Nuoren Maan uskovaisilla on tiettyjä väitteitä jotka kulkevat eteenpäin vuodesta toiseen vaikka ne on jo kumottu vuosikausia sitten. Usein väitteet perustuvat yhteen tutkimukseen parin vuosikymmenen takaa, mikä on kumottu ties kuinka monta kertaa ja tiedetään missä tuli virhe tuossa kyseisessä tutkimuksessa.
Nyt on pari uutta ehdokasta vanhentuneiksi väitteiksi, mitkä jatkavat kiertoa tulevina vuosikymmeninä:
-Mustaa-ainetta/energiaa ei ole havaittu suoraan
-Big Bang - teoria epäonnistui; ei havaittu mittauksessa BB:n ennustamaa kaikua.
Ensimmäinen väitteistä piti paikkaansa aina loppukesään saakka. Mustan-materian jakautuminen universumissa oli jo havaittu aikaisemmin, mutta ensimmäistä kertaa havainnoitiin musta-aine suoraan kun tutkijat seurasivat kahden galaksin törmäystä, missä sitten musta ja näkyvä aine ajautuivat erilleen ja näkyivät mittaustuloksissa erillisinä.
Toinen väite on peräisin loppusyksystä ja ei kokonaisuudessaan ole valhetta. Kyseistä kaikua ei havaittu, mutta myöskin myöhemmin osoitettiin ettei kyseinen menetelmä edes ole soveltuva tuon asian mittaamiseen.
---
Suomeksi sanottuna:
Jatkossakin BB-teoriaa tullaan kritisoimaan argumenteilla kuten ettei mustaa-ainetta/energiaa ole havaittu suoraan ja tullaan käyttämään tuota yhtä tutkimusta missä ei havaittu kaikua..ja jätetään kertomatta, että kyseinen tutkimusmetodi on osoitettu vääräksi.
Muita vastaavia on jopa tusinoittain, joissain jopa itse tutkija epäili saamiaan tuloksia ja piti ilmeisenä, että näihin tuloksiin tulee vielä korjauksia, mutta kreationistit käyttävät näitä lukemia edelleen vaikkei vastaavan suuntaisia tuloksia tullut muista tutkimuksista ja tiedetään missä tuo kressujen käyttämä tutkimus meni vikaan.
Lisäesimerkkejä lähteet tulee jos joku eritoten vaatii

Vastaukset 10
Vanhimmat
sellaista saadusta tiedosta, joka on ennustettu puhtaasti johtamalla olemassa olevasta tiedosta laskennallisin keinoin?
:)
Mustan aineen tahi energian olemassaolo ei vaikuta maailmankaikkeuden ikään. Lyhyt ikä on kuitenkin arvioitavissa tieteen keinoin, jos valitaan ne mitattavat seikat jotka puoltavat lyhyttä näkemystä. Näitä ovat mm.
http://www.evolution-facts.org/Ev-Crunch/c04.htm
Linkissäsi on hyvä kokoelma vanhentuneita väitteitä joita tässä ketjussa oli tarkoitus käsitellä.
http://personal.inet.fi/koti/kimnice/2.htm
Tuolta toisiksi alin. Aika heppoisia väitteitä tuolta kressusivulta löytyy..
Katsoin läpi. Usko vaan selityksiin, joita haluat kuulla mutta älä tee tieteestä uskon asiaa. Tiede osoittaa asiat neutraalisti ja jättää uskon joko "mahdottomiin" sattumiin tai tarkoitukseen.
Hmph..pistät hieman turhan selvästi trollisi. YEC uskovan ja pelleilijän ero on normaalisti hyvin pieni, mutta älä nyt läskiksi heitä :]
hieman mainostamisen puolelle, mutta älkää vetäkö hernettä nokkaan. Tässä edistetään kuitenkin hyvää asiaa.
Eli, tilasin tuolta hihhulien luvatusta maasta noita mainioita Darwin kalamerkkejä. Yksi jäi yli, jonka laitoin tuonne Huutonettiin myyntiin. Tämän tiedonannon tarkoituksena on vain huolehtia, että asiasta kiinnostuneet eivät jää pimentoon. Käytä hakusanaa "Darwin kala".
Maksan sen pyytämäsi kympin. Asun Espoossa joten voin noutaa sovitusta paikasta.
varmaan tietoinen huutonetin säännöistä, eli ohimyynti ei käy. Muutenkin tähän liittyvistä asioista olisi suotavaa keskustella muilla foorumeilla.
En ole eläissäni mitään huutonetistä ostanut tai siellä myynyt.
Minulla ei ole harmainta aavistustakaan säännösitä.
Olen vain kiinnostunut ostamaan autooni Darwinin-kala tarran.
kyllä, joko huutamalla www.huuto.net tai jos ei näin mene kaupaksi, niin sitten suoraan. Huutokauppa loppuu lauantaina, joten ota yhteyttä sähköpostiin sen jälkeen.
[email protected]