Joku paskiainen tappanut suojatielle naisen

En ehtinyt ostaa tämän päiväistä Iltasanomat lehteä, mutta näin täältä neitistä otsikon, että jossain päin on suojatiellä ollut yliajo.
Vaikka en tiedä asiasta vielä tämän enempää, se vaivaa pirusti mieltä.

Asialla täytyy olla, kukapas muukaan, kuin se ääliö, joka ei kunnioita suojatietä, vaan ajaa sen ylitse pysähtymättä kovalla vauhdilla.

Olisinpa minä suomen laki ja tuomari, niin arvatkaapa, miten suojatietappajalle kävisi.

No se vietäisiin hirtettäväksi torille kaiken kansan nähtäväksi.
Olen varma, että kun suojatietaposta langetettaisiin kuolemantuomio, kaikki autoilijat pelkäisivät suojateitä ja ylittäisivät ne erityisen varovasti ja huolellisesti.

Kuitenkin nykyinen käytäntö on, että suojateillä tappaja pääsee pälkähästä aivan liian mitättömillä seuraamuksilla.

Minä en halua tappaa ketään ainakaan suojatiellä, sillä jos niin onnettomasti kävisi, hirttäytyisin siitä hyvästä, sillä viattoman ihmisen kuolemaa en jaksaisi tunnollani kantaa.
Eikö nämä tomppelit ajattele yhtään, jotka ajaa ihmisiä kuoliaiksi, että siitähän saa syvän haavan sieluunsa loppuiäkseen.

Mutta eikait näillä paska-aivoilla mitään tuntoa olekkaan sahajauhoisessa päässään.

Eihän sitä nyt millään voi vahingossa ajaa suojatiellä kenenkään päälle, en minä ainakaan.
Aina kun huomaan lähestyväni suojatietä, aistini valpastuvat äärimmilleen, eikä vain tässä vaan monessa muussakin liikennetilanteessa.

Nyt on ollut niin pirunmoisia kelejä, että aistit on käyneet päässäni ylikierroksilla, sillä niin valppaana on pitänyt olla.
Yhtään ei ole saanut ote herpaantua ja kaasujalkaa on pitänyt keventää tuntuvasti.

Olispa kaikki muutkin yhtä viisaita ajajia kuin minä, niin säästyttäsiin monelta monelta murheelta.
Leka ei ole tarpeeksi vahva lyömäase takomaan järkeä näihin kaistapäihin, jotka ajelee jatkuvasti tuhoisia turmia teillämme.

Huono keli ei ole syypää, vaikka niin sinnikkäästi väitetään, liikennekolareihin ja liukastumisiin, vaan syy on 100 %.sti kuskin, joka ei ymmärrä hellittää kaasujalkaa, vaikka se niin mahdottoman helppo toimenpide onkin.

Sitä kaasujalkaa on helppo painaa alas, mutta ylöpäin nosto on jo huomattavasti, ellei mahdottoman vaikea toimenpide.

Mutta kohtahan kuulemme, kuka pölvästi oli asialla, kun pariskunta, joka oli ollut 39 vuotta yhdessä, vaimo sai kuolla sen pölvästin takia.

Minä esitän aviomiehelle mitä rakkaimmat osanottoni, mikäli satut lukemaan tämän.

Toivomme, että Iso Kiero aikanaan korjaa tämän yliajajan ja vie hornan syvimpiin syövereihin hiiliä lapioimaan.

Tämä ei ollut ensimmäinen, eikä viimeinen suojatiellä tappo, vaan jatkossa saamme samanlaisia viestejä kenties jo hyvinkin pian.

Nyt kansanliike pystyyn, että joka ikisen suojatien eteen valetaan sellainen töyssy, ettei sitä voi ylittää kuin 10 km.n tuntinopeudella.

Näin sanoo ÄIJÄLÄ, joka on eturivin liikenneturvan puolestapuhuja.
282124
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

SAIRASTA JA TYPERÄÄ

Äänestä
  • Sekö on sairasta, että ajelee ihmisiä hengiltä vai kunnolisten tuomioiden vaatiminen "suojatie-murhaajille"?
    Jos olet sitä mieltä, että tuomion vaatiminen on sairasta, niin itse olet sairas ja ja.. en keksi mitään tarpeeksi halventavaa sanaa.

    Suojatiellä pitää saada kulkea turvallisesti ja pystyä luottamaan autoilijoihin ym. tiellä liikkujiin.

    Äänestä

  • Jos ajaa kolarin, tunnen useampiakin.

    Työkaverini ajoi kuolonkolarin,
    jos kuolleesta henkilöstä ei olisi ennen kolaria tullut jo ilmoitusta tiellä kävelystä,
    olisi kaveri saanut 6 kk vankeustuomion.
    ----------

    Toinen,
    mies ajoi nuoren tytön vain kumoon,
    eräs tuomari näki tapahtuman ja teki paperit ja lähetti ne tytön kotiin.

    Hän kehotti tyttöä allekirjoittamaan ja lähettämään poliisille.

    Tästä seurasi, että kuljettaja sai 8 kk ehdotonta vankeutta.

    Vasta 3 vuoden kuluttua tuomari tuli kertomaan nimensä,
    kun.
    tuo kuljettaja ajoi seuraavan kolarin ja joutui rullatuoliin.

    Äänestä

  • ????????? kirjoitti:

    Sekö on sairasta, että ajelee ihmisiä hengiltä vai kunnolisten tuomioiden vaatiminen "suojatie-murhaajille"?
    Jos olet sitä mieltä, että tuomion vaatiminen on sairasta, niin itse olet sairas ja ja.. en keksi mitään tarpeeksi halventavaa sanaa.

    Suojatiellä pitää saada kulkea turvallisesti ja pystyä luottamaan autoilijoihin ym. tiellä liikkujiin.

    On ilahduttavaa huomata, että kirjoittajien joukossa on myös ajattelevia ihmisiä.

    Kun vaaditaan kovempaa kuria liikennetappajille, niin joku ääliö pitää sitä sairaalloisena asiana.

    Jos kyseinen ääliö itse joutuisi suojatiellä yliajaetuksi ja sitä myöten iäkseen pyörätuoliin, hän olisi lopun ikäänsä katkera.
    Nyt hän ei sellaista kuitenkaan ymmärrä, vaan ajelee suojatien yli pysähtymättä kovalla vauhdilla.
    Itselleni jäi pikku Janinan yliajo lähtemättömästi mieleen helsingin huopalahdentiellä v. 2002.
    Vähintä, mitä sille yliajaja roistolle olisi pitänyt tehdä, olis julkastu kuva lehdessä otsikolla: "Tämän näköinen on huopalahdentien murhaaja"!

    Äänestä

  • ÄIJÄLÄ kirjoitti:

    Vedäppä hieman happee välillä! RANKAISTAAN KAIKKIA MIKÄ LIIKKUU, MINÄ RANGON JA TAPAN KAIKKI, MINÄ MINÄ MINÄ JA PERKELE KU VITUTTAA JA VOIVOIVOI, OLEN ÄIJÄLÄ THE SUURI! KUOLKAA KAIKKI, MURRR! MINÄ PUHISEN JA PIHISEN TEIDÄN TALONNE NURIN JA HIRTÄN KAIKKI! SAATANA TULEE JA KUITTAA UNIVELAT!
    Onko täällä tämmöstä itkemistä!? Ei ei... Suuria sanoja ja provosointia, täysin naurettavaa propagandaa. Karua meininkiä... Get a life!

    Äänestä

olet oikeassa ainakin kovemmat tuomiot muutenkin suomeen.Rattijuopot juttelee kapakassa ja kehuu kun sain vain sitä sun tätä.Aina ei ole autoilijan vika jos ajaa suojatiellä ihmisen päälle sillä muutaman kerran vaikkakin harvoin on känniläinen lähtenyt ylittämään katua punaisten palaessa ja juuri kun lähdetään liikkeelle niin kuinka moni katsoo mitä jalankulkijat tekee vai katsotaanko sitä tolppaa jossa valo.

Äänestä

ostaa iltasanomat

Äänestä
  • Iltasanomat ei ole niin huono lehti, kuin sanotte.
    Sen jutut ovat suurimmaksi osaksi tosia ja pieni osa taas huuhaata.
    Mutta niin on asia jokaisessa lehdessä, vaikkapa rikospostissa, joita niitäkin luen.

    Iltalehti ei sensuroi juttujaan, niinkuin muut lehdet tekevät. Iltalehdet sanoo asiat suoriksi ja niissä on paljon yksityiskohtaisempaa tietoa, sekä paljon valokuvia, joilla voi kolarikuvia mässäillä.
    Sensaatiouutiset ovat herkkuani.

    Äänestä

Käyn mieluiten elokuvissa katsomassa:
Romanttisia elokuvia

Mielimusiikkiani on:
Iskelmät

Pukeudun useimmiten:
Tuulipukuun

Äänestä

  • Mitäänsanomattomia kommentteja. Tällä palstalla taitaa olla vain idiootteja. Lienee järkevämpää pysyä kuiteski tuolla liikenne palstalla

    Äänestä

  • sanoo osio kirjoitti:

    Se onkin siellä semmottii paikassa, ettei sitä kukaan saa sieltä pois. Itse vaihdan aina jonkin ajan päästä sanomiseni.
    Hyvä kun sinäkin kävit sitä lukemassa, niin saitpahan ajattelemisen arvoista asiaa liikennetiedoista.

    Äänestä

  • ÄIJÄLÄ kirjoitti:

    Mitäänsanomattomia kommentteja. Tällä palstalla taitaa olla vain idiootteja. Lienee järkevämpää pysyä kuiteski tuolla liikenne palstalla

    Kannatta oikeasti harkita siirtymistä psyykkiseen hoitoon, sillä näyttää siltä että käyt täällä melkoisen kuumana. Haukut lisäksi muita idiooteiksi, mikä viittaa siihen että yrität peitellä omaa typeryyttäsi. Onko järkeä vaahdota täällä joidenkin tekemistä virheistä? Kaikki me teemme virheitä. Ja haluatko tosiaan YRITTÄÄ hyvittää kuolemaa kuolemalla? Aika alkukantaista... Kiitos ja anteeksi, näitä lisää...

    Äänestä

Kyllä meitä harmitta, mutta koirallani on kivaa se tykkää lumesta, mikäs siinä on tykätessä kun nastat ja jatkuva neliveto.

Äänestä
  • Koetan muistaa verenpaineeni, vaikka helppoa ei aina ole. Niin olitko se sinä se, joka pystyy ajamaan loistoautollaan aina 120 kh/h, oli keli mikä hyvänsä.
    Onko se neliveto todella niin luotettava pysymään tiellä?
    Mutta mitäs se koira tähän kuuluu, vahän meni yli hilseen nyt kommenttisi.

    Äänestä

Jos vaikka ensi kerralla kertoisit sellaisesta asiasta, joka on tapahtunut edes puolen vuoden sisällä. Oiskohan tuonkin yliajon jälkeen kuitenkin kuollut liikenteessä jo yli 200 muutakin. Mikä tuosta tapauksesta tekee niin merkittävän, että siitä pitää mieluummin paasata kuin jostain lähemmässä menneisyydessä tapahtuneesta onnettomuudesta?

Äänestä
  • http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1260456

    Siis nyt selvisi, että nainen ajoi naisen kuoliaaksi, kun ei älynnyt pysähtyä suojatien eteen pysähtyneen auton rinnalle, joka oli jäänyt antamaan tietä jalankulkijapariskunnalle.

    Jos olisin ollut itse tuossa tilanteessa ja nähnyt, kuinka viereinen autoilija liiskaa tyynesti jalankulkijan, niin arvatkaa, mitä.

    Olisin saanut raivokohtauksen ja sännännyt tuota pikaa rusikoimaan tuon yliajaja naisen pahanpäiväisesti.
    Hän olisi saanut minulta oikeudenmukaisen tuomion, mutta nyt häntä ei tuomitse kukaan.
    Hän tulee pääsemään todella vähällä.
    Nyt olisi kiireesti rukattava liikennelait uuteen uskoon. Jatkuvasti harrastetaan tuota samaa paskaa, että ajetaan röyhkeästi suojatien eteen pysähtyneen auton ohi suojatiellä kulkevan ihmisen päälle.
    Aa..hh..ottaa syvämmen pääle. Verenpaine on nyt liian korkealla. SAATANA, että risoo niin perkeleesti tuollaiset kusipäät.
    Eikö nyt jumalau...ahhh.. taa.......!!!!!!

    Nitro kielen alle. Miten ihminen voi olla näin KAHEKI, että ajaa suojatiellä toisen kuoliaaksi.
    Miten sitä voi olla näin tonttu, pöliskö, taliaivo, vähäjärkinen, idiootti, kusipää, mänttipää, tuollaisten idioottien pitäisi kuolemalla kuoleman.

    Kuolema suojatietappajille, täytyy huutaa, niinkuin muslimimaailma huutaa amerikalle kuolemaa.

    Äänestä

  • ÄIJÄLÄ kirjoitti:

    http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1260456

    Rikosrekisteriin pitäisi tulla selvä merkintä törkeästä ja tahallisesta ihmishengen vaarantamisesta . Siis selvä rikossyyte ja ehdollinen tuomio minimissään 6 kk. Ja ajolupa pois ehdollisen ajaksi. Edellytyksenä ettei sattunut henkilövahinkoja. Jos sattui niin vakavuudesta riippuen tuomiot ehdottomia 6 kk - 10 vuotta. Ja ajolupa pois sekä todellisuutta vastaavat korvaukset uhreille/omaisille.
    Nämä suojatieohitukset ovat lukumäärältään todella huomattavia ainakin Munkkiniemi-Munkkivuori(ostarialue)-Haaga-Huopalahti-
    Pitäjänmäki alueilla joissa liikun sekä autolla että jalankulkijana. Ja, anteeksi vain, varsin usein on ratin takana "vanhempi rouva tai herra" joka ei edes sivuilleen vilkaise vaaratilanteessa.
    Monilla lienee ajotutkinto peräisin -50 luvulta jolloin suojatien merkitys oli melko toisarvoinen nykyiseen verrattuna.

    Äänestä

  • Aloittaja kertoi ettei ollut lukenut lehteä,joten hän ei tiennyt että yliajo oli sattunut aijemmin.
    Mutta asiaa hän kirjoitti, liikennekuri on höltynyt ja "rangaistukset" mitättömiä.

    Äänestä

  • ????????? kirjoitti:

    Aloittaja kertoi ettei ollut lukenut lehteä,joten hän ei tiennyt että yliajo oli sattunut aijemmin.
    Mutta asiaa hän kirjoitti, liikennekuri on höltynyt ja "rangaistukset" mitättömiä.

    ei ole höltynyt vielä niin paljoa, että Suomen liikenne olisi yhtä vaarallista kuin esim. Ruotsissa.

    Äänestä

Eli voisin uskoa että menee täysin idiotismin piikkiin, on varmaan kuulusteluissa ihmetellyt että pitääkö muka suojatien eteen pysähtyneen auton kohdalla pysäyttää.

Miehen ollessa ratissa taas voisin kuvitella kyseessä olevan kusipäinen/piittaamaton kuski joka luultavasti olisi tiennyt että pitäisi pysähtyä mutta olisi ajatellut että mitähän toikin toinen kuski tossa nysvää, painanpa kaasua.

Äänestä

Totta. Kun nuori mies, lapseni, kuoli, en unohda sitä koskaan. Yhtenäkään päivänä tuo ei ollut pois mielestäni 19 kk aikana. Ei yhtenäkään. Nauraminenkin tuntuu yhä rikokselta.

Äänestä

hirvittävä virhe liikennesuunnittelijalta nimetessään suojatieksi sen alueen, jolla jalankulkija saa ylittää ajoradan. Eihän se alue suojaa ketään. Päinvastoin. Se on vaarallisin alue jolle jalankulkija voi joutua. Se pitää opettaa lapsille heti pienestä, niin auton alle jää senjälkeen vain idiootit. Ennenkuin ryhdytte vastaväitteisiin, niin menkää ajamaan pimeässä ja räntäsateessa, vastaantulevan auton valojen häikäistessä silmiä ja tuskailkaa kuka tomppeli sieltä pimeältä jalkakäytävältä syöksyy eteen.

Äänestä
  • Niin just, oliko onnettomuus se SUN mielestä sen jalankulkijan vika? Jos ajaa pimeässä ja räntäsateessa niin varmaan ajaa sitte sillä lailla että hallittee sen auton! Sitäpaitsi kyseinen tie oli kuskille vieläpä tuttu ja tiesi että siinä on suojatie! Kuljettajan täytyy pitää kelivara! On ääliöhommaa ajella huonossa kelissä ku pullopersesika. Tiiätkö muuten edes mitä tarkottaa se, ku suojatien eteen on jo pysähtyny auto toiselle kaistalle? Varmaan se tarkottaa sitä että pitää painaa kaasua niin voi pian ehtiä mennä ennen sitä jalankulkijaa joka sieltä on JO tulossa!

    Äänestä

  • ESKOPETTERI kirjoitti:

    Niin just, oliko onnettomuus se SUN mielestä sen jalankulkijan vika? Jos ajaa pimeässä ja räntäsateessa niin varmaan ajaa sitte sillä lailla että hallittee sen auton! Sitäpaitsi kyseinen tie oli kuskille vieläpä tuttu ja tiesi että siinä on suojatie! Kuljettajan täytyy pitää kelivara! On ääliöhommaa ajella huonossa kelissä ku pullopersesika. Tiiätkö muuten edes mitä tarkottaa se, ku suojatien eteen on jo pysähtyny auto toiselle kaistalle? Varmaan se tarkottaa sitä että pitää painaa kaasua niin voi pian ehtiä mennä ennen sitä jalankulkijaa joka sieltä on JO tulossa!

    kuinka vaarallinen paikka on suojatie. eikä se muuksi muutu. Sentähden lapsia on opetettava varovaisuuteen. Ja jos osaat lukea sanomalehtiä, niin sieltä selviää sinullekin paikan vaarallisuus.

    Äänestä

  • vaan kirjoitti:

    kuinka vaarallinen paikka on suojatie. eikä se muuksi muutu. Sentähden lapsia on opetettava varovaisuuteen. Ja jos osaat lukea sanomalehtiä, niin sieltä selviää sinullekin paikan vaarallisuus.

    HILIJAA! Ku et mistään mittään tiiä, SILLON EI PUHUTA! Vappupallo, saatana!

    Äänestä

  • ESKOPETTERI kirjoitti:

    Niin just, oliko onnettomuus se SUN mielestä sen jalankulkijan vika? Jos ajaa pimeässä ja räntäsateessa niin varmaan ajaa sitte sillä lailla että hallittee sen auton! Sitäpaitsi kyseinen tie oli kuskille vieläpä tuttu ja tiesi että siinä on suojatie! Kuljettajan täytyy pitää kelivara! On ääliöhommaa ajella huonossa kelissä ku pullopersesika. Tiiätkö muuten edes mitä tarkottaa se, ku suojatien eteen on jo pysähtyny auto toiselle kaistalle? Varmaan se tarkottaa sitä että pitää painaa kaasua niin voi pian ehtiä mennä ennen sitä jalankulkijaa joka sieltä on JO tulossa!

    En usko et oli yksin autoilijan vika. Oliko jalankulkijalla minkäänlaista heijastinta? Itte oon vaan huomannu et vähenevässä määrin ihmiset käyttää heijastinta, se on kuitenkin halvin mahdollinen henkivakuutus.

    Äänestä

  • Missään muualla Suomessa ei ole niin pimeitä katuja kuin Helsingissä, jossa sentään liikkuu muitakin kuin helsinkiläisiä.Törttöilevät eniten vaikka tuntevat kaupungin! Laittakaa valoa katulyhtyihin liikenteestä vastaavat! Muualta tulevat tuskin uskaltavat poiketa Mannerheimintieltä sivummalle? Ei näe edes katujen nimikylttejä muista merkeistä puhumattakaan!Pohjolan pimein kaupunki.Ei kovin hyvää mainosta Suomelle!Onneksi ei tarvitse vierailla usein pääkaupunkiseudulla.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

ÄIJÄLÄ kirjoitti:

En ehtinyt ostaa tämän päiväistä Iltasanomat lehteä, mutta näin täältä neitistä otsikon, että jossain päin on suojatiellä ollut yliajo.
Vaikka en tiedä asiasta vielä tämän enempää, se vaivaa pirusti mieltä.

Asialla täytyy olla, kukapas muukaan, kuin se ääliö, joka ei kunnioita suojatietä, vaan ajaa sen ylitse pysähtymättä kovalla vauhdilla.

Olisinpa minä suomen laki ja tuomari, niin arvatkaapa, miten suojatietappajalle kävisi.

No se vietäisiin hirtettäväksi torille kaiken kansan nähtäväksi.
Olen varma, että kun suojatietaposta langetettaisiin kuolemantuomio, kaikki autoilijat pelkäisivät suojateitä ja ylittäisivät ne erityisen varovasti ja huolellisesti.

Kuitenkin nykyinen käytäntö on, että suojateillä tappaja pääsee pälkähästä aivan liian mitättömillä seuraamuksilla.

Minä en halua tappaa ketään ainakaan suojatiellä, sillä jos niin onnettomasti kävisi, hirttäytyisin siitä hyvästä, sillä viattoman ihmisen kuolemaa en jaksaisi tunnollani kantaa.
Eikö nämä tomppelit ajattele yhtään, jotka ajaa ihmisiä kuoliaiksi, että siitähän saa syvän haavan sieluunsa loppuiäkseen.

Mutta eikait näillä paska-aivoilla mitään tuntoa olekkaan sahajauhoisessa päässään.

Eihän sitä nyt millään voi vahingossa ajaa suojatiellä kenenkään päälle, en minä ainakaan.
Aina kun huomaan lähestyväni suojatietä, aistini valpastuvat äärimmilleen, eikä vain tässä vaan monessa muussakin liikennetilanteessa.

Nyt on ollut niin pirunmoisia kelejä, että aistit on käyneet päässäni ylikierroksilla, sillä niin valppaana on pitänyt olla.
Yhtään ei ole saanut ote herpaantua ja kaasujalkaa on pitänyt keventää tuntuvasti.

Olispa kaikki muutkin yhtä viisaita ajajia kuin minä, niin säästyttäsiin monelta monelta murheelta.
Leka ei ole tarpeeksi vahva lyömäase takomaan järkeä näihin kaistapäihin, jotka ajelee jatkuvasti tuhoisia turmia teillämme.

Huono keli ei ole syypää, vaikka niin sinnikkäästi väitetään, liikennekolareihin ja liukastumisiin, vaan syy on 100 %.sti kuskin, joka ei ymmärrä hellittää kaasujalkaa, vaikka se niin mahdottoman helppo toimenpide onkin.

Sitä kaasujalkaa on helppo painaa alas, mutta ylöpäin nosto on jo huomattavasti, ellei mahdottoman vaikea toimenpide.

Mutta kohtahan kuulemme, kuka pölvästi oli asialla, kun pariskunta, joka oli ollut 39 vuotta yhdessä, vaimo sai kuolla sen pölvästin takia.

Minä esitän aviomiehelle mitä rakkaimmat osanottoni, mikäli satut lukemaan tämän.

Toivomme, että Iso Kiero aikanaan korjaa tämän yliajajan ja vie hornan syvimpiin syövereihin hiiliä lapioimaan.

Tämä ei ollut ensimmäinen, eikä viimeinen suojatiellä tappo, vaan jatkossa saamme samanlaisia viestejä kenties jo hyvinkin pian.

Nyt kansanliike pystyyn, että joka ikisen suojatien eteen valetaan sellainen töyssy, ettei sitä voi ylittää kuin 10 km.n tuntinopeudella.

Näin sanoo ÄIJÄLÄ, joka on eturivin liikenneturvan puolestapuhuja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu