Laina kahdessa eri pankissa - osakekirjat lainan panttina?

Hei

Olemme ostamassa avovaimoni kanssa yhteistä asuntoa seuraavan kaavan mukaan:

Asunnon velaton hinta on X eur. Minä maksan kauppahinnasta 0.7X ja avovaimoni 0.3X - omistussuhde kauppakirjassa tuon jaon mukaisesti, tässä ei ongelmaa. Kysymys kuuluu: onko mahdollista, että minun lainani on pankissa A ja avovaimoni pankissa B ja molempien lainojen takauksena on asunnon osakekirjoja samassa suhteessa kuin omistusosuutemme on? On myös todennäköistä, että minun osto-osuuteni (0.7X) on suurempi kuin varsinainen osuuteni otettavasta kokonaislainamäärästä pankeista A ja B, mutta tämä ei liene ongelma vaan voin silti jättää oman osani (70%) osakekirjoista omaan pankkiini, jos järjestely siis ylipäätään on mahdollinen.

Tiedän, että tilanne on puoliteoreettinen, mutta tälle on omat syynsä miksi moista harkitsen.

Eli lähinnä kysymykseni koskee tuota osakekirjapotin jakamista kahteen eri pankkiin, onko se mahdollista vai ei?
33680
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Miksi haluatte jakaa lainan eri pankkeihin?

Pankit eivät suostu, sillä osakekirjoja on vain yksi (1), mutta pankkeja kaksi (2). Kumpi saa siis osakekirjan? Osakekirjaa - vaikka osakkeet 1-100 - ei voi jakaa siten että Pankki A ottaa 1-50 ja B 51-100, ei käy ei ei ei.

Teoriassa pankki A voi antaa pankille B jälkipantin, mutta vakuusarvon kanssa voi tulla ongelma, sillä jälkipantti annetaan (yleensä) vastuut *1,3 jälkeen, eli jos sinulla on lainaa 70.000 saa toinen pankki jälkipantin 91.000 jälkeen, ja jos siitä ei sitten riitä enää 30.000 lainan vakuudeksi niin voi voi.

Realisointitilanteesa voi myös tulla ongelma, sillä asuntoa ei voida myydä sellaisen alta joka on hoitanut lainansa ok.

Eli ottakaa ihan kiltisti yhteinen laina ja merkatkaa omistus osakekirjaan 70/30 - sekä tehkää asiasta keskinäinen sopimus.

Äänestä
  • kuinka Reijo-setä sen selitti. Meinasin ruveta kirjoittamaan omaa vastausta, mutta eipä kannata, kun oli jo hyvä vastaus!

    Äänestä

  • kahdessa eri pankissa. Onnistui ihan hyvin, toinen pankki antoi jälkipantin toiselle, ei meillä kauheasti omaa pääomaa ollut, mutta kylläpä riitti jälkipantin arvoksi. Syynä siihen että otimme eri pankeista lainaa oli että olimme kumpikin säästäneet asp-tileille (tämä oli noin 20 v sitten), ja sen säästöpalkkion ja korkotuen ehtona oli lainan ottaminen nimenomaisesta pankista.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


aow99 kirjoitti:

Hei

Olemme ostamassa avovaimoni kanssa yhteistä asuntoa seuraavan kaavan mukaan:

Asunnon velaton hinta on X eur. Minä maksan kauppahinnasta 0.7X ja avovaimoni 0.3X - omistussuhde kauppakirjassa tuon jaon mukaisesti, tässä ei ongelmaa. Kysymys kuuluu: onko mahdollista, että minun lainani on pankissa A ja avovaimoni pankissa B ja molempien lainojen takauksena on asunnon osakekirjoja samassa suhteessa kuin omistusosuutemme on? On myös todennäköistä, että minun osto-osuuteni (0.7X) on suurempi kuin varsinainen osuuteni otettavasta kokonaislainamäärästä pankeista A ja B, mutta tämä ei liene ongelma vaan voin silti jättää oman osani (70%) osakekirjoista omaan pankkiini, jos järjestely siis ylipäätään on mahdollinen.

Tiedän, että tilanne on puoliteoreettinen, mutta tälle on omat syynsä miksi moista harkitsen.

Eli lähinnä kysymykseni koskee tuota osakekirjapotin jakamista kahteen eri pankkiin, onko se mahdollista vai ei?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu