Äsken tuli radiossa juttu Huhtiniemen teloituksiin liittyen. Tutkija on lopultakin löytänyt Sota-arkistosta kesäkuulta 1944 Päämajan (Marskin) antaman käskyn Heinrichs:n nimissä: Yksikköihinsä palaamiseen suostumattomat sotilaat on ammuttava!
Uusimmassa Seura -lehdessä on tuo käsky julkaistuna.
Jo selvisi syykin miksi Heinrichs sai sen 1. luokan Marskinristinsä. Marski tietysti oli käskyn takana ja Heinrichs sen muodollisena antajana!
Oesch puhui kirjassaan juuri tästä samasta asiasta!
Päämajan käskystä kuri siis palautettiin ja ei ne hiipparit olisi paapomalla linjaan palanneet!
Piti antaa tuimat lääkkeet vakavaan tautiin.
Oesch kertoo lyhyesti mitä tapahtui:
K.L. Oesch:n kirja Suomen kohtalon ratkaisu Kannaksella v. 1944, Otava, 1956.
Oesch:n kirjassa viitataan myöskin tuohon uuteen ja ennen tuntemattomaan ilmiöön eli karkaamiseen ja kurittomuuteen joukkojen keskuudessa.
Sivulla 157 sanotaan sanatarkassa lainauksessa juuri näin:
"Sotapoliisin toimesta huomattavain osa näistä miehistä pidätettiin ja lähetettiin aina Viipurin ympäristöstä ja Saimaan rannikoilta asti velvollisuudntuntoisten taistelutoverien riveihin TAI SAAMAAN MUUTA ASIAANKUULUVAA KÄSITTELYÄ."
Uusimmassa Seura -lehdessä on tuo käsky julkaistuna.
Jo selvisi syykin miksi Heinrichs sai sen 1. luokan Marskinristinsä. Marski tietysti oli käskyn takana ja Heinrichs sen muodollisena antajana!
Oesch puhui kirjassaan juuri tästä samasta asiasta!
Päämajan käskystä kuri siis palautettiin ja ei ne hiipparit olisi paapomalla linjaan palanneet!
Piti antaa tuimat lääkkeet vakavaan tautiin.
Oesch kertoo lyhyesti mitä tapahtui:
K.L. Oesch:n kirja Suomen kohtalon ratkaisu Kannaksella v. 1944, Otava, 1956.
Oesch:n kirjassa viitataan myöskin tuohon uuteen ja ennen tuntemattomaan ilmiöön eli karkaamiseen ja kurittomuuteen joukkojen keskuudessa.
Sivulla 157 sanotaan sanatarkassa lainauksessa juuri näin:
"Sotapoliisin toimesta huomattavain osa näistä miehistä pidätettiin ja lähetettiin aina Viipurin ympäristöstä ja Saimaan rannikoilta asti velvollisuudntuntoisten taistelutoverien riveihin TAI SAAMAAN MUUTA ASIAANKUULUVAA KÄSITTELYÄ."
Vastaukset 45
Vanhimmat
Sehän on täysin selvä asia, että käsky on täytynyt tulla päämajasta.
Eihän sotilaat nyt ominpäin mitään teloituksia ja kenttäoikeuksia ala pitämään ...
Ongelmahan tässä on se, että teloitukset alkoivat ennenkuin laki oli hyväksytty joka teloitukset määräsi suoritettavaksi kyseisestä rikoksesta.
Teot ei sinänsä olleet lainvastaisia, teloittajien olisi pitänyt vain odottaa pari päivää että laki astuu voimaan.
Koko ajan puhutaan vain karkuruudesta. Karkumatkaanhan voi sisältyä muitakin rikoksia, kuten niskurointia (kieltäytyy palaamasta) tai jopa kapinointia. Itse karkuunlähteminen voi olla vihollisen läheisyydessä tapahtunutta niskurointia.
Näistä rikoksista ymmärtääkseni sotaväen rikoslaissa oli kuolemantuomio jo ennen 4.7. Itse asiassa myös karkuruudesta oli kuolemantuomio, jos siihen sisältyi muiden houkuttelemista mukaan leikkiin.
On valitettavaa, jos kenttäoikeus on toiminut ja sen asiakirjat hävinneet (kuka on osoittanut, että ne olisi tarkoituksellisesti hävitetty?). Asiakirjat olisivat omiaan hillitsemään pahimpia politikoitsijoita tällä palstalla.
näyttöä ja sitähän EI ole, vaan näyttö löytyy MURHISTA.
Mitäköhän näyttöä sinulla muka on tiedossasi? On muutama ruumis, joissa ei edes ole merkkejä väkivallasta ja joiden alkuperää ei tiedetä, niin heti on puolijauhoiset huutamassa murhaa.
Ei siis tiedetä
a) keitä on haudattu
b) miten ovat kuolleet
c) jos on ammuttu, kuka on ampunut
d) jos on ammuttu, miksi on ammuttu
Ennen kuin noihin kysymyksiin saadaan luotettava (ei siis tämän palstan avohoitopotilaiden) vastaus, on turha höpöttää murhista.
Turhaan sinä korostat omia näkemyksiäsi vain pelkin poliittisin argumentein.
Monet aivan tavalliset kansalaiset vain haluavat kuulla TOTUUDEN omaisensa
kohtalosta!
Eikä pidä asioita tarkoituksenhakuisesti sekoittaa levittämällä disinformaatiota:
Huhtiniemen 'mysteerissä' on kysymys JOUKKOTELOITUKSISTA ei teloituksista.
Dosentti J. Kulomaa on kirjoittanut kirjan ”Käpykaartiin? 1941 -1944”, jossa kaikki
TELOITUKSET käydään perusteellisesti läpi. Asemasodan aikana (joulukuu 1941
– kesäkuu 1944) Kulomaan mukaan teloitettiin 11 miestä, eikä rintamakarkuruutta
Päämajassa eikä esikunnissa koettu todelliseksi ongelmaksi kuin vasta kesäkuun
lopulla 1944!
Olisi ollut joukoilta ja miehiltä aivan järjetöntä ”jäädä makaamaan tuleen” ylivoimaisen
vihollisen edessä. Vielä 17.6. Kuuterselän jälkeen Päämajan sotilastiedeutelun päällikkö
A. Paasonen (Stella Polaris – aineistoa) uskoi, että vihollisen päämääränä oli VT
(Valmmelsuu – Taipale –linja). Mutta tänään sotahistorian laitoksen tutkijamme
tietävät venäläisten arkistojen perusteella, että marsalkka (16.6. alkaen) päämääränä
olikin VIIPURI!
Sinun todelliset tietosi jatkosodasta ja erityisesti kannaksen tapahtumista perustuu
epärealistisiin haihatteluihin; niissä ei ole totuuden häivääkään eikä realismin tajua!
