Kun annoin kodin kissalleni, se oli arka ja meni usein piileskelemään sohvan taa ja sängyn alle. Pikkuhiljaa kissa sai rohkeutta ja nykyisin se on oven takana odottamassa, kun tulen töistä kotiin. Kissa tulee luokseni pyytämään silitystä ja ruokaa. Kuitenkin jos silitän kissaa pitkään, se voi äkkiarvaamatta lyödä piikkihanskalla naarmun kasvoihini.
Kun ihminen tulee Jumalan luo, ihminen on peloissaan ja häpeissään pahojen tekojensa ja oman pahuutensa vuoksi. Ihminen piileskelee, yrittää salailla tekojaan vaikka se on turhaa, Jumala kyllä näkee ja tietää kaiken. Jumala tuhlaa ihmiseen rakkauttaan mutta usein ihminen on niinkuin kissa, joka yllättäen voi iskeä piikkihanskalla naarmuille. Mitenkähän usein me lyömme Jumalaa?
Vaikka kissani on joskus tuhma, rakastan sitä. Siivoan päivittäin sen hiekkalaatikon ja annan sille ruokaa. Jumalakin "siivoaa hiekkalaatikkomme" ja me pidämme sitä itsestäänselvyytenä. Jumala rakastaa meitä, mutta rakastammeko me Jumalaa? Jos saamme vastauksia rukouspyyntöihin, muistammeko kiittää? Tuoko rukousvastaus vain uuden tarpeen mieleemme? Haluammeko aina vain enemmän? Eikö elämämme ole täynnä tilanteita, kun Jumala on auttanut meidät ulos tilanteesta, joka on ollut ahdistava ja piinallinen? Nuo tilanteet helposti unohtuvat mielestä ja unohdamme myös sen, että Jumala meitä auttoi - kunnes on taas seuraava hätähetki käsillä!
Jumala on antanut Sanassaan meille turvalliset rajat, mutta haluammeko me pitää ne? Usein ainakin luulemme että itse tiedämme paremmin mikä on meille hyväksi. Mutta kuinka usein käykään niin että joudumme katkerasti pettymään kun olemme lähteneet oman tahdon tielle ja ratkaisseet ongelmamme "musta tuntuu" periaatteella, emmekä ole vaivautuneet kysymään mitä mieltä Jumala on asiasta.
Entä yritämmekö määräillä Jumalaa? Olen huomannut, että kissani yrittää määräillä minua, johdatella asioita oman tahtonsa mukaisesti. Suotta ei ole sanottu, että "Koirilla on isännät ja emännät, mutta kissoilla on henkilökuntaa". Onko tuttua sellainen kaupankäynti Jumalan kanssa, että jos Jumala annat tämän rukouspyynnön toteutua, niin laitan lompakkoni sisällön seurakunnan lähetystilille jne? Jeesus pyytää ihmisiä seuraamaan itseään, mutta kuinka moni yrittää viedä Jeesuksen kanssaan sellaisiin paikkoihin joihin Jeesus ei halua tulla?
Kuka määrää eniten sinun elämässäsi: Jumala, sinä itse vai kissasi? Ne ihmiset, jotka eivät ole onnellisia kissan omistajia, voivat edelliseen kysymykseen kissan paikalle laittaa jonkin toisen sanan: puolisosi, vanhempasi, sukusi, pomosi, seurakuntasi jne.
Kun ihminen tulee Jumalan luo, ihminen on peloissaan ja häpeissään pahojen tekojensa ja oman pahuutensa vuoksi. Ihminen piileskelee, yrittää salailla tekojaan vaikka se on turhaa, Jumala kyllä näkee ja tietää kaiken. Jumala tuhlaa ihmiseen rakkauttaan mutta usein ihminen on niinkuin kissa, joka yllättäen voi iskeä piikkihanskalla naarmuille. Mitenkähän usein me lyömme Jumalaa?
