Suomi on luvannut järjestää Saddam hussenille vankila paikan jos Irakin Hallitus valitus oikeuden jälkeen päättää näin ja siitä tulisi samalla turisti kohde. Linnamäellä on alettu rakentaa Saddamille omaa vankilaa jonne yleisö pääse ensi vuonna käymään huokeaan 7 euron lippua vastaan. Siellä Saddam opettaa sitten maksua vastaan tietysti Irakin kieltä ylioppilaille ja on maalitauluna tikkakisoissa,pelle hermanni puku päällä.
SADDAM HUSSEIIN KÄRSIMÄÄN SUOMEEN TUOMIOTA!
Matti3P
3202
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
meillä on jo paviaanilinna jossa karvaiset istuvat ja odottavat kuolemantuomionsa.
Kerrankin kunnon nähtävyys Suomeen.Saadaan yksinäisille tytöille hyvä kirjeen vaihto seuralainen.
Olen ihan innoissani tästä mahdollisuudesta! Mitä merkitsisikään kansainväliselle asemallemme, jos saisimme Saddaamin Suomeen! Meitähän ei enää kukaan muistakaan, kun siirryttiin NL:n etupiiristä EU:n laitajoukkoihin. Saddaam suo meille uuden nousun!
Myös henk.koht. olen kiinnostunut tapaamaan henkilön, jota Uffe S. pitää luonnehäiriöisenä.