"Turhaan sinä korostat omia näkemyksiäsi vain pelkin poliittisin argumentein."
Valitettavaa, että et osaa erottaa poliittisia ja juridisia argumentteja. En tosin ihmettele kun kirjoitustasi lukee...
"Eikä pidä asioita tarkoituksenhakuisesti sekoittaa levittämällä disinformaatiota:
Huhtiniemen 'mysteerissä' on kysymys JOUKKOTELOITUKSISTA ei teloituksista."
Mistä sinä sen tiedät? Missä on näyttö?
"Sinun todelliset tietosi jatkosodasta ja erityisesti kannaksen tapahtumista perustuu
epärealistisiin haihatteluihin; niissä ei ole totuuden häivääkään eikä realismin tajua!"
Omituinen kanta. Minähän en ole sanonut mitään mistään tavoitteista tai VKT-linjasta. Sinä repäisit ne tyhjästä mukaan keskusteluun ilman, että niillä olisi mitään relevanssia. Mihinköhän sinä sitten perustat "tietosi" näistä "joukkoteloituksista"? Et ainakaan tutkimustietoon. Kyllähän sieltä silinteristä löytyy vaikka mitä, mutta faktaa ei.
...nykytiedoilla:
1. Ihmisiä on haudattu joskus Lappeenrantaan.
2. On toiminut kenttä-oikeus.
3. Karkureita on ollut.
4.7.-44 jälkeen pelkkä asemista poistuminen oli karkuruus-rikos, ja se voitiin rangaista kenttäoikeudessa ellei nopeamminkin?. Sitäkin ennen oli kuolemanrangaistus mahdollinen raskaammista rikkomuksista, eli kun emme tiedä mistä on tuomittu, on turha jauhaa "murhista".
> ”...erottaa poliittisia ja juridisia argumentteja”
> > ”Mihinköhän sinä sitten perustat "tietosi" näistä "joukkoteloituksista"?”
Todistettavasti (Etelä-Saimaa 10.1971) Huhtiniemestä löytyi 10 ihmisen maalliset
jäännökset samasta haudasta LVI-töiden yhteydessä. Nyt puhutaan 11 nuoren
miehen maallisista jäännöksistä samassa haudassa. Kansainvälisille foorumeille
eräät disinformaatikot syöttävät jo huhuja, että nämä olisivat lentopommituksessa
kuolleita saksalaisia sotilaita!
On vaikea kuvitella, että - silloisesta kansallissosialismistakin huolimatta - saksalaiset
olisivat täysin luopuneet syvästä katolilaisuudestaan ja haudanneet ruumiinsa joukko-
hautaan. Sitä paitsi niin meillä kuin muuallakin maailmassa puhutaan termeillä ’joukko-
haudat’ (mass graves) ja ’joukkoteloitukset’. Joten emmeköhän me voida näin epä-
virallisella palstalla puhua suoraan asiasta ilman ”juridisia” saivarteluja, varsinkin, kun
et sinäkään ymmärrä ’juridiikasta’ hölkkäsen pöläystä!
- Ja jatketaan vain niillä teemoilla jotka minua henkilökohtaisesti ja monia muita
tavallisia suomalaisia kansalaisia on vuosia huolestuttanut - tietämättömyys omaisen
katoamisesta!
Tämä kai täytyy lopettaa, mutta sitä ennen lainaan itseäni:
Ei tiedetä
a) keitä on haudattu
b) miten ovat kuolleet
c) jos on ammuttu, kuka on ampunut
d) jos on ammuttu, miksi on ammuttu
Mutta sinulle riittää joukko ruumiita, joiden kuolinaikaa ei ole edes pystytty ajoittamaan, jotta "tiedät" murhia ja joukkoteloituksia tapahtuneen. En väitä, että ruumiit olisivat saksalaisia, annan tutkijoiden tehdä työnsä, mutta itärintamalta on kyllä tietoja joukkohautauksista, joissa suomalaisiakin haudattiin, joten ehkäpä sinäkin tutustut aiheeseen ennen kuin lässytät mitä sattuu.
Uskoisin, että lakimieskoulutus antaa paremman ymmärryksen juridiikasta, kuin maallikon arvailut.
Minulle sopii vallan mainiosti, että tutkitaan. Mutta ennen tuloksia on turha esittää johtopäätöksiä. Luulisi tämän yksinkertaisenkin ymmärtävän, mutta...
Montakos virallisesti teloitettua oli kesällä 1944? Riippuu lähteestä, sanos!
No mistä yksiköistä ne oli? Riippuu lähteestä, sanos!
-Meillä on tohtori Kulomaa, mies joka ei hallitse edes yhteenlaskua!
-Meillä on tohtori Salminen, mies joka ei hallitse edes divisioonien numeroita!
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=4000000000000028&posting=22000000020744326
Esko Salminen:
Propaganda rintamajoukoissa 1941-1944, Otava 1976
Sivulla 161 kerrotaan näin:
Jatkosodan aikana 1941-1944 armeijassa langetetut kuolemantuomiot:
A. Yhteensä:
1941 48 joista 2 kieltäytymistapausta, muut vakoilusta tai vastaavasta
1942 89 kaikki vakoilusta tai vastaavasta
1943 36 kaikki vakoilusta tai vastaavasta
1944 75 joista 47 karkaamistapausta, muut vakoilusta tai vastaavasta ja 11 ammuttu SJ:n 5§:n perusteella.
Miksi messuta näistä pienistä? Väliäkö nyt näillä. Mitäänhän ei opita missään tapauksessa. Atomipommiin kuolevat kaikki. Lähellä ja vähän kauempana. Ei kannata yksin kappalein laskea. Jos kaikki ydinpommit räjäytetään, iloista meininkiä. Ihan riippumatta siitä missä päin maapalloa tai yhtaikaa taikka tuhannen vuoden jaksolla, jokainen maapallon ihminen kuolee säteilyyn. Itse asiassa saa sellaisen annoksen säteilyä että se tappaisi hänet 16 000 eri kertaa. Mahtaneeko ehtiä karkureille tuomioita julistamaan. Saatikka ampua. Ydinaseita on kohtuullisesti varastoissa. Vieläkin. Jos kaikki koko toisessa maailmansodassa käytetyt räjähteet pantaisiin yhteen ja poksautettaisiin tämä annon joka päivä, saataisiin käydä joka päivä yksi toinen maailmansota viidensadan vuoden ajan. Siinä ehtisi tehdä monta sotasankaria ja nähdä monta kommariluuseria.
