Sielu ja Henki

Maan ensimmäiset sielut. Sana ne′feš esiintyy ensimmäisen kerran 1. Mooseksen kirjan 1:20–23:ssa. Jumala sanoi viidentenä luomispäivänä: ” ’Viliskööt vedet eläviä sieluja [ne′feš] parvittain, ja lentäköön maan yllä lentäviä luomuksia – –.’ Ja Jumala ryhtyi luomaan suuria merihirviöitä ja kaikkia liikkuvia eläviä sieluja [ne′feš], joita vilisi vesissä lajiensa mukaan, ja kaikkia siivekkäitä lentäviä luomuksia lajiensa mukaan.” Kuudentena luomispäivänä käytetään sanaa ne′feš myös ”kotieläimistä ja muista liikkuvista eläimistä sekä maan villieläimistä”, joita sanottiin ”eläviksi sieluiksi” (1Mo 1:24).

Ihmisen luomisen jälkeen sanaa ne′feš käytettiin jälleen Jumalan hänelle antamissa ohjeissa, jotka koskivat eläimiä, ”kaikkea maan päällä liikkuvaa, jossa on elämä sieluna [kirjm. ”jossa on elävä sielu (ne′feš)”]” (1Mo 1:30). Muita esimerkkejä siitä, että eläimistä käytetään tällaista ilmausta, on 1. Mooseksen kirjan 2:19; 9:10–16:ssa, 3. Mooseksen kirjan 11:10, 46; 24:18:ssa, 4. Mooseksen kirjan 31:28:ssa ja Hesekielin 47:9:ssä. On merkille pantavaa, että Raamatun kreikkalaiset kirjoitukset käyttävät tämän kanssa yhtäpitävästi sanaa psy·khē′ eläimistä Ilmestyksen 8:9:ssä ja 16:3:ssa, missä sitä käytetään meressä olevista luomuksista.

Raamattu osoittaa siis selvästi, että sanoja ne′feš ja psy·khē′ käytetään ihmistä alemmista eläinluomuksista. Noita samoja sanoja käytetään myös ihmisestä.

Ihmissielu. Täsmälleen samaa heprealaista ilmausta, jota käytetään eläimistä, nimittäin ne′feš ḥaj·jah′ (elävä sielu), käytetään myös Aadamista, kun kerrotaan, että Jumalan muodostettua ihmisen maan tomusta ja puhallettua hänen sieraimiinsa elämän hengen ”ihmisestä tuli elävä sielu” (1Mo 2:7). Ihminen oli erilainen kuin eläimet, mutta tuo ero ei johtunut siitä, että hän oli ne′feš (sielu) ja ne eivät olleet. Sen sijaan tuon eron ilmaistaan johtuneen siitä, että vain ihminen luotiin ”Jumalan kuvaksi” (1Mo 1:26, 27). Ihmiseen luotiin samanlaisia moraalisia ominaisuuksia kuin Jumalalla on, ja hänellä oli paljon enemmän kykyjä ja viisautta kuin eläimillä, joten hän saattoi vallita kaikkia alempia luomuksia (1Mo 1:26, 28). Ihmisen elimistö oli monimutkaisempi ja monipuolisempi kuin eläinten (vrt. 1Ko 15:39). Aadamilla oli myös odotteena ikuinen elämä, jonka hän tosin menetti; sitä ei kuitenkaan koskaan mainita ihmistä alempien luomusten yhteydessä (1Mo 2:15–17; 3:22–24).

Kertomuksessa kyllä sanotaan, että ’Jumala puhalsi ihmisen sieraimiin elämän henkäyksen [eräs muoto sanasta neša·mah′ ]’, mutta tätä ei sanota eläinten luomisen yhteydessä. Kertomus ihmisen luomisesta on kuitenkin selvästi paljon yksityiskohtaisempi kuin kertomus eläinten luomisesta. Lisäksi kun 1. Mooseksen kirjan 7:21–23:ssa kuvaillaan, että vedenpaisumuksessa tuhoutui ”kaikki liha” arkin ulkopuolella, siinä mainitaan eläimet ihmisten ohella ja sanotaan: ”Kaikki, joiden sieraimissa elämän voiman hengitys [eräs muoto sanasta neša·mah′ ] vaikutti, kaikki, jotka olivat kuivalla maalla, kuolivat.” Selvästikin myös eläinten elämän hengitys eli henkäys tuli alun perin Luojalta, Jehova Jumalalta.

Myöskään ihmisen ”henki” (hepr. ru′aḥ; kreik. pneu′ma) eli elämänvoima ei siis ole erilainen kuin eläinten elämänvoima, kuten nähdään Saarnaajan 3:19–21:stä, missä todetaan, että ”niillä kaikilla on sama henki [weru′aḥ]”.

Sielu – elävä luomus. Kuten sanottu, ihmisestä ”tuli elävä sielu”, joten ihminen oli sielu, hänellä ei ollut sisällään sielua, joka olisi ollut aineeton ja näkymätön. Apostoli Paavali osoittaa, että kristillinen opetus ei eronnut aiemmasta heprealaisesta opetuksesta, sillä hän lainaa 1. Mooseksen kirjan 2:7:ää, kun hän sanoo: ”Niin on myös kirjoitettu: ’Ensimmäisestä ihmisestä Aadamista tuli elävä sielu [psy·khēn′ zō′san].’ – – Ensimmäinen ihminen on maasta ja tehty tomusta.” (1Ko 15:45–47.)

Ensimmäisessä Mooseksen kirjassa osoitetaan, että elävä sielu on tulos maan tomusta tehdyn ruumiin ja elämän hengityksen yhdistymisestä. Ilmauksesta ”elämän voiman hengitys [kirjm. ”elämän hengen eli vaikuttavan voiman (ru′aḥ) hengitys”]” (1Mo 7:22) käy ilmi, että elämänvoimaa eli ”henkeä” pidetään kaikissa luomuksissa, niin ihmisissä kuin eläimissäkin, yllä nimenomaan hengittämällä ilmaa (jossa on happea). Tätä elämänvoimaa on luomuksen elimistön jokaisessa solussa, kuten ilmenee artikkeleista ELÄMÄ ja HENKI.

Koska sanalla ne′feš tarkoitetaan luomusta itseään, voidaan odottaa, että siihen yhdistetään lihallisten luomusten normaaleja fyysisiä toimintoja tai ominaisuuksia. Juuri näin tapahtuukin. Sanotaan, että ne′feš (sielu) syö lihaa, rasvaa, verta tai muuta aineellista (3Mo 7:18, 20, 25, 27; 17:10, 12, 15; 5Mo 23:24), se on nälkäinen tai haluaa ruokaa ja juomaa (5Mo 12:15, 20, 21; Ps 107:9; San 19:15; 27:7; Jes 29:8; 32:6; Mi 7:1), se tehdään lihavaksi (San 11:25), se paastoaa (Ps 35:13), se koskee epäpuhtaaseen, esim. kuolleeseen ruumiiseen (3Mo 5:2; 7:21; 17:15; 22:6; 4Mo 19:13), se ’otetaan pantiksi’ tai ’siepataan’ (5Mo 24:6, 7), se tekee työtä (3Mo 23:30), sitä virkistetään kylmällä vedellä, kun se on väsynyt (San 25:25), se ostetaan (3Mo 22:11; Hes 27:13), se annetaan lupausuhriksi (3Mo 27:2), se pannaan rautoihin (Ps 105:18), se on uneton (Ps 119:28) ja se haukkoo henkeä (Jer 15:9).

Monissa raamatunkohdissa puhutaan ”minun sielustani”, ”sinun sielustasi”, ”hänen sielustaan” jne. Tämä johtuu siitä, että ne′feš ja psy·khē′ voivat tarkoittaa ihmistä itseään sieluna. Siksi tuon sanan ajatus voidaan usein ilmaista suomessa käyttämällä persoonapronomineja. Teoksessa Lexicon in Veteris Testamenti Libros (s. 627) osoitetaankin, että ”ne′fešini” tarkoittaa ’minua’ (1Mo 27:4, 25; Jes 1:14), ”ne′fešisi” merkitsee ’sinua’ (1Mo 27:19, 31; Jes 43:4; 51:23), ”(hänen) ne′fešinsä” tarkoittaa ’häntä, itseä’ (4Mo 30:2, 5–12; Jes 53:10) jne.

Kreikan sanaa psy·khē′ käytetään samalla tavoin. Sanakirjassa Vine’s Expository Dictionary of Old and New Testament Words (1981, 4. osa, s. 54) sanotaan, että sitä voidaan käyttää sellaisena ”persoonapronominin vastineena, jota käytetään korostuksen ja tehon vuoksi: 1. persoona: Joh. 10:24 (’meitä’); Hepr. 10:38; vrt. 1. Moos. 12:13; 4. Moos. 23:10; Tuom. 16:30; Ps 120:2 (’minut’); 2. persoona: 2. Kor. 12:15; Hepr 13:17”, jne.

Edustaa elämää luomuksena. Sekä sanaa ne′feš että sanaa psy·khē′ käytetään myös tarkoittamaan elämää, ei pelkästään abstraktina voimana tai periaatteena vaan elämää luomuksena, ihmisenä tai eläimenä.

Niinpä kun Raakel synnytti Benjaminin, Raakelin ne′feš (”sielu” eli elämä luomuksena) lähti hänestä ja hän kuoli (1Mo 35:16–19). Hän lakkasi olemasta elävä luomus. Samalla tavoin, kun profeetta Elia teki ihmeen Sarpatin lesken kuolleelle pojalle, tuon lapsen ne′feš (”sielu” eli elämä luomuksena) palasi häneen, ja ”hän heräsi eloon”, oli jälleen elävä luomus (1Ku 17:17–23).

Koska luomusten elämä liittyy niin erottamattomasti vereen ja on riippuvainen siitä (vuodatettu veri edustaa ihmisen tai luomuksen elämää [1Mo 4:10; 2Ku 9:26; Ps 9:12; Jes 26:21]), Raamattu sanoo, että ne′feš (sielu) on ”veressä” (1Mo 9:4; 3Mo 17:11, 14; 5Mo 12:23). Tätä ei tule selvästikään ymmärtää kirjaimellisesti, sillä Raamatussa puhutaan myös ”sielunne verestä” (1Mo 9:5; vrt. Jer 2:34) eikä edellä käsiteltyjä lukuisia viittauksia voida järkevästi soveltaa pelkästään vereen tai sen elämää ylläpitäviin ominaisuuksiin.

Sanaa ne′feš (sielu) ei käytetä kasvillisuuden luomisen yhteydessä, joka tapahtui kolmantena luomispäivänä (1Mo 1:11–13), eikä sen jälkeenkään, koska kasvit ovat verettömiä.

Esimerkkejä siitä, että kreikkalaista sanaa psy·khē′ on käytetty merkityksessä ’elämä luomuksena’, on Matteuksen 6:25; 10:39; 16:25, 26:ssa, Luukkaan 12:20:ssä, Johanneksen 10:11, 15; 13:37, 38; 15:13:ssa ja Apostolien tekojen 20:10:ssä. Koska Jumalan palvelijoilla on kuollessaan ylösnousemustoivo, heillä on toivo saada elää jälleen ”sieluina” eli elävinä luomuksina. Siksi Jeesus saattoi sanoa, että ”joka kadottaa sielunsa [elämänsä luomuksena] minun tähteni ja hyvän uutisen tähden, tulee pelastamaan sen. Todellakin, mitä hyödyttää ihmistä voittaa koko maailma ja menettää sielunsa? Mitä ihminen todellakaan antaisi sielunsa vastineeksi?” (Mr 8:35–37.) Hän sanoi myös: ”Joka on mieltynyt sieluunsa, tuhoaa sen, mutta joka vihaa sieluaan tässä maailmassa, tulee varjelemaan sen ikuiseen elämään.” (Joh 12:25.) Nämä ja muut samantapaiset raamatunkohdat osoittavat, mikä on Matteuksen 10:28:ssa esitettyjen Jeesuksen sanojen oikea merkitys: ”Älkääkä alkako pelätä niitä, jotka tappavat ruumiin, mutta eivät voi tappaa sielua, vaan pelätkää ennemmin häntä, joka voi tuhota sekä sielun että ruumiin Gehennassa.” Vaikka ihmiset voivat tappaa ruumiin, he eivät voi tappaa ihmistä kaikiksi ajoiksi, mikäli hän elää Jumalan tarkoituksessa (vrt. Lu 20:37, 38), ja Jumala voi ylösnousemuksen välityksellä palauttaa ja todella palauttaakin sellaisen uskollisen ihmisen elämään luomuksena. Jumalan palvelijat menettävät ”sielunsa” eli elämänsä luomuksina vain tilapäisesti, eivät pysyvästi. (Vrt. Il 12:11.)

Voi kuolla ja voidaan tuhota. Toisaalta Matteuksen 10:28:ssa sanotaan, että Jumala ”voi tuhota sekä sielun [psy·khēn′ ] että ruumiin Gehennassa”. Tämä osoittaa, että psy·khē′ ei tarkoita mitään kuolematonta tai häviämätöntä. Koko Raamatussa, Heprealaisissa ja Kreikkalaisissa kirjoituksissa, ei ole ainoatakaan tapausta, jossa sanoja ne′feš tai psy·khē′ määritettäisiin sanoilla kuolematon, häviämätön, katoamaton tms. (Ks. KUOLEMATTOMUUS; TURMELTUMATTOMUUS.) Toisaalta Raamatun heprealaisissa ja kreikkalaisissa kirjoituksissa on joukoittain kohtia, joissa sanotaan, että ne′feš tai psy·khē′ (sielu) on kuolevainen ja kuoleman alainen (1Mo 19:19, 20; 4Mo 23:10; Jos 2:13, 14; Tu 5:18; 16:16, 30; 1Ku 20:31, 32; Ps 22:29; Hes 18:4, 20; Mt 2:20; 26:38; Mr 3:4; Hpr 10:39; Ja 5:20), se kuolee, se ’karsitaan pois’ tai tuhotaan (1Mo 17:14; 2Mo 12:15; 3Mo 7:20; 23:29; Jos 10:28–39; Ps 78:50; Hes 13:19; 22:27; Ap 3:23; Il 8:9; 16:3) miekalla (Jos 10:37; Hes 33:6) tai tukehtumalla (Job 7:15) tai se on vaarassa kuolla hukkumalla (Jn 2:5) ja se menee hautakuoppaan eli Šeoliin (Job 33:22; Ps 89:48) tai se vapautetaan niistä (Ps 16:10; 30:3; 49:15; San 23:14).

Kuollut sielu. Joitakin kertoja esiintyy myös ilmaus ”kuollut sielu”, joka tarkoittaa yksinkertaisesti ’kuollutta ihmistä’ (3Mo 19:28; 21:1, 11; 22:4; 4Mo 5:2; 6:6; Hag 2:13; vrt. 4Mo 19:11, 13).

Halu. Toisinaan sanaa ne′feš käytetään ilmaisemaan ihmisen halua, joka täyttää hänet ja jonka vallassa hän sitten pyrkii saavuttamaan tuon halun kohteen. Esimerkiksi Sananlaskujen 13:2:ssa sanotaan petollisesti menettelevistä, että ’heidän sielunsa on väkivaltaa’, ts. että he ovat päättäneet harjoittaa väkivaltaa ja heistä on todellisuudessa tullut väkivallan personoitumia. (Vrt. 1Mo 34:3, Rbi8, alav.; Ps 27:12; 35:25; 41:2.) Israelin vääriä paimenia sanotaan koiriksi, joilla ”on voimakas sielun halu”, he eivät ole tunteneet kylläisyyttä (Jes 56:11, 12; vrt. San 23:1–3; Hab 2:5).

Kokosieluinen palvelus. ”Sielu” tarkoittaa pohjimmiltaan koko ihmistä, kuten edellä on osoitettu. Joissakin raamatunkohdissa meitä kuitenkin kehotetaan etsimään, rakastamaan ja palvelemaan Jumalaa ’kaikesta sydämestämme ja kaikesta sielustamme’ (5Mo 4:29; 11:13, 18), ja 5. Mooseksen kirjan 6:5:ssä sanotaan: ”Sinun on rakastettava Jehovaa, Jumalaasi, kaikella sydämelläsi ja kaikella sielullasi ja kaikella elinvoimallasi.” Jeesus sanoi, että tuli palvella koko sielullaan ja voimallaan ja sen lisäksi ’koko mielellään’ (Mr 12:30; Lu 10:27). Herää kysymys, miksi nämä muut piirteet mainitaan sielun yhteydessä, vaikka ne kaikki sisältyvät siihen. Todennäköistä merkitystä voidaan valaista seuraavasti: Ihminen saattaa myydä itsensä (sielunsa) toisen orjaksi, jolloin hänestä tulee omistajansa eli isäntänsä omaisuutta. Hän ei ehkä kuitenkaan palvele isäntäänsä koko sydämestään, täysin motivoituneena ja halukkaana miellyttämään häntä, ja näin ollen hän ei ehkä käytä kaikkea voimaansa tai kaikkia henkisiä kykyjään isäntänsä etujen edistämiseen (vrt. Ef 6:5; Kol 3:22). Nämä muut piirteet mainitaan siis ilmeisesti siksi, että kiinnittäisimme niihin huomiota, jottemme unohtaisi niitä tai jättäisi niitä huomiotta palvellessamme Jumalaa, jolle kuulumme, ja hänen Poikaansa, jonka elämä oli meidän ostamiseksemme maksettu lunastushinta. Jumalan ”kokosieluiseen” palvelukseen sisältyy koko ihminen kaikkine ruumiinosineen, toimintoineen, kykyineen ja haluineen (vrt. Mt 5:28–30; Lu 21:34–36; Ef 6:6–9; Fil 3:19; Kol 3:23, 24).

Sielu ja henki ovat eri asia. ”Henkeä” (hepr. ru′aḥ; kreik. pneu′ma) ei tule sekoittaa ”sieluun” (hepr. ne′feš; kreik. psy·khē′ ), sillä ne tarkoittavat eri asioita. Heprealaiskirjeen 4:12:ssa sanotaankin, että Jumalan sana ”tunkee lävitse jopa erottamaan sielun ja hengen ja nivelet ja niiden ytimen” (vrt. myös Fil 1:27; 1Te 5:23). Kuten on osoitettu, sielu (ne′feš; psy·khē′ ) on luomus itse. Henki (ru′aḥ; pneu′ma) tarkoittaa tavallisesti elävän luomuksen eli sielun elämänvoimaa, joskin alkukielten sanoilla voi olla myös muita merkityksiä.

Kreikan sanojen psy·khē′ ja pneu′ma eroa valaisee myös se, mitä apostoli Paavali sanoo ensimmäisessä kirjeessään korinttilaisille kristittyjen ylösnousemuksesta henkielämään. Hän asettaa siinä vastakkain ”sen, mikä on aineellista [psy·khi·kon′, kirjm. ”sielullista”]”, ja ”sen, mikä on hengellistä [pneu·ma·ti·kon′ ]”. Näin hän osoittaa, että kristityillä on kuolemaansa saakka ”sielullinen” ruumis, kuten ensimmäisellä ihmisellä Aadamillakin oli, mutta ylösnousemuksensa yhteydessä nuo voidellut kristityt saavat hengellisen ruumiin eli henkiruumiin, jollainen on myös kirkastetulla Jeesuksella Kristuksella. (1Ko 15:42–49.) Juudas esittää samantapaisen vertailun puhuessaan sellaisista, jotka ovat ”eläimellisiä ihmisiä [psy·khi·koi′, kirjm. ”sielullisia”], joilla ei ole hengellisyyttä [kirjm. ”joilla ei ole henkeä (pneu′ma)”]” (Ju 19).

Jumalan sielu. Edellä esitetyn valossa vaikuttaa siltä, että raamatunkohdat, joissa Jumala käyttää ilmausta ”sieluni” (3Mo 26:11, 30; Ps 24:4; Jes 42:1), ovat esimerkkejä antropomorfistisesta käytöstä, ts. siitä, että Jumalaan yhdistetään ymmärtämisen helpottamiseksi fyysisiä ja inhimillisiä ominaisuuksia, kuten silloin, kun sanotaan, että Jumalalla on silmät, kädet jne. Kun Jehova käyttää ilmausta ”ne′fešini”, sen merkitys on selvästikin ’minä’ tai ’minä itse’. ”Jumala on Henki [Pneu′ma].” (Joh 4:24.) (Ks. JEHOVA: Kuvauksia hänen olemuksestaan.)

Olkaa hyvä kirjoitti:

Maan ensimmäiset sielut. Sana ne′feš esiintyy ensimmäisen kerran 1. Mooseksen kirjan 1:20–23:ssa. Jumala sanoi viidentenä luomispäivänä: ” ’Viliskööt vedet eläviä sieluja [ne′feš] parvittain, ja lentäköön maan yllä lentäviä luomuksia – –.’ Ja Jumala ryhtyi luomaan suuria merihirviöitä ja kaikkia liikkuvia eläviä sieluja [ne′feš], joita vilisi vesissä lajiensa mukaan, ja kaikkia siivekkäitä lentäviä luomuksia lajiensa mukaan.” Kuudentena luomispäivänä käytetään sanaa ne′feš myös ”kotieläimistä ja muista liikkuvista eläimistä sekä maan villieläimistä”, joita sanottiin ”eläviksi sieluiksi” (1Mo 1:24).

Ihmisen luomisen jälkeen sanaa ne′feš käytettiin jälleen Jumalan hänelle antamissa ohjeissa, jotka koskivat eläimiä, ”kaikkea maan päällä liikkuvaa, jossa on elämä sieluna [kirjm. ”jossa on elävä sielu (ne′feš)”]” (1Mo 1:30). Muita esimerkkejä siitä, että eläimistä käytetään tällaista ilmausta, on 1. Mooseksen kirjan 2:19; 9:10–16:ssa, 3. Mooseksen kirjan 11:10, 46; 24:18:ssa, 4. Mooseksen kirjan 31:28:ssa ja Hesekielin 47:9:ssä. On merkille pantavaa, että Raamatun kreikkalaiset kirjoitukset käyttävät tämän kanssa yhtäpitävästi sanaa psy·khē′ eläimistä Ilmestyksen 8:9:ssä ja 16:3:ssa, missä sitä käytetään meressä olevista luomuksista.

Raamattu osoittaa siis selvästi, että sanoja ne′feš ja psy·khē′ käytetään ihmistä alemmista eläinluomuksista. Noita samoja sanoja käytetään myös ihmisestä.

Ihmissielu. Täsmälleen samaa heprealaista ilmausta, jota käytetään eläimistä, nimittäin ne′feš ḥaj·jah′ (elävä sielu), käytetään myös Aadamista, kun kerrotaan, että Jumalan muodostettua ihmisen maan tomusta ja puhallettua hänen sieraimiinsa elämän hengen ”ihmisestä tuli elävä sielu” (1Mo 2:7). Ihminen oli erilainen kuin eläimet, mutta tuo ero ei johtunut siitä, että hän oli ne′feš (sielu) ja ne eivät olleet. Sen sijaan tuon eron ilmaistaan johtuneen siitä, että vain ihminen luotiin ”Jumalan kuvaksi” (1Mo 1:26, 27). Ihmiseen luotiin samanlaisia moraalisia ominaisuuksia kuin Jumalalla on, ja hänellä oli paljon enemmän kykyjä ja viisautta kuin eläimillä, joten hän saattoi vallita kaikkia alempia luomuksia (1Mo 1:26, 28). Ihmisen elimistö oli monimutkaisempi ja monipuolisempi kuin eläinten (vrt. 1Ko 15:39). Aadamilla oli myös odotteena ikuinen elämä, jonka hän tosin menetti; sitä ei kuitenkaan koskaan mainita ihmistä alempien luomusten yhteydessä (1Mo 2:15–17; 3:22–24).

Kertomuksessa kyllä sanotaan, että ’Jumala puhalsi ihmisen sieraimiin elämän henkäyksen [eräs muoto sanasta neša·mah′ ]’, mutta tätä ei sanota eläinten luomisen yhteydessä. Kertomus ihmisen luomisesta on kuitenkin selvästi paljon yksityiskohtaisempi kuin kertomus eläinten luomisesta. Lisäksi kun 1. Mooseksen kirjan 7:21–23:ssa kuvaillaan, että vedenpaisumuksessa tuhoutui ”kaikki liha” arkin ulkopuolella, siinä mainitaan eläimet ihmisten ohella ja sanotaan: ”Kaikki, joiden sieraimissa elämän voiman hengitys [eräs muoto sanasta neša·mah′ ] vaikutti, kaikki, jotka olivat kuivalla maalla, kuolivat.” Selvästikin myös eläinten elämän hengitys eli henkäys tuli alun perin Luojalta, Jehova Jumalalta.

Myöskään ihmisen ”henki” (hepr. ru′aḥ; kreik. pneu′ma) eli elämänvoima ei siis ole erilainen kuin eläinten elämänvoima, kuten nähdään Saarnaajan 3:19–21:stä, missä todetaan, että ”niillä kaikilla on sama henki [weru′aḥ]”.

Sielu – elävä luomus. Kuten sanottu, ihmisestä ”tuli elävä sielu”, joten ihminen oli sielu, hänellä ei ollut sisällään sielua, joka olisi ollut aineeton ja näkymätön. Apostoli Paavali osoittaa, että kristillinen opetus ei eronnut aiemmasta heprealaisesta opetuksesta, sillä hän lainaa 1. Mooseksen kirjan 2:7:ää, kun hän sanoo: ”Niin on myös kirjoitettu: ’Ensimmäisestä ihmisestä Aadamista tuli elävä sielu [psy·khēn′ zō′san].’ – – Ensimmäinen ihminen on maasta ja tehty tomusta.” (1Ko 15:45–47.)

Ensimmäisessä Mooseksen kirjassa osoitetaan, että elävä sielu on tulos maan tomusta tehdyn ruumiin ja elämän hengityksen yhdistymisestä. Ilmauksesta ”elämän voiman hengitys [kirjm. ”elämän hengen eli vaikuttavan voiman (ru′aḥ) hengitys”]” (1Mo 7:22) käy ilmi, että elämänvoimaa eli ”henkeä” pidetään kaikissa luomuksissa, niin ihmisissä kuin eläimissäkin, yllä nimenomaan hengittämällä ilmaa (jossa on happea). Tätä elämänvoimaa on luomuksen elimistön jokaisessa solussa, kuten ilmenee artikkeleista ELÄMÄ ja HENKI.

Koska sanalla ne′feš tarkoitetaan luomusta itseään, voidaan odottaa, että siihen yhdistetään lihallisten luomusten normaaleja fyysisiä toimintoja tai ominaisuuksia. Juuri näin tapahtuukin. Sanotaan, että ne′feš (sielu) syö lihaa, rasvaa, verta tai muuta aineellista (3Mo 7:18, 20, 25, 27; 17:10, 12, 15; 5Mo 23:24), se on nälkäinen tai haluaa ruokaa ja juomaa (5Mo 12:15, 20, 21; Ps 107:9; San 19:15; 27:7; Jes 29:8; 32:6; Mi 7:1), se tehdään lihavaksi (San 11:25), se paastoaa (Ps 35:13), se koskee epäpuhtaaseen, esim. kuolleeseen ruumiiseen (3Mo 5:2; 7:21; 17:15; 22:6; 4Mo 19:13), se ’otetaan pantiksi’ tai ’siepataan’ (5Mo 24:6, 7), se tekee työtä (3Mo 23:30), sitä virkistetään kylmällä vedellä, kun se on väsynyt (San 25:25), se ostetaan (3Mo 22:11; Hes 27:13), se annetaan lupausuhriksi (3Mo 27:2), se pannaan rautoihin (Ps 105:18), se on uneton (Ps 119:28) ja se haukkoo henkeä (Jer 15:9).

Monissa raamatunkohdissa puhutaan ”minun sielustani”, ”sinun sielustasi”, ”hänen sielustaan” jne. Tämä johtuu siitä, että ne′feš ja psy·khē′ voivat tarkoittaa ihmistä itseään sieluna. Siksi tuon sanan ajatus voidaan usein ilmaista suomessa käyttämällä persoonapronomineja. Teoksessa Lexicon in Veteris Testamenti Libros (s. 627) osoitetaankin, että ”ne′fešini” tarkoittaa ’minua’ (1Mo 27:4, 25; Jes 1:14), ”ne′fešisi” merkitsee ’sinua’ (1Mo 27:19, 31; Jes 43:4; 51:23), ”(hänen) ne′fešinsä” tarkoittaa ’häntä, itseä’ (4Mo 30:2, 5–12; Jes 53:10) jne.

Kreikan sanaa psy·khē′ käytetään samalla tavoin. Sanakirjassa Vine’s Expository Dictionary of Old and New Testament Words (1981, 4. osa, s. 54) sanotaan, että sitä voidaan käyttää sellaisena ”persoonapronominin vastineena, jota käytetään korostuksen ja tehon vuoksi: 1. persoona: Joh. 10:24 (’meitä’); Hepr. 10:38; vrt. 1. Moos. 12:13; 4. Moos. 23:10; Tuom. 16:30; Ps 120:2 (’minut’); 2. persoona: 2. Kor. 12:15; Hepr 13:17”, jne.

Edustaa elämää luomuksena. Sekä sanaa ne′feš että sanaa psy·khē′ käytetään myös tarkoittamaan elämää, ei pelkästään abstraktina voimana tai periaatteena vaan elämää luomuksena, ihmisenä tai eläimenä.

Niinpä kun Raakel synnytti Benjaminin, Raakelin ne′feš (”sielu” eli elämä luomuksena) lähti hänestä ja hän kuoli (1Mo 35:16–19). Hän lakkasi olemasta elävä luomus. Samalla tavoin, kun profeetta Elia teki ihmeen Sarpatin lesken kuolleelle pojalle, tuon lapsen ne′feš (”sielu” eli elämä luomuksena) palasi häneen, ja ”hän heräsi eloon”, oli jälleen elävä luomus (1Ku 17:17–23).

Koska luomusten elämä liittyy niin erottamattomasti vereen ja on riippuvainen siitä (vuodatettu veri edustaa ihmisen tai luomuksen elämää [1Mo 4:10; 2Ku 9:26; Ps 9:12; Jes 26:21]), Raamattu sanoo, että ne′feš (sielu) on ”veressä” (1Mo 9:4; 3Mo 17:11, 14; 5Mo 12:23). Tätä ei tule selvästikään ymmärtää kirjaimellisesti, sillä Raamatussa puhutaan myös ”sielunne verestä” (1Mo 9:5; vrt. Jer 2:34) eikä edellä käsiteltyjä lukuisia viittauksia voida järkevästi soveltaa pelkästään vereen tai sen elämää ylläpitäviin ominaisuuksiin.

Sanaa ne′feš (sielu) ei käytetä kasvillisuuden luomisen yhteydessä, joka tapahtui kolmantena luomispäivänä (1Mo 1:11–13), eikä sen jälkeenkään, koska kasvit ovat verettömiä.

Esimerkkejä siitä, että kreikkalaista sanaa psy·khē′ on käytetty merkityksessä ’elämä luomuksena’, on Matteuksen 6:25; 10:39; 16:25, 26:ssa, Luukkaan 12:20:ssä, Johanneksen 10:11, 15; 13:37, 38; 15:13:ssa ja Apostolien tekojen 20:10:ssä. Koska Jumalan palvelijoilla on kuollessaan ylösnousemustoivo, heillä on toivo saada elää jälleen ”sieluina” eli elävinä luomuksina. Siksi Jeesus saattoi sanoa, että ”joka kadottaa sielunsa [elämänsä luomuksena] minun tähteni ja hyvän uutisen tähden, tulee pelastamaan sen. Todellakin, mitä hyödyttää ihmistä voittaa koko maailma ja menettää sielunsa? Mitä ihminen todellakaan antaisi sielunsa vastineeksi?” (Mr 8:35–37.) Hän sanoi myös: ”Joka on mieltynyt sieluunsa, tuhoaa sen, mutta joka vihaa sieluaan tässä maailmassa, tulee varjelemaan sen ikuiseen elämään.” (Joh 12:25.) Nämä ja muut samantapaiset raamatunkohdat osoittavat, mikä on Matteuksen 10:28:ssa esitettyjen Jeesuksen sanojen oikea merkitys: ”Älkääkä alkako pelätä niitä, jotka tappavat ruumiin, mutta eivät voi tappaa sielua, vaan pelätkää ennemmin häntä, joka voi tuhota sekä sielun että ruumiin Gehennassa.” Vaikka ihmiset voivat tappaa ruumiin, he eivät voi tappaa ihmistä kaikiksi ajoiksi, mikäli hän elää Jumalan tarkoituksessa (vrt. Lu 20:37, 38), ja Jumala voi ylösnousemuksen välityksellä palauttaa ja todella palauttaakin sellaisen uskollisen ihmisen elämään luomuksena. Jumalan palvelijat menettävät ”sielunsa” eli elämänsä luomuksina vain tilapäisesti, eivät pysyvästi. (Vrt. Il 12:11.)

Voi kuolla ja voidaan tuhota. Toisaalta Matteuksen 10:28:ssa sanotaan, että Jumala ”voi tuhota sekä sielun [psy·khēn′ ] että ruumiin Gehennassa”. Tämä osoittaa, että psy·khē′ ei tarkoita mitään kuolematonta tai häviämätöntä. Koko Raamatussa, Heprealaisissa ja Kreikkalaisissa kirjoituksissa, ei ole ainoatakaan tapausta, jossa sanoja ne′feš tai psy·khē′ määritettäisiin sanoilla kuolematon, häviämätön, katoamaton tms. (Ks. KUOLEMATTOMUUS; TURMELTUMATTOMUUS.) Toisaalta Raamatun heprealaisissa ja kreikkalaisissa kirjoituksissa on joukoittain kohtia, joissa sanotaan, että ne′feš tai psy·khē′ (sielu) on kuolevainen ja kuoleman alainen (1Mo 19:19, 20; 4Mo 23:10; Jos 2:13, 14; Tu 5:18; 16:16, 30; 1Ku 20:31, 32; Ps 22:29; Hes 18:4, 20; Mt 2:20; 26:38; Mr 3:4; Hpr 10:39; Ja 5:20), se kuolee, se ’karsitaan pois’ tai tuhotaan (1Mo 17:14; 2Mo 12:15; 3Mo 7:20; 23:29; Jos 10:28–39; Ps 78:50; Hes 13:19; 22:27; Ap 3:23; Il 8:9; 16:3) miekalla (Jos 10:37; Hes 33:6) tai tukehtumalla (Job 7:15) tai se on vaarassa kuolla hukkumalla (Jn 2:5) ja se menee hautakuoppaan eli Šeoliin (Job 33:22; Ps 89:48) tai se vapautetaan niistä (Ps 16:10; 30:3; 49:15; San 23:14).

Kuollut sielu. Joitakin kertoja esiintyy myös ilmaus ”kuollut sielu”, joka tarkoittaa yksinkertaisesti ’kuollutta ihmistä’ (3Mo 19:28; 21:1, 11; 22:4; 4Mo 5:2; 6:6; Hag 2:13; vrt. 4Mo 19:11, 13).

Halu. Toisinaan sanaa ne′feš käytetään ilmaisemaan ihmisen halua, joka täyttää hänet ja jonka vallassa hän sitten pyrkii saavuttamaan tuon halun kohteen. Esimerkiksi Sananlaskujen 13:2:ssa sanotaan petollisesti menettelevistä, että ’heidän sielunsa on väkivaltaa’, ts. että he ovat päättäneet harjoittaa väkivaltaa ja heistä on todellisuudessa tullut väkivallan personoitumia. (Vrt. 1Mo 34:3, Rbi8, alav.; Ps 27:12; 35:25; 41:2.) Israelin vääriä paimenia sanotaan koiriksi, joilla ”on voimakas sielun halu”, he eivät ole tunteneet kylläisyyttä (Jes 56:11, 12; vrt. San 23:1–3; Hab 2:5).

Kokosieluinen palvelus. ”Sielu” tarkoittaa pohjimmiltaan koko ihmistä, kuten edellä on osoitettu. Joissakin raamatunkohdissa meitä kuitenkin kehotetaan etsimään, rakastamaan ja palvelemaan Jumalaa ’kaikesta sydämestämme ja kaikesta sielustamme’ (5Mo 4:29; 11:13, 18), ja 5. Mooseksen kirjan 6:5:ssä sanotaan: ”Sinun on rakastettava Jehovaa, Jumalaasi, kaikella sydämelläsi ja kaikella sielullasi ja kaikella elinvoimallasi.” Jeesus sanoi, että tuli palvella koko sielullaan ja voimallaan ja sen lisäksi ’koko mielellään’ (Mr 12:30; Lu 10:27). Herää kysymys, miksi nämä muut piirteet mainitaan sielun yhteydessä, vaikka ne kaikki sisältyvät siihen. Todennäköistä merkitystä voidaan valaista seuraavasti: Ihminen saattaa myydä itsensä (sielunsa) toisen orjaksi, jolloin hänestä tulee omistajansa eli isäntänsä omaisuutta. Hän ei ehkä kuitenkaan palvele isäntäänsä koko sydämestään, täysin motivoituneena ja halukkaana miellyttämään häntä, ja näin ollen hän ei ehkä käytä kaikkea voimaansa tai kaikkia henkisiä kykyjään isäntänsä etujen edistämiseen (vrt. Ef 6:5; Kol 3:22). Nämä muut piirteet mainitaan siis ilmeisesti siksi, että kiinnittäisimme niihin huomiota, jottemme unohtaisi niitä tai jättäisi niitä huomiotta palvellessamme Jumalaa, jolle kuulumme, ja hänen Poikaansa, jonka elämä oli meidän ostamiseksemme maksettu lunastushinta. Jumalan ”kokosieluiseen” palvelukseen sisältyy koko ihminen kaikkine ruumiinosineen, toimintoineen, kykyineen ja haluineen (vrt. Mt 5:28–30; Lu 21:34–36; Ef 6:6–9; Fil 3:19; Kol 3:23, 24).

Sielu ja henki ovat eri asia. ”Henkeä” (hepr. ru′aḥ; kreik. pneu′ma) ei tule sekoittaa ”sieluun” (hepr. ne′feš; kreik. psy·khē′ ), sillä ne tarkoittavat eri asioita. Heprealaiskirjeen 4:12:ssa sanotaankin, että Jumalan sana ”tunkee lävitse jopa erottamaan sielun ja hengen ja nivelet ja niiden ytimen” (vrt. myös Fil 1:27; 1Te 5:23). Kuten on osoitettu, sielu (ne′feš; psy·khē′ ) on luomus itse. Henki (ru′aḥ; pneu′ma) tarkoittaa tavallisesti elävän luomuksen eli sielun elämänvoimaa, joskin alkukielten sanoilla voi olla myös muita merkityksiä.

Kreikan sanojen psy·khē′ ja pneu′ma eroa valaisee myös se, mitä apostoli Paavali sanoo ensimmäisessä kirjeessään korinttilaisille kristittyjen ylösnousemuksesta henkielämään. Hän asettaa siinä vastakkain ”sen, mikä on aineellista [psy·khi·kon′, kirjm. ”sielullista”]”, ja ”sen, mikä on hengellistä [pneu·ma·ti·kon′ ]”. Näin hän osoittaa, että kristityillä on kuolemaansa saakka ”sielullinen” ruumis, kuten ensimmäisellä ihmisellä Aadamillakin oli, mutta ylösnousemuksensa yhteydessä nuo voidellut kristityt saavat hengellisen ruumiin eli henkiruumiin, jollainen on myös kirkastetulla Jeesuksella Kristuksella. (1Ko 15:42–49.) Juudas esittää samantapaisen vertailun puhuessaan sellaisista, jotka ovat ”eläimellisiä ihmisiä [psy·khi·koi′, kirjm. ”sielullisia”], joilla ei ole hengellisyyttä [kirjm. ”joilla ei ole henkeä (pneu′ma)”]” (Ju 19).

Jumalan sielu. Edellä esitetyn valossa vaikuttaa siltä, että raamatunkohdat, joissa Jumala käyttää ilmausta ”sieluni” (3Mo 26:11, 30; Ps 24:4; Jes 42:1), ovat esimerkkejä antropomorfistisesta käytöstä, ts. siitä, että Jumalaan yhdistetään ymmärtämisen helpottamiseksi fyysisiä ja inhimillisiä ominaisuuksia, kuten silloin, kun sanotaan, että Jumalalla on silmät, kädet jne. Kun Jehova käyttää ilmausta ”ne′fešini”, sen merkitys on selvästikin ’minä’ tai ’minä itse’. ”Jumala on Henki [Pneu′ma].” (Joh 4:24.) (Ks. JEHOVA: Kuvauksia hänen olemuksestaan.)

Sanon ihan VILPITTÖMÄSTI, ettei KUKAAN jaksa edes ajatella lukevansa näitä kopioituja litanioita, joita tänne väännät.

Voisitko opetella KESKUSTELEMAAN ja LYHENTÄMÄÄN ihan OMIN SANOIN näitä tekstejäsi?

Vaivasi menee ihan hukkaan, sillä kukaan ei taatusti lue ensimmäistä riviä pitemmälle.

Ymmärsitkö?

Ohdake kirjoitti:

Sanon ihan VILPITTÖMÄSTI, ettei KUKAAN jaksa edes ajatella lukevansa näitä kopioituja litanioita, joita tänne väännät.

Voisitko opetella KESKUSTELEMAAN ja LYHENTÄMÄÄN ihan OMIN SANOIN näitä tekstejäsi?

Vaivasi menee ihan hukkaan, sillä kukaan ei taatusti lue ensimmäistä riviä pitemmälle.

Ymmärsitkö?

Et sinä ehkä,mut et ole kaikki!!!

niin se vaan on kirjoitti:

Et sinä ehkä,mut et ole kaikki!!!

vastauksia tule? Ymmärrnkö oikein että sielu ja henki on eri asia?

Tikkurila kirjoitti:

vastauksia tule? Ymmärrnkö oikein että sielu ja henki on eri asia?

Kun JT ystävät ajattelevat niin kovin materiaalisesti haluan kertoa fysiikan alkeellisimpia "totuuksia"!
Luonnontieteissä tunnetaan laki, jonka mukaan mikään ei häviä. Eikä myöskään synny tyhjästä..ns.häviäättömyyden laki. Tämä laki on loistava esim. termodynamiikkaa silmälläpitäen, mutta aah, se sopii tännekin..
Sovellan tässä nyt tätä hiukan ihmiseen ja Luojaan..omien ajatusteni pohjalta.

Ok, eli materiaa ei voi syntyä tyhjästä, eikä se voi hävitä tyhjään..Mitä tämä tarkoittaa? Materialistit ja Ateistit voivat hurrata, mutta ei kannata vielä nuolaista, voi tipahtaa..

Se on siitä jännä, että luonnontiede selittää LAKEJA, jotka ovat unioversaaleja ja jos luojaa on olemassa, ne ovat ikäänkuin JUMALAN käsikirjoitusta, eikö?? Tiedemiehet vain ovat niin alkeellisia, että eivät myönnä "hengellistä" totuutta.

Totuudesta meillä ei kenelläkään ole titoa, mutta voimme arvailla...

Eli missä olimme..Aivan, Jumala ei siis ole voinut luoda meitä tyhjästä, Adamia ja Eevaa, koska hänen käsikirjoituksena ja koodinsa ei toimi niin..
Miten se sitten on mennyt??

Fysiikan lakien mukaan asiat voivat olla toisia ja muuttaa muotoaan..Toisin sanoen, mikä on kiinteää saattaakin hetkessä olla nopeasti molekyylitasolla liikkuvaa ja näkymätöntä..Ja monissa prosesseissa syntyy mahtava määrä energiaa!!

Energiaa, ehkä selitys on siinä?

Jos ensin on Jumalan henki..meidän täytyy tajuta että tuo henki on ikuinen ja ilman alkua..ääretön. Tuo henki saattaa ottaa muotoja..Ensimmäinen tärkein geometrinen muoto on PALLO. Energia esiintyy palloina...Geometriaa tuntevat tietävät kuinka pallo voi muuttua lukemattomiksi muodoiksi ja se voi muodostaa lopulta vaikka mitä kokonaisuuksia!!!!
Jos tuo henki yhtäkkiä jotenkin muuttuisi kiinteämmäksi ja tiehämmäksi ja ottaisi muotoja ja VOILÀ se olisi yhtäkkiä ihmisiä ja eläimiä..
Tämän selitykseni pohjalta kaikki olennot olisivat ikuisia muuttuvaisia, sisältään samaa laatua olevia..EI ERILLÄÄN JEHOVASTA vaan JEHOVAA!
Ja JEHOVA ystävämme ei olisikaan jokin erillinen persoona, vaan kaikkialla läsnäoleva!
Meidän on ihmisen materia tasolla toimivien aivojemme avulla mahdotonta ymmärtää jotain mikä on nopeampaa ja näkymätöntä ja samalla kaikkialla, osa meitäkin! Joten selitämme Jehovalla jumaluutta ja haluamme seurata häntä, koska koemme olevamme eksyksissä! Haluamme ymmärtää, mutta raamattu ja uskonto ei vie meitä tiedon juurille koska tiedon voi vain kokea, sillä se energia ja ikuisuus on meissä!!
Näin olen laskenut!!

Luetaan seuraavalla keraalla raamattua tarkemmin ja huomaamme myös Jeesus ystävämme kertoneen samaa!

Hän nimenomaan keskitti huomiota Jehovan ja Jehovan lapsen yhteyteen!! Hän korosti tuon yhteyden olevan sukulaisyhteys...Miksiköhän näin on? No koska me olemme samaa verta, samaa henkeä, samasta lähteneet..
Näin olen laskenut ja jokainen saa olla eri mieltä.

Minusta on aivanm älytön selitys, että ihminen on kuoleva sielu, mikään ei kuole, kaikki vaan muuttaa muotoaan..
Keho maatuu ja madot syövät sen...Tuo elävä energia ja henki meissä, se on ikuinen tietoisuus ja osa meitä..me olemme se. Se ei häviä, se ei ole meistä erillinen, eikä se kuole kuolemassa..

Saa olla eri mieltä!

ok? kirjoitti:

Kun JT ystävät ajattelevat niin kovin materiaalisesti haluan kertoa fysiikan alkeellisimpia "totuuksia"!
Luonnontieteissä tunnetaan laki, jonka mukaan mikään ei häviä. Eikä myöskään synny tyhjästä..ns.häviäättömyyden laki. Tämä laki on loistava esim. termodynamiikkaa silmälläpitäen, mutta aah, se sopii tännekin..
Sovellan tässä nyt tätä hiukan ihmiseen ja Luojaan..omien ajatusteni pohjalta.

Ok, eli materiaa ei voi syntyä tyhjästä, eikä se voi hävitä tyhjään..Mitä tämä tarkoittaa? Materialistit ja Ateistit voivat hurrata, mutta ei kannata vielä nuolaista, voi tipahtaa..

Se on siitä jännä, että luonnontiede selittää LAKEJA, jotka ovat unioversaaleja ja jos luojaa on olemassa, ne ovat ikäänkuin JUMALAN käsikirjoitusta, eikö?? Tiedemiehet vain ovat niin alkeellisia, että eivät myönnä "hengellistä" totuutta.

Totuudesta meillä ei kenelläkään ole titoa, mutta voimme arvailla...

Eli missä olimme..Aivan, Jumala ei siis ole voinut luoda meitä tyhjästä, Adamia ja Eevaa, koska hänen käsikirjoituksena ja koodinsa ei toimi niin..
Miten se sitten on mennyt??

Fysiikan lakien mukaan asiat voivat olla toisia ja muuttaa muotoaan..Toisin sanoen, mikä on kiinteää saattaakin hetkessä olla nopeasti molekyylitasolla liikkuvaa ja näkymätöntä..Ja monissa prosesseissa syntyy mahtava määrä energiaa!!

Energiaa, ehkä selitys on siinä?

Jos ensin on Jumalan henki..meidän täytyy tajuta että tuo henki on ikuinen ja ilman alkua..ääretön. Tuo henki saattaa ottaa muotoja..Ensimmäinen tärkein geometrinen muoto on PALLO. Energia esiintyy palloina...Geometriaa tuntevat tietävät kuinka pallo voi muuttua lukemattomiksi muodoiksi ja se voi muodostaa lopulta vaikka mitä kokonaisuuksia!!!!
Jos tuo henki yhtäkkiä jotenkin muuttuisi kiinteämmäksi ja tiehämmäksi ja ottaisi muotoja ja VOILÀ se olisi yhtäkkiä ihmisiä ja eläimiä..
Tämän selitykseni pohjalta kaikki olennot olisivat ikuisia muuttuvaisia, sisältään samaa laatua olevia..EI ERILLÄÄN JEHOVASTA vaan JEHOVAA!
Ja JEHOVA ystävämme ei olisikaan jokin erillinen persoona, vaan kaikkialla läsnäoleva!
Meidän on ihmisen materia tasolla toimivien aivojemme avulla mahdotonta ymmärtää jotain mikä on nopeampaa ja näkymätöntä ja samalla kaikkialla, osa meitäkin! Joten selitämme Jehovalla jumaluutta ja haluamme seurata häntä, koska koemme olevamme eksyksissä! Haluamme ymmärtää, mutta raamattu ja uskonto ei vie meitä tiedon juurille koska tiedon voi vain kokea, sillä se energia ja ikuisuus on meissä!!
Näin olen laskenut!!

Luetaan seuraavalla keraalla raamattua tarkemmin ja huomaamme myös Jeesus ystävämme kertoneen samaa!

Hän nimenomaan keskitti huomiota Jehovan ja Jehovan lapsen yhteyteen!! Hän korosti tuon yhteyden olevan sukulaisyhteys...Miksiköhän näin on? No koska me olemme samaa verta, samaa henkeä, samasta lähteneet..
Näin olen laskenut ja jokainen saa olla eri mieltä.

Minusta on aivanm älytön selitys, että ihminen on kuoleva sielu, mikään ei kuole, kaikki vaan muuttaa muotoaan..
Keho maatuu ja madot syövät sen...Tuo elävä energia ja henki meissä, se on ikuinen tietoisuus ja osa meitä..me olemme se. Se ei häviä, se ei ole meistä erillinen, eikä se kuole kuolemassa..

Saa olla eri mieltä!

Kirjoitusvirheitä pääsi tipahtamaan äskeiseen kirjoitukseeni...
Kyse on häviämättömyyden laista ja lopusta toiv saavat kiinnostuneet selvää!
Muiden ei ole pakko edes lukea :)

ok? kirjoitti:

Kun JT ystävät ajattelevat niin kovin materiaalisesti haluan kertoa fysiikan alkeellisimpia "totuuksia"!
Luonnontieteissä tunnetaan laki, jonka mukaan mikään ei häviä. Eikä myöskään synny tyhjästä..ns.häviäättömyyden laki. Tämä laki on loistava esim. termodynamiikkaa silmälläpitäen, mutta aah, se sopii tännekin..
Sovellan tässä nyt tätä hiukan ihmiseen ja Luojaan..omien ajatusteni pohjalta.

Ok, eli materiaa ei voi syntyä tyhjästä, eikä se voi hävitä tyhjään..Mitä tämä tarkoittaa? Materialistit ja Ateistit voivat hurrata, mutta ei kannata vielä nuolaista, voi tipahtaa..

Se on siitä jännä, että luonnontiede selittää LAKEJA, jotka ovat unioversaaleja ja jos luojaa on olemassa, ne ovat ikäänkuin JUMALAN käsikirjoitusta, eikö?? Tiedemiehet vain ovat niin alkeellisia, että eivät myönnä "hengellistä" totuutta.

Totuudesta meillä ei kenelläkään ole titoa, mutta voimme arvailla...

Eli missä olimme..Aivan, Jumala ei siis ole voinut luoda meitä tyhjästä, Adamia ja Eevaa, koska hänen käsikirjoituksena ja koodinsa ei toimi niin..
Miten se sitten on mennyt??

Fysiikan lakien mukaan asiat voivat olla toisia ja muuttaa muotoaan..Toisin sanoen, mikä on kiinteää saattaakin hetkessä olla nopeasti molekyylitasolla liikkuvaa ja näkymätöntä..Ja monissa prosesseissa syntyy mahtava määrä energiaa!!

Energiaa, ehkä selitys on siinä?

Jos ensin on Jumalan henki..meidän täytyy tajuta että tuo henki on ikuinen ja ilman alkua..ääretön. Tuo henki saattaa ottaa muotoja..Ensimmäinen tärkein geometrinen muoto on PALLO. Energia esiintyy palloina...Geometriaa tuntevat tietävät kuinka pallo voi muuttua lukemattomiksi muodoiksi ja se voi muodostaa lopulta vaikka mitä kokonaisuuksia!!!!
Jos tuo henki yhtäkkiä jotenkin muuttuisi kiinteämmäksi ja tiehämmäksi ja ottaisi muotoja ja VOILÀ se olisi yhtäkkiä ihmisiä ja eläimiä..
Tämän selitykseni pohjalta kaikki olennot olisivat ikuisia muuttuvaisia, sisältään samaa laatua olevia..EI ERILLÄÄN JEHOVASTA vaan JEHOVAA!
Ja JEHOVA ystävämme ei olisikaan jokin erillinen persoona, vaan kaikkialla läsnäoleva!
Meidän on ihmisen materia tasolla toimivien aivojemme avulla mahdotonta ymmärtää jotain mikä on nopeampaa ja näkymätöntä ja samalla kaikkialla, osa meitäkin! Joten selitämme Jehovalla jumaluutta ja haluamme seurata häntä, koska koemme olevamme eksyksissä! Haluamme ymmärtää, mutta raamattu ja uskonto ei vie meitä tiedon juurille koska tiedon voi vain kokea, sillä se energia ja ikuisuus on meissä!!
Näin olen laskenut!!

Luetaan seuraavalla keraalla raamattua tarkemmin ja huomaamme myös Jeesus ystävämme kertoneen samaa!

Hän nimenomaan keskitti huomiota Jehovan ja Jehovan lapsen yhteyteen!! Hän korosti tuon yhteyden olevan sukulaisyhteys...Miksiköhän näin on? No koska me olemme samaa verta, samaa henkeä, samasta lähteneet..
Näin olen laskenut ja jokainen saa olla eri mieltä.

Minusta on aivanm älytön selitys, että ihminen on kuoleva sielu, mikään ei kuole, kaikki vaan muuttaa muotoaan..
Keho maatuu ja madot syövät sen...Tuo elävä energia ja henki meissä, se on ikuinen tietoisuus ja osa meitä..me olemme se. Se ei häviä, se ei ole meistä erillinen, eikä se kuole kuolemassa..

Saa olla eri mieltä!

Jeesus?
Tosin sanoit Hänestä harhauttavast:"ystävä",mutta tähän teoriaasi sopii myös hyvin määritelmä:"Jeesus-Jumala".
Eikö Hän jos kukaan ole osa tuota Jehovaasi,josta minä ennemmin sanon:JHVH?
Onpa Hän niin lähellä Jumalaa että istuu Hänen oikealla puolellaan.

Mitä aineseen tulee,meidän näkemämme atomimaailma on mitä todennäköisemmin vain murto-osa kaikkeuden energiasta.Pimeä aine on enemmistönä kaikkeudessa ja vielä on muutakin aines-osaa.
Siis kaikki mitä silmillämme ja laitteillamme voimme tutkia on vain kuin kuori omenan pinnalla.Sisälle emme näe mutta uskomme että sisällä on jotain ja paljon.