En uskalla alkaa lukemaan Raamattua. Haluan todella uskoa Jumalaan ja Jeesukseen. Mutta mitä muut ihmiset minusta sanovat? Saatan ehkä pelätä että minulle käy samoin kuin isilleni. Tässä lyhyesti: Isi tuli uskoon suunnilleen silloin kun minä synnyin. Kun olin noin 9 vuotias me muutettiin pois isin luota lapista äidin kans eteläsuomeen. Siellä isi asui yksin(saatan vain kuvitela miltä tuntuu yhtäkkiä menettää perheensä ja jäädä yksin asumaan kauas perheestään)ja katseli viimeiset päivät tätä maailmaa. Nyt hän on siis tuon puoleisessa. Syynä siihen, miksi lähdettiin sieltä, oli se että isin "saarnaaminen" meni ehkä loppuvaiheessa liian pitkälle ja hän lievästi sanottuna haukkui äitiä. Kun olin noin 4-7 vuotias, uskoin itsekkin Jumalaan. Tietysti uskoin kun minulle oltiin niin opetettu. Enkä väitä etten enään uskoisi Jumalaan, mutta sanon, että uskoni ei todellakaan ole vahvaa. Mitä äitini sanoisi, jos alkaisin yhtäkkiä lukemaan raamattua? Olen siis vasta 14 vuotias.
Kun olin noin 7 vuotias ja todella uskoin Jumalaan enkä yhtään epäillyt Hänen olemassaoloaan. minä rukoilin monia asioita. Ja kerran kun rukoilin. Se tuntui aivan uskomattomalta. Aivan kuin Jumala olisi antanut merkin tai jotain. Sanotaan, että se olisi voinut olla sattumaa. Eli se olisi voinut tapahtua ilmankin että olisin rukoillut, mutta mahdollisuus että se olisi tapahtunut juuri silloin kun ruokoilin sitä, on yksi tuhannesta. En nyt jaksa selittää tilannetta mutta silti. Ei tunnu hyvältä ajatukselta alkaa lukemaan raamattua salassa. Ja toinen juttu on, että jostain syystä pelkään alkaa tosissaan etsimään uskoa Jumalaan. En tiedä tarkalleen miksi, mutta elkään vaan. Varmasti silloin, kun on täydellisessä uskossa Jumalaan, tietää ja on varma siitä että Jumala on totta, mutta minä vain jostain syystä pelkään.
Ja vielä synnistä.
Minkä perusteella luokittelen synnin(väärän) oikeasta. Isini opetti, että kaikenlainen tietokoneella pelaaminen ja sellainen on epäjumalien palvomista. Pelaan kyllä paljon tietokonetta, mutta luulen olevani valmis luopumaan siitä kun tulen uskoon. (huomaatko? "jos tulen uskoon" taas yksi merkki epävarmuudestani. tiedän että noin ei saisi ajatella, mutta minkä minä sille voin?)
Tietystihän ihmisellä on sellainen kuin omatunto. Mutta voinko siis luokitella oikean väärästä omantunnon perusteella?
Toivottavasti jaksoitte lukea loppuun.
Toivon kunnollisia vastauksia kun näin paljon jaksoin kirjoittaa.
Kun olin noin 7 vuotias ja todella uskoin Jumalaan enkä yhtään epäillyt Hänen olemassaoloaan. minä rukoilin monia asioita. Ja kerran kun rukoilin. Se tuntui aivan uskomattomalta. Aivan kuin Jumala olisi antanut merkin tai jotain. Sanotaan, että se olisi voinut olla sattumaa. Eli se olisi voinut tapahtua ilmankin että olisin rukoillut, mutta mahdollisuus että se olisi tapahtunut juuri silloin kun ruokoilin sitä, on yksi tuhannesta. En nyt jaksa selittää tilannetta mutta silti. Ei tunnu hyvältä ajatukselta alkaa lukemaan raamattua salassa. Ja toinen juttu on, että jostain syystä pelkään alkaa tosissaan etsimään uskoa Jumalaan. En tiedä tarkalleen miksi, mutta elkään vaan. Varmasti silloin, kun on täydellisessä uskossa Jumalaan, tietää ja on varma siitä että Jumala on totta, mutta minä vain jostain syystä pelkään.
Ja vielä synnistä.
Minkä perusteella luokittelen synnin(väärän) oikeasta. Isini opetti, että kaikenlainen tietokoneella pelaaminen ja sellainen on epäjumalien palvomista. Pelaan kyllä paljon tietokonetta, mutta luulen olevani valmis luopumaan siitä kun tulen uskoon. (huomaatko? "jos tulen uskoon" taas yksi merkki epävarmuudestani. tiedän että noin ei saisi ajatella, mutta minkä minä sille voin?)
Tietystihän ihmisellä on sellainen kuin omatunto. Mutta voinko siis luokitella oikean väärästä omantunnon perusteella?
Toivottavasti jaksoitte lukea loppuun.
Toivon kunnollisia vastauksia kun näin paljon jaksoin kirjoittaa.
Vastaukset 7
Vanhimmat
vaikka minulla ei olekaan samanlaisia kokemuksia.
Pelkään minäkin ihan hirveästi Jumalan kohtaamista..rakkauden vastaanottaminen ei ole pikku juttu, varsinkaan kun on ikänsä tottunut sitä ilman olemaan..vähän sama juttu kuin että tulisi pakkasesta lämpimään - kyllä siinäkin niveliin sattuu oikein tosissaan!!
sen kivuliaampaa se on mitä paremmin kykenee näkemään oman syntisyytensä ja sen saman kivun kanssa joudumme elämään koko uskossa olo aikammekin..sen kivun,mikä tulee siitä mitä me olemme ja mitä jumala on
ei siinä ole mikään ihme että pelottaakin-vaikka sitä janoaa
kenties samalla pelkäät joutuvasi samalle tielle kuin isäsi-kenties jonkinlainen sielunhoito-osaava sellainen -olisi paikallaan
Luulen että olet väärässä. Kun Jumalan tosissaan löytää, voi hyvillä mielin ja hyvällä omalla tunnolla elää. Kun saa synnit anteeksi ja oppii elämään uskossa. VAAN KUN EI LÖYDY TARPEEKSI USKOA.
itselläni on kokemusta siitä,että kun aina uudelleen ja uudelleen joudun myöntämään syntisyyteni erehdykseni kaikki..ja se kärsimys minkä Jeesus kantoi tulee aina vain rakkaammaksi ja samalla kivuliaammaksi mitä tietoisemmaksi tulen siitä,miksi Jumalan poika antoi naulita itsensä ristiin..siinä yhtälössä ei itsestäni ole lähtöisin muu kuin synti!
mitä lähemmäksi Jumalaa pääsee,sitä paremmin näkee oman vajavuutensa, en tiedä onko näin se oikea tapa kokea usko, mutta näin sen itse koen
"Nyt katselemme vielä kuin kuvastimesta, kuin arvoitusta, mutta silloin näemme kasvoista kasvoihin. Nyt tietoni on vielä vajavaista, mutta kerran se on täydellistä, niin kuin Jumala minut täydellisesti tuntee"(1. Kor. 13:12)
Minulla on tuttu jonka velipuoli teki itsemurhan jonkin aikaa sitten. Myöhemmin selvisi, että hän oli lukemassa Raamattua viimeisella sivulla. Mitäköhän mieltä Jumala on tällaisesta? Onko tuttuni velipuoli tulkinnut Raamatun väärin?
Pelkojesi taustalla on kertomasi perusteella isäsi antama kuva uskonelämästä. Pelkäät tulevasi samanlaiseksi kuin hän, jos tulisit uskoon sisälle. Sinun on hyvä ymmärtää, ettei isäsi käyttäytyminen välttämättä ollut Jumalan tahdon mukaista vaikka hän epäilemättä hyvää kaikella tarkoitti. Jos olet lukenut vaikkapa tätä keskustelupalstaa, niin näet miten uskoviksi itseään kutsuvat saattavat silti käyttäytyä hyvinkin huonosti. Se on meidän ihmisten puolelta tulevaa vajavaisuutta, ei Jumalan tahto.
Jumala on rakkaus ja Hän tahtoo sinulle ja meille kaikille vain hyvää.
Tiedät evankeliumista, että Jumala antoi Poikansa ristille naulittavaksi meidän tähtemme, että kaikki meidän syntimme tulisi sovitetuksi Kristuksen kautta. Tässä tapahtumassa ilmenee Jumalan rakkaus kaikkein syvimmällä tavalla. Jumala ei olisi voinut antaa enempää edestämme kuin antamalla oman Poikansa.
Raamatun mukaan Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa. Sinäkin kuulut siihen "maailmaan" ja nyt sinun tulee kääntyä Hänen puoleensa uskossa sellaisena kuin olet syntisenä silloin sovitus hyödyttää sinuakin!
Lue rohkeasti raamattua Uuden Testamentin puolelta vaikka aluksi salaa, että usko sinussa vahvistuu Kristuksen sanan kautta. Jos vilpittömästi etsit Herraa niin olet löytävä Hänet tai paremminkin Hän löytää sinut.
Uskominen ja se voima mitä rukouksesta saat, on sinun ja maailmankaikkeuden välinen yhteys. Haluan vain muistuttaa, että sen elävän yhteyden puhtaaseen Rakkauteen ja Kaikkeuteen voi tuntea ilman Raamattua ja/tai kristinuskon vertauskuvia. Jumala on totta, mutta paljon suurempi kuin mitä kristityt väittävät. Pääset pelostasi kun ymmärrät, että sinun ei tarvitse uskoa juuri tietynlaiseen Jumalaan, vaan siihen Voimaan jonka täydellisinä hetkinä tunnet, oli se sitten rukoillessasi, katsellessasi auringonnousua, ystäviesi naurussa, lumen narinassa kengän alla.
Kiinnitä huomiota kaikkeen mikä tuntuu sisimmässä Hyvältä. Siinä se on. Älä tuhlaa aikaasi Raamattuun, se on vain jonkun toisen idea Jumalasta.
Välillä tuntuu että ei tiedä tekeekö oikein, tai tekeekö hyvin. Aina on kyllä sisäinen tuntuma, että teenkö nyt pahasti, ja jos niin pääsee sattumaan, siitä voi oppia. Sitä uskottelee itselleen usein kaikenlaista, että nämä ja nämä syyt lieventävät mitäkin "syntiä", mutta sydämessään sen tietää. Se voi olla todellinen omatunto, tai vaikka Jumalan ääni joka sen sanoo. Sama se, tärkeintä on että SINÄ tiedät sen kun kuulet sen.
Raamattua en suosittele kenellekään, sen sisäinen logiikka ja kyseenalainen eettinenpohja vain häiritsee Jumalan löytämistä. Se voima mitä Jumalaksi kutsutaan on kaikkialla, kaikkivoipa ja Hyvä. "Mitä Jumala nyt tässä kohtaa Raamattua sanoo", ja "miten tämä kohta on tulkittava" ovat kysymyksiä jotka vain ovat tiellä. Pysähdy, hiljene, ja kuuntele. Kaikkialla olevaa Jumalaa on itseasiassa helppo lähestyä, kun vain hiljenee.
Niin kuinka paljon onkaan näitä sinun kaltaisiasi.
Ja huomaat ettet löydä auttajaa.
Juuri sinun kaltaisten puolesta sydän on murheellinen, sillä maa on täynnä eksyttäjiä.
Miten Jumalaa kaipaava voi löytää Jumalan luo,
kun niin monet ihmiskädet ovat ojossa vastaan-
ottamaan omaan uskoonsa.
Tiedätkö jos Jumala sinulle on kaipuun antanut
Hänen puoleensa, niin pyydä, että saisit myös
Hänet kohdata.
Älä etsi ihmisten lohtua vaan Jumalan, sillä
ei meidän tule turvautua kehenkään ihmiseen
vaan ainoastaan Jumalaan.
Se on tosi kehoitus joka Raamatussa on:
"Etsikää ensin Jumalan Valtakuntaa ja Hänen
vanhurskauttaan, niin kaikki muukin tarpeellinen
annetaan."
Omassa elämässäni tämä on todeksi saanut tulla,
ja se tulee sinunkin kohdallasi kun vain
yksin Jumalaa etsit.
Jos koet, että tahtoisit keskustella asioista,
niin mielelläni minäkin kanssasi keskustelisin
Osoitteen löydät sivultani.
Älä pelkää. Ole rohkea ja pyydä rohkeutta Jumalalta.