Sademies aloitti 27.10 "Helsinki on metropoli" kirjoitelmansa lauseella: Voi Teitä Olavi.
Koska olemme vertailleet poliittisia aikaansaannoksiamme, niin edellisen kirjoitukseni lisäksi, koskien Sademiehen valtuusto puheenvuoroja, seuraavassa lisää hänen aktiivisuudestaan Helsinkin valtuustossa:
Kuten muistetaan Sademies on tuurannut Halmetta kaikissa kuluvan vuoden kokouksista, joita on ollut yhteensä 18.
Näissä kokouksissa hän ei ole tehnyt YHTÄÄN valtuustoaloitetta!!!
Valtuuston yhdeksän kokouksen yhteydessä on järjestetty ns. valtuuston kyselytunti. Kyselytunneillahan valtuutettu voi esittää kysymyksiä Halsingin korkeimmalle johdolle tärkeäksi katsomistaan asioista.
Sademes ei ole esittänyt KERTAAKAAN kysymystä!!!
Voi Teitä Olli. Kyllä Helsinkiläiset ovat menneet pahaan retkuun, antaessaan Teille ne vaatimattomatkin äänensä!!
Koska olemme vertailleet poliittisia aikaansaannoksiamme, niin edellisen kirjoitukseni lisäksi, koskien Sademiehen valtuusto puheenvuoroja, seuraavassa lisää hänen aktiivisuudestaan Helsinkin valtuustossa:
Kuten muistetaan Sademies on tuurannut Halmetta kaikissa kuluvan vuoden kokouksista, joita on ollut yhteensä 18.
Näissä kokouksissa hän ei ole tehnyt YHTÄÄN valtuustoaloitetta!!!
Valtuuston yhdeksän kokouksen yhteydessä on järjestetty ns. valtuuston kyselytunti. Kyselytunneillahan valtuutettu voi esittää kysymyksiä Halsingin korkeimmalle johdolle tärkeäksi katsomistaan asioista.
Sademes ei ole esittänyt KERTAAKAAN kysymystä!!!
Voi Teitä Olli. Kyllä Helsinkiläiset ovat menneet pahaan retkuun, antaessaan Teille ne vaatimattomatkin äänensä!!
Vastaukset 38
Vanhimmat
tämä rainmann...
koko persuporukka.
Vailla todellisia visioita miten yhteiskuntaa rakennetaan päätöksin.
Juu, jälleen muutamat hyökkäävät persoonaani kohtaan.
Mutta en minä voi persuteoiksi muuttuta!
Rainman on VAIN VARA, kun Suuri Ideologi, Herra Halme viis välittää äänestäjistään!
Persut ovat katkeruuden kylväjiä ja muiden mollaajia. Niillä keinoin saavat sen minkä saavat ääniä. Ei siinä ole oikeasti edes tarkoitus vaikuttaa mihinkään oikeaan asiaan.
entisestään, kun Sormo ei ole enää tekemässä aloitteita ja muita paperitöitä. Tämä valtuustokausi on nyt keltanokkien "ansiosta" menetetty.
Tämä virkaheitto poliisi on ylpeillyt,näilläkin palstoilla, miten yhteistyökykyinen hän on ollut valtuustokautensa aikana.
Varmaan muut puolueet pitää tälläistä nynnyä mukavana ja yhteistyökykyisenä,varsinkin kun ei suutansa avaa ja nyökkyttelee vaan.
Tälläisiäkö tyyppejä populistinen Perussuomalainen puolue tarvitsee ?
Kiva termi tuo vanhavennamolaisuus.
Toisaalta persú on vieläkin huonompi.
Siitähan saa vain alapäähän liittyviä mielleyhtymiä, taikka kuvaahan se toisaalta laiskuutta ja välinpitämättömyyttäkin.
Entisaikana lakkoiltaessakin vaadittiin aina istumaan, ja laiska työntekijäkin istuskelee vain persuuksillaan.
Myöskin köyhyydestä, toivottomuudesta ja rahapulasta kertoo termi persaukinen.
Mutta olisi kiva tietää puolueen nykysuuntaus.
Onkos tämä Helsinkiläinen ry- joka käsittääkseni toimii piirijärjestönä, sekä sen kulisseista käsin viemässä toimintaa kovastikkin Halmeen viitoittamalle tielle?
Siis paljon meteliä - tyhjästä.
Kuinkas tähän sopii muutamien ehdokkaiden kirjoittelussaan viljelemä oikeistolaisradikalistinen suuntaus.
Jo siinä, että Olavi Mäenpää on saatu aktivoitua on tarpeeksi osoitusta suuntauksen todenperäisyydellä ja olemassaolosta.
Mutta koska asiasta ei saa puhua, eikä tietoa saa mistään, niin joudunkin vetoamaan Mäenpäähän.
Tietäisiköhän Mäenpää mahdollisesti tai uskaltaisikos avoimesti kertoa niiden henkilöiden nimet, jotka ovat hänen kanssaan samoilla linjoilla aatteellisesti ja ovat hyväksytyt Perussuomalaisten listoille tulevissa vaaleissa?
valtuustossa? Eihän sormo ole edes valtuustossa, ja mitä hänen tekemisiinsä tulee, niin niillä on ollut pelkästään kielteinen vaikutus . Valtuustoryhmän tiloissa viiniä lipittämässä ja ryhmän tietsikalla netissä roikkumassa, tekemässä puolueelle myyräntyötä. Nuo paperityötkin jäi kyllä täysin tekemättä.
Valtuustoryhmän sihteeri. Missähän oli "yhteistyöhalu", kun Sormo vaihdettiin keltanokkiin?
KUN EI EDES SAVOSSA TIEDETÄ NYKYISIN,KETÄ
MIES EDUSTAA.HEILUU KUIN LEPPÄKEIHÄS!
olet selvästikin viisas mies...
Montako on?
Jos Perussuomalaiset on niin vastenmielisiä ja vähäpätöisiä, niin mikä teidä saa täällä olemaan. Mäenpääkin melkein asuu tällä palstalla.
Miksi Mäenpää on niin katkera siitä, ettei Perussuomalaiset ottaneet häntä liittoon?
Jos hänen sanojensa mukaan meillä menee niin huonosti, niin eihän tällaisen puolueen kanssa kannata viettää aikaansa. Eikö kannata jättää koko palsta ja siirtyä sinne, missä on fiksumpaa kansalaista?
Jos vielä jatkatte roikkumistanne, niin annatte kyllä sitten ymmärtää, että emme niin vähäpätöisiä olekkaa.
kyttä ei pärjää politiikassa ja UUSPERSUT samaa paskaa niin syyttäkööt itseään ja IMAAMIA. TIVOLI MEININKIÄ koko persupuolue..
vain omaa etuaan ja pelkää jonkun toisen saavan ääniä enemmän ja nousevan puhemieheksi tilalleen. PIMEESSÄ VÄHÄN VALOA.
Minkä puolueen miehiä tämä Mäenpää?
Olavi Mäenpää on Suomen Kansan Sinivalkoinen, eikä mustaksi mieheksi muutu!
katsauksestanne meille muillekin perussuomalaisille mitä nämä SADEMIEHET oikein touhuaa.Kyllä on säälittävää että käydään vaan kokouspalkkiot kuittaamassa ja rehvastellaan.Hyi hitto kuinka surkeaa on puolueen JOHTO kun kaikki vaan salataan. USKO MENI NYT.
isän KÄDESTÄ kun ehditään. NOU HÄTÄ.
SKS.n eli suomen kansan surkeimmat ryhmän tyypillinen edustaja. Elämässään epäonnistunut ja ihmissuhteissaan hyljeksitty tekotukkainen ja "tunkkainen" henkilö.
Mutta ainakaan Sademies ei ole sellainen haitantekijä suomalaiselle kansallismielisyydelle kuin nämä neljä pelle-führeriä eli:
Väinö Kuisma
Olavi Mäenpää
Seppo Lehto
Valtakunnanjohtaja Pekka Siitoin
Edes Tony Halme ei ole yhtä haitallinen suomalaisten kansallismielisten poliitikkojen uskottavuudelle, kuin tuo pellenelikko.
Joo kuulit oikein Mäenpää...
Kuulut samaan pelleporukkaan Kuisman, Lehdon ja Siitoinin kanssa.
http://www05.turku.fi/kesvi/ah/kv/2006/0918010x/1460046.htm
Joka tekee tällaisia aloitteita, ei hänellä ole oikeastaan mitään oikeutta arvostella muita. Paljokohan tämänkin aloitteen käsittelyyn on nähty vaivaa ja kulutettu yhteiskunnan resursseja?
Huom! Virtanen oli Mäenpään puoluetoveri, mutta jotenkin yllättävästi Mäenpää riitautui myös hänen kanssa.
Kysymys: Onko olemassa ketään poliitikkoa tahi yhteistyökumppania, jonka känssä Mäenpää ei olisi riitautunut?
Järviharjun kanssa meni välit poikki, niin meni Kuismankin kanssa (joka tosin on ymmärrettävää), Sisuun taitaa olla välit poikki niin kuin myös Perussuomalaisiin ja Itsenäisyyspuolueeseen. Kumma juttu?
kokoomuksen maksettuna myyränä valtuustossa,tutkikaapa sen lausuntoja ja puheita.KETKUJEN vihollinen numero yksi.
Olvai Mäenpää
Älä levitä värää tietoa, olen tenyt useita valtuustoaloitteita.
Niiden lisäksi olen YHTEISTYÖSSÄ kaikkiin valtuustoryhmiin kuuluvien kanssa liittynyt kymmeniin yhteialotteisiin.
Näistä alotteista on joitain mainittuna Helsingin Piirin nettilehdessä. Katsopa sieltä.
Olen esittänyt kyselynä mm. miksi Helsingin taloudenpidosta on myönnetty tili-ja vastuuvapaus, vaikka kaikki konserniin kuuluvat eivät ole tehneet ajoissa tilinpäätöstään.
Olen kiinnittänyt huomion siihen, kuinka kaupungin tileissä Ulkoilu- ja urheiluviraston tilinpidossa on ollut epäselvyyskiä, kuinka Helsingin Veden kelvoton taloudenpito on johtanut rikostutkintaan jne.
Kivillä ei kannattaisi heitellä, jos itse istuu lasikaapissa.
Pistäpä mieleesi Olavi Mäenpää, että lokaa heittämällä toisten päälle aiheetta saatat itse joutua varsin ikävään välikäteen.
Paskan ja riidan kylväjistä kun ei ole YHTEISTYÖHÖN, jota tarvitaan erityisesti silloin kun joku piensryhmä ajaa asioitaan.
Kukaan järjevä ei äänestä riidankylväjää.
Te ette ole tehneet kuluvan vuoden (2006) aikana yhtään valtuustoaloitetta, ettekä esittäneet valtuuston kyselytunnilla ensimmäistäkään kysymystä.
Näin minulle eilen virallisesti Helsingin kaupungin keskusvirastosta ilmoitettiin ja heidän ilmoitukseensa on luotettava. On siis täysin käsittämätöntä, että edelleen "jankkaatte väärän tiedon levittämisestä?
Jos valtuutettu on "lepsuillut" valtuuston kokouksissa, on se kyettävä suoraselkäisesti tunnustamaan ja pyrittävä vast`edes ryhdistäytymään!
Tarkastapa tietosi esimerkiksi 15.3.2006 tehdyn aloitteen osalta.
Aloiteen nimenä on: Määrärahan varaaminen liikenteen sujuvuutta edistävälle toimikunnalle.
Vastaa sitten tällä palstalla rehellisesti: leivititkö asiassa väärää tietoa eli valehtelit.
Tosiaan, niin minulle virallisesti kaupungin kirjaamosta ilmoitettiin, johon totta vie pitää uskoa.
Saattaa tietenkin olla häviävän pieni mahdollisuus, että tämä yksittäinen aloitte on jäänyt valtuuston sihteeristöltä kirjaamatta kaupungin tietokantaan. Joka tapauksessa vähiin ne aloitteenne ovat kuluvana vuonna jääneet.
Ette ed. kirjoituksissanne kommentoineet valtuuston kyseltuntejen "vähiin" jääneitä kysymyksiänne?
nukkumaan ja liksaa nostaan olemattomasta työstä. Oi noita persveivareita.ILTIKSEEN juttu Halmeen varamies ei tehnyt "yhtään "alotetta valtuustossa.ON puolue ON totisesti.
Jokainen Helsingin kaupunginvaltuuston toimia seurannut voi todeta esimerkiksi aloitteet:
numero 16 : Liikuntatilojen vuokrien poistaminen nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseksi.
numero 47: Aloite vanhustenhuollon tietokoneohjelmia koskien, jotta Helsnki ottaisi käyttöönsä vanhustenhuollossa Microsoft Office Business Scorecord Manager 2005 tietokoneohjelman vanhustenhuollon tehostamiseksi
Aloite numero 111: - Niinpä niin Mäenpää mikähän se oli?
Tämään tein aloitteen, joka totetuessaan lyhentää Kehä I:tä matkustavien aamuista työmatkaa useilla minuuteilla ja parantaa liikenneturvallisuutta.
Aloitteen taakse tuli Kokoomuksen ja Ruotsalaisen kansanpuolueen edustajia hyvässä yhteisymmärryksessä ja yhteistyössä. Ainoa mahdollisuus yksinäisenä valtuutettuna saada jotain näkyvää aikaiseksi on yhteistyö muiden valtuustoryhmien kanssa.
Ilman aloitetta voidaan todeta Olavi Mäenpään olevan pahimmanluokan valehtelijan, ja juuri siitä syytä häntä ei kelpuutettu Perussuomalaisten ehdokkaaksi, kuten oikein onkin.
Olavi Mäenpäästä tuskin on julkisesti myöntämään valehteluaan, joten se siitä kyseisen herran "suoraselkäisyydestä"; liero, mikä liero.
Persujen uudissanastoa:
"valtuustaloite"
"leivititkö väärää tietoa"
Näyttää siltä, että Sademies joutui jättämään poliisitoimensa, koska häntä ei voitu määrätä poliisipartioon kirjoittavaksi eikä lukevaksi osapuoleksi.
Kun paljon kirjoittaa, tulee väkisinkin lyöntivirheitä. Itse asia on ilmeisesti tullut selväksi.
Lähdin poliisitoimestä täysin palvelleena iän perusteella eläkkeelle kuten eläkelaissa on määrätty.
Nimimerkki Ope levittää omia täysin virheellisiä olettamuuksiaan. Ope pitäisi laittaa käytöskouluun, jossa opetetaan, ettei perättömiä lausuntoja saa toisesta henkilöstä esittää.
Korjaan samalla aikaisemmin kirjoittamani seuraavasti:
"valtuustaloite" pitää olla valtuustoaloite
"leivititkö väärää tietoa" pitää olla levititkö väärää tietoa.
Toivottavasti nimimerkki "Ope" kertoo oppilailleen tehdyt korjaukset.
Et kai ole kaiken lisäksi tosikko?
Älä nyt perkele jankkaa koko ajan samaa "valehtelu" termiä. Minä uskon Helsingin kaupungin keskusviraston ilmoitukseen ettei Teidän nimissänne ole tehty yhtään valtuustoaloitetta v.2006 ettekä ole esittänyt ensimmäistäkään kysymystä kaupunginvaltuuston kyselytunnilla v. 2006.
Jos näissä asioissa on jotain tulkintaerimielisyyttä, niin pyydän Teitä ottamaan yhteyttä "Metropolinne", kuten Helsinkiä kutsutte, keskusviraston kirjaamoon.
Keskustelu osaltani tästä asiasta loppuu tähän!
Olen kertonut mm. kolmen tekemäni aloiteen numerot.
Niiden avulla voi jokainen tarkastaa Helsingin kaupunginvaltuuston sihteeristöltä kumpi meistä valehtelee.
Ne löytyvät myös painetussa muodossa kaupunginvaltuuston asiakirjoista.(Esimerkiksi
aloite numero 111 löytyy kaupunginhallituksen mietinnöistä 6-2006, 16.10.2006 sivu 170.
Kvtsto 15.3.2006, asia 100 khs 2006-665)
Eipä ihme, että Olavi Mäenpää ei enää laita koko nimeään näkyviin vaan ainoastaan nimikirjaimet.
Valehtelulla kun on lyhyet jäljet ja valehtelijan paljastaminen ei ole jankkaamista, ei vaikka Olavi Mäenpää näyttää menneen liittoon itse Perkeleen kanssa. Sekään ei auta nyt totuuden edessä. Valehteleva liero, Olavi Mäenpää.
paskaa tongi haju nousee maanääriin.KIITOS kumminkin kun kerroit kuinka asiat on.Sademiehen syytä ilmoittaa erostaan mitä pikimmin. PETETTY HELSINKILÄINEN.
Parin minuutin haulla löytyi heti tällainen
http://www.hel2.fi/helakanslia/Kaupunginvaltuusto/Keskustelupoytakirjat/062710152.htm#P186_3998
Ainakin puhevuoroja on käytetty
eikä Sademiehen!
Selaa listaa eteenpäin, niin löydät kaksi varsin järkevää Sademiehen puheenvuoroa.
Eihän tällä ketjulla ole keskusteltu teidän puheenvuoroistanne vaan tekemistänne aloitteista ja valtuustokyselyistä.
vaikka olisitte käyttänyt kuinka monta puheenvuoroa tämän kysymyksen kohdalla, ette sitä muuksi muuta, että kysymys oli valtuutettu Kiviniemen tekemä. Te vain puhuitte siivellä.
Tämä ketju on puheenvuoroja niitin alla.