Mikä uutinen?
A-plus talousohjelmassa puututtiin yleiseen hokemaan siitä, että naisen euro on 80 senttiä. Ohjelmassa osoitti tutkimustuloksin, että asia ei ole ollenkaan niiin yksiselitteinen. Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen 3000 000 ihmistä sisältäneen tutkimuksen muukaan naisen euroksi tuli 96,5 senttiä. Elinkeinoelämän keskusliiitto laski miltei 100 000 palkka palvelualoilta ja teollisuudessa ja sen mukaan naisen euro on 98-104 senttiä.
Miksi?
Hokema on johtanut harhaluuloon, että naiset saavat SAMASTA työstä viidenneksen huonompaa palkkaa kuin miehet. Todellisuudessa ja ero voi olla myös naisen eduksi. Paikkansa kuitenkin pitää väite että naisen euro on 80 senttiä KESKIMÄÄRIN. Tällöin kyse on eri ammateista ja niistä maksettavista palkkaeroista. Naisvaltaisilla aloilla palkkataso jää miesvaltaisen alojen palkkatasoa alemmaksi.
Mitä hyvää/huonoa tässä on?
Hyvää on se, että eurokeskustelu pitää yllä sitä tosiasiaa, että naisen palkkakehitys ei aina ole sitä mitä työ ja tekijä ansaitsivat. Huonoa on se, että yleisesti väärinymmärretty eurohokema voi polkea jalkoihinsa samapalkkaisuuskeskustelun eri ammattien välillä.
Mistä tästä seuraa?
Pikaista ratkaisua ei ammattien samapalkkaisuuteen tuskin löytyy, mutta hanke toivottavasti etenee. Euroväitteellä on myös politiikassa yritetty kerätä irtopisteitä. Ehkäpä ensi kerralla yhä useampi kuulija osaa kyseenalaistaa väitteen ja pyyttää vaikuttajaa perustelemaan hokemansa.
Minna Pantzar, YLEn tv:n talousuutisten päällikkö

Vastaukset 5
Vanhimmat
......ja sosiaali- ja terveysministeri ovat molemmat käyttäneet tuota sanontaa poliittisena pisteidenkeräilynä.
Samalla he ovat lietsoneet sukupuolten vastakkainasetteluja luomalla vääriteltyjä mielikuvia.
Milloin saamme tietää montako senttiä on naisen yhteiskunnalta saama sosiaalinen tulonsiirto, kun miehen saama on 1 €?
Entä kuinka monta tuntia on naisen työviikko, jos miehen on 40 h?
TE:n selvityksen mukaan miehet tekevät 60% enemmän ylitöitä.
Jos tämä ei vaikuta kymmeniä prosentteja (peruspalkkaankin) niin mitä vittua?
Kaikkihan me varmasti tiedämme kuinka tärkeitä juuri ne tyypit ovat, jotka jää hoitamaan hommelit loppuun kun arvon naiset poistuvat perjantai-iltapäivällä jo hyvissä ajoin. Ette arvaakaan kuinka monessa yrityksessä olen tämän saman nähnyt toistuvan.
Voisiko nyt joku vastata tähän kertomalla, että kaikki ne naiset menevät hoitamaan lapsiaan ja siivoamaan, jolloin pääsisin referoimaan tilastoa naisten ja miesten kokonaistyöaikojen erotuksesta. Kiitos.
Laita linkkiä tuohon tutkimukseen tai kerro mistä sen voisi löytää. Tässä ketjussa puhutaan nyt viimeinkin totena asioita, jotka ovat olleet tosia asioista perillä olevilla aina. Mutta silti porukka on uskonut koko paskan.
Kuinka esimerkiksi hoitoalalla juuri "esimies-naiset" pätkittävät työsuhteita, teettävät töitä alemmalla palkalla jne.........................