiakkaat ostaisivat kahvinsa ja hernekeittonsa mutta kun ilmaiseksikin saa niin mikä ettei..
eihän puolueiden paikallaolo mitään vaikuttaisi jos myisin vaikka tuohikoreja, ellei sitten puolueet keksisi vaihtaa artikkelia ja ruveta jakeleen vaikka sitten tuohikoreja.
Jos puolueet todella olisivat myös yrittäjien asialla niin eihän ne silloin oikein porukalla yrittäisi ajaa pienyrittäjiä konkurssiin. Eihän..
Nykyisellä toiminnalla markkinamyyjillä on vielä monta ankeaa kuukautta odotettavissa. Puolueiden ääntenkalastelu tosin kukostaisi kun muut markkinamyyjät on konkurssissa. Entäs ensi vuonna, kukas markkinaväen sitten kahvittaa. Puolueet vai?.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu