Laitan tähän ensin erään urheiluseuran sivulta:::
Kipu on eräänlainen kudosvammasta varoittava hälytysmerkki. Vamman syntyminen ärsyttää ”kipuhermoja” lähettämään ärsykkeitä selkäydintä pitkin aivoihin, missä ne muuttuvat kivun tunteiksi. Kudoksen vahingoittuessa lihaksiin välittyy selkäydintä myöten suojarefleksin laukaisevia ärsykkeitä, jotka voivat aiheuttaa lihaskrampin. Kipuimpulssien muuntuminen aivoissa kivuntunteeksi voi laukaista myös joukon psyykkisiä oireita. Kipurefleksit voivat aiheuttaa myös verenpaineen laskemista, sydämen tykytystä ja pahoinvointia. Kudoksissa syntynyt vamma tai tulehdusreaktio aiheuttavat kipua ja lisäksi kipuhermojen herkkyys lisääntyy. Tämän oletetaan olevan seurausta siitä, että vahingoittuneista soluista vapautuu joukko sekä kipua tuottavia että tulehdusta aiheuttavia aineita.
Vahingoittuneista soluista vapautuu arakiidonihappo -nimistä rasvahappoa, joka on avainasemassa tulehdusreaktioissa. Kaksi eri entsyymijärjestelmää hajottaa tätä rasvahappoa, jolloin syntyy prostaglandiineja (hormonien tavoin toimivia rasvahappoja) sekä niille läheisiä aineita. Tämän seurauksena verisuonet laajenevat, jolloin neste ja prostaglandiini kulkevat helpommin niiden läpi - syntyy turvotusta ja lämpö nousee. Arakiidonihapon hajotessa syntyy myös aineita, jotka "houkuttelevat" valkosoluja syntyneeseen kudosvammaan.Valkosolut huolehtivat elimistön tulehduksen puolustus- ja paranemismekanismista, mutta voivat saada aikaan myös haitallisia tulehdusprosesseja.
Jatkan pian.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Siitä on pian vuosi kun nostaessa raskasta esinettä, alaselkä "rusahti",
sen jälkeen selkä melko kipeä ja kun koko talven jouduin päivittäin kävelemään , jalat tai enemmän Oikea jalka oli erittäin kivulias, reidestä-pohkeesta,
samaa jatkunut nyt pian vuoden, lääkärit eivät kuvauksiin laita, viimeksi terveyskeskuksen arvauslääkäri lähetti fysioterapeutille, jolta sain venyttelyohjeita. Fys terapeutti sanoi, ettei fysikaalinen hoito ko vaivaan auta, onkohan niin ?
Sitten taas jouduin käymään yksityisellä lääkärillä, sydänvaivan vuoksi,
vaikuttaa siltä, että jalassa oleva tulehdus olisi levinnyt jo muuallekin, ja siitä johtui sydämen "takominen". Yksityislääkäri myös kielsi venytykset ja salilla käynnit, eli mikähän on nyt oikein, jäänkö sänkyyn ?
Kipu kuitenkin helpottanut otettuani 800mg buranaa, joka ei varmaan aivan paras mahdollinen lääke ole.
Toissapäivänä kävelin 12 km, eilen 8km ja oikea jalka tuli erittäin kipeäksi. Illalla buranaa otettuani 1x800mg, sain hyvin yön nukuttua.
Kun lääkärit eivät muuta määrää kuin venyttelyä ja kuntosalia sekä buranaa, mikähän olisi se "oikea" hoitomuoto ? Varmaan kokemusta moneltakin löytyy.
Selkä parani kevääseen mennessä, vain tuo jalkakipu jäi. Eli, jotenkin tuntuu ettei jalkakipu enää aiheudu selästä ?
juo wissyä vaan, joo. t.jope.