hämmästyin kun luin yliopistonsivuilta että ixel voi alussa aiheuttaa itsemurhariskiä?kuulostaa hurjalta.
oho(ixel?mistä moinen?
itsemurha?
4314
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
ihan looginen syy. JOS ihminen on NIIN masentunutettei jaksa edes sängystä nousta, niin ei hän sitten jaksa suunnitella edes itsemurhaa. Kun hän sitten saa uutta poweria antiderp.lääkkeestä, niin jaksaa sitten, mahdollisesti yhtä sun toista.
Mainitsemasi asia ei ole mikään uusi tai ihmeellinen tieto, se on tiedetty vuosikymmeniä. Ja tosiaan selitettvissä ihan loogisella ajattelulla.
en ole itsemurha kommenttia nähnyt ennen.ja kuulostaa vain hurjalta.koska käsitykseni mukaan ei kontrolleita kuitenkaan ole kovin tiuhaan
Niin se Suomessa menee.
Depressiolääkkeiden kohdalla on Pharmaca Fennicassa maininta "itsemurhavaarassa olevia potilaita on seurattavat muita tarkemmin". Eli tähän päättyy lääketehtaan ja lääkärin vastuu asiasta.
Itse voisin kroonisesta depressiosta kärsivänä hieman valottaa asiaa. Lääkkeet eristävät ihmisen omista kipeistäkin tunteista. Voi tulla sellainen selvä hetki että tuntuu kuinka itsemurha on oma harkittu teko, kun ne tunteet sopivasti etäällä mielestä.
Depressiolääkkeet auttavat monia, joten mihinkään hysteriaan ei ole syytä. On vaan hoitohenkilökunnan tyhmyyttä että joku jätetään yksin lääkkeidensa kanssa ja luullaan että ne itsestään tuovat hoitotuloksia.
Itsemurhapotilas on muutenkin peruspsykologille haastava asiakas. Helposti luulee että joku on päässyt elämän syrjään kiinni, vaikka todellisuudessa hän kokee lyhyen valaistuisen hetken ja riittävät voimavarat tehdä se ratkaiseva askel. Psykologit nyt vaan ovat niin tyhmää tai yksinkertaita porukkaa jotka eivät tätä ilmiötä pysty rajallisen käsityskykynsä valossa tajuamaan.