Vanhusten hoidosta yleisesti??

Miksi ei ihmiset ymmärrä, että vanhukset on erilaisia?
Joku tulee sairaalaan ja sanoo, ettei kävele metriäkään. Siinä houkutellaan ummet ja lammet. "Kävele toiseen suuntaan, niin tuodaan tuolilla takas"
"Kävele tonne pöytään, ni laitetaan tukka siellä"

Kyllä hoitajat seuraa tilannetta ja liikuntakykyä. Kauhee nähdä joskus, ku jonkun omainen vaatii kuntoutusta ja mummon, joka kävelee yksiössään kymmenen metriä suunta, pitäis ykskaks ruveta kävelemään 30 metristä käytävää tosta vaan osteoporoottisten murtumiensa kanssa.

Mä ainakin yritän antaa kaikille kaikkea tarpeen mukaan. Jos joku ei halua kävellä, houkutellaan. Jos joku kävelee hyvin, jutellaan kävelyn lomassa. Jos joku ei ole kävellyt kotonakaan, venytellään sängyssä ja nostetaan tuoliin. Jos valuu tuolissa tippumispisteeseen ja joudutaan sitomaan, että pysyis tuolissa, istukoon vain ruuan ajan. Ei se ole julmaa tai epäoikeudenmukaista, vaan elämän tosiasioita. Samaa kaikille, ei toimi vanhuksille. Ja uskokaa pois, eivät he sitä odotakkaan.

Nuorena tyttönä vanhainkoti kesätöissä yritin tutustuttaa vanhuksia (olivat silloin vielä parempikuntoisiakin), mutta eivät ne halunneet tavata muita. Muut olivat aina heidän mielestään "ihan hulluja". Siis naapurihuoneessa asuvat. Yritin vetää tuolijumppaa ym. Osa tykkäsi ja osa huusi jo ennen aloitusta, että koska täältä pääsee nukkumaan. Jotkut jopa itkivät sänkyyn.

Se on sitä elämää. Ei ne vanhukset enää niin paljon odota. Toivovat nähdä lapsia ja lapsenlapsia. Turva ja rutiinit tulee tärkeiksi. Vanhainkodissa yksi mummo halusi aina korppua jälkiruuaksi ja aina oli tarjota. Kun mummo joutui sairaalaan, eikä korppua ollut, pimahti täysin ja oli jopa väkivaltainen.

No onko se sitten sitä laitostumista? Entä jos vaan olisivat kotona ja pitäis hoitaa kaikki itse? En tiedä, ehkä olisivat pitempään omatoimisia, mutta toisaalta on ihmisiä, joiden liikuntakyky on loistava, eikä kotona olo silti onnistu. Masennuksen, muistin, haluttomuuden-kuka minkäkin syyn vuoksi.

Ei voi sanoa, että toimi niin tai näin. Jokainen vanhus on yksilö ja kun heidän kanssaan on ympäri vuorokauden, asiat aukenevat eri tavalla.

Itse tunnen suurta ihmetyksen sekaista kunnioitusta omaishoitajia kohtaan. Koko elämäni olen muita hoitanut (siskoja, vanhuksia, omia lapsia) enkä ole ollenkaan varma jaksaisinko vielä omia vanhempia tai ukkoani hoitaa. En kuitenkaan hetkeäkään epäile, etteikö heitä parhaan mukaan hoidettaisi suomen hoitolaitoksissa, jos tilanne niin olisi. Toki sanoisin mieltäni vaivaavista asioista, mutten ikinä kehtaisi väittää itse toimivani paremmin.

voi ihme kirjoitti:

Miksi ei ihmiset ymmärrä, että vanhukset on erilaisia?
Joku tulee sairaalaan ja sanoo, ettei kävele metriäkään. Siinä houkutellaan ummet ja lammet. "Kävele toiseen suuntaan, niin tuodaan tuolilla takas"
"Kävele tonne pöytään, ni laitetaan tukka siellä"

Kyllä hoitajat seuraa tilannetta ja liikuntakykyä. Kauhee nähdä joskus, ku jonkun omainen vaatii kuntoutusta ja mummon, joka kävelee yksiössään kymmenen metriä suunta, pitäis ykskaks ruveta kävelemään 30 metristä käytävää tosta vaan osteoporoottisten murtumiensa kanssa.

Mä ainakin yritän antaa kaikille kaikkea tarpeen mukaan. Jos joku ei halua kävellä, houkutellaan. Jos joku kävelee hyvin, jutellaan kävelyn lomassa. Jos joku ei ole kävellyt kotonakaan, venytellään sängyssä ja nostetaan tuoliin. Jos valuu tuolissa tippumispisteeseen ja joudutaan sitomaan, että pysyis tuolissa, istukoon vain ruuan ajan. Ei se ole julmaa tai epäoikeudenmukaista, vaan elämän tosiasioita. Samaa kaikille, ei toimi vanhuksille. Ja uskokaa pois, eivät he sitä odotakkaan.

Nuorena tyttönä vanhainkoti kesätöissä yritin tutustuttaa vanhuksia (olivat silloin vielä parempikuntoisiakin), mutta eivät ne halunneet tavata muita. Muut olivat aina heidän mielestään "ihan hulluja". Siis naapurihuoneessa asuvat. Yritin vetää tuolijumppaa ym. Osa tykkäsi ja osa huusi jo ennen aloitusta, että koska täältä pääsee nukkumaan. Jotkut jopa itkivät sänkyyn.

Se on sitä elämää. Ei ne vanhukset enää niin paljon odota. Toivovat nähdä lapsia ja lapsenlapsia. Turva ja rutiinit tulee tärkeiksi. Vanhainkodissa yksi mummo halusi aina korppua jälkiruuaksi ja aina oli tarjota. Kun mummo joutui sairaalaan, eikä korppua ollut, pimahti täysin ja oli jopa väkivaltainen.

No onko se sitten sitä laitostumista? Entä jos vaan olisivat kotona ja pitäis hoitaa kaikki itse? En tiedä, ehkä olisivat pitempään omatoimisia, mutta toisaalta on ihmisiä, joiden liikuntakyky on loistava, eikä kotona olo silti onnistu. Masennuksen, muistin, haluttomuuden-kuka minkäkin syyn vuoksi.

Ei voi sanoa, että toimi niin tai näin. Jokainen vanhus on yksilö ja kun heidän kanssaan on ympäri vuorokauden, asiat aukenevat eri tavalla.

Itse tunnen suurta ihmetyksen sekaista kunnioitusta omaishoitajia kohtaan. Koko elämäni olen muita hoitanut (siskoja, vanhuksia, omia lapsia) enkä ole ollenkaan varma jaksaisinko vielä omia vanhempia tai ukkoani hoitaa. En kuitenkaan hetkeäkään epäile, etteikö heitä parhaan mukaan hoidettaisi suomen hoitolaitoksissa, jos tilanne niin olisi. Toki sanoisin mieltäni vaivaavista asioista, mutten ikinä kehtaisi väittää itse toimivani paremmin.

"Kyllä kaikki hoitajat j n e.."
No ei nyt sentään.
Jokainen hoitajakin on erilainen eikä todellakaan kuntouttavaa otetta löydy heiltä kaikilta.
Ja eiväthän vanhukset joita on makuutettu jo hyvänen aika heti ala tottumaan toisin toimimaan, pienin askelin kuitenkin on hyvä yrittää edetä eikä jättää koko hommelia sikseen.