Niin elikkä aina sanotaan että alussa tulokset nousevat nopeasti oli sitte ohjelma kuinka hyvä tahansa ja sitte vasta oikea harjoittelu alkaa kun kehitys alkaa pysähtyyn.Eli koskahan minun kehitys alkaa tökkiin osaako ammattilaiset veikata...Olen treenannut nelijakoisella ohjelmalla reilun 3 kk. Mitat: 171cm 90 kg 25v Penkki 112,5>130kg Mave on ollu koko ajan siinä parisataa vähän alle siinä en ole saanut kunnon tuloskehitystä aikaan riippuu varmaan että olen vasta enimmäkseen hakenu tekniikkaa kohalleen pitemmille sarjoilla.Etukyykkyki noussu sadan paikkeilta 130-140 paikkeille.
Kehityksen
loppu??
1152
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
No vaikea mitään numeroita alkaa heittää. Mutta melko yleispätevänä, karkeana arviona voisi sanoa, että ensimmäisen puolen vuoden aikana saat puolet siitä kehityksestä, mitä on mahdollista saada. Siis erittäin karkea arvio.
Joten voisi äkkiä sanoa, että ensimmäisen 3 kk:n aikana saat 30% siitä kehityksestä, jonka saat. Erittäin karkea arvio.