Nyt on aika luoda uusi autoverokanta. Käyttömaksu olisi paras ottaa kokonaan pois tai muokata se autojen saastuttavuuden ja kulutuksen mukaan. Samalla bensaveroon pitäisi laittaa tuntuva korotus. Autoveroa voitaisiin myös laskea autokannan uudistusvauhdin lisäämiseksi. Tämä idea olisi demokraattinen ja eniten saastuttava joutuisi myös entinen maksamaan. Nykyinen käyttömaksu on epäoikeudenmukainen ja rokotaa pahasti vain palkallaan eläviä. Bensavero myös ohjaisi autokantaa järkevämpään suuntaan. Suurikulutuksisilla ja eniten saastuttavilla autoilla ajaminen pitäisi tehdä todella kalliiksi. Autojen saastuttavuudesta pitäisi nopeasti tehdä verottamisen kriteeri.
Käyttömaksu pois
7
368
Vastaukset
- aika varmasti
Näinhän on tehty jo mm. Saksassa ja Japanissa.
Kyllä tuo on viiveellä tulossa meillekin, kunhan EU hieman ensin ravistelee. - nankang
Bensavero ei tee riittävän suurta hintaeroa vähän ja paljon kuluttavan välille. Tarvitsemme suuremman progression tähän. Ja sellaisen, joka toimii, vaikka autolla ajettaisiin vähän.
Eli siis raju bensakuluprogressio pitää laittaa uuden auton veroon, tai sitten luopua autoverosta ja progressio käyttömaksuun siten että ökyilijät maksavat kunnolla muidenkin puolesta. - mr.tampax+
"Autojen saastuttavuudesta pitäisi nopeasti tehdä verottamisen kriteeri."
Miksi pitäisi? - Erkko!
Ajoneuvovero pois autoista. Samalla voitaisiin korottaa bensiininverotusta.
Minä ajan dieselillä. Autot on Suomessa ihan tarpeeksi halpoja, käyttömaksu on pieni eikä polttoaineen hintakaan päätä huimaa.
Asunnot on Suomessa Eurooppalaiseen tasoon verrattuna ilmaisia, eli meille jää rahaa autoiluun paljon enemmän, kuin vaikka länsinaapurissa.
Lontoolaisen keskusta-kaksion hinnalla (60 m2, 800.000 £) saa Helsingistä viisi samanmoista. Tai vaihtoehtoisesti vain yhden ja neljä S-mersua. Tai yhden kaksion Tampereelta ja 47 Primeraa.
Kummaa valitusta ja kitinää.
Master Eq- ...
Oletkos muuten sattunut viime aikoina vertailemaan lontoolaisten ja tamperelaisten keskimääräisiä palkkoja?
- jarr
Polttoaineiden hintahan ON JO ylhäällä. Itse asiassa aivan helevetin ylhäällä.
Tuskin se hinta enää tippuu edes pilvien tasalle, että olkaa autoilun vastustajat ja saasteviherhörhöt vaan tyytyväisiä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Uskallanko vielä kaivata sinua?
Siitä on niin kauan aikaa. Harmi, kun kaikki meni niin kuin meni. Elämässä oli aika raskasta silloin, ja näen sen sinun284463- 663147
Uskallatko katsoa pitkään silmiin
kaivattuasi, jos olette samassa tilassa? Alkaako sydän jyskyttää, jos katseet jumittuvat? Pelkäätkö ulkopuolisten huomaa813091Jani Mäkelä ihmettelee työministeri Satosen matkaa Aasiaan hoitajia rektyroimiseksi sieltä Suomeen.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/cfba6abc-f871-4ce2-b327-41aa5819934c Kokoomus on lähtenyt omin päin ilman hallitus3052534- 412212
- 542161
Hymyilyttää
Kun mietin, että kun vielä kohdataan, niin nauretaan tälle meidän palstasuhteelle 😅. Ihanaa päivää sulle mies. Olet mi211361Missä meetwursti on keksitty?
Tapasin hiljattain erikoisen rouvan Prisman leikkelehyllyjen välissä pälyilemässä. Kun tulin kohdalle, rouva alkoi raivo111318- 451255
Riku Rantala OUT, Matti Rönkä IN - Hengaillaan visailuohjelmaan astuu kova nimi: "Olen kasvanut..."
Matti Rönkä jäi eläkkeelle yli 30 vuoden työuran jälkeen loppuvuodesta 2024. Uutistenlukija-toimittaja-kirjailija ei kui261177