No ei todellakaan. Jos jalostaa niin alkakaapas perustella miten se käy ja kuinka semmoisen huomaa.
Kärsimys jalostaa
tapatoimittaja
231576
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 17 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 23
Vanhimmat
kärsimuksen ihannointihan se tämä, perustuu raamatunlauseeseen "kärsi kärsi,kirkkaamman kruunun saat" jossa jalostumisen tähtäin on tulevaan olomuotoon suunnattu. :))
Kuta enemmän ryvet kärsimyksen polulla, sen paremman taivaspaikan saat.
ottaisin autuuden maan päällä, kun en ole varma tulevasta sijoituspaikastani.
Sinun ei ehkä kannatakaan jalostaa itseäsi ylenmääräisillä kärsimyksillä, voi jalostusprosessi valua käsistä jos päädytkin sarvipäisten sakkiin :)
eli se pienen pieni ääni, joka jostain syystä sisälläni aina vaan jaksaa elää ja potkia tutkainta vastaan tulkitsee tämän kärsimyksestä jalostumisen siten, että omakohtainen kokemus auttaa ymmärtämään toisen ihmisen ahdinkoa eli kasvattaa empaattisuuteen.
Kun ihmistä oikein kovin ottaa pattiin oma tilanteensa - kohtalonsa - parhaiten helpotusta omaan oloonsa voi saada vain toiselta saman kurjuuden kokeneelta tai kokevalta, koska voi luottaa, että toinen todella tietää, miltä tuntuu kun elämä lyö avokämmenellä.
Toista (eli kuulijaa) kärsimys on jalostanut siten, että hän ns. ymmärtää kärsijää.
Nykykielellä tämä, mitä tarkoitan, on kai vertaistukea.
Mitä ilmaisun kirjoittaja tai keksijä on sillä tarkoittanut, on minulle hämärän peitossa. Luultavasti se juontaa juurensa evankelis-luterilaisesta uskonnosta, kuten TaikisN taisi jo sanoa.
Kärsimys kärsimyksen takia tuskin ketään jalostaa. Siten kai aikoinaan kirkko vain halusi pitää alamaisensa nöyrinä tms.
No juu, nyt meni itseltä vähän tietämyksen yli uskonnon analyysi, mutta pidän kiinni omasta tulkinnastani eli siitä, että oma kokemus auttaa ymmärtämään toisten kokemuksia eli siis on jalostunut/kasvanut henkisti.
En oikein usko että oma kärsimys välttämättä toisi ihmiselle empatiakykyä. Jonkinlaista ymmärrystä asiaan kuitenkin, kun on itse kokenut saman.
Kärsimys sen itsensä vuoksi ei varmaankaan jalosta, tosin jotkut pyhät miehet taisivat aikoinaan ruoskia itseään juuri siksi. Tiedä vaikka sitä tehtäisiin vieläkin.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=113&conference=642&posting=22000000021021927
Milla suree.:(
Kärsimys on vain kurjaa ja vastoinkäymiset vain vituttaa.
ja toisia elämää huitelee molemmille poskille jatkuvasti. Just kun turvotus on laskenut, tulee lisää. Monikin sortuu sellaisen edessä, ja siitä hyvästä hänet tietysti leimataan luuseriksi. :((
mukavia ole,mutta kyllä sitä jälkeenpäin voi huomata, että on vahvempi...ei enää niin pienemmät asiat tunnu miltään..
Parhaat ihmiset yleensä ensimmäisinä.
kasvun kannalta.Mä näen ihmisen niinkuin ruohon,että se kasvaa valoa päin.Huolimatta esteistä.
opettaa,jos ei muuta niin hiljaa kävelemään...Tulipa tuo vanha sanonta tässä mieleen...
Minusta ovat välttämättömiä elämässä myös nuo kärsimykset..
Jos niitä pitää välttämättöminä,niin tuleekohan niitä enemmän eteen..?
sentäs...:) Mut aatelkaas,jos elämä olis yhtä juhlaa vaan?Se,että niitä kärsimyksiäkin on,tekee siitä muusta ajasta,kun kaikki on hyvin sitten juhlavamman...
Osaa enempi arvostaa kaikkea...
:))
ja jos jalostaa niin huonompaan suuntaan. Mun pukamat ainakin saa mut niin vihaseks että jalostan kohta kiukkuani. Eikä se ainakaan jalostu parempaan suuntaan. :( Nöfffff
en ole huomannut mitään jalostavaa kärsimyksissä, en henkisissä enkä ruumiillisissa. Jos niitä pidetään niin tarpeellisina niin miksei niitä aleta oikein erikseen itselle järjestämään, eikä vaan odotella tulevaksi.
Possu jolla pukamat? *funtsii*
se ennemmin opettaa hyväksymään ja kasvattaa:)
Ei se silti mikään ylpeyden aihe ole...elämää voi elää vaikeasti tai helposti.Toiset porskuttaa kuin kala sumpusta ja toiset jää tökkimään punottuja silmiä.
Kuluneesti vois sanoa, että vahvistaa ainakin:)
Ihan selvästi jalostava vaikutus sinuun. Tämänkaltaista ilmaisua joskus kuulee käytettävän.
Kärsimyksellä se alkaa kun sohvalta tiukan käskytyksen jälkeen raahaudutaan lenkkipolulle. Kärsimys jatkuu kamalana kun HK:n bluun sijaan syötetään puoliväkisin joitain typeriä heiniä. Miksi hän taas pakottaa parturiin/kampaajalle ja eikö nämä kengät nyt vielä Siwan reissut kestä. Hitto, noilla konsettilippujen hinnoilla saatais monta koppaa kaljaa ja niin edelleen. Karmeita kärsimyksiä, mutta mikäli parisuhde kestää muutoksen vastarinnasta huolimatta on jalostavaa vaikutusta vaikea olla huomaamatta, sukupuolesta riippumatta.
..kuvitella yhdenkään täällä Teluksellamme elävän ihmisen säästyneen minkäänlaiselta kärsimykseltä.
Toinen puoli kysymyksestä; jalostaako kärsimys on moniselitteinen.
Käsittääkseni kärsimystä tulisi pyrkiä lieventämään.
Jokainen kärsivä, oli kysymys sitten fyysisestä- tai henkisestäkärsimyksestä toivoo saavansa tilanteeseen lievennystä, tai parannuksen.
Täällä ihmiskunnassa on , kuitenkin edelleen suunnaton määrä kärsimystä, joka aiheutuu itsekkäistä, julmista, ahneista ja omanvoiton tavoittelun tarpeista. Jos ihmiskunta olisi kokonaisuudessaan kehittyneempää, niin kärsimyksen määräkin olisi pienempi.
Miksi sitten näin? Asiaa voisi pohtia hyvin monelta kantilta.
Ehkäpä ihmisen kehittymisen yksi edellytys on hyväksyä kärsimys yhtenä osana syvemmän ymmärryksen, myötätunnon ja viisauden saavuttamiseksi.
Kärsimystä on vaikeaa eroittaa erilliseksi. Se on osana tätä maapallolla elämistä.
Tietysti nyt on jo outoa ymmärtää vaikkapa näitä itsekidutusmenetelmiä, joita jotkut hengenjalostajat ovat suorittaneet. Tämä ei ehkä nyt ole enää tähän aikakauteen kuuluvaa. Kuitenkin tätäkin esiintyy, vaikkakin toisenlaisissa muodoissa. Hän ,joka ei ole itse anorektikko, ei ehkä ymmärrä, miksi joku kiusaa itsensä syömättömyydellään kuoliaaksi.Jaalostuuko sillä?
Tai vaikkapa sellaisen ihmisen käytöksen ymmärtäminen, joka viiltelee itseään, tai antaa lävistyttää koko kehonsa ja tietyssä mielessä nauttii kivusta.
On suunnattoman vaikeaa tajuta, että vielä tänä päivänä ihmisiä kidutetetaan ,mitä julmimmilla menetelmillä. Eikä siinä kaikki. Eläimiä kidutetetaan ja luontoa, ympäristöämme kohdellaan hyvin välinpitämättömästi ja julmasti.
Eikö keskitysleirit ole lähihistoriamme opettajina saaneet ihmiskuntaa vieläkään hereille?
Yksi suuri henkinen opettaja on sanonut: Luonto näyttää suuren voimansa opettaakseen ihmisille myötätuntoa ja keskinäistä avunantoa.
Me ehkä kuvittelemme tyhmyydessämme olevamme tämän maapallon omistajat, mutta olemme todella heiveröiset ja mitättömät, kun luonto puhuu omaa kieltään. Meillä lienee hyvin paljon oppimista, myös kärsimys opettajanamme.
Jokaisella on tosiaan ollut vastoinkäymisiä, ja niiden ”suuruus” on suhteellista; se mikä toiselle on kivitalon korkuista, toinen ei pidä sitä oikein minään. Myös fyysisen kivun kynnys on jokaisella eri. Myönnän että jonkinlaisen vastoinkäymisen voittaminen saattaa vahvistaa ihmistä. Kuitenkaan en usko että kenellekään siunautuisi myötäelämisen kykyä kovin paljoa enempää mitä sitä muuten on. Jonkinlaista ymmärrystä ehkä, kaikille ei sitäkään. En myöskään usko että luovuus syntyisi aina kärsimyksestä.
Mutta kun joskus tulee vastaan ihmiskohtaloita, joissa kärsimyksen määrä vaikuttaa ihan kestämättömältä, kuinka vahvaksi tämä ihminen oikein halutaankaan (ja kenen toimesta, ja miksi, se on taas toinen juttu). Yhtä usein kuin joku vahvistuu, toinen sortuu elon tielle.
Kummallista että samalla lailla kärsineiltä (ja selviytyneiltä) ei oikein riitä empatiaa näille sortuneille, ymmärrys ei riitä siihen että kaikki eivät ole yhtä vahvoja eivätkä suhtaudu asioihin samalla tavoin. Enempiä omaa elämääni selittelemättä, kyllä minulle olisi riittänyt että suurin tragedia olisi ollut kitarisaleikkaus nukutuksessa. :)
Jostain syystä korviini on viime aikoina osunut, useinkin, muiden ajatuksia siitä että ”luonto kostaa”, että se tavallaan ottaisi luonnonmullistusten muodossa takaisin sitä mitä ihminen on vienyt. Mielenkiintoinen ajatus mutta miten lie perustelujen laita. Tuli vaan mieleen tuosta lauseestasi, luonnon näyttämästä voimasta.
Sorgen etten ole ihan kaikille vastannut, hienoja puheenvuoroja on tullut jokaiselta.
..ei ole ajatus kostamisesta", kuten me ihmiset tämän saatamme käsittää. Tähän ajatteluun sisältyy ymmärrys siitä, että olemme yhtä tämän planettamme kehityksessä. Jos ajattelemme maapallon olevan kosminen olento elävä olento, jossa kehitymme, elämme ja olemme, niin silloin tämän ehkä saattaisi ymmärtää paremmin.
Mehän ihmisinä olemme samoissa alkunaineissa koottuina, kuin koko luomakunta. Siis miksemme näin ollen myös olisi yhteydessä toisimme? Se mitä teemme luonnolle, sen me teemme myös itsellemme.
Luonnonmullistukset ovat osittain ihmisten aikaansaannosta ja osittain myös koko tätä aurinkokuntamme kokonaisvaltaista kehitystä, kasvua, muutosta.
Jos lisäksi ajattelemme tämän kosmisen olennon olevan yhteydessä vieläkin suurempaan olentoon ja taas sen sisältävän jonkin sellaisen älykkyyden, ymmärryksen ja suuruuden, johon ei välttämättä meillä ole, kuin pisara tietoisuutta, niin asia taas näyttää vieläkin merkillisemmälle.
Ehkäpä ihmiskunnan olisi jo aika tunnustaa, ettemme ole kuin pikkuruisia tekijöitä koko huikeassa kokonaisuudessa, mutta silti äärettömän tärkeitä.
Monet kärsineet eivät tokikaan ole kovinkaan jalostuneita. Sairaat ihmiset saattavat olla, jopa äärimmäisen itsekeskeisiä ja vaativia.
Kuitenkin kallistuisin ajatukseen, että vain kärsimyksen ymmärtävä ihminen on kykenevä todelliseen emppaattisuuteen. Ihminen ,joka tunnistaa lähimmäisensä kärsimyksessä, myös oman kipunsa, on halukas sitä toisessakin lieventämään.
Mikä sitten on riittävä määrä kenellekin, niin sitä on mahdoton tietää. Suhtautumistavat ovat yhtä monininaiset , kuin ihmisetkin.
Hyvin vaikeasti vammautunut ja kivuista kärsivä ihminen voi hyvinkin olla suuri ihminen sydämessään. Tai päinvastoin. Toisaalta taas on vaikeaa mitata milloin henkinen kärsimys on vielä suurempi, kuin se mikä ilmentyy fyysisenä.
Kipu voi olla yhtälaisesti opettaja, kuin myös katkeroittaja. Mutta meillä ihmisillä on paljon enemmän mahdollisuutta valintoihin, kuin mitä useinkaan edes oivallamme, tai haluamme edes tunnustaa.
Kiitos sinulle jälleen kerran mielenkiintoisesta ja ajatuksia herättävästä aloituksestasi:-)
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=113&conference=642&posting=22000000021171607