Tämän palstan historiakäsitys on kovin värittynyttä ja yksipuolista ja näin antaa aivan väärän käsityksen historiasta varteen otettavana tieteenalana!
Sääli - ihan oikeitakin väittelyjä voitaisi käydä ja tabuja murtaa ja uusia tiedostoja avata...
Mutta satunnaisena seuraajana huomaan, että keskusteluja käydään vain Hitlerin Saksan, Stalinin Neuvostoliiton ja Suomen suhteesta kumpaankin osapuoliin noina aikoina - eikö jo kyllästytä?!
Nykyhistoria on aina osa aikakautensa politiikkaa ja täällä se näyttää olevan sen väline, mutta sen ulkopuolella on olemassa sitä oikeatakin historiantutkimusta!
Sääli - ihan oikeitakin väittelyjä voitaisi käydä ja tabuja murtaa ja uusia tiedostoja avata...
Mutta satunnaisena seuraajana huomaan, että keskusteluja käydään vain Hitlerin Saksan, Stalinin Neuvostoliiton ja Suomen suhteesta kumpaankin osapuoliin noina aikoina - eikö jo kyllästytä?!
Nykyhistoria on aina osa aikakautensa politiikkaa ja täällä se näyttää olevan sen väline, mutta sen ulkopuolella on olemassa sitä oikeatakin historiantutkimusta!
Vastaukset 26
Vanhimmat
Taisit sohaista hartaaseen uskonnollistyyppiseen rituaaliin.
Ainut todellinen uskonnollinen hahmo 2. maailmansodassa oli Japanin keisari, joka oli jumala. Eikä hänestä puhuta viikkokausiin.
Minuakin tympäisee tuo ainainen Hitler & Stalin -jaarittelu.
Puhutaan mieluummin vaikkapa Hitlerin koirista. Minkä rotuisia ne olivat? Viihtyivätkö ne Baijerin vuorilla? Maistuiko niille Berliinin makkarat vai Frankfurterit? Mihin pennut päätyivät?
Saivatko blondi-vitsit alkunsa Hitlerin koirasta, Blondista? Oliko se niin tyhmä?
Hitler ei olisi valinnut elämänkumppanikseen tyhmää koiraa.
Blondi oli rotunsa valio, kansallissosialistinen suursaksanpaimenkoira.
Blondi teki itsemurhan samana päivänä kuin isäntänsä, eli 30.4.1945. Hautapaikkaa ei tiedetä.
Tiesittekö, että Saksanpaimenkoira ..
http://www.hauva.com/saksanpaimenkoira.shtml (eng. German Shepherd
Dog; saks. Deutscher Schaferhund)) polveutuu pronssikauden sudesta.
Sen jalosti 1800-luvun lopulla keski- ja eteläsaksalaisista paimenkoirista
Ratsu¬mestari Max von Stephaniz.
Saksanpaimenkoiran tärkeimmät ominaisuudet ovat lujahermoisuus,
tarkkaavaisuus, luontevuus, ohjattavuus, valppaus, uskollisuus ja
lahjomattomuus, rohkeus, tasapainoisuus, taistelutahto ja kovuus.
Luonteeltaan äärimmäisen uskollinen isäntäänsä kohtaan. Vilkas,
itsevarma ja ennakkoluuloton. Se on erittäin rohkea, peloton, älykäs
ja avoin. Se on ulospäinsuuntautunut, hyvähermoinen, erittäin
toiminnanhaluinen ja tarmokas. Se on aina valpas ja valmis puolustamaan
perhettään. Se on eloisa ja erittäin tottelevainen omistajalleen.
Se on myös iloinen ja leikkisä. Perheen lapsia kohtaan se on äärimmäisen kiltti.
Se sietää kärsivällisesti lasten kaikki temput. Harvoin käyviä vieraita se vahtii,
niin tarkkaan että heidän on vaarallista liikkua talossa ilman isäntäväkeä.
Se on erittäin vireä, kestävä ja ketterä. Mutta pitkästynyt, levoton,
ja hermostunut koira voi olla vaarallinenkin. Aggressiivisuuden provosoiminen
on sulaa hulluutta.
HUOM! ”Sakemanni” tarvitsee paljon liikuntaa ja toimintaa; koira on
ihanteellinen vaellus ja lenkkikaveri; ja uiminen on sille hyvää kuntoliikuntaa!
Winston Churchill viihtyi parhaiten sikojen kanssa, kuten tämä hänen kommenttinsa todistaa:
"I like pigs. Dogs look up to us. Cats look down on us. Pigs treat us as equals."
Tästä syystä Churchill ei tullut Hitlerin kanssa toimeen. Sikaihminen ja koiraihminen eivät viihdy keskenään.
Schweinenhund on itse täydellisyys.
tsöötsilliä niin täydellisenä pitäisi!
lähti tämä keskustelu Hitlerin koirista liikkeelle - mutta, onko sillä suurtakaan vaikutusta historian kulkuun - niillä koirilla nimittäin - mutta kukapa tietää, ehkäpä Hitler kysyi niiltä neuvoa, miten valtakunnan asioita tulisi hoitaa...
Mutta ihan oikeasti, mikä natsiajassa viehättää - olisitteko todella halunneet elää siinä pelon valtakunnassa - SS-joukot, Gestapo jne. Naapuri, jos oli kade sinulle, saattoi ilmiantaa sinut Gestapolle vaikkapa Hitlerin panettelusta ja se oli sinun menoasi.
Rotuhygienia - hm, mitäpä meistä suomalaisista oltaisi loppupeleissä tuumattu - tuskinpa meitä olisi arjalaisiksi julistettu, ehkäpä oltaisi jaettu juutalaisten kohtalo...?
Suomalaisista ihmisistä en tiedä, mutta Suomenpystykorvat olisivat varmastikin saaneet natseilta luvan elää. Kelpo koiria, eivät mitään bolshevikkipiskejä!
"Schweinenhund on itse täydellisyys."
Totta, totta, nätti on .. kumpi se näistä on?
http://hollii.de/temp/yellowstrom_schweinehund_1.jpg
Tämä onkin koirien historiaa; koirillakin on oma historiansa,
ja ihan mielenkiintoinen sekin!
http://fi.wikipedia.org/wiki/Koira
http://www.petwebsite.com/dogs/dog_history.htm
http://www.countrysportsandcountrylife.com/sections/pedigree_dog/history_of_dog/history.htm
http://www.dog-names.org.uk/history-evolution-dogs.htm
...muttei todellakaan mikään täydellisyys:
http://www.crab.rutgers.edu/~awoll/churchill.jpg
Heil Hitler!
Tämä on täydellinen ..
http://www.schockwellenreiter.de/images/schwein.jpg
NaCl on suolaa. Norsu on eläin. Mutta historia ei voi olla tiedettä vaan propagandaa.
mutta myös arvokas tieto siitä, kuinka maailma toimii.
Hallitsijoilla on aina ollut saatavilla hyvät historiantiedot. Ne jotka eivät ole näitä hyödyntäneet, ovat usein menestyneet huonosti toimissaan.
Tämän jodosta historia on väistämättä myös tapa vaikuttaa.
Niin, historian pitäisi opettaa, mutta miksi sitten samat virheet toistetaan yhä uudelleen - kysyn vain.
Ruotsin kuningas Kaarle XII:sta voitti Narvassa ja kuvitteli voittaneensa Venäjän, mutta koki Pultavassa murskaavan tappion. Ruotsin suurvalta-aika päättyi!
Napoleon marssi Grande Armeensa kanssa Moskovaan, mutta miten kävikään - ei Venäjä antautunut - talvi, poltettu maa ja maa ääretön suuruus tulivat vastaan kuten Kaarle XII:stakillekin.
Napoleonin "Suuri Armeija" tuhoutui ja Napoleonin valtakausi päättyi!
Entäpä Hitler ja operaatio Barbarossa - Moskovan portit saavutettiin, mutta sitten talvi, poltettu maa, suuret välimatkat ja Äiti Venäjän henki tulivat vastaan. Tuli Stalingrad ja Pauluksen armeijakunnan tuho ja perääntyminen aina Berliiniin saakka.
Natsi-saksa koki loppunsa!
Näinköhän me olemme oppinet mitään historiasta...
Usalle: oli Vietnam ja nyt on Irak...Niinpä!
Miten on...tuo sinun nimimerkkisi paikalla oleva tekstin osa? Mitähän mahdat tarkoittaa :)
Kyllä tavallinen maallikko joutuu usein ihmettelemään tätä tieteellisyyttä. Esimerkiksi Ylikangas ja Ahto edustivat tässä Saksa - Neuvostoliitto - Suomi keskustelussa aivan eri näkemyksiä. Ylikangas veti tohtoriutensa viimein kehiin kun ei muuten pärjännyt Ahdolle joka varmasti on ko alaan paremmin perehtynyt.
Suomen presidentin kanslian huolella ja tieteellä asettelema tulkinta sodistamme jyrättiin venäjä- (neuvosto-) tieteen voimin.
Kyllä taitaa olla niin, että jokainen sukupolvi tutkii historiaansa sen hetkisen vallan tarkoitusperiä tukien.
Tällä palstalla käytävä keskustelu on mielestäni yhtä tieteellistä kuin varsinaisten historian tietäjienkin.
"Ylikangas ja Ahto .. Ahdolle
joka VARMASTI (?) on ko alaan paremmin perehtynyt."
Perustelehan vähän tuotat väitettäsi?
eli oikea historioitsija! Oli aika jolloi Ylikangasta arvosteltiin historian "väärin kirjoittamisesta" vanhojen sen ajan "starojen" suusta. Ylikangas toi keskusteluun noitavainot Suomessa, loi uuden kuvan pohjalaisten suhteesta kansalaissotaan kirjallaan: Tie Tampereelle ja jne.
Asioiden kyseenalaistaminen on historioitsijoiden tehtävä. On totta, että jokainen sukupolvi kirjoittaa oman historiansa ja kyseenalaistaa edellisten kirjoittaman. Esim. emeritiusprofessori Mauno Jokipii osoitti tutkimuksillaan vääräksi kuvan, jonka mukaan Suomi oli "ajopuu" suhteessa jatkosotaan. Dokumentit osoittavat, että Suomi lähti sotaan tietoisesti Saksan rinnalla ja luottaen Saksan voittoon.
Vaikka Ahto ei olekaan tohtorismies, hän on vuosikymmenet opettanut sotahistoriaa ja tutkinut sitä työhönsä liittyen ja muutenkin. Ahdolla on myös laaja kirjallinen tuotanto. Hän tekee elävää sotahistoriaa. Lukekaapa vaikka Lapin Sota-kirja.
Ahto on perehtynyt nimenomaan toiseen maailmansotaan. Uskon että enemmän kuin Ylikangas. Hän on niin ikään ollut vastarannan kiiski suomettumisen aikaan. En halua nostaa Ahtoa ylikankaan yäpuolelle, mutta rinnalle ainakin.
Ylikangas murtaa tabuja tohtoriudellaan, mutta taktiikka on mielestäni lajia detaljista suuriksi johtopäätöksiksi. Ei historia kuitenkaan niin yksinkertaista ole. Lopullisia totuuksia löytyy harvoin, jos koskaan.
- Historia oli elämän opettaja!
Sisällissodan ratkaisuvaiheista, Tampereen valtauksesta, suunnilleen samoista tapahtumista antavat ensin J O Hannula kirjassaan "Suomen vapaussodan historia" ja sitten Heikki Ylikangas monumentaalisessa "Tie Tampereelle" -teoksessaan seuraavanlaiset kuvaukset:
Hannula:
"Suomen vapaussodan ratkaiseva voitto oli saavutettu. Kapinallisten armeijan paras osa oli muserrettu, sen vahva tuikohta, Tampere, valkoisten hallussa. Tampereen taistelut olivat muodostuneet valkoisen armeijan suureksi tulikokeeksi; se oli suoriutunut kunniakkaasti mitä suurimpia vaatimuksia asettavasta hyökkäysliikkeestä -- hyökäten se oli murtanut vihollisen vastarinnan. Suomen valkoinen armeija oli osoittanut vakuuttavasti, että ylipäällikön luottamus oli ollut oikeutettu. Epäilijät ja onnettomuuksien ennustajat olivat joutuneet häpeään. Tampere oli muodostunut täten myöskin ylipäällikön koetuskiveksi. Hän oli osoittanut "hallitsevansa taidon vaatia mahdottomuuksia saavuttaakseen mahdollisuuksien rajoissa olevan, ja sytyttävällä tarmolla hän oli pakottanut raskaan, puutteellisen ja liitoksissaan natisevan koneiston työskentelemään niinkuin hän tahtoi". Valkoinen armeija oli tullut suuren hyökkäysliikkeen ja ratkaisutaistelun aikana tuntemaan johdossaan olevan voimakkaan tahdon, se tiesi nyt toimivansa suuren johtajan alaisena..."
Ylikangas:
"Loppuselvittelyissä nähtiin se merkillinen seikka, että "ihmeen rauhallisesti ihmiset sentään suhtautuivat teloituksiin." Hysteerisiä kohtauksia esiintyi harvoin. tilanne oli niin sataprosenttisesti voittajan hallinnassa, että minkäänlaiseen mielennäyttöön muutoksen toivossa ei ollut mahdollisuuksia. Tietenkin "tuskasta oli miesten kävely" mentäessä metsää tai kuoppaa kohti, ja joku vastasi, kun teloitettaville annettiin aikaa lukea viimeinen rukous: "Kehtaatteko vuielä puhua rukouksista raakalaiset!" Useimmat säilyttivät ylpeytensä viimeiseen asti. "Muutamat menivät teloituspaikalle pientä polkantahtia ottaen, toiset unenpöpperössä, jos teloitus tapahtui aamulla, vähääkään näyttämättä mielenliikutustaan."
Sopii miettiä, mitkä kaikki seikat näitä kuvauksia erottavat, ja kumpi kuvaajista lienee niin sanotusti "objektiivinen".
Sikäli kun olen sisällissodasta kirjoitettuja historiikkeja lueskellut, Hannulan teksti edustaa ihan tyypillisesti sen osapuolen historianäkemyksiä, joille on olennaisen tärkeää nimittää tapahtunutta kansallista tragediaa "vapaussodaksi". Tapahtumia katsotaan sotilasstrategisin silmin, mutta kyse ei suinkaan ole mistään päämäärärationaalisesta näkökulmasta. Päinvastoin: teksti vilisee arvostuksia, määreinä käytetään jatkuvasti kunnian- ja häpeäntuntojen ilmaisuja, ja kun poimitaan olennaista, kuvataan hyvän voittoa pahasta. Motoriset mielteet ovat vahvoina ja päällimmäisinä näkyvillä: muserretaan, tehdään hyökkäysliikkeitä, jne. Kokonaiskuvaa maalailtaessa manataan esiin Suuri Johtaja, jonka auktoriteetti luo puitteet koko historialliselle merkityksenannolle.
Ylikangas puolestaan nostaa näkyville tapahtumien konkreettisen todellisuuden. Hän on käyttänyt lähteenään aikalaisten silminnäkijäkuvauksia. Johtopäätökset kirjoittajan tekemistä dokumenttivalikjoimasta jätetään lukijalle. Ylikangas ei missään eksplikoi omia poliittisia kantojaan, tai yleisemminkään sympatioitaan tai antipatioitaan, mutta hänen tekstinsä on suorastaan shokeeraavaa jos sitä tarkastellaan senlaatuista historiankirjoituksen perinnettä vasten jota em. Hannula edustaa.
Ylikankaan kuvauksessa yksilöitymisen määrä on se tekijä, joka erottaa sen aiemmasta vahvan asenteellisesta ja moralismissaan äärimmäisen yksipuolisesta historioinnista. Jos ajatellaan kansamme normaalikaavan mukaista kehitystietä heimoyhteiskunnasta johtajavaltaisen koti-uskonto-isänmaa -yhtenäiskulttuurin kautta kohti moniarvoista demokratiaa, nämä historiankirjoitustavat voidaan sijoittaa omiin konteksteihinsa. Sisällissota oli mitä tyypillisin heimosota, tribaalikonflikti, mutta yksiarvoisen ja sisäänlämpiävän yhtenäiskulttuurin kasvatti Hannula tarkastelee sitä nimenomaan yhtenäiskulttuuriin kuuluvien kunnian- ja häpeäntuntojen varassa. Samoin hänelle on aivan olennaisen tärkeää korostaa vahvan johtajan arvoa. Se mitä todellisuudessa tapahtui jää konkreettista ilmaisua, erittelemistä ja yksilöimistä vaille, ja vain kokonaisuudesta annetaan paatoksellinen ja arvoväritteinen tulkinta.
Tällaiselle yhtenäiskulttuuriselle kokemistavalle muodostaa uhan jo se että joku vetää esille jonkin rujon yksityiskohdan todellisuudesta. Johtajavaltaiselle vain eriytymätöntä kunniankokemista sallivalle ajattelulle sota ei suinkaan ole sitä että yksi tappaa toisen erityistä raakuutta osoittavalla tavalla, vaan sota on aina velvollisuuksien täyttämistä, sankaruutta, hyvän voittoa pahasta. Tällaisen "turvallisen" arvomaailman uhkana koetaan sitten jos joku kuvaa sotaa yksityiskohtaisesti ja todellisuuden tasolta. Siksi Väinö Linnan kirja, jossa rintamajermut kiroilivat, herätti vielä kymmenen vuotta sodan päättymisen jälkeen ilmestyessään umpioituneessa ja yhä yhtenäiskulttuurin vallitsemassa Suomessa tavattomasti vastustusta. Vaikka noista 50-luvun päivistä onkin paljon jo edistytty, silti myös Heikki Ylikankaan kirja ilmestyessään sai yhtenäiskulttuurin kasvatit havahtumaan kumpujen yöstään ja nostatti kiivaan keskustelun. Se oli merkki siitä että historiankirjoituksella on vielä tärkeä roolinsa. Voidaan sanoa, että näin historiantutkimus voi palvella yhteiskunnallista kypsymistä ja henkistä kasvua.
Etiikka, totuus ja inhimillisyys ovat vaikeita asioita historiassa. Ne tunteet joita historiankirjoittaja pitää hyvinä myös värittävät hänen kirjoittamaansa historiaa.
eli pohtia ja vertailla sekä etsiä uusia tiedonlähteitä, uusia näkökulmia. Monet vielä salaisiksi julistetut arkistot odottavat tutkijoitaan jne. Historia on seikkailu menneeseen ja vieläkin löytyy esim. Egyptistä uusia faaraojen hautoja ja Kiinassa on vieläkin kaivamatta ensimmäisen keisarin hautakumpu salaisuuksineen jne.
Ei juututa tai käytetä historiaan omien poliittisten näkemysten tai antipatioiden "likakaivona"!