Vaikka kissani on joskus tuhma, rakastan sitä. Siivoan päivittäin sen hiekkalaatikon ja annan sille ruokaa. Jumalakin "siivoaa hiekkalaatikkomme" ja me pidämme sitä itsestäänselvyytenä. Jumala rakastaa meitä, mutta rakastammeko me Jumalaa? Jos saamme vastauksia rukouspyyntöihin, muistammeko kiittää? Tuoko rukousvastaus vain uuden tarpeen mieleemme? Haluammeko aina vain enemmän? Eikö elämämme ole täynnä tilanteita, kun Jumala on auttanut meidät ulos tilanteesta, joka on ollut ahdistava ja piinallinen? Nuo tilanteet helposti unohtuvat mielestä ja unohdamme myös sen, että Jumala meitä auttoi - kunnes on taas seuraava hätähetki käsillä!
Jumala on antanut Sanassaan meille turvalliset rajat, mutta haluammeko me pitää ne? Usein ainakin luulemme että itse tiedämme paremmin mikä on meille hyväksi. Mutta kuinka usein käykään niin että joudumme katkerasti pettymään kun olemme lähteneet oman tahdon tielle ja ratkaisseet ongelmamme "musta tuntuu" periaatteella, emmekä ole vaivautuneet kysymään mitä mieltä Jumala on asiasta.
Entä yritämmekö määräillä Jumalaa? Olen huomannut, että kissani yrittää määräillä minua, johdatella asioita oman tahtonsa mukaisesti. Suotta ei ole sanottu, että "Koirilla on isännät ja emännät, mutta kissoilla on henkilökuntaa". Onko tuttua sellainen kaupankäynti Jumalan kanssa, että jos Jumala annat tämän rukouspyynnön toteutua, niin laitan lompakkoni sisällön seurakunnan lähetystilille jne? Jeesus pyytää ihmisiä seuraamaan itseään, mutta kuinka moni yrittää viedä Jeesuksen kanssaan sellaisiin paikkoihin joihin Jeesus ei halua tulla?
Kuka määrää eniten sinun elämässäsi: Jumala, sinä itse vai kissasi? Ne ihmiset, jotka eivät ole onnellisia kissan omistajia, voivat edelliseen kysymykseen kissan paikalle laittaa jonkin toisen sanan: puolisosi, vanhempasi, sukusi, pomosi, seurakuntasi jne.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Hyvä kirjoitus oli.
Aivan erityisen hyvä oli, että toit esille se asian, että me voimme haavoittaa Jumalaa.
Mutta eikö se ole myös niin, että joskus ihminen luulee Jumalan avuksi sitä, että auttaa itse itseään?
>>>>Mutta eikö se ole myös niin, että joskus ihminen luulee Jumalan avuksi sitä, että auttaa itse itseään?
Mutta mistä tiedät, että "vastaus", jonka kuulet, on Jumalalta?
>>>Mutta mistä tiedät, että "vastaus", jonka kuulet, on Jumalalta?
ja hevonen. Myös minä olen sinun tavallasi paitsi vaihtamassa työpaikkaa, myös alaa.
Olen joutunut mietiskelemään syvällisesti onko minulle osoitettu työpaikka hevosten(22)parissa minulle todella Jumalan tahto.
Olen miettinyt miten vastaisin uuden työnantajani kysymykseen, johon sain sanottua hieman epäkristillisesti vain jotain puolinaista(en koko totuutta.), että pelkäänkö minä hevosia(minulla ei ole niistä mitään kokemusta, ainoa että ammatinvalinnanpsygologi määritteli testien avulla minulle tämän alan sopivaksi).
Mitä jos hevonen uhkailee minua jotenkin? Suoriudunko minä siitä tilanteesta?
Usein hevosilla on myös tapana potkia, jos ne vaistoavat että minä pelkään.
Onneksi kysymyksessä on vain oppisopimuspaikka, eikä minun tarvitsekkaan vielä osata.
Mutta kyllä se niin on että eläimet johdattavat meitä usein miettimään Jumalan valtasuuruutta.
Jumala on kiinnostunut pienimmästäkin yksityiskohdasta elämässämme. Jumala ei varmaan vaihda työpaikkaa puolestamme, kun ei ole meidän sijastamme töissä, mutta uskon, että hän voi kehoittaa vaihtamaan työpaikkaa, tai vaikkapa myymään asunnon. Itseasiassa ajattelen, että jos Jumala jotain asioita tahtoo päättää elämässämme, niin juuri sellaiset aika merkittvät asiat kuten työ ja asunto ovat niitä asioita.
niin pahoille kuin hyvillekkin.
Kun vertaan itseäni toisiin ns.uskottomiin(Ellen Whiten sana)en ole menestynyt niin hyvin kuin he.
En muuten tässäkään olisi.
Onko Jumala siis johdattanut heitäkin?
sallii toisille uskoville menestystä ja toisille ei. Emme voi myöskään tarkalleen tietää, miksi jotkut ei uskovat menestyvät ja jotkut eivät.
Yksi selitys joidenkin uskovien menestymättömyyteen voi olla se, että jos Jumala "löysäisi ikeemme", "hylkäisimme me hänet".
,uskolla on jotain tekemistä sen kanssa miten me menestymme?
enkä minä usko, että maallinen menestys on millään lailla olennainen asia. Joko sitä on, tai ei ole. Usein kylmenneet uskovat menestyvät parhaiten, sillä he elävät maailman mukaisesti maailman ehdoilla ja käyttävät kaiken tarmonsa oman pesänsä rakentamiseen.
Vaikeita asioita nuo alan vaihtamiset ja työpaikan vaihtamiset. Jos ei ole selkeää ajatusta siitä, mikä ala on sopiva, niin vaihtoehtoja on monia. Tai sitten ei. Usein johonkin työtehtävään on sisällytetty monenlaista muutakin tehtävää niin että täytyy hallita monia muitakin asioita kuin omaan ammattiin kuuluvat. On kurja tilanne jos tuntee olevansa aivan väärällä alalla ja väärässä työpaikassa - sellaisessa tilanteessa uskon olevan myös Jumalan tahto että yrittää hakeutua sopivampaan paikkaan.
Itse en uskaltaisi hevosten kanssa työskennellä, olen tyytynyt vain niitä kauempaa katselemaan. Mutta monet ihmiset varmasti mielellään työskentelevät juuri hevosten parissa. Vaihdoin äskettäin työpaikkaa, mutta tällä kertaa en alaa vaikka elämäni aikana olen vaihtanut joskus myös ammattia siinä missä työpaikkaa.
Noista hevosten kanssa uhkaavista tilanteista kannattaa varmaan keskustella hevosia tuntevien ihmisten kanssa ja kysellä heiltä neuvoja eri tilanteisiin liittyen. Monia asioita ei opi kirjoista, vaan käytännön kokemuksen kautta.
En ainakaan usko että olisi Jumalan tahdon vastaista vaihtaa työpaikkaa tai ammattia, jos kokee olevansa väärässä paikassa. Jos kokee ahdistusta esim. liiallisen vastuun tai työmäärän kohtuuttomuuden vuoksi, on syytä miettiä mitä voisi tilanteen hyväksi tehdä. Joskus on myös syytä ottaa epäkohtia puheeksi työpaikalla, vaikka siitä ei pidettäisikään. Myöskään työpaikkakiusaamiseen ei pidä alistua.
Olen vaihtanut työpaikkaa usein elämäni aikana ja ollut monenlaisissa pätkä- ja silpputöissä sijaisuuksien ja vakinaisten hommien ohessa. Meitä ihmisiä on moneen junaan. Toiset viettävät samassa työpaikassa koko työhistoriansa, toiset liikkuvat enemmän. Itselleni ei ole vielä koskaan tuottanut vaikeuksia lähteä toiseen työpaikkaan. Paremminkin olen yrittänyt toppuutella itseäni, etten olisi niin herkästi jalka ovenraossa. Niin että mitä sanoisit Jumalan kehoituksesta työpaikan vaihdoksiin minun tapauksessani? :)
-että elämän hyvin meneminen tekee monista uskovista hyvin laiskoja ja veteliä Herran työssä..
-hyvin monen on vaikea kestää rikkautta ja se voi tuoda mukanaan kirouksen,eikä siunausta ellei mahdollisia runsaita, varoja osaa käyttää,uskovana Jumalan tahdon mukaan!
-monelle äkkirikastuminen on ollut tie takaisin maailmaan ja sen pöytien, ääreen jne..
-parempi olla köyhä ja rikas Herrassa,kuin turmeltua liiallisesta mammonasta ja vallasta jota se tuo,mukanansa !
, että sen täytyy olla Jumalan tahto sillä perusteella mitä itse tuosta "tiedosta"saan; sillä on sillä tavalla piristävä vaikutus itsetuntooni...koska se antaa toivoa, että kaltaisiasi ihmisiä löytyisi enemmänkin tältä maapallolta..
Mun Mies esim.on ollut 8 v.samassa työssä ja on nuorempi kuin minä.
Samoin hänen äitinsä on hyvin menestynyt. Samoin oma perheeni ja sukuni.
Oon joutunut kärsimään tästä tilanteesta, koska mulle on riittänyt ainoastaan niitä pätkätöitä.
Siksi tuntuu mukavalta nähdä "veroisiaan", ei tarvitse miettiä jatkuvasti omaa kelpaavuutta.
Ja silläkin perusteella ajattelisin tuon "tilanteen"Jumalan tahdoksi, koska Raamatussahan sanotaan, että Hän on määrännyt tiemme ennalta.
Muistan että lapsena kuulin aikuisten arvostellen puhuvan jostakin lähimmäisestä joka oli vaihtanut usein työpaikkaa. Luulen että monilla vanhan kansan ihmisillä on sellainen ajatus, että työpaikkaan täytyisi juurtua ja siitä pitää kiinni.
Nykyisin on monilla ihmisillä monta ammattia ja työpaikat ovat usein työnvälitysfirmojen kautta keikkatyötä tai sijaisuuksia. Ja sitten on myös työttömyyttä.
Muistan erään ystävän joka oli monien työpaikkaongelmiensa kautta päätynyt sellaiseen ratkaisuun, ettei hän edes äidilleen kertonut missä oli töissä. Säästyi monilta selittelyiltä ja kysymyksiltä. Muistan myös omassa elämässäni vaiheen, jolloin en kertonut kauempana asuville vanhemmilleni ollenkaan työpaikan vaihdoksista, koska koin etteivät he niistä halunneet tietääkään, koska jollain tavalla se oli heidän mielestään paheksuttaavaa.
Olen minä joskus sinnitellyt eräässä työpaikassa 5 vuotta, mutta se on jäänyt toistaiseksi ennätyksekseni.
Mukavaa jos edellä olevat tiedot sinua jotenkin lohduttivat.
En usko, että Jumalan tarkoitus on varsinaisesti uskoviaan rikastuttaa, sillä Hänen oma Sanasa sanoo, että "maallinen mammona on kaiken pahan alku ja juuri"!
Siksikään en usko menestysteologiaan ollenkaan, miten Jumala ehdoin tahdoin asettaisi uskoviaan suureen kiusaukseen suurilla rikkauksilla, ja sanoohan Paavalikin,"kun on eltus ja vaatteet, niin tyytykää niihin"!
Mutta uskon myös siihen, että jos ja kun Jumla antaa tätä maalista hyvää, vähän runsaammin, niin Hän myös odttaa, että se ei jää kääröön maahan kätköön tai sukanvarteen tai pankkitille kasvamaan korkoa, ei vaan se pitää laittaa kiertämään, eikä niin että se vain tuottais yhä lisää, kun antaa varattomille, niin ei tuu mieleen ahneus, eikä odota mitään takaisin.
Ja sitten on Jumalan mieleen, jos antaa oikeassa mielessä, iloisena, Jumalan valtakunnan työhön, epäitsekkästi. kyselemättä mitä sill tehdään, vaan antaa sinne missä on tarvetta, ja sitähän on aina!
Tlläistä sijoitusta kun harrastaa, voi Jumala varmaan antaa taas lisääkin, että olis taas mistä antaa tarvitseville.
ihan turhaan mä sille kerron, että ne pelottaa mua.
Olikohan ammatinvalintapsygoloki väärässä mun suhteen..
sitä vaan meinaan, että mäkin oon ennen vaan tyytynyt katselemaan niit vähän kauenpaa.
Kyllä minä uskon vanhaa...
niin se menee. Tämän maailman ruhtinaan lapset eivät ymmärrä sitä...
vaihtamaan työpaikkaa, tai niin ainakin uskoisin... Mutta minäpä vaihdoin työpaikkaa tehtyäni neljä tuntia työtä yhdessä firmassa, joten kyllä sitä osataan täälläkin lähteä lätkimään... Yhdestä firmasta lähdin kuuden työpäivän jäkeen. Nämä kummatkin firmat olivat aika hirveitä, joten minua ei voi ratkaisuista syyttää.
"sunis", ne on nimenomaan menestyneitä.
Se on kyllä totta, että niin kuin on monenlaisia työntekijöitä, niin on työpaikkojakin. Omiin työpaikkavaihdoksiini on ollut omat syynsä, en ole huvin vuoksi hyppinyt paikasta toiseen, vaikka kukapa nyt niin tekisi? Näissä työpaikanvaihdoksissa ei paljon kannata vertailla ihmisiä keskenään, elämäntilanteet ovat erilaisia. Ei sekään olisi hyvä tilanne jos työpaikoilla ei koskaan porukka vaihtuisi. Sanotaan että vaihtelu virkistää.
vaikka onhan siinä kyllä oma huvinsa lähteä menemään niin, että se ärsyttävä pomo saa miettiä, että mitä tässä oikein tekee kun tuokin lähti menemään... On kiva saada vihaisia soittoja perään...
Minulle sitä tehtävä myös järkättiin, kun vaimon työnantajan puolivuotinen terrieri tän viisauden huipun rinnalle viikoks jätettiin hoitoon.
Et ole enää millään väliä, kun tää terrieri on niin syntinen, eikä aiokkaan synneistään parannusta tehdä, saatikka niitä tunnustaa.
On meinaan nii itepäinen änkyrä, etten ole toista nähny, yötkin valvottaa ja jopa tätä meidän omaa yli-viisasta koiraamme houkuttelee ilmi riitaan.
Et kyllä tällä uudella tulokkaalla, ainakin herran pelko on kadoksissa, saa nyt nähdä nöyrtyykö viikon aikana.
Tää on vähän sellanen irstastelija, eikä siitä saa selvää äkikseltään missä sillä olis edes silmät, saa nähdä mikä siitä sit eheytyy.
Rakkautta se kyllä kaipaa, joten siinäkin on tekemistä, kun aina löytää sen syntisiltä teiltä, aamullakin oli mun alkkarit jemmannu, kun suihkussa käväsin, et ei meinaa uskoa helpolla, vaikka nyt tuossa jalkojen juuressa laiskottelee, luullen olevansa jonkin hyvänkin teon tehnyt.
Siunatut päivät teille, kohta täytyy tuo syntisäkki ulkoiluttaa, et tälläseks tää meni tää viikko.
Kuulostaa ihan Jumalan johdatukselta tuo koirahoidokki. :) Sehän on omalle koirallesi hyvin terveellistä saada seurustella lajitoverinsa kanssa ja saavat keskustella koirien kielellä. Toivotaan ettei tuo vieras koira opeta koiraasi kiroilemaan koirien kielellä. Ehkä Jumala johdattaa sinua uudelle uralle? Jospa vaikka alat pitämään hoitokotia lomailijoiden koirille? :) Miltä kuulostaa?
Siunattua illan jatkoa!