Epämääräiset uskonnolliset kokemukset

Tänne palstalle kirjoitteli joku tyyppi näkemistään valoilmiöistä. Kuulemani uskonnolliset kokemukset ovat olleet tyyliin: "näin kirkkaita valoja ja tunsin irtaantuvani ruumiistani". Kyseenlaiseen tilaan pääsee istumalla muutaman minuutin meditaatiossa. Tässä yksi selkeästi kuvattu omakohtainen kokemus.

Heräsin sängystäni, ja minua ympäröivät lukemattomat kädet, jotka yrittivät vetää minua mukaansa sängyn läpi maan alle. Yhtäkkiä kädet hävisivät, ja viereeni ilmaantui istumaan pieni tyttö. Tyttö oli n. 120 cm pitkä, hänellä oli mustat vaatteet ja hiukset ja valkoiset kasvot.

Tyttö painoi molemmat kätensä rintaani vasten ja puhui minulle: "Herää, sinä näet unta". Sillä hetkellä pidin tyttöä yhtenä Kuoleman monista kasvoista (Viikatemies onkin minulle jo tuttu). Kun heräsin todella, tyttö hävisi.

Kyseessä oli siis selvä näkö- kuulo- ja tuntohallusinaatio. Hahmot olivat hyvin teräväpiirteisiä. Tulkitsin tapahtuman valveuneksi. Valveunen erottaa psykoottisuudesta se, että unennäkijä ymmärtää tapahtuneen, psykoottisella ihmisellä todellisuudentaju on heikentynyt.
8684
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Mitä se sinulle merkitsi? Olen myös tavannut viikatemiehen, enkä hänestä liiemmmin pidä. :)

Äänestä
  • ei sen kummempaa. Olen kohdannut myös paljon muita hahmoja, jotka joskus koskettavat, joskus puhuvat minulle. Joskus jopa kommunikoin niiden kanssa telepaattisesti.

    Viikatemies kerran käveli huoneeseeni ja näytti minulle kirjoitetun viestin. Toisen kerran kohtasin Viikatemiehen itsehypnoosissa ja mielestäni Kuoleman läsnäolo on aina turvallista.

    Äänestä

  • blackmagicwoman kirjoitti:

    ei sen kummempaa. Olen kohdannut myös paljon muita hahmoja, jotka joskus koskettavat, joskus puhuvat minulle. Joskus jopa kommunikoin niiden kanssa telepaattisesti.

    ..Tuolle kokemuksellesi. Hypnopompinen kokemus. Tapahtuu heräämisvaiheessa. Vastaavasti nukahdettaessa sitä kutsutaan hypnagogiseksi. Valveunen olen ymmärtänyt olevat sitä, että uneksia tietää uneksivansa = selkouni = lucid dreaming.

    Äänestä

  • SemiSeppä kirjoitti:

    Taisin olla väärässä. Valveuniin kuuluukin erilaiset hallusinaatiot ja pitää sisällään hypnagogiset ja hypnopompiset kokemukset. Aika on tainnut ajaa ohi minusta näissä asioissa.

    Äänestä

  • blackmagicwoman kirjoitti:

    ei sen kummempaa. Olen kohdannut myös paljon muita hahmoja, jotka joskus koskettavat, joskus puhuvat minulle. Joskus jopa kommunikoin niiden kanssa telepaattisesti.

    Viikatemies kerran käveli huoneeseeni ja näytti minulle kirjoitetun viestin. Toisen kerran kohtasin Viikatemiehen itsehypnoosissa ja mielestäni Kuoleman läsnäolo on aina turvallista.

    Aihe on mielenkiintoinen kokemuksena ja fysiologisina tapahtumina.

    Onko sinulle blackmagicwoman tuttuja unihalvaukset?

    Löysin koneeni uumenista tällaisen Elena Seikkalan gradun. Käsittelee unihalvausta. Linkistä avautuu pdf-tiedosto.

    http://tutkielmat.uta.fi/pdf/gradu00054.pdf

    Tuttua, minulla on ollut niitä lapsesta lähtien. Kirjoitan uuteen ketjuun yhden kertomuksen. Hypnakogiset hallusinaatiot ilmaantuvat usein unihalvauksen kanssa yhtäaikaa. Tilanteen ahdistavuus riippuu siitä, kuinka nopeasti tajuaa olevansa hereillä ja kuinka paljon tuntee kontrolloivansa näkyolentoja.

    En vielä katsonut tuota linkkiä, mutta muistan kuulleeni tällaisen selityksen: kyseessä olisi evolutiivinen suojamekanismi, joka estää unesta heräävää ihmistä nousemasta sekavassa tilassa ja telomasta itseään.

    Äänestä

  • blackmagicwoman kirjoitti:

    ei sen kummempaa. Olen kohdannut myös paljon muita hahmoja, jotka joskus koskettavat, joskus puhuvat minulle. Joskus jopa kommunikoin niiden kanssa telepaattisesti.

    Viikatemies kerran käveli huoneeseeni ja näytti minulle kirjoitetun viestin. Toisen kerran kohtasin Viikatemiehen itsehypnoosissa ja mielestäni Kuoleman läsnäolo on aina turvallista.

    Pyhän Hengen läsnäolo on turvallista, muut otukset ovat kammottavia...enkä halua olla missään tekemisissä niiden kanssa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

blackmagicwoman kirjoitti:

Tänne palstalle kirjoitteli joku tyyppi näkemistään valoilmiöistä. Kuulemani uskonnolliset kokemukset ovat olleet tyyliin: "näin kirkkaita valoja ja tunsin irtaantuvani ruumiistani". Kyseenlaiseen tilaan pääsee istumalla muutaman minuutin meditaatiossa. Tässä yksi selkeästi kuvattu omakohtainen kokemus.

Heräsin sängystäni, ja minua ympäröivät lukemattomat kädet, jotka yrittivät vetää minua mukaansa sängyn läpi maan alle. Yhtäkkiä kädet hävisivät, ja viereeni ilmaantui istumaan pieni tyttö. Tyttö oli n. 120 cm pitkä, hänellä oli mustat vaatteet ja hiukset ja valkoiset kasvot.

Tyttö painoi molemmat kätensä rintaani vasten ja puhui minulle: "Herää, sinä näet unta". Sillä hetkellä pidin tyttöä yhtenä Kuoleman monista kasvoista (Viikatemies onkin minulle jo tuttu). Kun heräsin todella, tyttö hävisi.

Kyseessä oli siis selvä näkö- kuulo- ja tuntohallusinaatio. Hahmot olivat hyvin teräväpiirteisiä. Tulkitsin tapahtuman valveuneksi. Valveunen erottaa psykoottisuudesta se, että unennäkijä ymmärtää tapahtuneen, psykoottisella ihmisellä todellisuudentaju on heikentynyt.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu