Ämmistä ei ole ministeriksi!

Naisille ei pitäisi antaa ministerin salkkua. Alho, Linden ja viimeisenä Pietikäinen ovat osoittaneet että naisista ei ole ministeriksi.
4154
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Onneksi ovat kumpikin takinkääntäjä sekä Piha että Pietikäinen pois kokoomuksen listoilta. Äänestivät taistolaista presidentiksi... Ei ne olisi päässeet läpi kuitenkaan.

Äänestä

Mainitsemasi naiset olivat kuitenkin monia miehiä suoraselkäisempiä erotessaan. Melkoisia kämmäreitä kuitenkin...Huonojen naisministerien listaan voisi lisätä ainakin opetusministeri (amk) Maija Raskin. Hyviäkin löytyy (esim. Halonen ulkoministerinä ollessaan).

Äänestä
  • Totta. Halonen oli hyvä ulkoministerinä. Tuhlausta ängetä noine kykyineen tuolille, jossa pitää näyttää hyvältä ja kädet ristissä istuen kuunnella neuvonantajia että mitä pitää tehdä ja sanoa (silti tulee lipsauksia) tai matkustella ympäri maailmaa tyhjäntoimittajana. Piti kaikin voimin päästä sille tuolille, periaatteista luopuen ja teeskennellen muuta mitä on. Onkohan nyt itsekään tyytyväinen? Ulkoministerin pallilla sentään sai käyttää aivojaan ja näyttää mihin pystyy. Silti sai matkustella, eikä niin kauheasti kiinnitetty huomiota siihen miten vasemmalla poliittisesti seilaa. Schade.

    Äänestä

Sinnemaan juttu ja selitä sitten Margaret Thatcherin kyvyttömyys naisena hoitaa politiikon tehtäviä! Meni meinaan köyhät kyykkyyn ja Argentiinalaiset.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Uskokaa jo. kirjoitti:

Naisille ei pitäisi antaa ministerin salkkua. Alho, Linden ja viimeisenä Pietikäinen ovat osoittaneet että naisista ei ole ministeriksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu