Kaikissa ihmisryhmissä on aina väistämättä joku ensimmäinen. Kaikissa ihmisryhmissä on myös väistämättä joku, joka erottuu joukosta siksi, että on viimeinen. Myös helluntailaisten keskuudessa joidenkin kohtalona on erottua joukosta jälkimmäisestä syystä. Tämä on siinä mielessä traagista, että kukaan meistä ei ole päättänyt syntyä tälle planeetalle, eikä ole päättänyt syntyä viimeisten joukkoon. Se johtaa monesti kovan kohtalon omaavan ihmisen ajattelemaan, että kuka ja mikä on syynä siihen, että juuri hän on juuri tällaisena tämän maan päällä.
Tämä maailma on äärimmäisen kova paikka. Ihminen on sellainen olento, että hän ei osaa rakastaa, jos ei näe toisessa ihmisessä mitään rakastamisen arvoista. Ihmisessä itsessään ei ole Jumalan agape-rakkautta. Tämä saa viimeiset oivaltamaan jossain elämänsä vaiheessa, että heidän elämänsä ei tule olemaan samanlaista kuin elämä on niillä, joiden osa ei ole olla viimeisten joukossa. Monet ajattelevat, että onhan tämä maailma kiehtova paikka ja onhän täällä joskus ilon hetkiäkin, mutta minkä takia MINÄ olen täällä?
Monia vaivaa tunne siitä, että he ovat saaneet ikäänkuin syntymälahjana koko elämän mittaisen rangaistuksen. Elämään kuuluvia kolhuja kun on niiden paljon helpompi ottaa vastaan, jotka ovat kasan päällimmäisinä. Kasan alimmaisena ei juhlita, kun elämä alkaa pikkuhiljaa näyttämään, mitä sillä on meille jokaiselle tarjottavana.
Tosiasia on, että me emme ole valinneet sitä raaka-ainetta, josta meidät tehtiin. Siksipä monilla herää väistämättä kysymys, että miksi Jumala loi heidät, vaikka ei antanut edellytyksiä selvitä? Minulla ei ole vastausta siihen, miksi joidenkin kohtalo on menestyä ja joidenkin kohtalo väistämättä epäonnistua.
Uskovaisten häviäjien toivona on, että taivaassa viimeistään he saavat tietää, miksi juuri he ovat olemassa. Siellä jokaisen elämä on jollain lailla mielekästä. Mutta, asiassa on yksi mutta. Me tiedämme Raamatun pohjalta, että uskovaiset saavat palkkansa sen mukaan, mitä täällä maan päällä tekevät Herralle. Häviäjä ei välttämättä ole saanut niin paljon aikaiseksi, eikä hänelle edes ole annettu mahdollisuuksia saada juuri mitään aikaiseksi. Miten siis on palkkion laita niillä, jotka eivät ole saaneet juuri mitään aikaiseksi? Kysymys on väitämättä: Häviäjä taivaassakin?
Häviäjäää ikäänkuin vaivaa piinaava tietoisuus siitä, että elämä ei pitkään aikaan tule muuttumaan paremmaksi, eikä se välttämättä muutu tietyiltä osin paremmaksi iankaikkisuudessakaan.
Ihmistä vaivaavat kysymykset siitä, että jos hän ei oikeasti merkitse täällä maan päällä kenellekkään mitään, niin mitä hän sitten taivaassa merkitsee kenellekään? Pitääkö taivaassakin olla jonkin sortin autettava tapaus, jota vain säälistä siedetään? Ja mitä hyötyä on jatkuvasti pyytää apua, jos ei voi muuttaa itseään merkitykselliseksi?
Monesti tällaiset ihmiset huomaavat jonkin asian kautta tässä elämässä, että heidän on ikäänkuin turha opetella elämään, koska kukaan ei oikeasti halua "elää" heidän ystävänään ja toverinaan. Ihminen saattaa kysellä, että miksi tehdä työtä ystävyyden eteen, jos itsestä puuttuu se jokin, miksi ihmiset haluaisivat olla hänen ystävänsä? Miksi ihminen yrittäisi? Miksi yrittäisi rakentaa puitteita, jos sisältö puuttuu? Tässä maailmassa pitää antaa, jotta voi saada, mutta entä, jos ei voi antaa? Minkälaisia neuvoja antaisit sellaiselle ihmiselle? Puheet aloitekyvyn puutteesta, tai jostain vastaavasta asiasta, olisi heidän ongelmansa vähättelyä. Ihminen on taatusti yrittänyt, mutta huomannut aina epäonnistuvansa. Ongelman syyt ovat paljon syvempiä kuin jokin motivaation puute, tai masentuneisuus.
Monet sanovat häviäjile, että heidän tulee vain oppia hyväksymään vajavaisuutensa ja se, että ehkä heiltä ei odoteta niin paljon kuin muilta. Jumalakaan ei odota heiltä niin paljon kuin muilta. Niinhän se on, mutta tällainen vastaus tuntuu tunnetasolla HYVIN epäuskottavalta. Ihminen kysyy väistämättä, että miksi minä olen täällä sellaisena ihmisenä, jolta ei voi vaatia yhtä paljon kuin muilta?
Kun normaali syntinen ihminen kohtaa epäonnostujan ja joutuu hänen kanssaan tekemisiin, herää hänellä väistämättä halu paeta tilanetta. Hän tuntee jollain tasolla tarvetta "siivota" pois ihminen, joka häiritsee omana itsenään hänen elämäänsä. Ihminen on häviäjälle vihainen siitä, että tämä tulee pilaamaan onnistujan kauniin elämän, vaikkakin hetkellisesti. Mitä sanoisit ihmiselle, joka luultavasti herättäisi sinussa vaistomaista inhoa ja paheksuntaa? Sanoisit (tai antaisit ymmärtää) vain, että no kuule, kyllä Jumala sinua auttaa, joten lähdeppäs nyt siitä häiritsemästä. Kyllä, kyllä Jumala auttaa, mutta sama Jumala tahtoi, että häviäjä on häviäjä. Miksi?
Joku saattoi ehkä aavistaa, että puhun jossain määrin itsestäni. Myönnän, minussa on potentiaalia häviäjäksi. Olen luonteeltani sangen epämiellyttävä monessakin mielessä ja muutenkin elämässäni on elementtejä, jotka viittaavat siihen, että Jumala ei tarkoittanut minua menestymään, syistä, joita minä en tiedä. ihmiset eivät voi sääliä minua, koska olen melko pitkä (188cm) helsinkiläinen, saarnaajan poika, käyn punttisalila ja olen muutenkin olemukseltani tietyllä tavalla vakuuttava. Kirjoitin ylioppilaskokeessa pari Laudaturia ja, olen selvinnyt tähän asti opinnoistani. Mutta, silti en onnistu muussa elämässäni millään tavalla. En kerro itsestäni enempää, mutta minä tiedän monia syitä siihen, miksi en onnistu.
Mitä sanoisit häviäjälle?
Tämä maailma on äärimmäisen kova paikka. Ihminen on sellainen olento, että hän ei osaa rakastaa, jos ei näe toisessa ihmisessä mitään rakastamisen arvoista. Ihmisessä itsessään ei ole Jumalan agape-rakkautta. Tämä saa viimeiset oivaltamaan jossain elämänsä vaiheessa, että heidän elämänsä ei tule olemaan samanlaista kuin elämä on niillä, joiden osa ei ole olla viimeisten joukossa. Monet ajattelevat, että onhan tämä maailma kiehtova paikka ja onhän täällä joskus ilon hetkiäkin, mutta minkä takia MINÄ olen täällä?
Monia vaivaa tunne siitä, että he ovat saaneet ikäänkuin syntymälahjana koko elämän mittaisen rangaistuksen. Elämään kuuluvia kolhuja kun on niiden paljon helpompi ottaa vastaan, jotka ovat kasan päällimmäisinä. Kasan alimmaisena ei juhlita, kun elämä alkaa pikkuhiljaa näyttämään, mitä sillä on meille jokaiselle tarjottavana.
Tosiasia on, että me emme ole valinneet sitä raaka-ainetta, josta meidät tehtiin. Siksipä monilla herää väistämättä kysymys, että miksi Jumala loi heidät, vaikka ei antanut edellytyksiä selvitä? Minulla ei ole vastausta siihen, miksi joidenkin kohtalo on menestyä ja joidenkin kohtalo väistämättä epäonnistua.
Uskovaisten häviäjien toivona on, että taivaassa viimeistään he saavat tietää, miksi juuri he ovat olemassa. Siellä jokaisen elämä on jollain lailla mielekästä. Mutta, asiassa on yksi mutta. Me tiedämme Raamatun pohjalta, että uskovaiset saavat palkkansa sen mukaan, mitä täällä maan päällä tekevät Herralle. Häviäjä ei välttämättä ole saanut niin paljon aikaiseksi, eikä hänelle edes ole annettu mahdollisuuksia saada juuri mitään aikaiseksi. Miten siis on palkkion laita niillä, jotka eivät ole saaneet juuri mitään aikaiseksi? Kysymys on väitämättä: Häviäjä taivaassakin?
Häviäjäää ikäänkuin vaivaa piinaava tietoisuus siitä, että elämä ei pitkään aikaan tule muuttumaan paremmaksi, eikä se välttämättä muutu tietyiltä osin paremmaksi iankaikkisuudessakaan.
Ihmistä vaivaavat kysymykset siitä, että jos hän ei oikeasti merkitse täällä maan päällä kenellekkään mitään, niin mitä hän sitten taivaassa merkitsee kenellekään? Pitääkö taivaassakin olla jonkin sortin autettava tapaus, jota vain säälistä siedetään? Ja mitä hyötyä on jatkuvasti pyytää apua, jos ei voi muuttaa itseään merkitykselliseksi?
Monesti tällaiset ihmiset huomaavat jonkin asian kautta tässä elämässä, että heidän on ikäänkuin turha opetella elämään, koska kukaan ei oikeasti halua "elää" heidän ystävänään ja toverinaan. Ihminen saattaa kysellä, että miksi tehdä työtä ystävyyden eteen, jos itsestä puuttuu se jokin, miksi ihmiset haluaisivat olla hänen ystävänsä? Miksi ihminen yrittäisi? Miksi yrittäisi rakentaa puitteita, jos sisältö puuttuu? Tässä maailmassa pitää antaa, jotta voi saada, mutta entä, jos ei voi antaa? Minkälaisia neuvoja antaisit sellaiselle ihmiselle? Puheet aloitekyvyn puutteesta, tai jostain vastaavasta asiasta, olisi heidän ongelmansa vähättelyä. Ihminen on taatusti yrittänyt, mutta huomannut aina epäonnistuvansa. Ongelman syyt ovat paljon syvempiä kuin jokin motivaation puute, tai masentuneisuus.
Monet sanovat häviäjile, että heidän tulee vain oppia hyväksymään vajavaisuutensa ja se, että ehkä heiltä ei odoteta niin paljon kuin muilta. Jumalakaan ei odota heiltä niin paljon kuin muilta. Niinhän se on, mutta tällainen vastaus tuntuu tunnetasolla HYVIN epäuskottavalta. Ihminen kysyy väistämättä, että miksi minä olen täällä sellaisena ihmisenä, jolta ei voi vaatia yhtä paljon kuin muilta?
Kun normaali syntinen ihminen kohtaa epäonnostujan ja joutuu hänen kanssaan tekemisiin, herää hänellä väistämättä halu paeta tilanetta. Hän tuntee jollain tasolla tarvetta "siivota" pois ihminen, joka häiritsee omana itsenään hänen elämäänsä. Ihminen on häviäjälle vihainen siitä, että tämä tulee pilaamaan onnistujan kauniin elämän, vaikkakin hetkellisesti. Mitä sanoisit ihmiselle, joka luultavasti herättäisi sinussa vaistomaista inhoa ja paheksuntaa? Sanoisit (tai antaisit ymmärtää) vain, että no kuule, kyllä Jumala sinua auttaa, joten lähdeppäs nyt siitä häiritsemästä. Kyllä, kyllä Jumala auttaa, mutta sama Jumala tahtoi, että häviäjä on häviäjä. Miksi?
Joku saattoi ehkä aavistaa, että puhun jossain määrin itsestäni. Myönnän, minussa on potentiaalia häviäjäksi. Olen luonteeltani sangen epämiellyttävä monessakin mielessä ja muutenkin elämässäni on elementtejä, jotka viittaavat siihen, että Jumala ei tarkoittanut minua menestymään, syistä, joita minä en tiedä. ihmiset eivät voi sääliä minua, koska olen melko pitkä (188cm) helsinkiläinen, saarnaajan poika, käyn punttisalila ja olen muutenkin olemukseltani tietyllä tavalla vakuuttava. Kirjoitin ylioppilaskokeessa pari Laudaturia ja, olen selvinnyt tähän asti opinnoistani. Mutta, silti en onnistu muussa elämässäni millään tavalla. En kerro itsestäni enempää, mutta minä tiedän monia syitä siihen, miksi en onnistu.
Mitä sanoisit häviäjälle?
Vastaukset 12
Vanhimmat
Niitä jotka eivät halua uskoa Jeesuksen sovitustyöhön, uskovat eivät milloinkaan ole häviäjän puolella, sillä ovat saatanan omat.
Tunne tasolla voi olla että miksi minulle tapahtuu niin ja näin. Mutta tässä ei ole kysymys miten Manulla menee, vaan missä on meidän sydämmemme kiinitetty. Kohtalo sanaa en edes käyttäisi, vaan johdatus. Joka uskoo kohtaloonsa, se uskoo näkyvään, mutta joka luottaa johdatukseen, hänen sydämensä on kiinnitettynä näkymättömiin, eli Kristukseen.
mutta ajattelen vain, että onhan tässä maailmassa onnistujiakin, joiden sydän on kiinnitetty Jeesukseen.
Kun Jeesus tulee takaisin, monet ensimmäiset jäävät viimeisiksi ja monet viimeiset tulevat ensimmäsiksi. Näin sanoo Herra.
Tuo on kyllä varteenotettava raamatunkohta.
taisin laittaa hiukan naftisti jauhoja
mitähän sinä tuolla menestymisellä oikein tarkoitat?
miksi sitä pitää menestyä niin kauheesti?
Menestymisellä tarkoitan sitä, että on hyvä, että elämä ei lässähdä niinkuin se sinun kakkusi. Se voi alkaa ottaa päähän jos elämä lässähtää. Enemmän kuin se, että kakku lässähtää.
halua piimäkakkusi lailla kasaan läsähtää! Paitsi vuoteeseen hirvittävän väsyneenä on kiva väsähtää.
Todé halusi vain lohduttaa masentunutta. Sain heti uutta voimaa siitä, että ei mene hyvin todellakaan... kakut vaan lässähtelee...
Hanki lyhyempi vahvaharteinen vaimo jonka olkapäähän nojata. Rakkautta.
mutta kaikki ajallaan. Olen vasta 20 vuotta, joten lienee ymmärrettävää, että en ihan vielä ole menossa naimisiin....
Muuten olkapäästä... en ole ikinä ajatellut, että siinä itsessään olisi jotain voimaa.
>>Monet sanovat häviäjile, että heidän tulee vain oppia hyväksymään vajavaisuutensa ja se, että ehkä heiltä ei odoteta niin paljon kuin muilta. Jumalakaan ei odota heiltä niin paljon kuin muilta. Niinhän se on, mutta tällainen vastaus tuntuu tunnetasolla HYVIN epäuskottavalta. Ihminen kysyy väistämättä, että miksi minä olen täällä sellaisena ihmisenä, jolta ei voi vaatia yhtä paljon kuin muilta?
osittain ymmärrän, että tietynlainen synkkyys, joka sai minut tekemään aloituksen oli vihollisen kiusausta, mutta tietyllä tavalla ymärrän myös, että minun pitää nyt oppia jotain aivan uutta tämän asian kautta, josta kirjoitin. Uskon, että olet aivan oikeassa sen suhteen mitä kirjoitit. Mieleeni palautui viestisi kautta ajatuksia, joita oloen joskus lukenut jostain ja jotka vasta nyt alkavat elää kun itse joutuu kokemaan turhautumista ja avuttomuutta. Uskon, että olen löytämässä jotain, mitä taivaallinen isä haluaa jokaisen jossain vaiheessa löytävän. Itselleen kuolemista varmaan aika konkreettisella tavalla... Kiitos rohkaisustasi, ja uskon, että sanasi auttavat osaltaan minua ja muita suuntaamaan askeleensa kohti syvempää elämää Kristuksessa!