Siinä sinulle suhteellisuudentajua, faktaa ja vertailukohdetta. Vedä johtopäätöksiä.
mopo käsistä?"Teot ei sinänsä olleet lainvastaisia...", milloin murha on ollut lain mukainen? Kuten edellisessä lauseessasi totesit:"... teloitukset alkoivat ennenkuin laki oli hyväksytty... " ja toisekseen laki SALLI teloitukset, EI MÄÄRÄNNYT.
pakeni maasta - monet menivät vankilaan.
Seura 43/2006 Seuran erikoisnumero!
Huhtiniemen salaisuus
http://www.seura.fi/?id=8427
Teksti Seuran työryhmä
Seura löysi 20.6.1944 päivätyn päämajan sähkeen, joka antaa luvan rintamakarkureiden
"ojentamiseen ankarintakin aseellista pakkokeinoa käyttäen". So(i?)tapäiväkirja 21.6.1944 vahvistaa luvan ampua karkurit. Lue ja hämmästy! Meneekö sotahistoriankirjoitus nyt uusiksi?
Päämajan ohje: Ampukaa karkurit
Erikoisraportti sivu sivulta:
* Mullistava tieto: Päämaja antoi luvan kuolemantuomioille 20.6.1944
* Täysi kaaos Kannaksella
* Tutkimus Huhtiniemen luurangoista valmistunee jouluksi
* ”Hirvittäviä aikoja”: Kenttäpiispa toivoo ymmärrystä.
* Sodassa kadonneiden omaisille pahinta on epätietoisuus.
* Keitä olivat laillisesti teloitetut karkurit?
* Tuomitut oli ammuttava 24 tunnin kuluessa.
* ”Silmistä kuvastui sodan kauhut.”
Lue koko erikoisreportaasi Huhtiniemen salaisuus Seurasta sivuilta 15-25.
20. Prikaatin päiväkäsky 23.6.1944 vahvistaa asian:
Meininki oli aika selväpiirteinen, mitä kurinpitotoimiin tuli. Eversti Sora tuli Kempin tilalle Viipurin jälkeen ja kovat otteet pantiin käyttöön. Tämmöinen päiväkäsky oli uuden Prikaatinkomentajan tervetulotoivotus Viipurin karkuunjuoksijoille:
Everstiluutnatti Uuno Tarkki: Taistelu Viipurista 20.6.1944 Gummerus 1996
-Viipurin menetys ja oikeudenkäynti
Sivu 212:
23.6.1944 55/TV/AS
20. PRIKAATIN ESIKUNTA SALAINEN
N:o 2328/I/26 sal
Asia: KURINPITO.
1.Kpk. 2606
Esiintyneiden tapausten johdosta käsken kaikkia päälliköitä kiinnittämään erikoista huomiota lujan kurin ylläpitämiseen. Kaikille on tehtävä selväksi, että jokainen henkilö, joka syyllistyy karkaamiseen, sotapelkuruuteen tai taistelutoimintaa koskevien käskyjen täyttämättä jättämiseen, tullaan viipymättä asettamaan pikaoikeuteen ja että sen tuomitsemat kuolemanrangaistukset pannaan myös viipymättä täytäntöön. Järjestyksen ylläpitämiseksi on tarvittaessa a.o. päällystön taholta käytettävä asevoimaa niin, että kaikkinainen hajaannus tukahutetaan jo alkuunsa.
Prikaatinkomentaja Eversti Y.W.Sora
Esikuntapäällikkö Majuri T. Viiri
Jakelu A
ei se todista että Huhtiniemessä olisi teloitettu salaa rintamakarkureita
>>jokainen henkilö, joka syyllistyy karkaamiseen, sotapelkuruuteen tai taistelutoimintaa koskevien käskyjen täyttämättä jättämiseen, tullaan viipymättä asettamaan pikaoikeuteen ja että sen tuomitsemat kuolemanrangaistukset pannaan myös viipymättä täytäntöön.
***Viipuri otti luontoon Päämajan pamppuja niin paljon, että...***
Eversti Armas Kempin keskisuomalaisilla 20. prikaatin 5.000 miehellä ja
luutnantti Sippelin muutamalla BT-42 –vaunulla ei ollut minkäänlaisia –
edes teoreettisia – mahdollisuuksia torjua 40.000 vihollista ja 50 II uutta
T-34 ”Sotkia” ja 50-tonnisia ISU -vaunuja.
Ja vielä ilman panssaritorjuntaa - rynnäkkötykkejä, panssarikauhuja ja
-nyrkkejä kun panssaridivisioonakin oli lähtenyt 'livohkaan'!
Päälahtarit palkittiin parhaiten, ja oli tietysti syytäkin palkita. Ei Kannaksen halkijuoksu olisi muuten pysähtynyt. Karkuruus haittasi jo sotatoimia, kun päivittäin oli tuhansia miehiä pois vahvuudesta!
http://www.mikkeli.fi/fi/museot/02_paamajamuseo/02_mannerheim/01_mannerheim_ristin_ritarit
VAPAUDENRISTIN 1. LUOKAN MANNERHEIM-RISTIN RITARIT
18. Sotamarsalkka MANNERHEIM Carl Gustaf Emil 07.10.41
48. Jalkaväenkenraali HEINRICHS Axel Erik 31.12.44
48. Jalkaväenkenraali HEINRICHS Axel Erik 05.02.42
Teloituksia oli myös siinä vaiheessa, kun raja ylitettiin.
Ei ne kaikki ollut menossa niinkuin natsisaksan lumoissa olleet suursuomen tekomiehet.
>TAI SAAMAAN MUUTA ASIAANKUULUVAA KÄSITTELYÄ<
Noinhan natsisaksassakin kierrettiin keskitysleirihoitoa kuvaavat sanat.
Joukkomurhat oli eliminointia vaan.
Ja Suomen sotahullut kompuksessa Hitlerin kanssa.
Ei ihme, että salattavaa löytyy ja asioita täytyy kaunistella.
mitä tutkimukset sanoo Huhtiniemestä löytyneiden ruumiiden alkuperästä
voi tulla paha pettymys
palauttaa tsaarin vallan eikä tehdä Suomesta itsenäistä. Meillä puhuttaisiin edelleenkin venäjää toisena kotimaisena ja Mannerheim tunnettaisiin VAIN vihattuna venäläisenä upseerina - ellei kansannousu venäjällä olisi onnistunut.
:)
Kunniaa tehden Huhtiniemen MURHATUILLE SUOMALAISILLE SOTILAILLE.
"Kunniaa tehden Huhtiniemen MURHATUILLE SUOMALAISILLE SOTILAILLE."
Piilo-stallari hihkuu kunnioitusta suomalaiselle sotilaalle oikein isoilla kirjaimilla? En nyt puutu siihen, että Huhtiniemen vainajat tuomittiin sotaoikeudessa teoistaan lain mukaiseen rangaistukseen, mutta osaamma mekin:
"Kunniaa tehden neuvostoliitossa aateveljien toimesta murhatuille 24 000:lle SUOMALAISELLE KOMMUNISTILLE!"
Jos kerran päämajassa palvelleet upseerit tekivät maanpuolustustehtävään kuuluvan velvollisuutensa, miksi asia piti salata ja jopa aktiivisesti peitellä? Miksi puolustuvoimat eivät kanna vastuutaan kuin miesten pitää? Kyllä minua aktiiviupseerina hävettäisi luimuilla reserviläisten selän takana. Olikohan menettelyssä sittenkin mukana myös poliittista puhdistusta..
Noudatettiinko voimassaolevaa lakia?
Laki eivoi olla sellainen, että "ammuttava 24 tunnin kuluessa". Eihän tässä ole mitään järkeä. Sotatilasta huolimatta.
Laittomia käskyjä ei saa noudattaa.
Kyllähän ne "Tuntemattoman" teloituksen takana olevan tositapauksenkin äijät teloitettiin laillisesti ja nopeassa tahdissa. Pikaoikeus tuomitsi kuolemaan, valitusoikeutta ei ollut ja tuomio pantiin pikaisesti myös täytäntöön. Minun tiedossani ei ole, että sitäkään olisi epäilty laittomaksi.
Lue edes yksi kirja ennen kuin alat jauhamaan noita epärealistisia 'poliittisia' (!)
jankutuksia:
Ei tässä Huhtiniemen asiassa ole todellakaan millään tavoin kysymys ”Tuntematto-
man" teloituksista kuin muistakaan asemasodan aikaisesti teloituksista.
Lue edes se J. Kulomaan "Käpykaartiin?" ja tule sitten jatkamaan kuukauden päästä
keskustelua kun olet saanut kirjan 'tavattua'.
Että voit olla yksinkertainen?
Pointti oli, että pikainen tuomion täytäntöönpano ei automaattisesti tee siitä laitonta. Valitettavaa, että et ymmärtänyt asiaa. Se ei ole minun vikani.
Sinä et edes tiedä mistä Huhtiniemessä on kysymys. Kukaan ei tiedä, ennenkuin tutkimukset valmistuvat.
Harmi, että olet niin yksinkertainen, että kuvittelet omaavasi selvänäkijän kykyjä.
Ainakin talvisodan aikaan voimasa olleen lain mukaan pikaoikeuden antama kuolemaantuomio piti nimenomaisesti panna täytäntöön 24 tunnin kuluessa tuomion julistamisesta.
Minulla on koulutusta, lukeneisuutta, sivistyneisyyttä, kielitaitoa,
eurooppalaisen humanismin tietämystä, ja minulla on rohkeutta
- minä olen totuus!
Nyt pitäisi lopullisesti käydä läpi 20.Pr:n miesten kohtalo. Tuo sota-arkistosta löytynyt käsky annettiin samana päivänä, kun Viipuri menetettiin, ja selvä on, että yksi 20.Pr:n pataljoona juoksi pikavauhtia kaupungista länteen. Prikaatin komentajaa ja pataljoonan komentajaahan rangaistiin, niin miksi miehet olisi säästetty? Ajan mukaistahan oli, että rivimiehiä rangaistiin vähäisemmistäkin rikkeistä.
Viipurin menetystä käsitelleet kirjat ohittavat tämän asian muutamilla virkkeillä tyyliin: "harhautuneet miehet palasivat yksikköönsä". Pitääkö tämä todellakin paikkansa? Löytyykö arkistosta 20.Pr:n miehistöluetteloa ennen kesäkuun 20. ja esimerkiksi heinäkuun 20. päivältä . Näitä vertailemallahan tieto selviäisi.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=4000000000000028&posting=22000000020507056
20.Pr:n taisteluvahvuus 20.6.1944 ja 82 kadonneeksi ja kuolleeksi julistettua samalle päivälle.
Lue loppu linkistä.
Mikä ihmeen 419 kadonnutta?
Tarkin kirjassa on muuten vahvuustaulukot seuraaviltakin päiviltä.
Mainitsinko 419 kadonnutta? Käykö vahvuusluetteloista myös ilmi saatujen täydennysten lukumäärä? Voihan nimittäin olla, että prikaati sai suuren täydennyserän Viipurin menetyksen jälkeen. Jääkäriprikaatikin sai 1500 täydennysmiestä Ihantalan taistelun jälkeen. Paremmin asia selviäisi miehistöluetteloita vertaamalla. Jokaisesta pataljoonastahan on tiettävästi olemassa miehistöluettelot, joista käy ilmi miesten nimet, syntymäajat ja kotipaikat.
Ketä ne miehet oikeasti olivat? Siis olivatko jostakin tietystä päin Suomea vai vähän jokapuolelta?
Mukäli Huhtiniemessä on todella teloitettu ns. rintamakarkureita, ei ainakaan ajateltu sitä varoituksena samaa tempausta suunitteleville sotilaille.
Voisi sanoa mahd. teloitusten ennakoivan vaikutuksen olleen mitätön rintamajoukkoihin.
Sen kyllä uskon, että toimittiin paniikissa ja likvidoitiin mahdollisen miehityksen varalta karkureista ne, jotka olivat poliittisesti, tai muuten neuvostovaltaan suuntautuneita.
Tämä ikäänkuin ikävyyksien ennaltatorjumiseksi.
Käyttäytyminen kriisitilanteessa ei saata olla päämäärärationaalista, eli kun olot olivat kaoottiset ja ns. realiteetit kadoksissa, primitiivisemmät voimat saavat ihmisissä vallan.
Silloin aggressio suuntautuu siihen kohteeeseen mikä on sopivasti kohdalla, ja järjellinen puoli vain ohjaa koston, tms. tuhoamistarpeen motiivia.
Esimerkiksi sisällissodan loppuvaiheen väienselvittelyissä toteutettiin teloituksia, joita teloittajat sitten itsekin jälkeenpäin häpesivät. Päätyipä moni teloittaja itsemurhaankin.
Tyypillistä inhimilliselle käyttäytymiselle on myös se että henkisen tason laskiessa vastuuntunto katoaa ja toimitaan ikään kuin valtuutus olisi saatu jostain ylempää. Vähäinenkin viite valtuutuksen suuntaan saattaa toimia tuhoamistarpeen laukaisijana.
Kaikenkaikkiaan se mitä mahdollisesti tapahtui ei ole mitenkään ihmiselle vierasta eikä historiassa ennennäkemätöntä. Tuskin on koskaan ollut sotaa, jossa olennaisimmat rintamalinjat eivät olisi kulkeneet -- ei suinkaan omien ja vihollisten välissä -- vaan omien joukkojen keskellä.
Sellaisen toimintatavan voisi ymmärtää, että toinen sotilas tappaa sotilaskarkurin, mikäli hän on itse valmistautunut pahimpaan, mahdollisen tappion häämöttäessä.
Ylilyöntejä kuten esim. sisällis / kansalaissodassa tapahtui puolin ja toisin.
Molemmilla osapuolilla propaganda teki tehtävänsä ja saatiin sittemmin ns. legitimiteettiä esim. sodan lopun puhdistuksiin.
Huhtiniemen mahd. teloitukset eivät sovi kuitenkaan kuvaan, siinä laajuudessa kuin on arveltu.
Mikäli teloitukset ovat tosiasia, niin motiivit eivät ole ainakaan olleet kurinpidollisia, niinkuin pitäisi aina olla näissä asioissa.
Varsinaiset rintamajoukot eivät niistä koskaan tienneet mitään.
Suomalaiset ovat aina puhuneet halveksivasti neuvostoarmeijalle muka ominaisesta tavasta ampua omia selkään jos nämä aikovat perääntyä.
Marski oli ilmeisesti nuo ajattelutavat hyvin sisäistänyt. Eikä suomen armeija osoittautunut käytännössä sitten yhtään sen paremmaksi, vaan samat konstit otettiin käyttöön meilläkin. Omien ampuminen kertoo aina sairaasta yhteiskunnasta.
>>Omien ampuminen kertoo aina sairaasta yhteiskunnasta.
"Suomalaiset ovat aina puhuneet halveksivasti neuvostoarmeijalle muka ominaisesta tavasta ampua omia selkään jos nämä aikovat perääntyä.
..., vaan samat konstit otettiin käyttöön meilläkin."
Puna-armeijassa asetettiin "sulkuosasto" konekivääreineen rynnäkköön komennettujen selkäpuolelle. Tälläistä ei esiintynyt "kapitalistisissa" armeijoissa, -ainakaan 1.maailmansodan jälkeen.
Ekassa kähinässä esikuntaupseeristo eli osittain vielä Napoleonin aikaa, ja luultiin olevan jotain hyötyä siitä, että lähetetään iso joukko miehiä juoksemaan päin vihollista. Kun miljoonan verran miehiä oli tapatettu turhaan, miesten motivaatio alkoi kärsimään.
Elokuva "Callipoli" kuvaa tätä aikaa hyvin. Brittiläiset yläluokan upseerit lähettivät ausseja kerta kerran jälkeen varmaan kuolemaan konekiväärituleen, ja ryystivät takalinjoilla teetä ja söivät keksejä.
Ainakin kerran ranskalaiset ampuivat tykistöllään omia joukkoja, jotka olivat kieltäytyneet tarkoituksettomasta kuolemasta. Näiden aikojen jälkeen upseerikoulutusta kehitettiin, ja ruvettiin vaatimaan myös osaamista hienon sukunimen sijasta.
Em. kieltäytymiset ja motivaation loppuminen liittyivät asemasodan joukkorynnäkkö-tehtäviin, joilla ei varsinaista sotilaallista hyötyä yleensä saavutettu. Suomessa tämä paljonpuhuttu karkuruus-ongelma liittyy puolustustaisteluihin v.44. Siis aivan eri tilanteeseen.
Puna-armeija oli aivan oma lukunsa 1900-luvun sodankäynnissä. Sen kentällä toimivaa upseeristoa oli täydennetty kommunisteilla, jotka olivat alunperin marxilaisia kahvila-intellektuelleja ja enenevässä määrin opportunistisia pikkurikollisia. Näille ihmistyypeille oli leimallista taitamattomuus ja julmuus.
Pariisin ja Sveitsin kahviloita kuluttaneen V.I.Leninin tunnetut kirjeet vastapuolen siviilien kohtelusta kertovat oleellisen: "Tappakaa, tappakaa ja vielä kerran tappakaa! -Ja näkyvästi! P.S. Etsi kovempia tyyppejä."
Bolshevikit määräsivät sisällissodassa yleisen asevelvollisuuden valtaamillaan alueilla, ja pakko-ottivat puna-armeijaan hyvin halutonta väkeä. Myös joukko-osastojen puna-komissaarit pitivät rekryyttejään poliittisina vastustajina, ainakin potentiaalisesti.
Tämä kyvyttömyys luottaa omien sotilaiden motivaatioon ja suruttomuus heidän uhraamisessaan kauhistutti suomalaisia rintamamiehiä Talvisodassa. Vaikka itse oltiin linjassa "ryssiä" ampumassa, teki pahaa katsella kun venäläinen politrukki ampuu liian hitaasti suomalaisten tapettaviksi kiiruhtaneita miehiään.
Suomessa oli aivan toinen tyyli. Linjasta poistunut oli de jure karkuri, mutta vasta toista tai kolmatta kertaa "lippahivoon" lähtenyt joutui kenttäoikeuteen. Heinäkuuhun -44 asti kenttäoikeudet antoivat mieluimmin linnatuomioita, kuin määräsivät kuolemaan.
Viipurin menetyksen jälkeen karkuruudesta vankilaan joutuneet määrättiin turvallisten kivimuurien sisältä takaisin linjaan. Linjaan ei voitu palauttaa mm. Saimaan saarilla ja metsissä pesiviä käpykaarteja, jotka agitoivat puna-armeijan odottamisen puolesta ja puolustustaistelua vastaan.
Huhtiniemeä on väitetty "Suomen Srebrenicaksi". Rinnastukseen ei ole perusteita, mutta Bosnian murhenäytelmästä kannattaa silti puhua.
Nimittäin Ratko Mladic ja Radovan mikä-sen-nimi-nyt-olikaan noudattivat bolshevistista perinnettä siviilien kohtelussa. Serbien kammoksuttu tapa terrorisoida väestöä kehitettiin nimittäin jo Venäjän kansalaissodassa, ja sen arkkitehteja olivat V.I.Lenin ja Trotski.
Stalinin suunnitelmia Suomen suhteen on v.1991 jälkeen tutkittu Venäjällä, ja näyttää siltä että jos Talvisodassa Suomen upseeristo ja suojeluskuntien jäsenet olisi "loppuratkaistu" Katynin metsissä, missä puolalaiset oli tapettu meille tilaa tehtäessä, v.44 jälkeen olisi härkävaunuihin sullottu suurin osa Suomen kansaa.
Näkymät Suomessa olisivat olleet juuri sitä, mitä meille näytettiin Srebrenicasta. Kaikkine yksityiskohtineen.
Jos haluat saada käsityksen siitä, mistä me pelastuimme paljon parjatun torjuntavoiton ansiosta, voit ostaa kirjan "Frau im Berlin". Se on äskettäin suomennettu.
Voit myös köydä linkissä: http://www.pappa.741.com/Roessel_28_01_1945.htm
Miesten pitämisessä linjassa ja karkuruuden lopettamisessa oli siis kyse paljon suuremman onnettomuuden välttämisestä. Pakoonjuoksijoiden päänsilitykseen ei ollut varaa. Ymmärsitkö?
Mitä Sinä olisit tehnyt? Kerrohan.
Tästähän se on haloo noussut.. Nykyajan kannalta kysymys on kiinnostava lähinnä omaisten ja yleisemmin historiantutkimuksen kannalta.
Tuosta oletetusta salailusta muutama ajatus.
Nyt tuntuu olevan kovasti sitä henkeä, että tässä tapauksessa olisi kovastikin pyritty salailemaan tapahtumia. No niinhän siinä varmaan lienee tehtykin, eikä asia liene sinänsä mikään salaisuus, siis se salailu.
Asiaa mietittäessä kannattaa muistaa syksyn 1944 tapahtumat, ja ajatella asiaa niiden kannalta, jotka toimivat virkamiehinä päättävissä asemissa.
Välirauhan tultua voimaan ei kukaan tiennyt pysyvätkö venäläiset rajan paremmalla puolella.
Tällöin päämajan tiedusteluosasto toteutti suunnitellun asiakirjojen hävittämisoperaation, jossa tuhottiin junavaunuittain paperia. Ideanahan oli hävittää kaikki ns raskauttava materiaali neuvostomiehityksen varalta. Vastaavasti esimerkisi tiedustelumateriaalin parhaat palat vietiin ruotsiin, josta niiden on epäilty joutuneen lännen käyttööön myöhemmin.
Tämä arkistojen tuhoamisoperaatio on varsin hyvin kartoittettu historiantutkijoiden toimesta - onhan kyseessä jo ihan puhtaasti arkistonhoidollisestakin näkökulmasta varsin mielenkiintoinen ja tehokas suoritus.
Aiheesta on kirjoittanut mm Rislakki. Muistikuvat kirjallisuusviitteistä on nyt hukassa, mutta lisää löytyy helposti hakemalla esim www.kirjastot.fi -sivuston kautta.
Valkeasaaren tappioista analyysiä Oesch:n malliin:
Koetetaan erottaa tappiot! Siis kaatunnet, haavoittuneet, kajahteaneet eli taistelukyvyttömät ja karkurit tai hiippailijat ja kadoksissa olevat!!!
JR1:n tappioista myöhemmin tehtyjen selvitysten perusteella:
Tappiot kaikkiaan 872, joista haavoittuneita 396 eli noin 30% rivivahvuudesta!
Oesch kertoo lyhyesti mitä tapahtui:
K.L. Oesch:n kirja Suomen kohtalon ratkaisu Kannaksella v. 1944, Otava, 1956.
Sivu 153 kertoo näin:
31.5.-44 laaditun vahvuusilmoituksen mukaan JR1:n vahvuus oli jotakuinkin täysi. Kirjoissa oli kaikkiaan 3448 ja rivissä 2926 upseeria, aliupseeria ja miestä.
Taistelussa mukana ollut pst-upseeri (maj. Pekkarinen) mainitsee jälkeenpäin laatimassaan kertomuksessa tappioista seuraavaa:
10.6. klo 15.00 pataljoonien kokoonpanon jälkeen (Lintulan maastossa) todettiin kaatuneita, haavoittuneita ja vielä kadoksissa olevia n. 60% alkuperäisestä taisteluvahvuudesta.
Myöhemmin 11.6. Onkamojärvellä todettiin tappioiden kaatuneiden, haavoittuneiden ja kadonneitten osalta Valkeasaaren taistelussa olleen n. 20% taisteluvahvuudesta.
10.6. iltapäivällä oli siis 40% rykmentistä hajalle lyötynä, ilman käskyä rivistä poistuneita, eksyneitä ja hiippareita, jotka seuraavana päivänä koottiin.
Olihan 30%:nkin tappioista huolimatta runsaasti 2000 miestä rykmentin rivivahvuudesta jäljellä. Palautettakoon vertauskohtina mieliin Talvisodan Taipale, Kollaa, Summa, jatkosodan Talin taistelut ym. joihin osallistuneiden joukkojen kestokyky todella raskaista tappioista huolimatta on tunnettu ja tunnustettu.
Sivu 155:
Tappioluku 872 kaatunutta, haavoittunutta ja kadonnutta: Kaatuneiksi ja haavoittuneiksi ts. sirpaleiden ja luotien koskettamien yhteismäärä voidaan summittaisesti arvioida noin 550:ksi.
(Koska haavoittuneita oli 396, olisi kaatuneita normaalisuhteen mukaisesti oillut n. 170, siis kaatuneet ja haavoittuneet yhteensä n. 550) Loput 872:sta oli kadonneita, hiippareita, tärähtäneitä jne, ei siis ammusten vahingoittamia. Kaatuneiden ja haavoittuneiden määrä taisteluvahvuudeta oli siis pyöreästi 20%.
Sivu 156:
Tappioluvut, ensin 60% ja sitten 20% rykmenttiä uudelleen koottaessa, puhuvat selvää kieltä hajaantumisesta.
Munsalan soutukerho meinasi päästä valloilleen ihan totaalisesti ja tällä sitä tulpattiin tehokkaasti:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=1500000000000108&posting=22000000016747505&view_mode=flat
Uuno Tarkki Taistelu Viipurista 20.6.1944 IBSN 951-20-4983-x kirjaa, julkaistu vuonna 1996.
Sivu 214:
vasen reuna menee näin, osa on epäselvää ja siinä kohtaa on ????
17. Divisioonan esikunta SALAINEN- leima
Komento-osasto
N:o 2463 (tai 2465 lat. huom.)/I/I???sal.
".Kpk
7600
Oikea reuna:
23.7.1944
Leiman sisällä oleva teksti:
???
P.J
24.7.44
N:ro 1233,I,246
Päiväkäsky n:ro 33.
Vihollisemme on uhannut ja vannonut tuhoavansa Suomen kansan kokonaan. Näinollen taistelemme nykyään elämästä ja kuolemasta sekä lastemme ja perheidemmee elämästä ja kuolemasta. Tästä huolimatta on löytynyt yksilöitä, jotka ovat pelkurimaisesti paenneet useamman kerran taistelukentältä, jättäen toverinsa alttiiksi vihollisen tuhoamisvimmalle ja rikkoen valansa isänmaalle.
Tämän vuoksi on kenttäoikeus eduskunnan myöntämien valtuuksien nojalla tuominnut seuraavat karkurit kuolemaan pvm:llä 22.7.44
Sotamies Ahlqvist, Karl Ivar JR13
-"- Stenlund Allan JR13
_"_ Sundvik, Tor Bernhard JR61
_"_ Storvist, Herman Alexander JR61
Tuomio pantu täytäntöön 23.7.44. klo 5.14
Tämä päiväkäsky on komentajien toimesta saatettava kaikkien tietoon ja painostettava samalla taistelumme vakavaa luonnetta ja että kodit ja isänmaa odottaa jokaisen täyttävän velvollisuutensa viimeiseen veripisaraan saakka.
17.D:n komentaja
Kenraalimajuri merk. V.A. Sundman.
Esikuntapäällikkö
Everstiluutnantti V. A. Korttila
Jakelu: A
JR13
JR61
Er.P27
27.Krh.K
59.Tyk.K
Er.Pst.Os.4
Jär.Psto 4
V AKE tiedoksi
perjantai, lokakuu 20, 2006
Jatkosodan teloitukset
http://jokisipila.blogspot.com/2006/10/jatkosodan-teloitukset.html
Huhtiniemen tapaus on vienyt mennessään, kun asiaa ryhtyi tarkemmin seuraamaan. Väitöskirjassani Aseveljiä vai liittolaisia? (SKS 2004) pyrin kääntämään kaikki kesän 1944 kivet poliittisen historian alalta, mutta enemmän sotilasalaan kuuluvana nämä pikaoikeudet menivät aiheeni ulkopuolelle. Nyt asiaa pengottuani havaitsen, että näiden kahden väliltä voisi löytyä tiiviskin liittymäkohta.
Kirjailija Paavo Haavikko on kirjassaan Päämaja. Suomen hovi pohtinut Viipurin menetystä ja esittänyt, että Viipurin taistelun kadonneiden suuri lukema (1300) viittaisi juuri siihen suuntaan, että jossain rintaman takana on ollut salainen pikaoikeus, jonka teloittamiksi ja kätkemiksi mahdollisesti suurikin osa näistä kadonneista on joutunut. Yhtenä aihetodisteenaan Haavikko käyttää pääministeri Edwin Linkomiehen muistelmateoksen Vaikea aika kuvausta, jossa Linkomies kertoo Isänmaallisen Kansanliikkeen (IKL) kansanedustaja Bruno Salmialan puhelinkeskusteluista, joita valtiollinen poliisi tarkkaili. Ko. kohta on seuraavanlainen (s. 342, lihavoinnit omiani):
Sama Salmiala, jonka temperamentti oli sairaalloisen aaltoileva, sitten taas "ryhdistäytyi" suoritettuaan käynnin Saksan lähetystössä. Siellä näet hänelle vakuutettiin, että Saksa kyllä auttaa Suomea, kunhan vain hallituksessa pannaan toimeen sen mielen mukainen "remontti". Tämän johdosta Salmialan mieliala muuttui eräällä tavalla hurjistuneeksi. Puhelinkeskusteluissa, joita sain luettavakseni, hän vaati sotatuomioistuimen asettamista käsittelemään Kannaksen armeijan kenraalien laiminlyöntejä sekä kuolemantuomioiden langettamista. --- Kutsuin Salmialan näiden puheluiden johdosta luokseni --- sain hänet itsensä esittämään ajatuksen sotatuomioistuimista, minkä jälkeen osoitin hänelle, kuinka harhautunut hänen ajatuksensa oli ja kuinka vaarallista olisi esittää tällaisia vaatimuksia vallan riippumatta siitä, että laiminlyöntejä varmaan oli tapahtunut.
Linkomies ei täsmennä, minkä takia se, että Salmiala tällaisia vaatimuksia esitti, oli niin vaarallista. Olisiko syynä voinut olla se, että Linkomies tiesi asiasta jotain tarkempaa? Haavikko joka tapauksessa on kirjassaan tehnyt sen johtopäätöksen, että Saksa, jonka ulkoministeri Ribbentrop samoihin aikoihin kävi Helsingissä ajaakseen liittosopimusvaatimuksen läpi, oli vaatinut kuolemantuomioiden käyttöönottoa perääntymisen pysäyttämiseksi VKT-linjalle. Tämän linjan pitämisen oli Hitler asettanut Saksan aseavun ehdoksi. Samalla tavoin kuin Ribbentropin vaatimukseen erillisrauhan kieltävän sitoumuksen antamisesta, suomalaiset päättivät suostua tähänkin pitääkseen rintamatilanteen kannalta elintärkeät sotamateriaalitoimitukset käynnissä. On syytä vielä korostaa, että kyseessä on Haavikon oma päätelmä, jonka tueksi hän ei pysty esittämään lähdemateriaalia.
Rintamatilanteen vakavuutta ja perääntymisen pysäyttämisen ensisijaisuutta kuvastavat hyvin Mannerheimin 19.6. Karjalan kannaksen joukkojen komentajille antaman käskyn sanavalinnat:
Armeijamme asettuessa puolustukseen ns. VKT-linjalle on aika panna sulku vihollisen maahantunkeutumiselle. Tämän vuoksi vaadin, että linjalla suoritetaan jyrkkää torjuntataistelua. Kiinnitän erikoista huomiota siihen, että tämän aseman murtuminen ratkaisevalla tavalla tulisi heikentämään puolustusmahdollisuuksiamme ja täten asettamaan maamme ja kansamme kohtalon vaaranalaiseksi. Olen tietoinen siitä, että tämän aseman rakennustyöt ovat olemattomia tai aivan alkuasteella, mutta luotan siihen, että suomalainen sotilas tarpeen vaatiessa osaa käyttää hyväkseen maastoaan ja sisuaan horjumattoman puolustuksen aikaansaamiseksi.
Käsky ei jätä epäselväksi sitä, että ollaan saavuttu viimeiselle rajalle, tilanteeseen, jossa vaihtoehtoja ei enää ole. Käsky on varmasti aiheuttanut asenteiden kovenemista suhteessa rintamakarkuruuteen. Upseeriston näkökulmasta "hiippareiksi" lähteneet sotilaat tämän jälkeen eivät pettäneet ainoastaan armeijan ja kansakunnan vaan myös ylipäällikkö Mannerheimin luottamuksen.
Mikäli kenttäoikeus Huhtiniemessä tai jossakin muuallakin on juhannuksen 1944 tienoilla jakanut kuolemantuomioita, olisi asia lainsäädännöllisesti ollut yksiselitteisesti laiton. Eduskunta hyväksyi kuolemantuomioiden langettamisen karkureille mahdollistavan lain vasta 4. heinäkuuta. Eräiden tietojen, joita en tähän hätään ehtinyt varmistaa ja joihin siksi on suhtauduttava varauksella, mukaan 23. kesäkuuta, siis päivää Ribbentropin Suomeen saapumisen jälkeen, oli Lappeenrannassa pidetty salainen kokous karkurikysymyksestä. Siihen osallistuivat ainakin yleisesikuntapäällikkö Erik Heinrichs, kenraalit Antero Svensson ja K.L. Oesch sekä oman todistuksensa mukaan Huhtiniemessä sotatuomarina toiminut Toivo Tapanainen. Heinrichs toi kokoukseen Mannerheimin suullisen viestin, jonka mukaan ylipäällikkö halusi karkureita rangaistavan mahdollisimman ankarasti. Kokouksessa päätettiin perustaa tarkoitusa varten erillisen salaisen kenttäoikeuden. Sen jälkeen, kun teloitukset salliva laki 4.7. oli hyväksytty, annettiin karkureille 76 kuolemantuomiota, joista 46 ehdittiin teloittaa ennen sodan päättymistä.
Mikäli on totta, että Huhtiniemessä toimi armeijan johdon ei vaan siunaama vaan jopa perustama salainen pikaoikeus, joka toimeenpani teloituksia ja kuoppasi oman maan kansalaisia salahautoihin kuin kulkukoiria, natisevat jatkosodan moraalista tahrattomuutta korostavat tulkinnat perusteitaan myöten. Viipurin menetys tunnetusti oli suurhyökkäyksen henkinen taitekohta, jonka jälkeen viimeistään ymmärrettiin, että nyt on koko kansakunnan kohtalo vaakalaudalla. Olisiko tämä katkera menetys saattanut laukaista armeijassa kaupungin menettäneisiin osastoihin kohdistuneen joukkokosto-operaation? Jos näin kävi, mitä se kertoo armeijan moraalisista ja eettisistä standardeista?
Sodanaikainen oikeudenjakaminen ylipäätäänkin on sellainen kysymys, jolla ei oikein ole ollut tilaa virallisessa historiankirjoituksessamme. Kysymys ei ole aivan pieni, sillä vuosina 1939-1946 sotatuomioistuimissa tuomittiin kuolemaan 681 henkilöä, joista 528 teloitettiin. Vankeudessa lyhyempiä tai pidempiä aikoja ehti istua peräti 31 000 sotilasta. Hyvä aloituskohta aiheesta kiinnostuneelle on Paavo Alkion Sotatuomarin päiväkirjat (toim. Erkki Rintala, Ajatus Kirjat 2003), jossa rintamalla toiminut tuomari pohtii kokemuksiaan. Alkion mukaan sotaväen rikoslain tulkitseminen oli jatkuva kiistanaihe hänen ja sotilaiden välillä, upseerit kun usein mielsivät voivansa käyttää lakia mielin määrin käskyjensä noudattamisen varmistamiseen. Kuvaillessaan sotilaiden intoa jakaa rangaistuksia Alkio käyttää termiä "nappi-otsaan-vaan-teoria".
Hyvin hämäriä ovat tiedot myös niistä välittömistä teloituksista, joita upseerit taistelutilanteessa panivat rintamalla täytäntöön. Tällaisia oikeudellisesti hyvin tulkinnanvaraisia teloituksia tapahtui varsinkin suurhyökkäyksen aikana, ja upseeristolla oli niihin tiettyjen ehtojen täyttyessä myös oikeus (ainakin armeijan sisäisten ohjeiden mukaan), jotta niskuroinnin leviäminen laajemmalle ja yleisen kurin romahtaminen saataisiin estetyksi. Tällaisessa tilanteessa upseeri yksinkertaisesti käytti hänelle suodun kurinpitovallan kaikkein äärimmäisintä muotoa. Tällaisistakaan teloituksista en ole nähnyt juurikaan puhuttavan tai kirjoitettavan.
Väinö Linnan Tuntemattoman sotilaan alkuperäiseen käsikirjoitusversioon sisältyy kaksi pikateloituksia käsittelevää kohtaa, jotka kustantaja määräsi poistettavaksi ennen teoksen julkaisua. Nämä kohdat näkivät päivänvalon siinä vaiheessa, kun alkuperäinen käsikirjoitus julkaistiin kirjana nimellä Sotaromaani. Vaikka tapahtumia ei ole päivätty, pystyy ne ajoittamaan Itä-Karjalan tyhjentämisen päiviin kesäkuun jälkipuoliskolle. Siteerataan sensuroitua Linnaa (s. 413-414):
Tuomiopasuuna soi.
Suomen armeija sai selkäänsä. Pettyneenä, tai oikeammin petettynä, vailla toivoa ja uskoa se vetäytyi tehden halutonta vastarintaa. Kauan aikaa oli sen kivijalka murentunut, ja nyt romahti kaikki. Sitä oli opetettu vain halveksimaan vihollistaan, pitkään aikaan ei oltu kehotettu edes kunnon vihaan. Kun meidän poikamme ohimennen pyyhkäisevät Suomi-konepistoolilla, niin sillä sellaiset tilanteet selviävät.
Jälleen tarvittiin pikaoikeutta. Upseerit saivat luvan ampua pakenijoita. Toinen toistaan lapsellisempia toimenpiteitä keksittiin tilanteen pelastamiseksi.
Toisessa poistetussa kohdassa (s. 428) vänrikit Koskela ja Kariluoto keskustelevat rintamatilanteen katastrofaalisuudesta seuraavasti, Koskela aloittaa:
- Ei se muutamien syy ole. Kautta linjan on ollut vikaa... Maailmanlopun työ on toi ampuminen.
- Onko sellaista tapahtunut paljon?
- En ole nähnyt, mutta kuullut olen. Enkä minä epäile. Ampuminen käy vain armeijoissa, joissa sellaisella on vanhat juuret. Tällainen umpimähkäinen hätäkeino ei muuta kuin pahentaa asiaa. Miehet tietävät hyvin, ettei syy ole heidän ja laskeevat tuollaset teot murhiksi...
Koskela oli vähän aikaa äänetön ja jatkoi sitten pingoitetun rajusti:
- Ja sitä se onkin. Ei se muuta olekaan.
Tuntemattoman julkaistusta versiosta siivottiin aika tarkkaan pois suurin osa armeijan johtamiseen, maan ulkopolitiikan hoitoon ja jatkosodan laajempaan ideologiseen taustaan liittyvä arvostelu. Se, että teloituksista kertovat kohdat sensuroitiin, lienee osoitus siitä, että kustantaja teki teloitusten laillisuudesta saman johtopäätöksen kuin Koskela.
kirjoitti Markku Jokisipilä perjantai, lokakuu 20, 2006