Erottuuko kruunut

toisin sanoen, saadaanko tänä päivänä IHAN OMAN hampaan näköisiä hampaita aikaiseksi kruunuilla? Tarkoittaa sitä, että mulla on valkeat hampaat, mutta hieman "ohuet". Etuhammas on kruunutettu vuosia sitten ja tuli aivan erilainen kuin omista hampaista. Olisin ottanut silloin laminaatin mieluummin, muttahammaslääkäri sai puhuttua kruunun. Harmittaa todella, sillä kruunu paistaa rivistä kuin tekohammas konsanaan vaikka onkin kiinni.
Kävin erikoishammaslääkärillä ja toinen erikoishammaslääkäri olisi laittanut laminaatin ,mutta siirsi minut toiselle protetiikan erikooislääkärille, koska itsellä ei ollut vastaanottoaikoja juuri silloin. Toisin sanoen, tuli jälkikäteen mieleen,että huonommalle lekurille järjestettiin näin potilaita.
Mutta asiaan siis, saako aitojen hampaiden näköisiä kruunuja nykyään javoiko tähän niinkuintehdä sellaisen entisen kruunun tilalle? VAi olisko mahdollista laittaa laminaatti posliinikruunun päälle? Kruunu on kultavalulla valmistettu. että kallis oli ja epäonnistui niin väriltään kuin muodoltaankin.
3465
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

varsinkin jos entinen kruunu on tehty keltakullastaa ja päällystetty muovilla. Kysele esim zirkon keraamisya kruunua. Tärkeätä on tietysti myös että väri tulee oikeaksi,monet hammaslabrat haluavat että potilas tulee paikan päälle värinmääritystä varten, hammaslääkärin silmät eivät usein ole niin harjaantuneet kuin teknikon.

Äänestä
  • Minulle laitettiin ensimmäiset kruunut 35 vuotta sitten. Kaksi kruunua keskimmäisten etuhampaiden molemmille puolille. Eivät yhtään erotu omista.
    Kultaa niissä on takana, en tiedä mitä ainetta ovat.
    Kymmenen vuotta myöhemmin teetin kahteen keskimmäiseen etuhampaaseen, nyt laitettiin posliinista ja ovat tosi kauniit - omieni väriset.
    Minulla oli tosi taitava hammaslääkäri, mutta hän on nyt jo eläkkeellä.

    Äänestä

  • kun on oikein tehty kirjoitti:

    Minulle laitettiin ensimmäiset kruunut 35 vuotta sitten. Kaksi kruunua keskimmäisten etuhampaiden molemmille puolille. Eivät yhtään erotu omista.
    Kultaa niissä on takana, en tiedä mitä ainetta ovat.
    Kymmenen vuotta myöhemmin teetin kahteen keskimmäiseen etuhampaaseen, nyt laitettiin posliinista ja ovat tosi kauniit - omieni väriset.
    Minulla oli tosi taitava hammaslääkäri, mutta hän on nyt jo eläkkeellä.

    laittamassa posliinikruunuja kaksi kappaletta, toinen tulee etuhampaaseen ja toinen "sivuhampaaseen", pahasti lohjenneiden tilalle. Olen juuri miettinyt samaa asiaa, että mitenkähän ne erottuvat, mutta ainakin mitä olen netistä kuvia katsellut, niin kauniita kyllä ainakin ovat.
    Oma lekuri korjasi väliaikaisestikin muovilla hampaat todella kauniiksi, mutta posliinikruunut ovat toki kestävämpi vaihtoehto, näiden kanssa saa koko ajan varoa että mitä puraisee, etteivät lohkea.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


hammasrivistöstä kirjoitti:

toisin sanoen, saadaanko tänä päivänä IHAN OMAN hampaan näköisiä hampaita aikaiseksi kruunuilla? Tarkoittaa sitä, että mulla on valkeat hampaat, mutta hieman "ohuet". Etuhammas on kruunutettu vuosia sitten ja tuli aivan erilainen kuin omista hampaista. Olisin ottanut silloin laminaatin mieluummin, muttahammaslääkäri sai puhuttua kruunun. Harmittaa todella, sillä kruunu paistaa rivistä kuin tekohammas konsanaan vaikka onkin kiinni.
Kävin erikoishammaslääkärillä ja toinen erikoishammaslääkäri olisi laittanut laminaatin ,mutta siirsi minut toiselle protetiikan erikooislääkärille, koska itsellä ei ollut vastaanottoaikoja juuri silloin. Toisin sanoen, tuli jälkikäteen mieleen,että huonommalle lekurille järjestettiin näin potilaita.
Mutta asiaan siis, saako aitojen hampaiden näköisiä kruunuja nykyään javoiko tähän niinkuintehdä sellaisen entisen kruunun tilalle? VAi olisko mahdollista laittaa laminaatti posliinikruunun päälle? Kruunu on kultavalulla valmistettu. että kallis oli ja epäonnistui niin väriltään kuin muodoltaankin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu