Minulle on määrätty 0,5mg:n Xanoreita 1-3 kpl tarvittaessa ahdistukseen ja paniikkiin. Niitä kuluu käytössä yhteensä yleensä 6 kpl eli 3mg:aa. Tiedän, että Xanor on koukuttava lääke ja olen käyttänyt sitä yhtäjaksoisesti noin kaksi vuotta.
Välillä tulee kausia, jolloin en pääse edes kauppaan kauhean jännityksen ja paniikin takia. Xanorit on minulle määrännyt psykiatri ja uusii reseptin tarvittaessa. Muutaman kerran olen saanut kuulla apteekissa, että minulla pitäisi olla niitä vielä niin ja niin monta jäljellä. Ei kauheasti huvita apteekissa selitellä, miksi niitä on mennyt enemmän kuin se kolme kappaletta päivässä. Sanon vain, että olen tarvinnut enemmän, enkä selittele sen kummemmin.
Minkälaisia määriä teille muille Xanoristeille on määrätty? Oletteko pystyneet pitämään sen määrän, minkä lääkäri on määrännyt vai joudutteko ottamaan enemmän? Onhan se niinkin, että toleranssi nousee ja niitä tarvitsee enemmän. Onko mielestänne käyttämäni, noin 3mg:aa päivässä paljon?
Välillä tulee kausia, jolloin en pääse edes kauppaan kauhean jännityksen ja paniikin takia. Xanorit on minulle määrännyt psykiatri ja uusii reseptin tarvittaessa. Muutaman kerran olen saanut kuulla apteekissa, että minulla pitäisi olla niitä vielä niin ja niin monta jäljellä. Ei kauheasti huvita apteekissa selitellä, miksi niitä on mennyt enemmän kuin se kolme kappaletta päivässä. Sanon vain, että olen tarvinnut enemmän, enkä selittele sen kummemmin.
Minkälaisia määriä teille muille Xanoristeille on määrätty? Oletteko pystyneet pitämään sen määrän, minkä lääkäri on määrännyt vai joudutteko ottamaan enemmän? Onhan se niinkin, että toleranssi nousee ja niitä tarvitsee enemmän. Onko mielestänne käyttämäni, noin 3mg:aa päivässä paljon?
Vastaukset 8
Vanhimmat
mielestäni se todellakin on paljon. Minun mielestäni sinun pitäisi käyttää säännöllisesti SSRI-lääkitystä ja lisänä jos tarve on niin Xanoria. Mielialalääkkeillä on sivuvaikutuksensa aluksi useimmilla, mutta kärsivällisesti vaan täytyy odotella positiivista lopputulosta.
Minulla on mielialalääkitys, mutta se ei yksistään auta silloin, kun näitä paniikkeja tulee. Mitähän tässä pitäisi tehdä? Vähentää hitaasti Xanoria? Entä jos paniikki on päällä, enkä pääse kotoa postilaatikkoa pidemmälle?
Juu, kärsivällisesti ku syö SSRI-lääkkeitä niin parin kolmen vuoden kuluttua on lihonu 20 kilos, mieliala on todella tasaantunu, ei ei hirveesti mikää naurata eikä itketä tai muuten liikuta.
Tietysti ihmisestä saadaa niiden avulla tasanen suoriutuja, työelämään kykeneväinen mutta ainakaan kenellekään voimakkaat tunteet omaavalle herkällä taiteilijalle en niitä suosittele.
Sen lisäks ne turvottaa, eikä seksikään kyllä enää kiinnosta ei sitte tippaakaan.
Ja entäs sitte kun SSR-tä on syöny pari kk ja SITTE helvetillinen paniikki iskee päälle jossain kulkuneuvossa tai suurkaupungin keskustassa? Mitäs siihen hätään napsitaan?
Itselleni kävi näin eikä xanorkaan enää sitte vaikuttanu vaikka käytin sitä ihan minimimääriä.
Jossain vaiheessa vedin sitte viinaa, sitä kun voi ässien kanssa juoda, mutta viina ei koskaan mulle sopinu, meneepi pää sekasin.
Lähiön "oma" lääkäri ei kuitenkaan suostunu mulle xanoreita kirjottamaan joten siirryin käyttämään kaikenmaailman laittomia huumausaineita ja sillä tiellä olen edelleen.
Tosin niistä yritän nyt eroon ja sitte ryhdyn käyttämään erinomaisia xanoreita joissa ei paniikkihäiriöiselle oo mitään vikaa!
Ja toi alkuperäsn kirjottajan määrä- voi voi, ihan minimissä liikutaan.
Mutta mitäpä sellanen moralisti joka ei itse kärsi paniikihäiriöstä ymmärtäis näistä jutuista...
Miksei muuten tiedemiehet tutki mikä saa jotku ihmiset pitäytymään ikävä soosottelussaan ja moralismissaan? Mikä aivosairaus ja trauma se on? Miks muiden elämään ja käyttämiin lääkkeisiin pitää puuttua niin hanakasti?
Olla SSRI-lääkkeesi joka lihotti jopa 20-kiloa?
Minulla on ollut jo vuosia Cipramil 40mg ja Efexor 150mg depot. Siihen vielä päälle (tarvittaessa!) Diampam 10mg x 2 ja Tenox 20mg x 2. Särkyyn syön (tarvittaessa) Panacodia x 6.
Nuokaan lääkkeet eivät ole vetäneen niin veteläksi taikka lisänneet ruokahalua tappiin, että olisin lihonut moisia määriä kuin kerroit (20 kg).
Mitä järkee syödä SSRI-lääkkeitä jos vedät viinaa useemman kerran viikkossa? Lääkkeen vaikutus ei pääse koskaan tasaantumaan, elikkä vaikuttamaan oikein.
kateus siitä kun eivät itse saa joka aamuisia ihania bentso nousuja.
Huomattavasti enemmänkin voisi mennä. Kuten minulla meni aikoinaan. Xanor 2mg 1-4 kpl päivässä ja vielä nopeavaikutteisia, ei debotteja.
Lopulta halusin laskea itse annostusta lääkärin ohjeiden mukaan. Nykyään riittään 0,5mg 1-2 kpl tarvittaessa päivässä.
On pitkä kokemus xanorista,kai tajuat ettet voi käyttää enempää kuin lääkäri määrää,loppuvat muuten
kesken ja vierotusoireet ovat kivoja.Oikein käytettynä toleranssi ei kasva.Onko pakko mennä edes
postilaatikolle jos olo on kehno.
Olen kyllä lääkärini kanssa puhunut asiasta ja aina hän on reseptin uusinut. Kysyt "onko pakko mennä edes postilaatikolle jos olo on kehno". Niin, minkälaista luulet elämän olevan, jos ei uskalla mennä esim. kauppoihin, kahviloihin, tapaamaan ystäviään, vaan hoitaa mielummin asiat puhelimessa, koska kotona on turvallisempaa.
Mielelläni käyttäisin aikani muuhun kuin kotona luuraamiseen, varsinkin kun nyt sattuu olemaan aikaakin. Mutta miten menet minnekään ihmisten ilmoille, kun paniikki iskee ja lopullisena tuloksena on paskat housussa. Ei kuviteltu, vaan ihan oikea paska. Revi siitä huumoria, minä en jaksa enää nauraa.