Demokratiaa on totuttu kutsumaan kansanvallaksi. Puhe "kansasta" ei kuitenkaan oikein istu nykyaikaiseen demokratiaan, koska yksittäiset kansalaiset ja heidän muodostamansa vapaaehtoiset yhdistykset ja muut yhteenliittymät ovat alkaneet yhä enemmän vaatia ääntään kuuluvaksi. Puolueiden painoarvo moninaisiin kansalaisjärjestöihin nähden on heikentynyt. Näin myöskään politiikkaa ei voi enää varata vain puolueille ja niiden toimintakentälle, edustukselliselle demokratialle.
Keskustelevasta eli deliberatiivisestä demokratiasta, jossa päätökset perustuvat avoimelle ja tasa-arvoiselle keskustelulle ja tahdonmuodostukselle. Ennen nykyaikaista viestintäteknologiaa tämä on ollut vain rajoitetusti mahdollista.
Nyt kaikki halukkaat voivat osallistua sähköisiin keskusteluihin, ja kaikki päätettävään asiaan liittyvät tiedot voidaan asettaa julkisesti saataville. Haasteena on kuitenkin se, etteivät kaikki ihmiset ole yhtä aktiivisia. Aktiivisen keskustelijan mielipide painaa enemmän kuin keskustelun ulkopuolelle jättäytyvän henkilön mielipide.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.