kaksi suurta joukkoa

Kristittyjen kaksi suurta joukkoa

Yhdysvallat ei ole ainoa valtio, joka vannoo uskollisuutta paavinvallalle. Rooman kirkko vaikuttaa edelleenkin voimakkaasti niissä maissa, jotka kerran tunnustivat sen herruuden.

Viimeisessä taistelussa sapatti on suuri erimielisyyksien aiheuttaja kautta koko kristikunnan. Maalliset ja uskonnolliset johtajat yhtyvät vahvistaakseen sunnuntain lepopäiväksi lailla. Kun lievät toimenpiteet eivät tuota tuloksia, he säätävät erittäin ankaria lakeja. Silloin ehdotetaan, ettei niitä, jotka vastustavat kirkkoa ja maan lakeja, enää lainkaan suvaita. – Paavinvalta vanhassa maailmassa ja luopioprotestantismi uudessa kohtelevat samalla tavoin niitä, jotka kunnioittavat jumalallisia käskyjä

Niin sanottu kristillinen maailma on oleva suurten ja ratkaisevien tapahtumien näyttämönä. Vallanpitäjät säätävät omantunnonvapautta rajoittavia lakeja paavinvallan esimerkin mukaan. Babylon panee kaikki kansat juomaan haureutensa viiniä, ja kaikki kansat myös juovat sitä. (Ilm.18:3-7).

Kolmannen enkelin varoitus (Ilm.14) on leviävä laajalle. Ennustuksen mukaan keskitaivaalla lentävä enkeli julistaa sitä suurella äänellä, ja se saava maailman huomion.

Tämän taistelun vaikutuksesta koko kristikunta jakaantuu kahteen suureen luokkaan – niihin, jotka pitävät Jumalan käskyt ja Jeesuksen uskon, ja niihin, jotka kumartavat petoa ja sen kuvaa ja ottavat sen merkin. Vaikka kirkko ja valtio yhdistävät voimansa pakottaakseen ”kaikki pienet ja suuret, sekä rikkaat että köyhät, sekä vapaat että orjat” ottamaan pedon merkin (Ilm.13:16), ei Jumalan kansa kuitenkaan sitä ota. Patmoksen profeetta näki ” niiden, jotka olivat saaneet voiton pedosta ja sen kuvasta ja sen nimen luvusta, seisovan sillä lasisella merellä, ja heillä oli Jumalan kanteleet.
Ja he veisasivat Mooseksen, Jumalan palvelijan, virttä ja Karitsan virttä, sanoen: "Suuret ja ihmeelliset ovat sinun tekosi, Herra Jumala, Kaikkivaltias; vanhurskaat ja totiset ovat sinun tiesi, sinä kansojen kuningas.”(Ilm15:2,3).
10329
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Kahteen joukkoon,ei sapatti,Eli ne jotka uskovat ristin työn omalle kohdalleen,ja ne jotka eivät usko.Uskovat ovat jo Taivaassa,kun pedonmerkkiä jaetaan.

Äänestä
  • kuuliaisuus on se ehto joka jakaa kahteen joukkoon. Jeesuksen sanat todistavat sen!

    Matt.7:

    21 Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.
    22 Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
    23 Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.

    Äänestä

  • kirjoitettu on kirjoitti:

    kuuliaisuus on se ehto joka jakaa kahteen joukkoon. Jeesuksen sanat todistavat sen!

    Matt.7:

    21 Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.
    22 Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
    23 Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.

    Teidän kaikista viesteistä henkii,se että vain te olette kuuliaisia.Ja ikäänkuin tekemällä tehty,että muut eivät noudata 10 käskyä,kuin te vaikka kysymys on vain eri lepopäivästä.Jos elää uutta liittoa todeksi siellä kielletään tuomitsemasta,päivistä,ja sapateista.(puhumattakaan pedonm.päivien yhteydessä)

    Äänestä

  • ovat vain kuuliaisia kirjoitti:

    Teidän kaikista viesteistä henkii,se että vain te olette kuuliaisia.Ja ikäänkuin tekemällä tehty,että muut eivät noudata 10 käskyä,kuin te vaikka kysymys on vain eri lepopäivästä.Jos elää uutta liittoa todeksi siellä kielletään tuomitsemasta,päivistä,ja sapateista.(puhumattakaan pedonm.päivien yhteydessä)

    armon varassa,ei yhtään enempää.Usko antaa kuitenkin sellaisen ilon sytämeen,että on vaikea kulkea nyreissään ja toisia kadehtien,vaan tekisi mieli huuttaa koko maailmalle:

    JEESUS ON HYVÄ,USKOKAA HÄNEEN!

    Iloinen uskosta riemuitseva tyyni olemus joka sädehtii hyvää oloa ja pelastuksen riemua saattaa vaikuttaa uskosta osattoman silmään juuri siltä mitä se ei ole.

    Itserakkaalta nimittäin.Mutta sitä se ei ole.Jokainen uskossa oleva Jumalan lapsi on kuitenkin sissimmältään nöyrä,sillä hän on särkymisen kautta eheytetty.

    Älkäämme siis tuomitko korvakuulolta,eikä ensinäkemältä,vaan tutustutaan ensin ihmiseen ja arvostellaan vasta sitten.Adventisteissakin on,niinkuin kaikissa ihmisissä ihan joka lähtöön ja jää vielä asemillekkin.

    Niin että otetaan ihmiset vain henkilöinä,sillä kaikkea löytyy.

    Äänestä

Koko kristillisen kirkon historian ajan Ilmestyskirjaa onon tulkittu milloimn mitenkin. Tuklikinnat, joihin omana aikanaan on uskottu, näyttävät kuitenkin olleen oikeaanosuvuudessaan kyseenalaisia.

Jotkin protestantiset kirkot tulkitsevat nykyisinkin Ilmestyskirjaa sen perinnön valossa, joka on jäänyt elämään, toisaalta historian saatossa tapahtuneiden Rooman kirkon väärinkäytösten seurauksena joitakin kristillisiä vähemmistöjä kohtaan, että uskonpuhdistajien, varsinkin Lutherin, konfliktista paavin kirkon kanssa.

Äänestä
  • Vain risti,joka jakaa kahteen joukkoon,ei sapatti.Silloin kristillisyys on terveellä pohjalla.

    Äänestä

  • Kyse ei ole tulkinnasta, vaan profeetallisesta ilmoituksesta: Jeesuksen todistuksesta profetian hengen kautta.

    Äänestä

Tuskimpa se enää takaisin tulee?Silloin kun olin lapsi,oli vielä ihan selvää pakko pyhityksen makua,ei saanut tehdä sitä,eikä saanut tehdä tätä.Ja vielähän tänäpäivänäkin kiistellään muumuassa kauppojen auki pitämisestä,juuri sunnuntain kohdalla,että hyvin on Paavin antamat läksyt luettu.Luojasta viis,ja hänen siunaamastaan lepopäivästä.

Äänestä

Adventistit ovat itse pilanneet maineensa perusteellisesti.
Jos adventistinomainen ihminen on pyhä, niin sitten ovat lähes kaikki pyhiä maailmassa.

Äänestä
  • Kun pilattu maineinenkin vielä palstalle kirjoittelee. Kyllä tuo maine tuntuu vielä hyvältä, Vaikka ulkopuoliset koettavat kaikella valheen voimalla mainetta huonontaa? Siksi voi
    vain sanoa sen. Että Jeesus Kristus on sama eilen tänään ja huomenna. Eikä uskon kuuliaisuus
    koskaan pilaa mainetta. Tottelemattomuus voi
    pilata maineen? Ompa se suorastaan ihme, että
    joku on saavuttanut täydellisyyden jo tässä elämässä? Suuremmoinen saavutus?????

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


valinnan aika kirjoitti:

Kristittyjen kaksi suurta joukkoa

Yhdysvallat ei ole ainoa valtio, joka vannoo uskollisuutta paavinvallalle. Rooman kirkko vaikuttaa edelleenkin voimakkaasti niissä maissa, jotka kerran tunnustivat sen herruuden.

Viimeisessä taistelussa sapatti on suuri erimielisyyksien aiheuttaja kautta koko kristikunnan. Maalliset ja uskonnolliset johtajat yhtyvät vahvistaakseen sunnuntain lepopäiväksi lailla. Kun lievät toimenpiteet eivät tuota tuloksia, he säätävät erittäin ankaria lakeja. Silloin ehdotetaan, ettei niitä, jotka vastustavat kirkkoa ja maan lakeja, enää lainkaan suvaita. – Paavinvalta vanhassa maailmassa ja luopioprotestantismi uudessa kohtelevat samalla tavoin niitä, jotka kunnioittavat jumalallisia käskyjä

Niin sanottu kristillinen maailma on oleva suurten ja ratkaisevien tapahtumien näyttämönä. Vallanpitäjät säätävät omantunnonvapautta rajoittavia lakeja paavinvallan esimerkin mukaan. Babylon panee kaikki kansat juomaan haureutensa viiniä, ja kaikki kansat myös juovat sitä. (Ilm.18:3-7).

Kolmannen enkelin varoitus (Ilm.14) on leviävä laajalle. Ennustuksen mukaan keskitaivaalla lentävä enkeli julistaa sitä suurella äänellä, ja se saava maailman huomion.

Tämän taistelun vaikutuksesta koko kristikunta jakaantuu kahteen suureen luokkaan – niihin, jotka pitävät Jumalan käskyt ja Jeesuksen uskon, ja niihin, jotka kumartavat petoa ja sen kuvaa ja ottavat sen merkin. Vaikka kirkko ja valtio yhdistävät voimansa pakottaakseen ”kaikki pienet ja suuret, sekä rikkaat että köyhät, sekä vapaat että orjat” ottamaan pedon merkin (Ilm.13:16), ei Jumalan kansa kuitenkaan sitä ota. Patmoksen profeetta näki ” niiden, jotka olivat saaneet voiton pedosta ja sen kuvasta ja sen nimen luvusta, seisovan sillä lasisella merellä, ja heillä oli Jumalan kanteleet.
Ja he veisasivat Mooseksen, Jumalan palvelijan, virttä ja Karitsan virttä, sanoen: "Suuret ja ihmeelliset ovat sinun tekosi, Herra Jumala, Kaikkivaltias; vanhurskaat ja totiset ovat sinun tiesi, sinä kansojen kuningas.”(Ilm15:2,3).

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu