Oletko käyttänyt lääkkeitä väärin? Minä olen ja aika tavalla jopa. Ja olen hoitoalan ihmisiä. En millään tavoin riippuvainen. Helpotan vain oloani silloin tällöin. Tuomittavaa eikö totta? Ja luulisin että tosi yleistä. Siitä vain ei saa puhua.
Vastaukset 4
- n-18
Joskus vedin särkylääkettä ja päälle pirtua.
Hieman sekava olotila =P
Mut en muuten ole.Se oli vaan toi ainut kerta.
Ja siitäkin jo aikaa - Olenko?
Onko lääkkeiden väärinkäyttöä kun ei ota määrättyjä särkylääkkeitä vaan heittää niitä roskiin? Jos on, niin olen väärinkäyttäjä. Kyllä väärinkäyttöä esiintyy paljon, sekä kaltaiseni lailla että sinin, kysyjän lailla. Tehkäämme parannus. Hoitaja minäkin.
- Pocahontas
Hei.
Joudun käyttämään itse lääkeitä tänäpäivänäkin, ilamn en pärjää ja sen on itse lääkri todennut. Mut mennäänpä nyt 3 vuotta taaksepäin.. Lääkäri määräsi kipuihini vahvoja särky ja tulehduslääkkeitä, elämä ei olut muutenkaan mitenkään mallillaan vaan olin syvästi masentunut. Kukaan ei huomioinut minua, joten ppäädyin aluksi pullon pohjaa katsomaan. Aluksi käytin ihan kohtuudella ja pidin huolen siitä että otan lääkkeet erikseen. Lääkäri lopetti lääkkeeni kuukauden kuluttua, muuta en pystynyt lopettamaan. Olin siihen koukussa. Masennukseni syveni ja yritin monet kerrat itsemurhaa. Lopulta ajauduin siihen että otin lääkkeitäni viina kanssa ales. Se oli mun tapa paeta todellisuutta. Joskus kun ei ollut viinaa missään jemmassa otin kourallisen lääkkeitä, kaikkea sekaisin mitä mull oli ja kurkusta alas. Joktu alkoi ihmetel mun huoletonta käyttäytymista ja kalpeisuut. mikään ei innostanut. Nyt kun syön lääkeitä pelkään koko ajan jäänkö taas niihin koukkuun. ja joskus otan lääkeeni alkoholin kanssa alas. Tiedän et se on väärin ja mulla se on ongelma, mutta silti ajattelen et pystyn sen hallitsemaan. Jos nyt jään lääkkeisiin kiinni en voi sille mitään. En voi olla ottamatta. Joskus jään ottamatta kun pelkään ett otan liikaa, mut loppu päivästä mun on pakko nielasta lääkkeeni, kivut on niin kovat. Joskus huomaan ottavani niitä tajuamata liikaa.
Kun ihminen ottaa jotain "normaalia" enmmän niin on se mielestäni aina pako todellisuudesta, silloin menee omaan maailmaan jossa aattelee et on kaikki hyvin. Onneksi on kohtalo tovereita jotka ymmärätvät ja auttavat aina tarpeen ja osaamisen mukaan. - saimi
mää otin kerran tisperiinin ja koka-kolaa, aika lailla heitteli :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1092240- 103896
- 66853
- 48825
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21806Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha531749- 75674
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76650Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23600- 57561