eli onko meillä jatkuvuutta ja tulevaisuutta? Riittääkö lähivuosina tekijöitä yhdistysten alueille, kun vanhat jäärät eivät enää jaksa, ja mummotkin väsyvät? Onko nykyisistä nuorista, 20-30v työn jatkajiksi? Löytyykö viitseliäisyyttä?
Vaunu- ja automyynti kuitenkin kasvaa kaiken aikaa, myös yhdistysten jäsenmäärät ovat kasvussa, mutta löytyykö niitä aktiiveja, puuhapettereitä, onko kasvamassa uusia 'johtajia'? Hoitamaan yhteisiä asioita.
Provoilijat ja muut pellet voisivat sitten pysyä tästä asiasta erillään!
Vaunu- ja automyynti kuitenkin kasvaa kaiken aikaa, myös yhdistysten jäsenmäärät ovat kasvussa, mutta löytyykö niitä aktiiveja, puuhapettereitä, onko kasvamassa uusia 'johtajia'? Hoitamaan yhteisiä asioita.
Provoilijat ja muut pellet voisivat sitten pysyä tästä asiasta erillään!
Vastaukset 16
Vanhimmat
Tilanne on valitettavasti se, että papat ja mummot ovat olleet mukana perustamassa yhdistyksiä/ alueita ja hallinnoivat niitä kuin omiaan.
Harvoille nuoremman sukupolven edustaille on annettu tilaa ja sekin hyvin rajallisena.
Papat ja mummot sanovat tehneensä kaiken yhteisen hyvän edestä mutta eivät ole valmiita luopumaan mistään itselleen saavutetusta edusta.
Vaikka papat ja mummot väistyisivät he eivät tee sitä kokonaan vaan tulevat viimeiseen asti puolustamaan omaa kantaansa ja puuttumaan nuorempien polvien tekosiin.
Tämä tulee tietenkin jatkumaan ikuisesti ja tämän päivän nuoret jotka ovat saaneet jalkansa oven väliin ovat huomisen pappoja ja mammoja.
On valitettavasti totta,ettei läheskään kaikki vanhat ymmärrä antaa tilaa nuoremmalle polvelle,joka mielestäni tarvitsee paikkansa yhdistyksissä. Joskin on myös todettava, ettei niitä nuoria ole edes jäseninä kovin paljoa. Muistan yli 30 vuotta sitten, kun itsekin aloitin aktiivitoiminnan yhdistyksessä, niin miltein joka vaunukunnassa oli lapsia mukana. Tänä päivänä heitä ei näy kovinkaan paljon tapaamisten yhteydessä. Olen esittänyt kokouksissa,että asialle tehtäisiin jotain, mutta tuntuu,että nuoria ei haluta mukaan. Pelätäänkö sitten, että oma paikka yhdistyksessä menee heille?
Olen myös huomioinut, että tapahtumat kulkevat vanhaa, totuttua latua ilman muutoksia. Mielestäni tämä suuntaus ei ole hyvä.
Siksi jo ajat sitten olen jättänyt tehtäväni toisille, toivoen nuoremmalle polvelle, jotka uskon tuovat kehitystä yhdistyksiin. Valitettavasti vain siellä on niitä, jotka eivät halua/ymmärrä tehdä sitä. Syytä olisi, sillä pian ei ole vanhojakaan tekijöitä yhdistyksissä.
Loppusyksyn jatkoa matkailijoille.
Kyllä keski-ikäisiä on toiminnoissa mukana, mutta se joukko on valitettavan pieni. Talkoohenki on romuttumassa ja valmiille tulevien joukko kasvaa. Valitettavasti myös talkoohengen romuttajia on liikkeellä ,etenkin näillä palstoilla.Kyllä tulevaisuus on nousevissa hinnoissa ja palkkatyöväessä.
tuo tulevaisuuden visio, kun tekijät vähenevät ja palkattuihin hoitajiin mentävä, niin harrastuksen kustannukset nousevat ennenpitkää kohtuuttomiksi, muut lomanvietto- ja virkistymistavat valtaavat karavaanareiden mielet. Tai onko paluu juurille sitten edessä, palvelut alueilla jäävät omatoimisuuden varaan, valmiita palveluja saa vain maksamalla hotellitason hintoja?
Vääjäämätön kehitys on se, että talkoontekijät vähenevät ja siitä on seurauksena, että tointa ulkoistetaan kokonaan tai osittain, jolloin myös kustannukset nousevat lähelle kaupallisten alueiden tasoa. Hinnat jäävät kuitenkin hieman tavanomaisen tason alle, sillä osa töistä kuitenkin tehdään talkoilla eikä yhdistyksen tarvitse tuottaa roimasti voittoa. Kohtuullisen toiminta ja investointirahan kerääminen riittää.
Jos tälläinen kehitys on vastenmielinen niin se on toki kohtuullisen helppo torjua. Uusien henkilöiden tarvitsee vain uhrata viikonloppu tai viikko kesälomastaan yhteiseksi hyväksi, niin toiminta alueilla saadaan pyöritetyksi edullisesti omalla porukalla. Siitä hyötyvät loppupelissä kaikki.
Kehotankin nuoria tulemaan rohkeasti mukaan toimintaan . Uudistuksia saa toki aikan demokraaattisin päätöksin. Ei ne vanhat siellä loputtomiin jaksa, joten toivottavaa olisi, että että nuorta verta tulisi tasaista vauhtia mukaan toimtaan korvaamaan pois aktiivitoimista jättäytyvät.
Kuka nuori on niin hullu, että vapaehtoisesti tulee ja alistuu teidän pompotettavaksi. Vielä kun vanhojen jäbien pompottaminen on tullut varsin selväksi myös näiden sivujen lukijoille. Minä en ainakaan moiseen aio alistua ja olen valmis maksamaan niistä palveluista joita käytä. Pitäköön vanhat jäbät puutarha-alueensa ja pysyköön siellä omiensa seurassa.
epätasapainossa, heti arvauskeskukseen.
Esitit jo näkemyksesi. Ethän enää tule tähän todella tärkeään keskusteluun mukaan.
Kiitos samoin! Oletan että, noudattanet myös itse tuota omaa antamaasi ohjetta ja pysyt poissa näistä keskusteluista.
Tämä vanhempi ikäpolvi, joka nyt puuhaa talkoita, taitaa jäädä viimeiseksi.
Kyllä vaunuja/autoja myydään, niitä ostaa nyt tämä keski-iän jo reilusti saavuttaneet. Mutta talkoo väkeä näistä ei löydy entiseen malliin.
Ja syyhän on yksinkertaisesti se että ihmiset haluaa ostaa kaiken valmiina, on rahaa enemmän kun vapaa-aikaa... Itseasiassa ymmärrän hyvin asianlaidan, en haluaisi itsekkään työleirille viettämään viikonloppuani (älkää nyt kuvitelko että minulla olisi rahaa enempi ku vapaata).
Nuoria karavaanari aate ei kiinnosta. Se nyt vain on enempi keski-ikäisten juttu, saa olla eri mieltä.
Itseasiassa ehkä se on hyväki, mieti festareita, jonne jengi saapuisi rokkikorollan vetämillä matkailuvaunuilla....Vois olla kyl hyväkki bileet....
aikansa, harrastuksia tulee ja menee, kehitystä ei voi pysäyttää. Jokaisella harrastuksella on tietty elinkaarensa. Menneet on 80-luvun surffilaudat, purjevenearmadat Näsijärveltä, Vanajavedeltä, eikä vesiskootereistakaan tullut elämää suurempaa pulmaa. Nuoriso ei enää bailaa laivoilla. Ravintolat on arkiviikolla iltaisin tyhjiä, toisin kuin ennen. Kossupulloa ei enää ole työpaikan pukukaapisssa, Poke ei vedä ovea kiinni nenän edestä Baariin mennessä, vaan leveästi hymyillen tukee vankalla otteellaan heikossa kunnossa sisäänpyrkivää asiakasta. Tehtaisssa ei ole talonmiehiä eikä porttivahteja. Viinaksia juo nuori polvi runsaasti ja se juodaan nyt kotona ja kaduilla;) Ei Heistä ole autolla liikkumaan. Jokainen valitkoon itse harrastuksensa, en katso menettäväni mitään vaikka harrastaisin omaa harrastustani ainoana lajissaan. Ei minun tehtävä ole pakottaa jotain muuta ajattelemaan kuten minä ajattelen. Minä harrastan mitä haluan, muut sitä minkä parhaaksi katsovat.
mennä mitään lisäämään, samaa mieltä.
Perusjoukko harrastuksen parissa olevista muodostuu "ainaiskaravaanareista". He ovat löytäneet itselleen harrastuksen joka säilyy niin kauan kuin voimia vähänkin riittää vaunulle tulla.
Tämä nykyinen buumi karavaanimatkailua kohtaan on johtanut selvään ylikuumentumiseen harrastuksen parissa. Moni sellainenkin on innostunut kokeilemaan tätä harrastusmuotoa, joka ei muissa oloissa tälläisestä haaveilisikaan.
Tämän ennakoimattoman nopean ryntäyksen seurauksena huomataan, että yhdistysten alueet käyvät näille jäsenmäärille auttamattoman ahtaiksi. Kausipaikkaa haluaville joudutaan "myymään eioota". Joukkoon tunkeutuu varallisuudellaan pröystäileviä, "itseään tärkeinä henkilöinä pitämiään" nousukkaita. Jotka haluavat kaikki edut itselleen HETI, ohi muiden jonottamassa olleiden. Nousukkaat eivät ole itse valmiita tekemään mitään yhteisen hyvän eteen, vaan väittävät maksamalla kausipaikkamaksunsa osallistuneensa sillä riitävästi alueen ylläpitoon.
Nämä ongelmat painottuvat enemmän tänne ruuhkasuomen seutuville, ja suurempien kaupunkien liepeille. Harvaan asutumpien seutujen väki, nuorisokin, on tottunut tekemään pyyteetöntäkin työtä yhteiseksi hyväksi.
Muutaman vuoden sisällä tämäkin suurin ryntäys on ohitse. Monet uusista kokeilijoita toteavat, ettei karavaanarius ollutkaan heidän juttunsa. Vaihtavat harrastuksensa johonki toiseen, itselleen paremmin sopivaan. Jäljelle jäävät todelliset alan harrastajat, "elinkautiset". Siinä joukossa on mukana kaikenikäisiä, perheellisiä ja sinkkuja, harrastuksen omakseen tuntevia.
Vaikka harrastajat vähenevätkin tulevaisuudessa, samoinkuin jäsenmäärät yhdistyksissä. Ei se huono asia ole. Nettolisäystä entiseen, ennen tätä buumia olleeseen aikaan tulee kuitenkin jäämään reilusti. Alueiden ei tarvitse investoida kalliisiin laajennuksiin, jotka jäisivät valmistuttuaan vajaakäytölle.
Odotetaan rauhassa pari-kolme vuotta eteenpäin tilanteen rauhoittumista, ja katsotaan sen jälkeen uudelleen mahdolliset muutostarpeet.
SE SIITÄ.
käyttämässäsi lauseessa. "Nousukkaat eivät ole itse valmiita tekemään mitään yhteisen hyvän eteen,vaan väittävät maksamalla kausipaikkamaksunsa osallistuneensa sillä riittävästi alueen ylläpitoon."
Alueiden tulevaisuus näyttää todella surkealta, jos tämäntapainen ajattelu on yleisempääkin nuoremman aikuisväestön keskuudessa. Heidän joiden vuoro on kasvattaa uusi sukupolvi huolehtimaan tulevaisuudessa meistä. Eiväthän he pysty huolehtimaan edes itsestään.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=95&conference=591&posting=22000000021062220
Työelämän vaatimukset on kasvaneet ja työtä tehdään monessa perheessä erivuoroissa. Tästä mm. johtuu monella perheellä, että kun yhteinen vapaa-aika löytyy ei niitä "lappuhaalareita" pistä vaan harrastaa perheen kanssa kuitenkin kunnioittaen niitä jotka yhteistä hyvää yllä pitävät sekä kehittävät. Ei sitä yhdestä viikonlopusta/kuukausi ja 2 viikosta yhteisestä kesälomasta ole paljon jakoja. Sillä myös lasten harrasteet nykyään sitovat vanhempia. Toivoisin kyllä "lappuhaalari miehiltä/naisilta" ymmärrystä eikä vaan sormen osoitusta porttia kohti esim. yövuoron jälkeen kun ei tule talkoisiin.