Politiika..puoluee..demokratiaton.....

Väestön henkinen kyvykkyysprofiili on siten erittäin epätasainen, että keskiväestö on huippuihin verrattuna kaukana alempana ja paljon runsaslukuisempana, josta yhteensä seuraa sen matemaattinen keskiarvoisuus.

Demokratia on rajusti keskiarvoisuutta suosivaa, eli huipukkuutaa hyljeksivää. Sen ei tarvitsisi vältäämättä olla niin, mutta kulttuureissa on eletty näin, siis kurjasti.

Edistyksen pisteitä ilmestyilee kuitenkin maapallon kartalle. Intian ja Kiinan hallitukset tekvät maissaan väkiluvun vähentämistä, saaden tuloksia aikaan senverran, kuin saavat.

Eilis-iltana Englanti julkaisi, että ilmastokatastrofi tulee näillä tiedoilla aiheuttamaan 20%:n taloudenheikkenemän. He ovat ryhtyneet toimiin sen johdosta. Englanti ei esittänyt mitään muiden katastrofien taloutta heikentävyydestä. Muut katastrofit ovat: Väestökatastrofi, ekokatastrofi, planeettakatastrofi, ehkä vielä todellisuuskatastrofikin, sekä ehkä tässä lähempänä monikin katastrofi,......

Tänä aamuna Japani julkaisi, että väestönkasvu tärvelee Japanin talouden lopulta aikaanaan pahoin, pommin tavoin, jos ei toimita reippaasti. Japani on lähtenyt toimimaan.
1124
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Ja tämä hoidetaan ostamalla lentoliikenteelle päästöoikeuksia, sitten taas hyvin tältäosin.

Koska lentoliikennekkin nousee liikaa, ja kuka se sillä kyydissä onkaan, itse eliitti, sinne ei saa koskea.

Nyt jo suunnilleen tiedetään, jos lentoliikenne jatkaa tätä kasvuaan, se vie kaiken päästöoikeuden 20v kuluttua.

Mutta otetaanko Vihreitten malli, ukko tai akka joka ajelee vanhallakin autollaan alle 2000 km vuodessa, häntä pitäisikin sakottaa, että eliitti saa lentokoneensa, poliittisesti näin manipuloitu

Kysytään Hassilta, onko hän valmis lopettamaan haaskuutensa, lentomatkailunsa, kun väittää olevansa Vihreä! Taas sitten seliteään...ja selitetään...kuinka pitää mennä sinne ja mennä tänne. Ettei häntä edes koskisi säästö.

Muistetaan että jo 1-lentokone (MD-11) ottaa tankkeihinsa 140 000(sataneljäkymmentä) litraa (vähän yli 130 tonnia) polttoainetta, ja se riittäisi n. 60-70 vuotta Omakotitaloon.

mm. Vuotos tuottaisi n. öljyksi muutettuna päivässä 4-5 tämmöiselle koneelle tankit täyteen.

ja kun hasseilla ja kummp. tämmöinen kone täytetään ja käydään tankit tyhjentämässä, niin mitä saamme. Emme yhtään mitään! päinvastoin vain, kun vielä vaativat istumisestaan koneessa jättikorvaukset bonuksena, siitä vain.

Aivan kuin ei "tyhmä" kansa ymmärtäisi näitä eliitin metkuja. Jotka sitten samat ovat vaatimassa säästöjä polttoaineen kulutukseen. Kunhan ei itseä koskisi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


JuhaKorkeeHvnk kirjoitti:

Väestön henkinen kyvykkyysprofiili on siten erittäin epätasainen, että keskiväestö on huippuihin verrattuna kaukana alempana ja paljon runsaslukuisempana, josta yhteensä seuraa sen matemaattinen keskiarvoisuus.

Demokratia on rajusti keskiarvoisuutta suosivaa, eli huipukkuutaa hyljeksivää. Sen ei tarvitsisi vältäämättä olla niin, mutta kulttuureissa on eletty näin, siis kurjasti.

Edistyksen pisteitä ilmestyilee kuitenkin maapallon kartalle. Intian ja Kiinan hallitukset tekvät maissaan väkiluvun vähentämistä, saaden tuloksia aikaan senverran, kuin saavat.

Eilis-iltana Englanti julkaisi, että ilmastokatastrofi tulee näillä tiedoilla aiheuttamaan 20%:n taloudenheikkenemän. He ovat ryhtyneet toimiin sen johdosta. Englanti ei esittänyt mitään muiden katastrofien taloutta heikentävyydestä. Muut katastrofit ovat: Väestökatastrofi, ekokatastrofi, planeettakatastrofi, ehkä vielä todellisuuskatastrofikin, sekä ehkä tässä lähempänä monikin katastrofi,......

Tänä aamuna Japani julkaisi, että väestönkasvu tärvelee Japanin talouden lopulta aikaanaan pahoin, pommin tavoin, jos ei toimita reippaasti. Japani on lähtenyt toimimaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu