Dietti

Eli nyt olen 1,5 vuotta vetänyt kovaa treeniä oikealla ruokavaliolla. Lisäravinteista olen käyttänyt hera malto krea glut-palautumiseen, ja caseiinia otan iltaisin.

No kuitenkin, tuona aikana olen saanut lihaa mielestäni todella paljon. Reisi kasvanut yli 15 senttiä ympärystä ja haukkari 37-47cm. Eli kysymys kuuluukin, että kun nyt alan dietille, niin kuinka paljon luulette haukkarin ympäryksen kutistuvan? Rasva% viime mittauksessa ihan vähän alle 20. Mittaus tapahtui 2 viikkoa sitten. Meinaan pudottaa rasvat sinne 10 prosenttiin. Eli kuinka paljon suunnilleen putoaa tuolla dietillä hauiksen ympärys?

Sen vielä sanon, ettei käsissä ole paljon rasvaa. Ja yritän mahdollisimman oikeanalisesti dietata. Pakkotoistolla olen lukenut diettauksesta tietoa, niin eiköhän se ihan hyvin onnistu. Niin ja jos joku ihmettelee syytä, iksi kirjoitan tänne, niin en ole reksiteröitynyt pakkotoistolla. KOSKA en jaksa tehdä s-postiosoitettakaan.
10548
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

jos dietti kusee niin lihaa lähtee niin että hirvittää, tosin 10 pudotus ei ole vielä paha. kesäksi ehdit tiputtaa sen varmaan lähemmäs kuutta, joka alkaa jo näkyäkin.
mutta ilman kuvia ei pysty päättelemään millainen "läskikäsi" olet ;)

tsemppiä dietille, seuraava sujuu jo varmasti paremmin...

Äänestä

en usko että 17v pojalla on 47cm hauis ja jos on
niin voihan helevetti.

Äänestä
  • Sehän kirjoitti että ne mainitut lihakset ovat KASVANEET tuon verran.... Eli nyt pitäis vielä tietää mistä mitoista kasvu käynnistyi, hehehe.....

    Äänestä

  • katsos tarkemmin: kirjoitti:

    Sehän kirjoitti että ne mainitut lihakset ovat KASVANEET tuon verran.... Eli nyt pitäis vielä tietää mistä mitoista kasvu käynnistyi, hehehe.....

    Joo tuostahan voi päätellä ihan miten vain tahtoo. :D

    M.pienelle tiedoksi vain, että mun isoveljellä oli vähän alle 16 vuotiaana jo 50 senttinen hauis, eikä ollut rasvatkaan kuin n. 15.

    En kuitenkaan ole saanut yhtään kunnon vastausta, joten päättelen tästä että tätä on aika mahdoton sanoa, varsinkin kun ette ole nähneet kuvaa minusta.

    Äänestä

  • poika17wee kirjoitti:

    on haukkari 57cm ja rasvat 0.16 mutta uskoakko vai ei kun vaarista ei ole kuvaa missään:)

    Äänestä

  • jkkjl kirjoitti:

    on haukkari 57cm ja rasvat 0.16 mutta uskoakko vai ei kun vaarista ei ole kuvaa missään:)

    Eihän täällä netissä kannata uskoa mihinkään ;D

    Äänestä

jos vaikka veljelläsi ois ollut 16v se 52cm hauis
niin vertailussa vois laittaa vaikka
arnoldi pumpissa 56cm parhaimmilaan ja ilman pumppia n vähä yli 50
ilkka nummisto n 52cm ne on kuule aika isoja
kavereita , musta tuntuu että suhteellisuus vähä
kadonnut...
kerran manfred hoebertin hauista mitattiin
hyvät pahat ja rumat ohjelmassa sen onnettomuuden
jälkeen niin se oli vielä 52cm elikkä täytyy
olla huimia veljeksiä siell..

Äänestä
  • No nyt puhuttiin 50cm eikä 52 sentistä. Noilla kummiskin noissa mitoissa on jo aikamoinen ero. Ja mitä hyötyä mulla on puhua paskaa täällä, sehän on ihan sama. Tiedoksi vain, että sillä mun veljellä on nyt vielä 22-vuotiaanakin se 50 senttinen hauis. Hän alkoi käymään salilla jo 11-vuotiaana.

    Ainiin vielä se, että hän on 203 pitkä, joten sekin voi vaikuttaa jotenkin. Muutenkin suvussa vankkarakenteisia ihmisiä.

    No anyway, lopetetaan tämä kiistely, uskokoon kukin mitä tahtoo.

    :D

    Äänestä

  • poika17wee kirjoitti:

    No nyt puhuttiin 50cm eikä 52 sentistä. Noilla kummiskin noissa mitoissa on jo aikamoinen ero. Ja mitä hyötyä mulla on puhua paskaa täällä, sehän on ihan sama. Tiedoksi vain, että sillä mun veljellä on nyt vielä 22-vuotiaanakin se 50 senttinen hauis. Hän alkoi käymään salilla jo 11-vuotiaana.

    Ainiin vielä se, että hän on 203 pitkä, joten sekin voi vaikuttaa jotenkin. Muutenkin suvussa vankkarakenteisia ihmisiä.

    No anyway, lopetetaan tämä kiistely, uskokoon kukin mitä tahtoo.

    :D

    vaikka sinun ja veljesi hanskasta?
    vaikka tuonne:
    http://imageshack.us/ tai http://rapidshare.de/

    Äänestä

  • niin neuvotaan kirjoitti:

    vaikka sinun ja veljesi hanskasta?
    vaikka tuonne:
    http://imageshack.us/ tai http://rapidshare.de/

    Mulla muuten olisi posekuvia koneella. Mutta miksi minun pitäisi todistella jotain. Tiedän jo sen, että on aika mahdotonta sanoa, paljonko hanska kutistuu dietin aikana. Ja jokainen ajatelkoon tekstistäni ihan mitä hyvänsä. se on kuitenkin ihan sama kaikille, että onko minulla 47 senttinen hauis vai ei.

    Tää oli sitten mun viimeinen postaus tähän ketjuun.

    Rauha!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

poika17wee kirjoitti:

Eli nyt olen 1,5 vuotta vetänyt kovaa treeniä oikealla ruokavaliolla. Lisäravinteista olen käyttänyt hera malto krea glut-palautumiseen, ja caseiinia otan iltaisin.

No kuitenkin, tuona aikana olen saanut lihaa mielestäni todella paljon. Reisi kasvanut yli 15 senttiä ympärystä ja haukkari 37-47cm. Eli kysymys kuuluukin, että kun nyt alan dietille, niin kuinka paljon luulette haukkarin ympäryksen kutistuvan? Rasva% viime mittauksessa ihan vähän alle 20. Mittaus tapahtui 2 viikkoa sitten. Meinaan pudottaa rasvat sinne 10 prosenttiin. Eli kuinka paljon suunnilleen putoaa tuolla dietillä hauiksen ympärys?

Sen vielä sanon, ettei käsissä ole paljon rasvaa. Ja yritän mahdollisimman oikeanalisesti dietata. Pakkotoistolla olen lukenut diettauksesta tietoa, niin eiköhän se ihan hyvin onnistu. Niin ja jos joku ihmettelee syytä, iksi kirjoitan tänne, niin en ole reksiteröitynyt pakkotoistolla. KOSKA en jaksa tehdä s-postiosoitettakaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu