Nainen tai demari korkeaan virkaan

Halonen on käyttänyt virkanimitysoikeuksiaan puolueellisesti.
Suomen Pankin pääjohtajaksi puoluetoverinsa, lapsilisien kolminkertaistajan.
Nimitetty suijari yrittää myös järjestelmällisesti estää Moskovan suhteidensa käsittelyä tiedotusvälineissä.
Tarjolla nimitettäväksi olisi ollut myös huippuasiantuntija,jumi ja puolue voittivat.
Opetushallitukseen nimitettiin nainen, joka johtajana on ns. survoja tyyppiä; ei kelvollinen hyväksi johtajaksi.
Korkeimpaan oikeuteen taas nainen ja Halosen läheisen tukijan vaimo, joka esiintyi vähän aikaa sitten tv:ssa.
Vaikutti kuuluvan "luhistujakanditaatteihin" johtajana. Hänenlaisilleen pykälät tarjoavat oivallisen oljenkorren.
Nimitysesimerkkejä löytyy tarvittaessa lisää.
Johtajana Halonen ei ansaitse edes arvosanaa, koska HYVÄN johtajan ominaisuuksia ei häneltä löydy.
Asiaa ei ole syytä tippaakaan kaunistella!
3132
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Halonen on tehnyt nimityksensä esittelijöiden esittämistä henkilöistä.

Liikasta esitti pankkivaltuusto ja Korkeimman Oikeuden jäseneksi nimitetyllä oli tukenaan yksimielinen esitys.

Tämän saman jutun on joku muu kirjoittanut, ettet vaan nyt taas lähettänyt sitä kokoomuksen kopioi-osastolta?

Äänestä
  • Sekä johtamisesta, että sen opettamisesta käytäntöön sovellettuna.
    Ihan itse värkkäsin.
    On jotenkin käsittämätöntä, ettei edes valtionpäähenkilöllä ole pienintäkään käsitystä johtajana ja esimerkkinä toimimisesta.
    Kai se palkkapussi ja muut edut ovat merkittävin motivoija.
    Kansa sai itsensälaisen; profiilittoman ja laiskanpulskean pikkusielun.
    Olen pahoillani suomalaisten puolesta.

    Äänestä

ottaa neulansilmästä langan pois. Vastaa minulle, odottelen. Lässyn, lässyn, lää. Minä lähden kuselle, pyydä itsellesi vaihtamaan vaipat. Tarvitset vinyylikäsineitten kosketusta. Rikas Suomi maksaa hymyssäsuin raukka sinunkin olion kustannukset. Niin miksi olio, olio on henkilö joka tuottaa pelkästään KULUJA veroeurojen maksajille.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ojuke kirjoitti:

Halonen on käyttänyt virkanimitysoikeuksiaan puolueellisesti.
Suomen Pankin pääjohtajaksi puoluetoverinsa, lapsilisien kolminkertaistajan.
Nimitetty suijari yrittää myös järjestelmällisesti estää Moskovan suhteidensa käsittelyä tiedotusvälineissä.
Tarjolla nimitettäväksi olisi ollut myös huippuasiantuntija,jumi ja puolue voittivat.
Opetushallitukseen nimitettiin nainen, joka johtajana on ns. survoja tyyppiä; ei kelvollinen hyväksi johtajaksi.
Korkeimpaan oikeuteen taas nainen ja Halosen läheisen tukijan vaimo, joka esiintyi vähän aikaa sitten tv:ssa.
Vaikutti kuuluvan "luhistujakanditaatteihin" johtajana. Hänenlaisilleen pykälät tarjoavat oivallisen oljenkorren.
Nimitysesimerkkejä löytyy tarvittaessa lisää.
Johtajana Halonen ei ansaitse edes arvosanaa, koska HYVÄN johtajan ominaisuuksia ei häneltä löydy.
Asiaa ei ole syytä tippaakaan kaunistella!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu