Kun halutaan pahaa lähimmäiselle ja hänestä pahaa puhua, niin tätä varten on kehitetty paljon tarinoita - - joista osa on muutettu myös "omakohtaisiksi kokemuksiksi". Tämä on sitä kokemuskristillisyyttä jossa kokemuksille - tällä kertaa vaan negatiivisiksi työstetyille - annetaan pääpaino - niitä työstäen ja levittäen ympäri maailmaa yhä kasvamana määränä. Puhutaan eläinäänistä - huudoista - tärinöistä - vavahteluista - korinoista - kuolaamisesta - ... siihen tapaan, että halutaan pahaa lähimmäiselle ja hänet huonoon valoon pyrkien saattamaan. Tämä ei tietenkään ole Herramme tahto, että lähimmäisiämme esim. eläimiin vertaisimme ja hänestä mitä kamalimpia juttuja keksimme. ELi tällaisten puheitten levittäjät eivät toteuta Herramme tahtoa ja tämänmukaisen tuomion sitten joskus saavat elleivät suostu anteeksiantoon ja sovitukseen ko. asian kohdalla Jeesuksen nimessä. Amen
Näitä "tarinoita" työstetään silloin kun halutaan loukata kristittyjä. Tämä on ainakin selvää ... Aina löytyy pahantahtoisuutta tästä maailmasta kotitarpeiksi, että mistä tahansa saadaan mitä tahansa.
Kuitenkin joskus voi olla kyse ko. henkilön kauheista elämänkohtaloista - lähinnä insesti - varsinkin vauvana tehdyt seksuaaliset väkivallat - raiskaukset - normaalit insesti ja pedofiliat joiden määrä on lähes kattava ... ja kun tällainen tuhottu ihminen tulee Pyhän Hengen koskettamaksi niin häneen syotetty pahuus tietenkin reagoi siihen poistuessaan eikä luovu uhristaan taistelutta. Tällöin on kaikki mahdollista kuten terapeutit ja psykiatrit myös hyvin tietää - - ihmisen käytös ja ääntely on terveestä ja korskeasta ihmisestä AINA pahuksuttavaa ja tämän paheksunnan he myös aika usein esiintuovat, mikä ei taatusti sitten taas ole Jeesuksen tahto. Emme enää saisi lisää lyödä näitä jo moneen kertaan tuhottuja ihmisiä jos he nyt kerrankin saavat apua. Ethän sinäkään halua olla näiden lyöjien joukossa ? On surullista kohdata tällaisten ihmisten raakuus - he ovat valmiita karismaattisten evankelistojen lyömishalussaan ihan mihin vaan - lyömään moneen kertaan lyötyjä ja tuhottuja ihmisiä lähes lakkaamatta. Tämä on muuten eräs syy, miksi Jumala on sitoutunut kattavasti tuhoamaan koko ihmiskunnan lähitulevaisuudessa aikojen lopulla. On täysin selvää, ettei tällaista kauheiden ihmisten tule saada elää yhtään pitempään kuin mitä Jumalan armo heidän kohdallaan on viisaaksi katsonut odottaa sitä parannuksen tekoa ja kääntymystä pois tällaisesta kauheuksien tekemisistä.
Näitä "tarinoita" työstetään silloin kun halutaan loukata kristittyjä. Tämä on ainakin selvää ... Aina löytyy pahantahtoisuutta tästä maailmasta kotitarpeiksi, että mistä tahansa saadaan mitä tahansa.
Kuitenkin joskus voi olla kyse ko. henkilön kauheista elämänkohtaloista - lähinnä insesti - varsinkin vauvana tehdyt seksuaaliset väkivallat - raiskaukset - normaalit insesti ja pedofiliat joiden määrä on lähes kattava ... ja kun tällainen tuhottu ihminen tulee Pyhän Hengen koskettamaksi niin häneen syotetty pahuus tietenkin reagoi siihen poistuessaan eikä luovu uhristaan taistelutta. Tällöin on kaikki mahdollista kuten terapeutit ja psykiatrit myös hyvin tietää - - ihmisen käytös ja ääntely on terveestä ja korskeasta ihmisestä AINA pahuksuttavaa ja tämän paheksunnan he myös aika usein esiintuovat, mikä ei taatusti sitten taas ole Jeesuksen tahto. Emme enää saisi lisää lyödä näitä jo moneen kertaan tuhottuja ihmisiä jos he nyt kerrankin saavat apua. Ethän sinäkään halua olla näiden lyöjien joukossa ? On surullista kohdata tällaisten ihmisten raakuus - he ovat valmiita karismaattisten evankelistojen lyömishalussaan ihan mihin vaan - lyömään moneen kertaan lyötyjä ja tuhottuja ihmisiä lähes lakkaamatta. Tämä on muuten eräs syy, miksi Jumala on sitoutunut kattavasti tuhoamaan koko ihmiskunnan lähitulevaisuudessa aikojen lopulla. On täysin selvää, ettei tällaista kauheiden ihmisten tule saada elää yhtään pitempään kuin mitä Jumalan armo heidän kohdallaan on viisaaksi katsonut odottaa sitä parannuksen tekoa ja kääntymystä pois tällaisesta kauheuksien tekemisistä.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Näin minäkin olen tämän asian kokenut ja uskon että Jumalakin niin haluaa. On paljon pahempaa kun ihmistä on toisen ihmisen kautta haavoitettu, ja kun joku tulee Jumalan eteen rukoiltavaksi voi siinä tilanteessa tapahtua ihan mitä vaan, joku voi huutaa sydämensä pohjasta sitä kipua ja tuskaa kun Jumalan Henki alkaa sitä purkamaan. Joku iloitsee kun on saanut kokea syntinsä anteeksi annetuksi.
Ihmisen elämään kuuluu iloa, itkua, sääliä, myötätuntoa. On hyvä kun joku uskaltaa antaa tulla tunteensa ulos, joita on vuosiakausia joutunut pidättämään ja pitämään itseään jotenkin pystyssä.
Ne kädet jotka hänen ylleen on laskettu on armahtavat kädet. Minä kurja syntinen saan tulla sellaisenaan ja ottaa vastaan Hänen iloansa.
Voiko kukaan sanoa tuossa tilanteessa hänelle että riivaajahenki sinua koskettaa. Niin ihminen joka on ollut vuosikausia sidottu pääsee vapauteen.
Kiitos Jumalalle että on käsiä jotka siunaavat näitä rikkirevittyjä ihmisiä. Saamme vajavaisina Jumalan palvelijoina tehdä tätä sydämestämme, koska Jumala on meidät siihen kutsunut.
Ei haukkumista, ei kurnuttamista, ei röhkimistä, ei leijonan karjuntaa, ei käärmeen sihinää, eikä härän mylvintää. Mutta katsohan löydätkö nuo eläimet Raamatusta tai pakanauskontojen palvontariiteistä.
missä sinä noita olet käynyt kuuntelemassa, mutta missä itse olen kulkenut en moista ole kuullut.
Olen käynyt suomen eri helluntoissa, aina Seinäjokea myöten, ja aina niinä kertoina en moista eläimellisyyttä ole kuullut, joten en voi mennä sanomaan että KAIKISSA helluntaissa on näin tai kaikissa kirkoissa on näin. Yleistys on minusta todella inhottavaa, jolla leimataan kaikki samanlaisiksi.
Eihän kaikki luterilaiset ole raiskaajia ja bedofiileja vaikka heidän joukostaan sellaisia löytyykin.
Ihmisen sielullisuus varmaan näkyy monessakin tilanteessa. Toiset piereksii eikä se heitä tunnu haittaavan, toinen pidättää viimeseen asti ja potee vatsa kipujaan.
Sielullisuutta on varmasti ja joukko sellaista.
Miten kukin käyttäytyykään suuren - yli kaikkien voimavarojen - tuskan kourissa, niin sitä ei kai kukaan voi sanoa. Mutta kokemus sodista ja liikenne - ym. onnettomuuksista ja sielun ja ruumiillisen tuskan kourissa kamppailevien ihmisten käyttäytymis- ja ääntelytavoista kattaa kaikki mahdolliset liikesarjat ja äänetelytavat mitä nyt ihmisen suusta ja kehosta yleensäkin voi tulla.
että lukematon määrä insestin ja pedofiilien uhreja ja ties mistä olosuhteista tulleita ihmisiä on kautta aikain pelastunut ja vapautunut ilman noita ääniä?
Minulla on eräs hyvinkin läheinen ihminen, joka on tuollaisesta taustasta, mutta mistään tuollaisesta ei ole vihjettäkään.
Erityisesti haluaisin vastauksen siihen, että ovatko uskovat (sillä Toronton siunaus, Toronton seurakunnasta nuo ilmiöt ilmoille toivat), onnistuneet kantamaan traumansa vuosikymmeniä mukanaan, vaikka ovat uskossa? Ja kuinka valtavat määrät heitä onkaan? hyväksikäytettyjä ja raiskattuja monta seurakunnallista? ja vielä ympäri maailmaa sinne meni heidän kaltaisiaan lukemattomista seurakunnista ihan sankoin joukoin.
Lisäksi kyse ei liene legendasta. Olen nähnyt ja kuullut noita eläinsotkuja ihan livenäkin, joten valhe ei ainakaan minulle mene lävitse. On se vain kumma. Toronton siunaus on jo uutena aaltona liikkeellä ilman ääniä, mutta puolustus nousee vain historiaankin nähden.
Varmaankin pelastus tapahtuu suurilta osin ilman ääniä - itkua lukuunottamatta eikä kaikki edes itse ko. tilanteessa - myöhemmin ehkä sitten ...
Mutta sielun parantuminen harvoin tapahtuu ilman mitään ns. sielullisia taikka lihallisia toimintoja joko liikehdinnän taikka ääntelyn kautta. Puhun nyt tässä niistä miljoonista vakavan trauman aiheuttavista tapauksista joita ihmiselle tehdään joko vauvana, lapsena taikka myös aikuisena työpaikoilla, kotona ja kouluissa. Miten kukin sitten reagoikaan näihin parantumistapahtumiin, niin se on sitten persoonakohtainen asia ja sitten myös ympäristökysymys, että saako tilanteessa olla vapaa parantumisen suhteen vai pitääkö itseään kontrolloida.
Nimittäin sinunkin kirjoituksestasi tulee hyvin esiin, että et sallisi ihmiselle vapaata parantumista, vaan sallisit hänelle vain kontrolloitua parantumista jossa tämän uhrin pitäisi vielä kerran kontrolloida, että ei loukkaisi sinun - terveen ihmisen - pakottomia ehtoja.
Kokemus on nyt osoittanut, että lähes kattavasti myös uskovat ovat kantaneet vuosikymmeniä mitä suurimpia traumoja sisällään seurakunnan aiheuttaman pakkovallan vuoksi, kun ei ole sallittu eikä ole uskallettu kertoa OIKEISTA asioista mikä ko. henkilöä vaivaa. Netin kautta tapahtuva sielunhoito on kaikessa järkyttävyydessään tämän todistanut, kun ihmiset saavat kertoa OIKEASTI eka kertaa elämässän TODELLISISTA ongelmistaan eikä vain seurakunnassa lumeongelmistaan.
Joskus tietenkin myös karismaattisissa kokouksissa ihminen voi tuntea olevansa sen verran turvassa että voi kertoa ja antaa itselleen mahdollisuuden purkaa ulos esim. lapsena saadun häpeänsä (lapsihan syyllistää itsensä aina kun on insestin uhri). Tästä syystä myös monet uskovat kantavat traumaansa joskus koko ikänsä, kun julmat ihmiset eivät salli sen purkua.
Kyse on urbaanilegendasta kun näistä "eläinäänistä" raportoidaan. Legendaa on se, että ne raportoidaan tahallisen loukkaavasti lähimmäisen tuhoamistarkoituksessa, jossa tarkoitus on lyödä jo moneen kertaan maahan murjottu ihminen lopulliseen tuhoon. Ihmisen vertaaminen eläimeen on raakin asia mitä toinen voi lähimmäiseensä kohdistaa - varsinkin kun on kyseessä sairas lähimmäinen. Tällaisten legendojen levittävät ei siis voi olla kristittyjä, koska heistä tulee esiin raakin mahdollinen lähimmäisviha kristillisen RAKKAUDEN sijaan.
Hmm tuolla logiikalla Benny Hinn, Rodney Howard-Browne ja Markku Koivisto ovat ilmeisesti myös "urbaanilegendoja", eivät siis totta ja olemassa laisinkaan, vai ovatko, hmm.
Mutta, ikäviä asioita tapahtuu, monet näkevät ihmisten kaatamista ja sätkimistä ja kuulevat omin korvin miten he ääntelevät eläinten äänin.
Sellainen toiminta ei kuulu Jumalan seurakuntiin.
Sinä et todellisuutta omilla sanoillasi tyhjäksi tee, etkä pysty ihmisten kokemuksia poistamaan, voit kyllä vähätellä ja voit myös pilkata niitä.
Jos sä et ole itse niitä nähnyt ja kohdannut, voit lukea torontolaisuudesta kertovista kirjoista ja torontolais-henkisten seurakuntien julkaisuista tai videofilmeistä.
Mutta kuka tarvii tuollaista, kaatamista ja pakkoliikkeitä, lattiaan liimaantumisia, kotkottamista ja naukumista ja röhkimistä ja hohotusta.
Paljon viisampaa, on mennä tavalliseen Luterilaiseen kirkkoon tai perinteiseen Helluntaiseurakuntaan, jossa ei ketään kaadeta, ja pysyä kaukana niistä uudistuneista, jotka ovat River-seurakuntien kanssa tuossa kummassa kaada ja naura-toiminnassa mukana.
"" Mutta, ikäviä asioita tapahtuu, monet näkevät ihmisten kaatamista ja sätkimistä ja kuulevat omin korvin miten he ääntelevät eläinten äänin.
Sellainen toiminta ei kuulu Jumalan seurakuntiin. ""
Rakkaus kuuluu nimenoman Jumalan seurakuntaan. Tätä ei nyt tule evätä ...
Nimittäin nämä ikävät asiat, joita miljoonittain tehdään Suomessakin ihmisille vauvana, lapsena, nuorena ja aikuisena, niin näitä tapahtuu tosi paljon ... . He hakeutuvat hengellisiin kokouksiin ja siellä kohtaavat Jumalan rakkauden ehkä ensimmäistä kertaa elämässään kokevat rakkautta. Ja kun heihin syydetty pahuus purkautaa niin aina joskus siinä sitten esiintyy liikendintää ja mitä moninaisinta ääntelyä, kun saavat parantua ja eheytyä ja tulla Jumalan lapseksi.
Tästä meidän tulisi kiiittää eikä heitä enää lisää lyödä. Lisälyöminen ei ole enää kristillistä toimintaa vaan rakkaus Jeesuksessa Kristuksessa on sitä rakkautta mistä Jumala on niin kuuluisa. Amen
miettinyt, että miksi apostolit eivät ole tallentaneet mitään tämän suuntaista ylös? Luulisi heidän kirjanneet, koska hehän kirjoittivat meille ylös tähdellisimmät nimeenomaan siksi, että voisimme rakastaa toisiamme ja saisimme ehjäytyä.
Siihen aikaan ihmisten tappaminen oli tuikitavallista. Ristiinnaulittuja oli pitkin teitä kuin variksenpelättejä, varmasti löytyi
lapsia, joiden äiti tai isä oli kivitetty, sodan melskekin oli ihan arkipäivää siellä ja vähän täällä. Joidenkin lasten vanhemmat saatoivat olla karkoitettuna normien joukosta pitaalin tähden, jonkun isä saattoi olla riivaustilassa nummilla. Näillä ihmisillä oli varmasti sisäisiä vammoja.
Mutta ei sanaakaan (huomaa, ei sanaakaan!) niistä ja niitä seuraavista äänistä, eläinäänistä ym.
En ole miettinyt koskaan miksei Raamattuun ole kirjattu liikkeistä ja äänistä mitä sielun traumoista parantuvat tekevät. Nyt tuli mieleen eräs syys ---- vaatisi kai liikaa tilaa jos näitä tyhjentävästi kaikki mahdolliset tavat kirjoitettaisiin, sillä tässä tapauksessa pitäisi kuvailla KAIKKI TUHANNET MILJARDIT eri tapahtumasarjat, koska pahaa tarkoittavat ihmiset kuitenkin VAATISIVAT KAIKKI liike- ja äänisarjat kuvattavaksi.
Käsite --- eläinäänet - ovat nykypahojen ihmisten keksimä termi. Kyse on vain ihmisen äänistä, jotka pahan tahdon kuuntelemana työstetään kuulostamaan eläimen ääneltä. JOKAINEN ihmisääni voidaan verrata eläimeen jos on riittävän paljon pahaa tahtoa lähimmäistään kohtaan.
Kuinka paljon Raamatussa on tilanteita kuvattuna, joissa joku paranee ? Näiden tapahtumien kautta tätä asiaa pitää lähestyä ? Ainakin yliriemukkuutta esiintyy parantumistilanteissa - ja miten käyttäytyy yliriemukas ihminen. Se on varmaa, että JOKAINEN äärimmäisen hepulin taikka yliriemun vallassa ääntelee tavalla joka voidaan leimata eläinääneksi. Ja sitten pitäis tarkkailla terapeuttisissa istunnoissa ja psykiatrisissa hoidoissa paranevien ihmisten käytöstä ja ääntelyä - näiden kautta tätä asiaa pitää lähestyä, jos totuutta halutaan.
että mikä ero on naurulla ja ties millä "ötökän" äänellä. Vai onko niin, ettet tiedä? Sitä olettaa helpostikin, että toiset ovat nähneet saman kuin itse, muttei se aina niin ole.
Ennen kuin olin uskossa, olin puolisoni kanssa tv:n ääressä katsomassa iltauutisia. Siellä tuli pätkä Koivistoon liittyvää paranemishässäkkää. Tv:n täytti lattialla selällään keikkuvia ihmisiä. He vetivät hikihatussa sit-uppeja, toiset kierivät edestakaisin, aivan poissa tästä maailmasta. Kuka piti mitäkin ääntä, mutta useimmat vain olivat hurjan hengästyneitä. Paranemiseen tuo kaikki liittyi, mutta varsinainen uutinen itse jäi varjoon, niin etten kuolemaksenikaan voi keksiä, miten tuo liittyy häneen, sillä en tuollaista nähnyt niinä parina kertana, kun olen asiaa näin jälkikäteen ihmettelemään lähtenyt.
Sain siitä kuitenkin kyseenalaisen kunnian puolustella uskovia hömppiä, kun nyt äitinikin sattui olemaan uskossa. Jouduin miehelleni vähän selittelemään, ettei anoppi sentään mitään tuollaisia duunaa. Että tuo on jotakin hullujen hommaa.. että pilkaksi tulee Herran Jeshuan nimi viimeisinä päivinä. Nauruksi suorastaan, ja vielä muka omien toimesta. Niiden, jotka ovat jo niin sokeutuneet ja paatuneet, etteivät välitä mitä tapahtuu ja miksi, kunhan edes jotakin tapahtuu.
"" että mikä ero on naurulla ja ties millä "ötökän" äänellä. Vai onko niin, ettet tiedä? Sitä olettaa helpostikin, että toiset ovat nähneet saman kuin itse, muttei se aina niin ole. ""
Eiköhän tämä kerro enemmän itsestäsi kuin Koivistosta.
Kukaan uskova ei tuollaisia vihaviestejä kirjoittele - se on varmaa.
Vai uskotko tosiaan että vihaamalla evankelistoja toteutat Herramme tahtoa ?
Sukusi ym. arvostelee sitä ulkoista mitä on joskus nähnyt pahantahtoisten henkilöiden kuvaamana, jotka taatusti ovat huolehtineet jo kuvaus- ja editointitilanteessa että kristinuskon vihamiehet saavat tuosta oivaa aihetta vihaamiseensa ja arvosteluunsa.
On sääli että levität myös sukusi pariin tuo vihaa Herramme evankelistoja vastaan.
Taidat olla vallan kuuro? Ei minulla ole Koivistoa vastaan yhtään mitään. Mutta oletko huomannut, että touhunne menevät niin pitkälle, että ihmiset, jotka normaalisti ovat uskonasioita varsin kunnioittaviakin, pitävät teitä täysinä idiootteina. Ja tulette vielä vartavasten ihmisten ilmoille touhuamaan. Miksi se pitäisi salata? Itsehän te julkisuutta haette? Kunhan se vain nähdään, että jotakin tapahtuu, aivan sama, mitä.
Eikö olekin hienoa viedä ilosanomaa eteenpäin, kun ihmiset eivät suinkaan kompastu Jeshuaan, vaan teidän omaan lihaanne?
"" Mutta oletko huomannut, että touhunne menevät niin pitkälle, että ihmiset, jotka normaalisti ovat uskonasioita varsin kunnioittaviakin, pitävät teitä täysinä idiootteina. """
Olen huomannut mitä uskonnolliset ihmiset ajattelevat meistä ... *huh* Mutta me saarnaamme myös heille evankeliumia siunaten ja rakastaen.
Ja kiitämme Jumalaa siitä, että he tuhannet joita Jeesus kutsuu niin vastaavat tähän kutsuun kokouksissamme ja myös muuallakin. Ja tästä meille jää ikuinen kiitos taivaan Iskälle. Uskon että sinäkin yhdyt tähän kiitokseen ?
niistä tuhansista? Onko heidän elämänsä jotenkin muuttunut? Miten he ovat tulleet uskoon? Motiivit? Kasvavatko Jeshuaan? Vai tulevat kokousnarkomaaneiksi ja saaranaajariippuvaisiksi? Pysyvätkö uskossa vaikka yksin jäisivät? Menevätkö kasteelle? Valmistautuvatko vainohin, jotka ovat nousemassa? Miten opetatte heille suuresta luopumuksesta, joka ei suinkaan näy maailman markkinoilla väen katona, eikä totuudesta luopuvassa lahkohässäkässä, mutta aitojen keskellä kylläkin. He vähenevät merkillisesti. Oletteko opettaneet, että monet seisovat vielä valtaistuimen edessä ja ihmettelevät Herralle hylkäämistään, vaikka ovat tehneet niin paljon sitä ja tätä, kattaen kaikki ihmeet ja ihmeellisyydet?
Eikö niin, että jokainen laji kantaa omanlaisensa hedelmän? Ja sen mukaan myös sinkoilee siemeniään? Entä jos siemen on viallinen? Mitä silloin seuraa?
Mutta siihen kyllä, että iloitsen joka ainoasta todellisesta uudestisyntyneestä.
Eikös Jeesus ole meidän suomalaisten Herra? Mihin lahkoon kuulut?
Tuot esiin hyviä teemoja - olet ehkä lukenut meidän julkaisujamme ja kuunnellut puheitamme.
Lopunajan totaalivaihoihin aina kuolemaan saakka on eräs asia mihin tosiaan tulee jo nyt valmistautua - ainakin tiedollisella tasolla.
Mutta kaikenkaikkiaan tärkein ja itse asiassa ratkaisevin asia, että seuraamme vain Jeesusta ja olemme Hänen tahdossaan. Silloin kaikki muukin järjestyy. EIkö totta ?