Mikä sarjassa viehättää taikka ärsyttää?
Itseä huvittaa suoraansanottuna nämä Risto ja tämä hänen blondi vaimoke. Kummatkin kuulostavat niin yksinkertaisilta, mutta Risto loppupeleissä suht järkevältä. Blondin puhe kuulostaa niin harhaalta, ettei sille voi kuin nauraa!
Jussihan on ihan pelimies, haluaa varmaan oman talk shown ja saihan se työhommiakin pois alta kun naiset olivat auttamassa.
Anssi on aivan Miiansa pauloissa, mikä on minun mielestäni jotenkin niin suloista. Toisaalta on hassua kun se muuan punapää häärii siellä kolmantena pyöränä.
Teemu ja tytöt ovat niin huvittavan ujoja ja vaivaantuneita kaikki, että nolottaa katsoa koko osiota, joka kertoo heidän elämästään! Ihmetytti ne hevi"äijät", jotka katsoi ihan onnessaan jääkiekkoa - yllättävää!
Tämä sikafarmarihan se patsastelee päivät pitkät niiden samatukkaisten naistensa kanssa ja kihertelee kuin pikkutyttö kun on saanut kaks naista saman katon alle.
Silkkaa komediaa, mutta toisaalta myös maalaisia tuodaan sarjan avulla muun kansan keskuuteen. Katson kyllä aina sarjan, vaikka usein nolottaakin osallistujien puolesta :)

Vastaukset 13
Vanhimmat
kuulostaa harTaalta!
Katso ohjelma loppuun ja arvioi vasta sitten.
Minusta tämä on parhaiten onnistunut Tosi-TV paritusohjelma toistaiseksi - verrattuna Menolippuun maalle, Miljonäärijussiin ja muihin vastaaviin paritusohjelmiin.
Oli hyvä, etää osallistujat saivat ensin tutustua hiukan kirjeitse/ puhelimitse ja itse valita kiinnostavat morsianehdokkaat.
tämä ohjelma on tosiaan viihdettä, eikä sitä tarvitse katsoa mitenkään tiedostaen, kriittisesti tarkastellen tai arvostellen ja siinä esiintyviä jatkuvasti aliarvioiden
Ei todellakaan hyvä. Ala arvoinen ja huono ohjaus ja olemattomat dialogit. Yrittää väkivängällä jäljitellä erästä amerikkalaista tv-sarjaa mutta ei siinä onnistu. Jenkeissä tälläinen paska kyllä menee läpi koska porukka on siellä niin järjetöntä ja katsojaluvut ovat eri luokkaa kuin härmässä. Armoton floppi mtv3:lle. Voisi ajatella että ehkä mainosteeveen historian suurin munaus!
Sinullapa on tosi naiivi näkemys viihteestä, ammuu? hei haloo. Tämä on täyttä roskaa eikä mitään muuta. piste.
Tietääköhän tuo miekii edes mitä viihde on? se on oikeitten alan ihmisten, näyttelijöiden ym. tekemää juttua. Ei nyt sentään surkeata tirkistelyä kuinka rupsahtaneet muijat yrittävät etsiä elämänkumppania maalaistolloista
ok, ehkä siulla on ollut aika ankea lapsuus
ymmärränhän mie, eihän se sitten mittään oo, ajantuhlausta vain, mie seuraavaks pärekorii punon enkä aikaani ala tuhlata
Ok, huonosti on tehty, huonosti ohjattu ja näytelty, käsikirjoituksesta puhumattakaan, väkivängällä on jäljitelty eikä ole onnistuttu, paskaa on tietenkin, mutta on onneksi niin armottoman hyviä tulkitsijoita täällä härmässä se on meidän vahvuus, vai onko?
siinähän se jo tuli otsakkeessa
Kerrankin hyvään aikaan ihan koko perheen katsottava ohjelma. Eipä muuten kiroilla ja kännätä, yms. mitä näkyy muuten hyvinkin monenlaisissa ohjelmissa olevan ihan yllin kyllinm tarjolla!
Lapset tykkää katsoa äidin kertoessa siinä samalla omia lapsuusmuistoja maaseudun elämästä.
Minusta Risto ja hänen vaaleampi vieraansa ovat kuin suoraan vanhasta elokuvasta nykypäivään siirtyneitä, ihania katsella!
Miksi pitäisi nolottaa osallistujien puolesta? Enempi minua nolottaa näiden puolesta jotka tänne kirjoittavat arvosteluja ja haukkumisia yms. Ohjelman henkilöt ovat minusta hauskoja ja ihania persoonia juuri sellaisina kuin heidät on tässä näytetty, vaikka varmasti kuva ei ole tietenkään ihan sitä todellisuutta vastaava.
En katso. Sarjan naiset ovat aivan juurettomia. Yhtä hyvin heidät olisi voinut lennättää Thaimaasta. Tässä ruokitaan maaseudulla aina ja ikuisesti elävää käsitystä, että nainen muuttaa miehen perässä tämän kotiin. Miehen ei tarvi joustaa missään asiassa. Onko Ikkeläjärven kyläkioskilla myyjän paikka avoinna, vai miten nämä morsiamet aikovat elättää itsensä paikkakunnalla? Se tuntuu kaikille olevan sivuseikka.