EU:n suunitelmia

Olisikohan oheisesta tekstistä löytynyt pohjaa uudelle autoverotukselle. Olisi Suomi voinut kerrankin näyttää muulle Euroopalle suuntaa.
http://europa.eu.int/eur-lex/fi/com/cnc/2002/com2002_0431fi01.pdf
2510
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

"Autot ovat käyttäjilleen tärkeitä kulkuvälineitä, ja ne auttavat heitä harjoittamaan
EY:n perustamissopimuksen mukaista oikeuttaan vapaaseen liikkuvuuteen."

Äänestä
  • EU:
    "Näiden periaatteiden pohjalta ja konsultaatiomenettelyn tulosten valossa komissio voisi esittää yhteisön lainsäädäntöehdotuksia, joissa:
    · luodaan lyhyellä aikavälillä rekisteröintiveron palautusjärjestelmä ja yleiset säännöt jäsenvaltiosta toiseen siirrettävien käytettyjen autojen rekisteröintiveron laskentamenetelmälle,
    · säädetään siirtymäajan kuluessa ekisteröintiveron asteittaisesta alentamisesta matalalle tasolle ja mielellään sen täydellisestä poistamisesta ja
    · säädetään käyttöveron ja rekisteröintiveron erokantojen uudistamisesta ja lähentämisestä siten, että verojen avulla pystytään paremmin vähentämään hiilidioksidipäästöjä ja että ne soveltuvat paremmin sisämarkkinoille."

    No tätähän minä olen täällä useamman kerran ehdottanut vaikka en ole tuon asteittaisen muutoksen vaan kertarysäyksen kannalla.
    Yhtäkaikki on älytöntä pakkohyväksyttää nyt eduskunnalla laki, jonka muutostöihin joudutaan heti vaalien jälkeen. Asiat kerralla kuntoon ja EU:n tavoitteiden mukainen laki: ei autoveroa, ympäristö-/asuinpaikkaporrastetut käyttömaksut.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


MK kirjoitti:

Olisikohan oheisesta tekstistä löytynyt pohjaa uudelle autoverotukselle. Olisi Suomi voinut kerrankin näyttää muulle Euroopalle suuntaa.
http://europa.eu.int/eur-lex/fi/com/cnc/2002/com2002_0431fi01.pdf

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu