Samat terroristit

Näillä sivuilla temmeltää samat terroristit ja binladenit, joiden tavoitteena on pelkästään purkaa omaa pahaa oloaan ja epäonnistunutta seksielämäänsä.
Jos lukee tarkemmin viestiketjujen "juonta", on helppo huomata, että samainen henkilö vastailee itse omiin viesteihinsä (samat kielioppivirheet). Aloitukset ovat kovin caravan-vastaisia ja lyövät itse löylyä lisää jatkoviesteillään. Kiva harrastus?
333419
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 33

Vanhimmat

luulen kanssa.
Mutta onhana hyvä että jollain on halvat huvit ja saa purkaa itseään kirjoituksiin eikä ole tuolla tiellä meidän karavaanareiden kiusana!

Äänestä

samnalla henikällä

Äänestä

kun joutuvat kirjoittamaan omalla nimellään tuolla "virallisilla" sivuilla.

Äänestä
  • Silloin, kun nimi tulee esille, silloin ollaan eri roolissa ja ollaan ´fiksuja´.

    Äänestä

On saanut asiallisen karavaanikeskustelun nitistettyä numeroidulta puolelta, ja häiriköi säännöllisesti täällä, useimmiten salanimillä.

Äänestä
  • täällä häiriköidää,verot on kuitenkin maksettava mistä kuuluu siinä ei salanimet auta.

    Äänestä

  • vai salanimellä kirjoitti:

    täällä häiriköidää,verot on kuitenkin maksettava mistä kuuluu siinä ei salanimet auta.

    tehneen apusedälle verbaalisen täystyrmäyksen jossakin vaiheessa, ei pääse apusetä parka juoksuhaudastaan ylös, ei millään. Pitäisiköhän meidän muiden kerätä kolehti parempaa lääkitysta varten tälle raukalle. Ehkä tämä liimiskin laittaisi muutaman rovon, onnettomalle syrjäytyneelle, elämänsä hukanneelle apusedälle.
    Joku kysymään asiaa?

    Äänestä

  • liimis ... kirjoitti:

    Joo! Ja hommataan tälle a-sedälle myös paikka johonkin hyvään aivohoitolaan. Pääsisi äijäparka kaltaistensa seuraan, eikä tartvitsisi hänen missään "teltassa" häiriköidä.
    Aika matalaotsaista kirjoittelua tällä ukolla täällä salanimen takana(kin). Ehkäpä hän sitten jättäisi liimikset ja muutkin rauhaan muilla palstoilla. Niin Kai tai ehkäpä...

    Äänestä

  • aappuuaa kirjoitti:

    Limis.. monellako nimimerkillä itse kirjoittelet? Voisi olla rehellinen myös itsellesi.. ja siirtyä takaisin sinne suljetulle mikä ehdottomasti on sinulle parempi paikka kuin tämä avoin. Siellä sentään toimii jonkinlainen kontrolli ja tuo häirintä pysyy jossakin rajoissa.

    Äänestä

  • taas ahonlaidan tallaaja itkemässä elämänsä surkeutta julki! Voi hyvä Isä kuitennii, yritä nyt jotain muuta sisältöä saada elämääsi kuin tätä yhtä ja samaa. Jos et pärjää verbaalipainissa, älä sitä täällä kaikille itke äläkä rasita ihmisiä surkeudellasi, yritä vaikka sieltä kunnallisesta mielenterveystoimistosta jotain helppiä saada, ensiapuun niitä sinisiä pillereitä ja jatkossa sellaista terapiaa. Tuo sinun ongelmasi alkaa lähentyä tai on jo paranoiaa. Jonkin aikaa pysyitkin sieltä Etuteltasta poissa, nytkö piti tänne tulla ruikuttamaan, "kyllä Liimis on niin kauhee ...", joillekin on, useimmille ei!
    Oletkos mittauttanut sen ÄO:si, ylittääkö se varmasti sinun kengännumerosi? Keskimääräinenhän on se 100 ja hajonta - 24.

    Äänestä

  • muuta kirjoitti:

    Limis.. monellako nimimerkillä itse kirjoittelet? Voisi olla rehellinen myös itsellesi.. ja siirtyä takaisin sinne suljetulle mikä ehdottomasti on sinulle parempi paikka kuin tämä avoin. Siellä sentään toimii jonkinlainen kontrolli ja tuo häirintä pysyy jossakin rajoissa.

    edes kirjoittamaan äidinkieltäsi oikein, ja tule sitten uudestaan, vaikuttaisi vakuuttavammalta.
    Kirjoitan tällä rekisteröidyllä nikilläni jos minulla asiia täällä on, sanottavaksi. KJON!

    Äänestä

  • hänchen kirjoitti:

    Mites noi sun pilkut tossa sun jutussa? Tää ei sit missään tapauksessa ole oikein kirjoitettu, mutta taatusti silti ymmärrettävä... Ei tulolla etuteltassa ole yhtikäs enempää oikein kirjoittajia, joten siellä sitä kielipoliisia tarvitais ennemmin kuin täällä. :-)

    Äänestä

  • :-) kirjoitti:

    ja hyvä että itse tiedostat omat ongelmasi, ei tarvitse puuttua niihin. Ja Etuteltassa kyllä keskimääärin on oikeikirjoitus paikallaan paremmin kuin täällä, mutta täällähän on niitä alaikäisiä häiriköitä seassa, jokin täällä kiehtoo, se anonyymiys nähtävästi. Saa roiskia puskasta paskaa, tuntemattomana.
    Kirjoitusten sisältöön täällä, siihen en nyt toistaiseksi viitsi puuttua. Mutta ajateltavaksi pari termiä, 'forma ja substanssi', niistä ne löytyvät, jos löytyvät, ajatukset!

    Äänestä

  • hänchen kirjoitti:

    taas ahonlaidan tallaaja itkemässä elämänsä surkeutta julki! Voi hyvä Isä kuitennii, yritä nyt jotain muuta sisältöä saada elämääsi kuin tätä yhtä ja samaa. Jos et pärjää verbaalipainissa, älä sitä täällä kaikille itke äläkä rasita ihmisiä surkeudellasi, yritä vaikka sieltä kunnallisesta mielenterveystoimistosta jotain helppiä saada, ensiapuun niitä sinisiä pillereitä ja jatkossa sellaista terapiaa. Tuo sinun ongelmasi alkaa lähentyä tai on jo paranoiaa. Jonkin aikaa pysyitkin sieltä Etuteltasta poissa, nytkö piti tänne tulla ruikuttamaan, "kyllä Liimis on niin kauhee ...", joillekin on, useimmille ei!
    Oletkos mittauttanut sen ÄO:si, ylittääkö se varmasti sinun kengännumerosi? Keskimääräinenhän on se 100 ja hajonta - 24.

    Ihmisiä.

    minua juurikaan kiinnosta jutut täällä, mutta meidän Kääkkien omalla saitilla sain vihjeen että joku surkku itkee taas 'liimistä', ja tiedänhän minä kuka.
    Ja jos itselläni tähdellistä asiaa niin kyllä sen kirjoitan rekisteröidyllä nimimerkilläni.
    Minun puolestani saa tämä taas riittää!

    Äänestä

  • Loukkaat kirjoitti:

    Ihmisiä.

    loukkaako liimis ihmisiä? Mieti nyt vähän, itse en ole nähnyt liimiksen aloittavan näitä kalabaliikkeja, muut sen tekevät, kuten tämä apukoulusetä. Jos sitten tulee samalla mitalla takaisin liimikseltä, lie se ansaittu on.
    Etuteltassa on nykyisin joskus liiankin rauhallista, siellä ei ole tällaista menoa ollenkaan. Vaikka rankkaakin huumoria käytetään.

    Tämä liimiksen puolesta, sanoi lähtevänsä täältä.

    Äänestä

  • hänchen kirjoitti:

    ja hyvä että itse tiedostat omat ongelmasi, ei tarvitse puuttua niihin. Ja Etuteltassa kyllä keskimääärin on oikeikirjoitus paikallaan paremmin kuin täällä, mutta täällähän on niitä alaikäisiä häiriköitä seassa, jokin täällä kiehtoo, se anonyymiys nähtävästi. Saa roiskia puskasta paskaa, tuntemattomana.
    Kirjoitusten sisältöön täällä, siihen en nyt toistaiseksi viitsi puuttua. Mutta ajateltavaksi pari termiä, 'forma ja substanssi', niistä ne löytyvät, jos löytyvät, ajatukset!

    Minkä säännön mukaan ja sanan eteen tulee pilkku (..., ja...)? Laita kieliopin nimi, niin me muutkin näemme. Vai onko kyseessä jokin oma kielioppi?

    ps. Minä en ole käynyt kuin kiertokoulun ja senkin väärinpäin! Sitä paitsi tämä on karavaani palsta, joten se tästä.

    Äänestä

  • liimis ... kirjoitti:

    tehneen apusedälle verbaalisen täystyrmäyksen jossakin vaiheessa, ei pääse apusetä parka juoksuhaudastaan ylös, ei millään. Pitäisiköhän meidän muiden kerätä kolehti parempaa lääkitysta varten tälle raukalle. Ehkä tämä liimiskin laittaisi muutaman rovon, onnettomalle syrjäytyneelle, elämänsä hukanneelle apusedälle.
    Joku kysymään asiaa?

    Mikä tämä "liimis" on? Voiko jou valaista asiaa?

    Äänestä

  • hänchen kirjoitti:

    ja hyvä että itse tiedostat omat ongelmasi, ei tarvitse puuttua niihin. Ja Etuteltassa kyllä keskimääärin on oikeikirjoitus paikallaan paremmin kuin täällä, mutta täällähän on niitä alaikäisiä häiriköitä seassa, jokin täällä kiehtoo, se anonyymiys nähtävästi. Saa roiskia puskasta paskaa, tuntemattomana.
    Kirjoitusten sisältöön täällä, siihen en nyt toistaiseksi viitsi puuttua. Mutta ajateltavaksi pari termiä, 'forma ja substanssi', niistä ne löytyvät, jos löytyvät, ajatukset!

    Kirjoitatko sinäkin "Etuteltan" puolla kieliopin mukaista tekstiä? Täällä sinun kirjoituksesi lähinnä kelpaa esimerkiksi siitä, miten suomenkieltä voidaan pahimmillaan rääkätä.

    Tuo rehvastelusi rekisteröidystä nimimerkistä on lähinnä kyykkypaskalla kyyhöttämistä. Olet ottanut nimimerkiksisi mitään sanomattoman "hänchen", jonka olet salannut galleriassa. Täydellistä avoimuutta!

    Äänestä

  • hänchen kirjoitti:

    taas ahonlaidan tallaaja itkemässä elämänsä surkeutta julki! Voi hyvä Isä kuitennii, yritä nyt jotain muuta sisältöä saada elämääsi kuin tätä yhtä ja samaa. Jos et pärjää verbaalipainissa, älä sitä täällä kaikille itke äläkä rasita ihmisiä surkeudellasi, yritä vaikka sieltä kunnallisesta mielenterveystoimistosta jotain helppiä saada, ensiapuun niitä sinisiä pillereitä ja jatkossa sellaista terapiaa. Tuo sinun ongelmasi alkaa lähentyä tai on jo paranoiaa. Jonkin aikaa pysyitkin sieltä Etuteltasta poissa, nytkö piti tänne tulla ruikuttamaan, "kyllä Liimis on niin kauhee ...", joillekin on, useimmille ei!
    Oletkos mittauttanut sen ÄO:si, ylittääkö se varmasti sinun kengännumerosi? Keskimääräinenhän on se 100 ja hajonta - 24.

    vastoin parempaa tietoasi, jos olisit mielestäni mulkku, voisin sen kertoa tuolla toisella puolen ihan omalla nimelläni.

    Se ei taida mahtua päähäsi mitä aiemmin olen lausunut täällä käytävästä sanailusta, pitäisikö sinullekin kirjoittaa h i t a a s t i ? ?

    Kuten sinulle nettikaravaanariveljeni liimatainen jokin aika sitten toisaalla huomautin, etten pysty vastaamaan minulle esittämääsi vastineeseen, syystä että se oli niin lapsellista tarinaa etten pysty nousemaan tasollesi, tämän jutun kanssa on ihan sama, ei pysty.

    PS:Tämän ketjun nimim."eri roolissa" tämä ovat o m a a tuotostani.

    Hyvää syksyn jatkoa sinulle liimatainen, kyllä sinullekin näköjään ymmärtäjiä riittää ;)

    KJA

    Äänestä

  • Mikämikä? kirjoitti:

    Mikä tämä "liimis" on? Voiko jou valaista asiaa?

    1. Pinnallinen viehätysvoima ja hyvä älykkyys.
    Liimis voi tehdä miellyttävän, eloisan ja myönteisen vaikutuksen. Hän näyttää olevan kiinnostunut monista asioista on kyvykäs ja vaikuttaa älykkäältä.

    2. Harhaluulojen ja muiden irrationaalisen ajattelun merkkien puuttuminen.

    Liimiksellä ei ole hallusinaatioita, deluusioita, depressiota tai muita psykoottisia oireita ja hän osaa näennäisesti suunnitella toimintaansa ja arvostella aikaisempia erehdyksiä.

    3. "Hermostuneisuuden" tai psykoneuroottisten oireiden puuttuminen.

    Liimis voi olla levoton esim. vankilaan joutumisen takia, mutta ei koskaan syyllisyyden, katumuksen tai epävarmuuden tuloksena.

    4. Epäluotettavuus.

    Liimis on käyttäytymisen puolesta kuin tuurijuoppo...menestykäs toiminta vaikkapa liiketoiminnassa voi yllättäen katketa pieneen sekkipetokseen. Liimikselle on siis tyypillista vastuuntuntoinen käyttäytyminen periodeittain. Ei voida ennustaa kauanko tehokas ja sosiaalisesti hyväksyttävä käyttäytymien jatkuu ja milloin epärehellinen ja vastuuton käyttäytyminen alkaa.

    5. Valheellisuus ja epärehellisyys.

    "Kunniasanalla" (siis sanansa pitäminen) on liimikselle vain fraasi, jonka avulla voi hetkellisesti estää potutuksen tai saavuttaa muita tarkoitusperiä... kenties hieman rahallista hyötyä typeryksiä huijaten...

    6. Katumuksen tai häpeän puuttuminen

    Liimis on aivan häpeämätön lurjus, kun on kyse itsekunnioituksesta tai moraalisista asioista. Hän kenties sanoo "minun oli syy", mutta se on vain sanojen helinää ja sillä helinällä on vain rituaalinomainen sävy.

    7. Heikosti motivoitu epäsosiaalinen käyttäytyminen.

    Liimis saattaa tehdä sinänsä "hyödyttömiä" rikoksia (ei säännöllisesti eikä tavoitteelisesti) paljastumisen riskiin nähden.

    8. Huono arvostelukyky ja kyvyttömyys oppia kokemuksista.

    Teoreettisissa tilanteissa tai verbaalisella tasolla löytyy järkeviä ajatuksia, jopa eettistä arviointia edellyttävissä asioissa, mutta todellisuus paljastaa arvostelukyvyn heikkouden.

    Liimis tuntuu olevan kovapäinen; rangaistukset tai muut epämiellyttävät kokemukset eivät saa häntä muuttamaan käyttäytymistään.

    9. Patologinen itsekeskeisyys ja kyvyttömyys rakastaa.

    Liimis osaa teeskennellä rakkautta kyeten hetkelliseen hullaantumiseen ja lieviin sympatioihin tai antipatioihin.

    10. Yleinen tunneköyhyys.

    Tunteita esiintyvässä käyttäytymisessä on paremminkin kyse ilmaisuvalmiuksista kuin tunteiden voimasta. Aidot, kokonaisvaltaiset tunteet tuntuvat puuttuvan...ilme voi kuitenkin näyttää päällepäin raivostuneelta, innokkaalta, itkevältä tai vaikkapa kuulostaa kaunopuheiselta.

    11. Oivalluskyvyn spesifi puute.

    Liimiksellä ei ole kykyä nähdä itseään sellaisena kuin muut hänet näkevät tai miltä kenties muista tuntuu, kun he tapaavat hänet. Vaikeuksistaankin hän syyttää muita, perustellen asian kekseliäästi. Sanat ja jopa ilmeet ovat vain kuin tyhjää hänelle. Oivalluksessakin on kyse vain oivalluksen matkimisesta. Liimis ei teeskennellessään tajua emotionaalisen panoksen puuttumista eikä täten ilmeisestikään tajua teeskentelevänsä. Liimis voi kertoa menestyksestään tilanteessa, jossa asiat ovat todella huonosti. Liimis tietää tosiasiat, mutta ei osaa arvioida niiden merkitystä.

    12. Välipitämättömyys interpersoonallisissa suhteissa.

    Pinnallisissa sosiaalisissa suhteissa liimis voi olla suosion ja ihailun kohde, mutta hän ei osoita arvostavansa muita, pinnallisia eleitä lukuunottamatta, ellei siitä ole hänelle hyötyä.

    13. Outo ja luotaantyöntävä käyttäytyminen juopuneena.

    Alkoholinkäyttö voi olla runsasta ja käyttäytyminen voi olla outoa. Hän voi saataa itsensä tilanteisiin, jotka eivät kummallisuudessaan tulisi tavalliselle alkoholin liikakäyttäjälle mieleenkään.

    14. Tekee harvoin itsemurhan.

    "Mä tapan itteni" -sanontoja ja teatraalisia yrityksia (liittyen edelliseen sanontaan) voi esiintyä kuitenkin.

    15. Sukupuolielämä on persoonatonta, triviaalia ja heikosti integroitunutta.

    Sukupuolielämässä liimiksellä on outoja piirteitä, hetken mielijohteesta hän voi toimia poikkeavasti seksuaalisellakin alueella. Seksuaaliset tarpeet eivät vaikuta kovin voimakkailta eikä seksiin liittyvällä "huomattavalla" mielihyvällä ole sijaa liimiksen kokemuksissa ellei sitten puhuta hetkellisistä aistimuksista. Vaihtelua tuova uhkapeli voi voittaa yhtäkkiä seksuaalisen halunkin.

    16.Elämän suunnitelmattomuus.
    Tarkoitukseton käyttäytyminen ja impulsiiviset teot täyttävät elämän.

    Äänestä

  • vihjailet kirjoitti:

    vastoin parempaa tietoasi, jos olisit mielestäni mulkku, voisin sen kertoa tuolla toisella puolen ihan omalla nimelläni.

    Se ei taida mahtua päähäsi mitä aiemmin olen lausunut täällä käytävästä sanailusta, pitäisikö sinullekin kirjoittaa h i t a a s t i ? ?

    Kuten sinulle nettikaravaanariveljeni liimatainen jokin aika sitten toisaalla huomautin, etten pysty vastaamaan minulle esittämääsi vastineeseen, syystä että se oli niin lapsellista tarinaa etten pysty nousemaan tasollesi, tämän jutun kanssa on ihan sama, ei pysty.

    PS:Tämän ketjun nimim."eri roolissa" tämä ovat o m a a tuotostani.

    Hyvää syksyn jatkoa sinulle liimatainen, kyllä sinullekin näköjään ymmärtäjiä riittää ;)

    KJA

    Näiden oikeiden karavaanarien jäsentenvälisen sisäpiirin nokittelun jätän omaan arvoonsa, enkä siihen puutu.

    Muuten kirjoituksessasi tarkastelet ongelmaa aika kapea-alaisesti. Samat "ammattihäiriköt" viettävät aikaansa S24 keskustelujen parissa täyspäiväisesti. Käypä lueskelemassa muitakin S24 palstoja, niin huomaat samojen kirjoittajien sielläkin häiriköivän.
    Tämä palsta on näille häiriköille mieluisin, koska täällä suhtaudutaan kaikkiin kirjoituksiin niin perusvakavasti. Kun häirikkö heittää provon ilmoille, alkaa aina joku puolustelemaan itseään tai selittelemään tekemisiään. Hällä väliä.

    Äänestä

  • läheltä seurannut kirjoitti:

    1. Pinnallinen viehätysvoima ja hyvä älykkyys.
    Liimis voi tehdä miellyttävän, eloisan ja myönteisen vaikutuksen. Hän näyttää olevan kiinnostunut monista asioista on kyvykäs ja vaikuttaa älykkäältä.

    2. Harhaluulojen ja muiden irrationaalisen ajattelun merkkien puuttuminen.

    Liimiksellä ei ole hallusinaatioita, deluusioita, depressiota tai muita psykoottisia oireita ja hän osaa näennäisesti suunnitella toimintaansa ja arvostella aikaisempia erehdyksiä.

    3. "Hermostuneisuuden" tai psykoneuroottisten oireiden puuttuminen.

    Liimis voi olla levoton esim. vankilaan joutumisen takia, mutta ei koskaan syyllisyyden, katumuksen tai epävarmuuden tuloksena.

    4. Epäluotettavuus.

    Liimis on käyttäytymisen puolesta kuin tuurijuoppo...menestykäs toiminta vaikkapa liiketoiminnassa voi yllättäen katketa pieneen sekkipetokseen. Liimikselle on siis tyypillista vastuuntuntoinen käyttäytyminen periodeittain. Ei voida ennustaa kauanko tehokas ja sosiaalisesti hyväksyttävä käyttäytymien jatkuu ja milloin epärehellinen ja vastuuton käyttäytyminen alkaa.

    5. Valheellisuus ja epärehellisyys.

    "Kunniasanalla" (siis sanansa pitäminen) on liimikselle vain fraasi, jonka avulla voi hetkellisesti estää potutuksen tai saavuttaa muita tarkoitusperiä... kenties hieman rahallista hyötyä typeryksiä huijaten...

    6. Katumuksen tai häpeän puuttuminen

    Liimis on aivan häpeämätön lurjus, kun on kyse itsekunnioituksesta tai moraalisista asioista. Hän kenties sanoo "minun oli syy", mutta se on vain sanojen helinää ja sillä helinällä on vain rituaalinomainen sävy.

    7. Heikosti motivoitu epäsosiaalinen käyttäytyminen.

    Liimis saattaa tehdä sinänsä "hyödyttömiä" rikoksia (ei säännöllisesti eikä tavoitteelisesti) paljastumisen riskiin nähden.

    8. Huono arvostelukyky ja kyvyttömyys oppia kokemuksista.

    Teoreettisissa tilanteissa tai verbaalisella tasolla löytyy järkeviä ajatuksia, jopa eettistä arviointia edellyttävissä asioissa, mutta todellisuus paljastaa arvostelukyvyn heikkouden.

    Liimis tuntuu olevan kovapäinen; rangaistukset tai muut epämiellyttävät kokemukset eivät saa häntä muuttamaan käyttäytymistään.

    9. Patologinen itsekeskeisyys ja kyvyttömyys rakastaa.

    Liimis osaa teeskennellä rakkautta kyeten hetkelliseen hullaantumiseen ja lieviin sympatioihin tai antipatioihin.

    10. Yleinen tunneköyhyys.

    Tunteita esiintyvässä käyttäytymisessä on paremminkin kyse ilmaisuvalmiuksista kuin tunteiden voimasta. Aidot, kokonaisvaltaiset tunteet tuntuvat puuttuvan...ilme voi kuitenkin näyttää päällepäin raivostuneelta, innokkaalta, itkevältä tai vaikkapa kuulostaa kaunopuheiselta.

    11. Oivalluskyvyn spesifi puute.

    Liimiksellä ei ole kykyä nähdä itseään sellaisena kuin muut hänet näkevät tai miltä kenties muista tuntuu, kun he tapaavat hänet. Vaikeuksistaankin hän syyttää muita, perustellen asian kekseliäästi. Sanat ja jopa ilmeet ovat vain kuin tyhjää hänelle. Oivalluksessakin on kyse vain oivalluksen matkimisesta. Liimis ei teeskennellessään tajua emotionaalisen panoksen puuttumista eikä täten ilmeisestikään tajua teeskentelevänsä. Liimis voi kertoa menestyksestään tilanteessa, jossa asiat ovat todella huonosti. Liimis tietää tosiasiat, mutta ei osaa arvioida niiden merkitystä.

    12. Välipitämättömyys interpersoonallisissa suhteissa.

    Pinnallisissa sosiaalisissa suhteissa liimis voi olla suosion ja ihailun kohde, mutta hän ei osoita arvostavansa muita, pinnallisia eleitä lukuunottamatta, ellei siitä ole hänelle hyötyä.

    13. Outo ja luotaantyöntävä käyttäytyminen juopuneena.

    Alkoholinkäyttö voi olla runsasta ja käyttäytyminen voi olla outoa. Hän voi saataa itsensä tilanteisiin, jotka eivät kummallisuudessaan tulisi tavalliselle alkoholin liikakäyttäjälle mieleenkään.

    14. Tekee harvoin itsemurhan.

    "Mä tapan itteni" -sanontoja ja teatraalisia yrityksia (liittyen edelliseen sanontaan) voi esiintyä kuitenkin.

    15. Sukupuolielämä on persoonatonta, triviaalia ja heikosti integroitunutta.

    Sukupuolielämässä liimiksellä on outoja piirteitä, hetken mielijohteesta hän voi toimia poikkeavasti seksuaalisellakin alueella. Seksuaaliset tarpeet eivät vaikuta kovin voimakkailta eikä seksiin liittyvällä "huomattavalla" mielihyvällä ole sijaa liimiksen kokemuksissa ellei sitten puhuta hetkellisistä aistimuksista. Vaihtelua tuova uhkapeli voi voittaa yhtäkkiä seksuaalisen halunkin.

    16.Elämän suunnitelmattomuus.
    Tarkoitukseton käyttäytyminen ja impulsiiviset teot täyttävät elämän.

    Mitä luonneanalyysit yleensä tekee karavaanipalstalla.
    Pitäisi vain keskittyä normin noudattamisen rationaliteettiin

    henkilöstä jolla ongelmia oman identiteettinsä suhteen. Olemista jäytää kateus, viha, epävarmuus, halu olla enemmän kuin itse epäilee olevansa, ja nämä negatiiviset tunteet yritetään sitten projisoida johonkin, jonnekin, tässä tapauksessa on otettu tämä liimis kohteeksi. Kun omat tiedot ja kyvyt eivät kuitenkaan riitä, lainataan jostakin lähteestä (wikipedia?) psykologian termistöä ja selityksiä jonkinlaisen persoonallisuushäiriön kuvauksesta, laittamalla omavaltaisesti sitten sana liimis sopiviin kohtiin. Kehotammekin liimistä harkitsemaan jo jonkinlaisia tutkintapyyntöjä, on menty jo liian pitkälle. Täyttyy kunnianloukkaus rikoksen tunnusmerkit. Näistä on jo tuomioita annettu.
    On sitten turhaa ryhtyä väittämään tätä maksetuksi puheenvuoroksi, koska liimis sanoi poistuvansa täältä otimme vapauden liimiksen kavereina (niitä löytyy) hieman auttaa.
    Vaihtoehto on tietysti että loukkaukset perutaan ja reilu anteeksipyyntö liimikselle.

    Äänestä

  • , ja kirjoitti:

    Minkä säännön mukaan ja sanan eteen tulee pilkku (..., ja...)? Laita kieliopin nimi, niin me muutkin näemme. Vai onko kyseessä jokin oma kielioppi?

    ps. Minä en ole käynyt kuin kiertokoulun ja senkin väärinpäin! Sitä paitsi tämä on karavaani palsta, joten se tästä.

    Se on suomen kielioppi, vaikka en kielipoliisi olekaan. Jos ´ja´ sanalla rinnastetaan kaksi asiaa ja noissa osissa on eri subjekti ja predikaatti, niin ja sanan eteen tulee pilkku.

    Äänestä

  • vihjailet kirjoitti:

    vastoin parempaa tietoasi, jos olisit mielestäni mulkku, voisin sen kertoa tuolla toisella puolen ihan omalla nimelläni.

    Se ei taida mahtua päähäsi mitä aiemmin olen lausunut täällä käytävästä sanailusta, pitäisikö sinullekin kirjoittaa h i t a a s t i ? ?

    Kuten sinulle nettikaravaanariveljeni liimatainen jokin aika sitten toisaalla huomautin, etten pysty vastaamaan minulle esittämääsi vastineeseen, syystä että se oli niin lapsellista tarinaa etten pysty nousemaan tasollesi, tämän jutun kanssa on ihan sama, ei pysty.

    PS:Tämän ketjun nimim."eri roolissa" tämä ovat o m a a tuotostani.

    Hyvää syksyn jatkoa sinulle liimatainen, kyllä sinullekin näköjään ymmärtäjiä riittää ;)

    KJA

    ihmetytä että ei ole suosittu omalla kotiseudullaan. Mitäs varten muuten olisivat koiran myrkyttäneet.Vai menikö myrkky väärään lautaseen ?

    Äänestä

  • kielioppi kirjoitti:

    Kirjoitatko sinäkin "Etuteltan" puolla kieliopin mukaista tekstiä? Täällä sinun kirjoituksesi lähinnä kelpaa esimerkiksi siitä, miten suomenkieltä voidaan pahimmillaan rääkätä.

    Tuo rehvastelusi rekisteröidystä nimimerkistä on lähinnä kyykkypaskalla kyyhöttämistä. Olet ottanut nimimerkiksisi mitään sanomattoman "hänchen", jonka olet salannut galleriassa. Täydellistä avoimuutta!

    mitä ihmettä tääll kirjoitellaan?

    Äänestä

Täällähän on taas täysasiallinen keskustelu menossa. Tähän varmaan helposti sopu löytyy. Hienoa. Yks heittelee herneitä, ja kun tarpeeksi heittelee niin aina joku osuu omaankin nenuun.

Äänestä
  • Se on hirmu jännää kun pääsee tietomoottorin kimppuun hoitajilta salaa. Voi vielä purkaa toisiin pahaa oloaan.

    Mutta oikeat karavaanarit voi käyttää vaikka öistä työaikaansa joutavien kirjoitteluun.

    Eiköhän Hannu lähdetä pikku levon jälkeen kortteeriin ja laiteta Primukset tulille, niin unohtuu maailman pahuus ja luusereiden jutut.
    Larsen odottaa käyttäjäänsä. Sivistymättömille tioedoksi että kyse ei ole juomasta vaan talviteltasta.

    Äänestä

  • Purhossa on vieläkin herneitä nenussa.

    Äänestä

Terrorit ovat löytäneet tämänkin sivuston vajaan viikon aikana. Kyseessä kai on huomiontarve, jota ei ole annettu tenavana ja vaimoakaan/miestäkään ei ole saanut tähän tehtävään?

Äänestä
  • Eksyin sattumalta,toiste en palaa.

    Äänestä

... mutta mitäpä siitä välittämhään

Äänestä

Kommentoi aloitusta

kaaarle kirjoitti:

Näillä sivuilla temmeltää samat terroristit ja binladenit, joiden tavoitteena on pelkästään purkaa omaa pahaa oloaan ja epäonnistunutta seksielämäänsä.
Jos lukee tarkemmin viestiketjujen "juonta", on helppo huomata, että samainen henkilö vastailee itse omiin viesteihinsä (samat kielioppivirheet). Aloitukset ovat kovin caravan-vastaisia ja lyövät itse löylyä lisää jatkoviesteillään. Kiva harrastus?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu