Minun ongelmani on se, että pelkään kamalasti kuolemaa. Siis pelkään oikeasti tosi paljon. Tiedän, että pelkääminen on turhaa koska se kumminkin tulee jossain elämän vaiheessa, mutta pelkään.
Pelkoni juontuu ala-asteelta, jolloin se oli pahimmillaan. Pääsin siitä jotenkin yli, mutta nyt se on taas alkanut vaivata minua. Joka ilta nukkumaan mennessä pelkään, että en aamulla herääkään.. (Olen nyt 18-vuotias)
Luulisin, että tämä pelko johtuu siitä, että en tiedä mitä sen jälkeen tapahtuu. Enkä koskaan varmaan varmuutta siihen saakkaan, mutta tahtoisin voittaa tämän pelon ja elää onnellisenä, enkä koko ajan pelon vallassa.
Minusta on jotenkin hassua puhua pelostani, koska minusta tuntuu että ihmiset pitävät minua hölmönä. Olen yrittänyt äidilleni puhua, mutta hän vai tuhahtelee että turhaan sitä mietit. :/
Joten, olisiko kenellään teistä omia rajatilakokemuksia tai rohkaisuja minulle?
Pelkoni juontuu ala-asteelta, jolloin se oli pahimmillaan. Pääsin siitä jotenkin yli, mutta nyt se on taas alkanut vaivata minua. Joka ilta nukkumaan mennessä pelkään, että en aamulla herääkään.. (Olen nyt 18-vuotias)
Luulisin, että tämä pelko johtuu siitä, että en tiedä mitä sen jälkeen tapahtuu. Enkä koskaan varmaan varmuutta siihen saakkaan, mutta tahtoisin voittaa tämän pelon ja elää onnellisenä, enkä koko ajan pelon vallassa.
Minusta on jotenkin hassua puhua pelostani, koska minusta tuntuu että ihmiset pitävät minua hölmönä. Olen yrittänyt äidilleni puhua, mutta hän vai tuhahtelee että turhaan sitä mietit. :/
Joten, olisiko kenellään teistä omia rajatilakokemuksia tai rohkaisuja minulle?
Vastaukset 9
Vanhimmat
moi.mulla on välillä ihan samoja ongelmia,pelkään että sairastun syöpään,se on täysin tyhmä pelko mutta ei sille mitään voi,nyt pelko on helpottanut.en ole mikään ammattiauttaja, mutta keksi jotain kivaa tekemistä missä unohtaisit pelot,jos elämäsi on muuten kunnossa nin ole iloinen,sinulla on vielä pitkä ja hieno elämä edessäsi,onnea jatkoon.
Moikka!
Jokainen meistä joskus joutuu Suuren Kysymyksen äärelle.Kautta historian ihminen on yrittänyt selvittää mitä kuoleman jälkeen on.Toiset sanovat Raamatun olevan oikeassa,toiset uskovat karmaan,toiset johonkin muuhun.Lienee vain inhimillistä kysellä tuntemattomasta ja pohtia sitä.Pelko omasta kuolemasta ja kaiken loppumisesta on varmaan kasvun paikka.Me kaikki kuolemme joskus,millä tavalla ja milloin,on toinen juttu.Meistä jotkut tarvitsevat sen elämää suuremman selityksen ja lohdun jostain teoriasta,onko se sitten totta selvinnee vasta H-hetken jälkeen jolloin emme enää ole selittämässä sitä "maallisessa maailmassa".Olet nuori ja mietit asioita.Kuoleman pelko on tavallista,se ajoittainen.Mutta jos tunnet sen häiritsevän ja rajoittavan jokapäiväistä elämääsi,juttuhetki jonkun kanssa voisi olla paikallaan.Puhelinluettelo on pullollaan erilaisiin tarpeisiin erikoistunutta väkeä,esim Nuorten auttava puhelin tai vastavaa.Älä pelkää kuolemaa koska ei sekään taatusti pelkää sinua.Ota elämästä kiinni,uskalla ottaa siitä kiinni.Kaikkea hyvää toivottaen!
Minun kuolemanpelkoni lakkasi siinä vaiheessa, kun huomasin, että saan viestejä "rajan takaa", eli kuulen henkimaailmaan.
Eli mikään "tyhjyys" ei meitä odota fyysisen kuoleman jälkeen.
Emme lakkaa olemasta. Muunnumme toki, koska fyysinen keho jää tänne.
Fyysisestä kehosta voi oikeastaan puhua "käytettyinä vaatteina" siinä vaiheessa, kun ne jäävät hautuumaalle.
Sielu/henkisyys/alkuenergia (tai miksi sitä haluaakin kutsua) jatkaa matkaansa.
Hyvä Jenny, aivan sama tilanne on minulla. Mä olen myös käynyt siellä, mutta sinne en ole saanut jäädä.
Sanoit kuin minun ajatukseni. Hyvää marraskuuta Sinulle ja kaikkea hyvää elämääsi, vaikka elämä joskus onkin raskasta.
Mutta mua pelottaa silti lähimmäisteni puolesta. Huolenaiheena minulla on 85 - vuotias, yksin asuva ja keskivaikeaa dementia - alzheimeria sairastava isoäitini. Ja vaikka äitini & tätini käyvätkin 3 kertaa viikossa siellä töitä tekemässä ja kotipalvelu aamuisin & soitan hänelle päivittäin ja / hän minulle, mutta silti pelkään kun tulee talvi ja on uuninlämmityksessä omat ongelmansa (häkä & tulipalon syttyminen). Mä joka aamu pelkään, että milloin kotipalvelu soittaa... se on raskasta.
Omaa lähtöäni en pelkää.
Alkuperäiselle kirjoittajalle voimia, jaksamista ja halausta!
Jenny, kaikkea hyvää myös Sinulle ja hyvää marraskuuta ja jaksamista jokaiseen päivään. Henkimaailma on aina lähellämme! Väsynyt perhonen
Kiitos sanoistasi.
Hyvää marraskuuta myös sinulle.:)
http://www.biible.org/profetioita/merilin.html
http://www.biible.org/profetioita/lapsia.html
http://www.biible.org/profetioita/ward.html
Hei!
Kyselit noita rajatila kokemuksia. Itse en edes ole kauaa tiennyt, että ihmisillä voi olla kokemuksia rajan takaa (esim. leikkauspöydällä sydämen pysähtyminen voi nostaa hengen hetkeksi ylös ruumiista, tai käydä juuri rajan takana,kun sydän on taas sykkinyt ja henki laskeutunut takaisin ruumiiseen) Vasta kun luin jutun Valituista Paloista, josta äskeinenkin esimerkki on, olen tiennyt, että tämmöistäkin tapahtuu. (en muista lehden numeroa)Silloinkin rajatilatapaukset tuntuivat minusta liian kaukaiselta, etten ole ajatellut sitä enempää. Tästä on jo vuosia.
Itse, noin kolme vuotta sitten (olin 15), jouduin erittäin vaikeaan operaatioon, johon tietysti myös liittyi riskejä. Kun tulin ulos salista osastolle ja sielläkin hetken olleena tunsin yhtäkkiä todella voimakasta tarvetta sanoa äidilleni, joka oli vuoteeni vieressä, että "äiti,minä menen nyt". Hädin tuskin sain pidettyä sanani suussa,mutta sain kuitenkin. Sitten tapahtui jotain käsittämätöntä,jotain niin sanoinkuvaamatonta: nousin selälläni maaten kohti sairaalan kattoa. Olin viimein niin lähellä kattoa, että jos hivenen olisin nostanut kättäni,olisin koskenut sitä. Muistan elävästi, kun käänsin päätäni sivulle,ja näin viereisessä vuoteessa tytön istuskelemassa sängyllään, huonekaverini. Toisella puolella istui äiti, joka katseli nukkuvaa ruumistani. Ja minä, minä olin ilmassa odottamassa jotain... Minulla oli rauhallinen, levollinen ja todella hyvä olla siinä. En tuntenut sitä piinaavaa tuskaa, joka ei jättänyt minua hetkeksikään yksin oman leikellyn ruumiini kanssa. Ei yksin sen tiedon varjossa, että kauan sitten sairastettu syöpä oli uusinut,ja juuri sen vuoksi olen siinä kärsimässä tuskaa, ruumiillista ja sydämen -lääkkeistä huolimatta. Minulle oli valistettu tarkkaan, että tieto kasvaimen laadusta saataisiin vasta myöhemmin. Oli siis odotettavissa paljon sairaalaa, sytoja, pahaa oloa, laihtumista/lihomista ja lopussa oli enää vain kaksi vaihtoehtoa: minä selviän, tai minä kuolen. Yksinkertaisesti. Ja juuri tuossa hetkessä, katon rajassa kaikki surut ja huolet olivat taaksejäänyttä, ja odotin vain. Kesti ehkä viisi sekuntia. Se ainoa ajatus,joka silloin siellä ylhäällä tuli mieleeni, perustui uskon vakaumukseeni. (Uskon Jeesukseen) "Miksi Jeesus ei tule hakemaan minua???" Kahdesti kysyin tuon itseltäni ja yhtäkkiä tunsin, että laskeuduin takaisin ruumiiseeni. Voi kuulostaa todella uskomattomalta,mutta olin pettynyt! Samantien, kun "heräsin" tulivat kaikki kivut takaisin, koko kaaosmainen maailmani.
Kasvain oli hyvänlaatuinen.
Ei ole epäilystäkään, ettenkö käynyt rajalla.
Tiedän, että tämä viesti kuulostaa provolle,mutta ei ole. Kenenkään ei tarvitse kommentoida tätä mitenkään. Tämän kerron vain siksi,koska Henna** kysyi rajatilakokemuksista. Halusin auttaa omalla kokemuksellani,en herättää keskustelua viestin aitoudesta.
Kiitos teille kaikille, olette jo nyt saaneet minut ajattelemaan asiaa toiselta kantilta.
Kumminkin olen sitä mieltä, että jokainen uskoo mihin haluaa ja millä tavalla. Mutta ehkä en sitten enää pelkää niin paljon, mutta uskon, että pelko ei lähde ikinä, sen kanssa on vaan opittava elämään.
Hei vielä kerran!
Minäkin pelkäsin kuolemaa ennen rajalla käyntiä, itseasiassa jo nukutus tuntui kauhealle. Olen myös kuullut, että niitä on kokenut myös sellaiset ihmiset jotka eivät ole uskoneet mihinkään ja heillekin rajalla käynti on ollut lämmin kokemus.
Kuolemaa saa pelätä, se on ihmiselle tuntematon asia,ja siksi niin pelottavakin. Mutta toivon, että pääsisit pelostasi silleen eroon, että jaksaisit elää onnellisesti, etkä aina miettisi milloin kuolet... "Elä jokainen päivä kuin se olisi sinun viimeisesi, sillä jonain päivänä se on viimeisesi." ( en muista kirjoittajaa) Tsemppiä!