kokiksesta

Olin viime viikonloppuna pojan kaa ja meitäalkoi himottaa toisemme sen verran paljon että päätimme ryhtyä toimiin, eli kävimme toistemme kimppuun.kaverilla ei ollut kordaria mutta ei hän sitä loppuun asti sisälläni pitänytkään vaan otti sen poijes ennekuin laukesi.meille tuli kuitenkin mieleen että jos kuitenkin olisi joku tippa mennyt sisään (vaikkei varmana kyllä mennytkään) niin päätimme tehdä asialle jotain.hölskyttelimme kokispulloa ja kaadoimme sen sisältöä minuun.paineen vaikutuksesta se meni minuun aika syvällekin. hauskalta se tuntui ja tänään kun mun monkutkin taas alkoi niin kai sekin vähän sitten auttoi se kokis.en tietenkään suosittele ehkäisykeinoksi kenellekään.
4694
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ja voit olla raskaana,ei siihen varsinaista laukeamista tarvita."vaikkei varmana kyllä mennytkään"...juupa, juu.
Tuo virvoitusjuomien emättimeen suihkuttelu ei muuten ole vaaratonta!

Äänestä

Jos olette nähneet filmin "Vera Drake", tietäisitte, että olette käyttäneet variaatiota vanhasta puoskariaborttimenetelmästä, siinä oli ideana se, että naisen sisään suihkutettiin joko kohtuullisen voimakasta happoa (kuten te teitte, kokiksen tai sitruunamehun pH on n. 3) tai kohtuullisen voimakasta emästä (kuten filmin "Vera Drake" teki, hän käytti saippuavettä, jonka pH on n. 11).

Tällaiset ovat hengenvaarallisia menetelmiä, voimakkaat hapot ja emäkset syövyttävät ja vahingoittavat herkkiä kudoksia, ja esimerkiksi teidän touhujenne seurauksena on mahdollista, ettet enää ikinä voisi tulla raskaaksi, jos olet peruuttamattomasti tuhonnut kohtusi ja munatorvesi. Mene gynekologille tarkastuttamaan asia ja kerro hänelle, mitä tapahtui.

Äänestä

Yksi kirjoittaa niin läpinäkyvän provon kuin ikinä vaan voi, niin johan on kaksi ihmistä jeesustelemassa, että "oi ja voi ja ei". Toisilla ei ole minkäänlaista kykyä lukea ihmisiä.

Äänestä

no hohhoijaa! Et varmaan ollu tosissas... En voi muuta sanoa, että idiootti olet, jos tosissas olit.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


lisäehkäisyä kirjoitti:

Olin viime viikonloppuna pojan kaa ja meitäalkoi himottaa toisemme sen verran paljon että päätimme ryhtyä toimiin, eli kävimme toistemme kimppuun.kaverilla ei ollut kordaria mutta ei hän sitä loppuun asti sisälläni pitänytkään vaan otti sen poijes ennekuin laukesi.meille tuli kuitenkin mieleen että jos kuitenkin olisi joku tippa mennyt sisään (vaikkei varmana kyllä mennytkään) niin päätimme tehdä asialle jotain.hölskyttelimme kokispulloa ja kaadoimme sen sisältöä minuun.paineen vaikutuksesta se meni minuun aika syvällekin. hauskalta se tuntui ja tänään kun mun monkutkin taas alkoi niin kai sekin vähän sitten auttoi se kokis.en tietenkään suosittele ehkäisykeinoksi kenellekään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu