Luutuminen

Hei,

juuri kun uutisissakin puhuttiin näistä liukastumisvammoista, kuinka ne työllistävät päivystysasemia ja vakuutusyhtiöitä...

Niinpä kävi mullekkin, työllistin päivystysasemaa. Ranne murtui, käsi on siis kipsissä. Pari kysymystä vaan askarruttaa, joten voisko joku fiksu kertoa... Kiitos etukäteen!

Missä vaiheessa se luutuminen tapahtuu, milloin se luutumisvaihe alkaa ja kauanko moista luutumista esim. rannemurtumissa kestää?
Tapahtuuko se tosiaan sen vajaan 5 vko:n aikana minkä kipsi on? Ja entä jos ei tapahdukkaan?
1914904
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

tavallisesti 5:ssä viikossa. Jos ei luudu, voi joutua leikkaukseen ja uusinta kipsaus.
Joskus voi luutua jopa virheasentoon, josta seurauksena turvotusta ja kipua ja sitten taas leikataan.
Hyvinkin luutuneen ja parantuneen luuvamman parantuminen jatkuu n. 1/2 vuotta, turvotuksineen ja vihlomisineen, kipsin pois ottamisen jälkeen.
N.M. kokemuksella pitkään kipeä.
Mutta ihmisethän on erilaisia, jospa sinun käsi parani kerralla.

Äänestä

Mulla murtui ranne joskus nuorena ja se oli ensin n.6kk kipsissä jonka jälkeen olin n.6kk töissä (lekurin mielestä käsi oli ok), mutta sitten ranne piti leikata ja käsi oli taas n.5kk kipsissä ja vasta sen leikkauksen jälkeen se murtuma luutui.
Leikannut lääkäri kertoi, että usein ranne vaatii leikkauksen heti jotta luutuminen tapahtuu kunnolla. Eli jos ranne on kipeä vielä muutaman viikon kipsin jälkeenkin, niin uudestaan lääkäriin.

Äänestä

Kiitos kokemuksista.
Miten pitkään olitte sairaslomalla kipsin poiston jälkeen? Ja olitteko mielestänne työkykyisiä?

Oops, 1/2 vuotta kipsissä on aika pitkä aika, siinä kerkee jo aika hyvin surkastuun.
1/2 vuotta paranteluakin on aika kauan, mutta uskon sen kyllä vievänkin aikaa. Harmi vaan, työni on aikamoista käsityötä, että meneeköhän hommat ihan käteen...

Äänestä

Tämäpä kumma härveli on kun eilen kirjoittamani lisäys ei näy missään tekstinä vaikka vastauksia näkyy olevan 3, kokeilen siis uudestaan...

Miten pitkään meni, että olitte työkykyisiä (siis oikeasti eikä vaan lääkärin mielestä)? Entä sairasloman pituus kipsin poiston jälkeen?

1/2v kipsissä kuulostaa pahalta, siinä kerkee jo aika hyvin voimia lähteen. 1/2 paranemistakin kyl kuulostaa pitkältä, mut sen uskon, että se aikaa viepi. Murehduttaa vaan työni, joka on melkoista käsityötä...

Äänestä
  • ja s-lomalla 2 2vk ja kipeyttä ja turvotusta aika-ajoin n.1/2 vuotta.
    RTG- kuvattiin asennon tarkistamiseksi kaksi kertaa.
    Jos olisin joutunut enemmän nostelemaan tavaroita yhdellä kädellä, esim. paksuja kansioita, olisin tarvinnut s-lomia enemmänkin.
    Tsemppiä parantumiseen.

    Äänestä

Vasen solisluuni katkesi 3 viikkoa sitten. Olen pitänyt kättä kantositeessä, mutta välillä kuitenkin ojennellut käsivartta, ja viime päivinä yrittänyt nostella käsivartta ja jopa soittaa viulua, mutta se ei onnistu ollenkaan. Olkapää on edelleen hirveän kipeä, särkee öisin eikä mikään tekeminen onnistu. Käsivarren yläosa särkee myös, ja niska. Mitään jälkitarkastusta ei ole tehty. Epäilen, onko luutumista tapahtunut ollenkaan. Ensi viikolla menen fysioterapiaan. Pitäisikö solisluu kuitenkin kuvata ennen kuin alan väkisin treenata sitä. Onko normaalia, että kipua on näin kauan sattumisen jälkeen?

Äänestä

Mulla murtu nilkka 5.2 ja 22.3 oli vielä murtumaa jäljellä, mutta kipsi poistettiin silti. Nyt nilkka velki turvoksissa ja todella kipeä aika ajoin. saikkua tän kuun loppuun.

Äänestä

Luusto kaipaa D-vitamiinia

1950-luvulla kansankoulunsa aloittaneet muistavat varmasti D-vitamiinin kalanmaksaöljystä. Sitä nautittiin 50-100µg. Torjuttiin riisitautia lapsilla. Koulutarkastuksissa lääkärisetä haki lapsilta merkkejä riisitaudista rintakehältä ja pihtipolvista.

Pikkulapsilla D-vitamiinin puute hidastaa myös motorista kehitystä, ja kallon luiden luutuminen häiriytyy. Aikuisilla D-vitamiinin puutos johtaa luun pehmenemiseen, osteomalasiaan. D-vitamiini säätelee kalsiumin ja fosforin imeytymistä ohutsuolesta. Puute aiheuttaa luun mineralisaation häiriytymisen. Luu ei "kovetu" normaalisti.

D-vitamiini poikkeaa muista välttämättömistä vitamiineista siinä, että sitä muodostuu myös elimistössä. Kyse ei olekaan varsinaisesti vitamiinista, vaan hormonista, jonka vaikutukset elimistössä ovat moninaiset. D-vitamiinin puutteellinen saanti tai muodostuminen on tänä päivänä yhdistetty luuston terveyden ohella useaan muuhun krooniseen sairauteen.

Elimistössä D-vitamiinia syntyy iholla auringonvalon vaikutuksesta. Suomessa auringonvalon vaikutus D-vitamiinin muodostumiseen rajoittuu keskikesään ja keskipäivään. Jo syyskuussa pitoisuudet veressä alkavat laskea.

Yläraajamurtumat yleisiä Suomessa

Suomessa sattuu eniten murtumia muihin maihin verrattuna. Syy siihen löytynee pohjoisen sääolosuhteista sekä D-vitamiinin saannin vähäisyydestä. Kaikista Suomessa tapahtuvista yläraajamurtumista noin kolmasosa on rannemurtumia.

Lähes puolet yli 50-vuotiaista naisista tulee loppuelämänsä aikana saamaan jonkin osteoporoottisen luunmurtuman ja joka neljäs osteoporoosin aiheuttama luunmurtuma tapahtuu Suomessa miehille. 400 000 suomalaista sairastaa osteoporoosia (osteoporoosi eli luukato on luustoa haurastuttava ja luunmurtumille altistava yleissairaus) ja 400 000 suomalaista sairastaa osteopeniaa (osteporoosiin johtavaa alkavaa luukatoa). Osteoporoosilääkitystä syö alle 80 000 osteoporootikkoa. Joka seitsemäs 50 vuotta täyttänyt mies saa vähintään yhden osteoporoosiperäisen murtuman. Suomessa syntyy 35 - 40 000 osteoporoottista murtumaa joka vuosi, niistä 7000 lonkka- (noin kolmannes lonkkamurtumista sattuu miehille), 12 000 ranne- ja 20 000 nikamamurtumia.

Vuoden D-vitamiinit saa kympillä iHerbistä ja lähimarketistakin n. 30-50€:lla.

Ruuan merkitys D-vitamiinilähteenä on vähäinen: 90% ihmisen D-vitamiinista on peräisin iholta (ellei hän ota D-vitamiinia ravintolisänä). Suomalainen saa ruoastaan alle 10µg D-vitamiinia päivää kohti. Suomessa auringonvaloa on riittävästi D-vitamiinin valmistukseen vain toukokuun alusta elokuun loppuun eli kun UVB-indeksi on vähintään 3, kello 10-16 välisenä aikana vähintään kädet ja jalat paljaina 30 minuuttia päivittäin. Joskus lähes koko kesä on niin pilvinen, kylmä tai sateinen, että pelkästään auringosta on vaikea saada riittävästi D-vitamiinia.

Kaikkein huonoin tilanne on maahanmuuttajilla, joilla esiintyy usein erittäin vakavia D-vitamiinin puutoksia. Syynä tähän on tumma iho ja ruokavalio. Heidän kotimaassaan UVB-indeksi on läpi vuoden 8-15, kun Suomessa se on keskikesällä 3-6. Talvella Suomen UVB-indeksi on 0.
http://www.prweb.com/releases/2013/6/prweb10851751.htm

D-vitamiinia pitää syödä niin paljon, jotta veren D-vitamiinipitoisuus nousee luonnolliselle (kesäauringon nostamalle) tasolle, joka on keskimäärin 125 nmol/l. Lukuisten tutkimusten valossa tämä tarkoittaa vähintään 50µg D-vitamiinia päivässä. Yleensä 100µg ja jopa enemmänkin, jos on isokokoinen ihminen. Pienille lapsille hiukan vähemmän.

Meillä "asiantuntijat" Christel Lamberg-Allardt ja Suvi Virtanen jatkuvasti mediassa toistavat iänikuista mantraansa 10 µg/vrk annoksesta, jota ei saa ylittää. Se on epäeettistä ja väärää. Sama jos hoitaisi päänsärkyä jalkarasvalla. Ainoastaan osa pienistä lapsista saavuttavat tällä annoksella veren D-vitamiinipitoisuuden 50 nmol/l, jonka he väittävät riittävän kokonaisterveydelle. Muilla ihmisillä veren D-vitamiinipitoisuus on selvästi alle 50 nmol/l.

Lisäksi he pelottelevat syövällä ja kuolemalla, jos annostuksen ylittää, vaikka D-vitamiinin puutos on linkitetty yli 70:een syöpätyyppiin ja lukuisiin eri sairauksiin (mm. I-tyypin diabetes, MS-tauti, reumataudit jne...), jotka Suomessa ovat erittäin yleisiä verrattuna päiväntasaajalla asuviin ihmisiin.

Pelkästään luuston hyvinvoinnin kannalta suositeltava veren D-vitamiinipitoisuus on yli 80 nmol/l ja kokonaisterveyden kannalta 100-150 nmol/l.

Nykypäivän lääkärin pitäisi ymmärtää, että veren D-vitamiinipitoisuuden määritys kuuluu tärkeänä osana potilaan hoitoon ja sairauksien diagnosointiin siinä missä perusverenkuva, kilpirauhasarvot sekä kolesteroli- ja verensokeritutkimuksetkin.

Eli jos ette syö D-vitamiinilisää, aloittakaa nyt!

Kannattaa seurata D-vitamiiniasioita Lääkäri Matti Tolosen sivuilta, vaikka ei hänen mainostamiaan vitamiineja söisikään.

Äänestä

Lisäksi ikä vaikuttaa luutumisnopeuteen. Mitä nuorempi sen nopeammin paranee murtumat.

Äänestä

70v tutulla ihan normaalisti parani ranne, johon laitettiin pysyvästi metallia.

Syö 80µg/vrk D-vitamiinia

Veriarvo mitattiin ja hyvä oli.

Äänestä

Luuston kunto vaikuttaa luutumiseen, ei ikä.

Jo pienillä lapsilla on tavattu osteoporoosia ja riisitautia.

Ja samaa on kaikissa ikäryhmissä.

Äänestä

Luuston haurastuminen vaivaa yhä useammin jo lapsuusiässä. Tuoreen tutkimuksen mukaan esimerkiksi helsinkiläislasten luunmurtumat ovat selvästi lisääntyneet. Luuston haurastumisen syynä on D-vitamiinin puutos.

Lastenlääkäri Dosentti Outi Mäkitie ennustaa, että osteoporoosista on tulossa merkittävä lastensairaus. Hänen mukaansa helsinkiläislapsista noin puolella on vakava D-vitamiininpuutos jo vastasyntyneenä.

Mäkitien arvelee myös, että Suomessa on suuri joukko nuoria aikuisia, joilla on merkittävä riski sairastua osteoporoosiin jo ennen keski-ikää.

Hauras luusto on riskitekijä osteoporoosin lisäksi myös varhaiselle nivelrikolle ja muille tuki- ja liikuntaelinsairauksille.

Ympärivuotisen ja riittävän D-vitamiinin lisäksi luuston normaali kehitys vaatii liikuntaa.

D-vitamiini on erittäin halpaa (maksaa pari euroa kuukaudessa).

Suomessa auringonvaloa on riittävästi D-vitamiinin valmistukseen vain toukokuun alusta elokuun loppuun eli kun UVB-indeksi on vähintään 3. Joskus lähes koko kesä on niin pilvinen, kylmä tai sateinen, että pelkästään auringosta on vaikea saada riittävästi D-vitamiinia. Auringosta saat D-vitamiinia, mutta vain silloin kun varjosi on lyhyempi kuin sinä itse. Siis lyhyen aikaa keskipäivällä, noin kello 10-16 vähintään kädet ja jalat paljaina 30 minuuttia päivittäin.

http://www.terveysportti.fi/xmedia/duo/duo99587.pdf

Suuri osa lapsista ja nuorista saa liian vähän D-vitamiinia, ja moni liikkuu kasvuiässä liian vähän. Nykyiset viralliset D-vitamiinin saantisuositukset ovat liian alhaisia.

Tutkimuksissa on huomattu, että lasten ja nuorten luunmurtumat ovat lisääntyneet huomattavasti.

Luuston haurastuminen on asiantuntijoiden arvion mukaan syynä noin 40 000 murtumaan vuodessa. Ongelman laajuus ei ole tiedossa, koska sitä ei ole viime aikoina tutkittu. Kymmenen vuotta sitten vain 14% :lla murtumapotilaista oli normaali luuntiheys.

LÄHDE: Osteoporoosiliitto 2013

Äänestä

Ottaen huomiioon samalla.
Potilas on lapsi jolla on osteoporoosi murtuma paranee sillä nopeammin kuin aikuisella jolla on osteoporoosi.
Eli miksi verrata sairastavaa ja tervettä keskenään.

"Luuston kunto vaikuttaa luutumiseen, ei ikä."
Kyllä ja ei. Fyysinen totuus vain on että lapsen luusto on joustavampaa joka vähentää murtumien mahdollisuutta.
"Lapsen kasvavan luun ulkopinta (periosti) on varsin vahva. Tämän vuoksi tapaturmien yhteydessä lapsilla nähdään usein nimenomaan kasvavalle luulle ominaisia ”taipumismurtumia” (luu on taittunut mutta ei katkennut) sekä ”epätäydellisiä” murtumia, joissa murtuma ulottuu vain osittain luun läpi. Luun uusiutumisen voimakasta vaikutusta kuvaa se, että lasten murtumien hoidossa voidaan sallia suuriakin virheasentoja murtumakappaleiden välillä. "

Äänestä

Tarina elävästä elämästä.

2kpl 8v poikaa, jotka pelaavat jalkapalloa.

Toisella reisiluu oli ollut poikki 6kk aiemmin talvella marraskuussa (reisiluu on vahvin luu ja menee poikki ainoastaan todella kovassa iskussa, joka yleensä on liikenneonnettomuus).

Toinen poika vanhingossa potkaisi jalkaan toukokuussa ja kuului naps. Reisiluu oli uudestaan poikki. Poika ei syönyt ainakaan silloin D-vitamiinia, vaikka olisi virallisesti pitänyt syödä se homeopaattinen 7,5µg.

Toinen tarina

12v poika jäi traktorin ja peräkärryn väliin ja reisiluu poikki. 6 viikon jälkeen ei lainkaan luutunut. D-vitamiinia ei silloin kukaan syönyt (imeväiset söin D2-vitamiinia).

Terve luu luutuu kyllä, mutta hauras ei.

Äänestä

Osteoporoosissa kalsiumia liukenee luista ja kertyy verisuonten seinämiin, jossa vaarana (mm. sydänkohtausriski) tai pehmytkudoksiin kuten aivoihin (dementiariski).

Äänestä

Minulla murtui mäessä kaatuessa värttinäluun yläosa ja 1vko kontrollissa jo murtuma kadonnut, enkä ota d-vitamiinilisää kun joskus ihan satunnaisesti, jos jostain tyyliin annetaan käteen 😄 Kipsi kuitenkin kuulemma 4-5 vkoa ja ikää minulla 31 näitä maan vuosia tässä kehossa 😄💫

Äänestä

Minulla murtui käsivarsi olkapään alapuolelta. pari viikkoa sitten.
Se on ollut kipeä, kävin eilen röntgenissä, ei ollut vielä luutunut.
Ei kuitenkaan laitettu ainakaan vielä leikkauksen. En tiedä laitetaanko.
Vielä kuusi viikkoa on pidettävä kipsin kaltaista lastaa joka on kiristetty kuin pakkopaitaan ihoon kiinni toisen kainalon alta.
Käsi on aika turvoksissa. En tiedä, miten hyvin joskus paranee.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Liukastelija kirjoitti:

Hei,

juuri kun uutisissakin puhuttiin näistä liukastumisvammoista, kuinka ne työllistävät päivystysasemia ja vakuutusyhtiöitä...

Niinpä kävi mullekkin, työllistin päivystysasemaa. Ranne murtui, käsi on siis kipsissä. Pari kysymystä vaan askarruttaa, joten voisko joku fiksu kertoa... Kiitos etukäteen!

Missä vaiheessa se luutuminen tapahtuu, milloin se luutumisvaihe alkaa ja kauanko moista luutumista esim. rannemurtumissa kestää?
Tapahtuuko se tosiaan sen vajaan 5 vko:n aikana minkä kipsi on? Ja entä jos ei tapahdukkaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu