pelottaa

Hampaassani on nyt jo yli kuukauden näkynyt vähän isompi aukko ja ajattelin sen olevan reikä, ja nyt huomasin että se on pelottavan lyhyessä ajassa laajentunut kauheasti ja se näkyy todella selvästi, siitä on lähtenyt ihan pieni palanenkin, huomasin kun söin purkkaa. Voiko näin nopea laajeneminen olla tavallinen reikä? jotenkin vaikea uskoa. pelottaa ihan kamalasti, että menetän koko hampaan :'( olen muutenkin kamalan hammasfriikki. onko kellään muulla ollut tällaista?
171027
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Hyvin usein hampaan pinnalla näkyy vain pieni reikä mutta itse reikä voi olla isokin,jopa juurihoitoa vaativa.Itselläni oli poskihampaassa tuollainen,näkyvissä oli pieni reikä mutta kun hammaslääkäri sondilla vähän kuopsutti niin se pinta hajosi ja alla oli tosi iso reikä. Kannattaa pian hakeutua paikkauttamaan se ettei pääse pahenemaan,koska silloin se myös sattuu enemmän.

Äänestä

Luuletko olevasi ainoa, jolla on reikä hampaassa? Ja mikä muu se olisi kuin tavallinen reikä? Ehkä siitä on lohjennut enemmän kuin se huomaamasi palanen.

Ei nykyään oikeastaan kukaan enää hampaitaan menetä, mutta hoitaa ne täytyy. Kaikenlaisista trönöistä saadaan ihan normaalin näköiset hampaat. Rahaa se vaatii kuitenkin, ja sitä enemmän, mitä huonompaan kuntoon hammas on päässyt.
Siis, kun olet sitä aukkoa jo kuukauden katsellut, niin eiköhän se riitä.
Huomenna tilaat ajan hammaslääkärille.

Äänestä

täytyypä varata mahd. pian.

Äänestä
  • viimein joku toinenkin ikäiseni tyttö joka pelkää hammaslääkäriä! :) mun on pitänyt mennä röntgeniin ja suuhygienistille jo pari kuukautta, mut ei pysty ei. tänään yritän varaa aikaa.

    Äänestä

joka tulee hoitaa terapeuttisesti. Ei ole normaalia pelätä sairaaloisesti hammaslääkärikäyntejä.
Pelkopolin hoiossa tavataan psykiatri, terapeutti, hammaslääkäri ja mahdollisesti tavallinen lääkäri.
hammashoitoFobia on psyykesairaus eli yritä päästä irti siitä vaikka terapian avulla.

Äänestä
  • kyllä jokaisella on jotain mitä pelkään! itse monta vuotta terapiassa käyneenä sen tiedän, ja myös sen että se on normaalia. ja niin monet ihmiset pelkää hammaslääkäriä. harva tykkää!

    Äänestä

  • Tyttönen18Vasta kirjoitti:

    kyllä jokaisella on jotain mitä pelkään! itse monta vuotta terapiassa käyneenä sen tiedän, ja myös sen että se on normaalia. ja niin monet ihmiset pelkää hammaslääkäriä. harva tykkää!

    ymmärsin näin! Niin siis terapiaan ja tiedätkö ettei kaikki jotka pelkää joudu terapiaan, koska he eivät pelkää kirjaimellisesti. Jos pelkää todella niin silloin terapeutin juttusille, niinkuin sinä olet käynyt. Eihän se ole normaalia juosta terapiassa.

    Äänestä

  • tarvitaan kirjoitti:

    mä olen onnellinen et oon käynyt terapias ja suosittelen sitä lämpimästi kaikille maailman ihmisille, kun on vaikeaa on kiva puhua toiselle joka kuuntelee, eikä tuomitse, mutta neuvoo ja auttaa eteenpäin. aina on olemassa tilanteita jolloin ihminen ei jaksa ja on raskasta. täysin normaalia siis.

    Äänestä

  • huoh.. kirjoitti:

    vastoinkäymisetkin!

    Mun mielestä olisi hyvä, jos hammasesitietolomakkeeseen laitettaisiin kysymys, pelottaako hoito ja rasti ruutuun jos pelottaa.

    Mutta taas toisaalta se pelko on psyykkinen häiriötila eli ei normaali ilmiö ja monet voivat tällaisen kysymyksen tulkita ties miksi.
    Eihän hyväksytty sitäkään, että kysellään synnytykseen menijöiltä tätä pelkotilaa, vaan monet olivat kyseenalaistaneet koko esitietolomakkeen, kun joissakin neuvoloissa oli kysely painettu lomakkeeseen.

    Siis yksinkertaisesti pelkotila on se sitten mikä pelkotila tahansa on psyykkinen häiriötila ja sitä ns.normaalit eivät voi sulattaa.
    Sitä paitsi monet hammaslääkärit ja hoitajat myös jotenkin pelkäävät pelkopotilaita, niiden käytöstä ym. seurataan piirun tarkkaan, niinkuin ne olisi jotain hullujen huoneelta karanneita ja olisivat arvaamattomia käytökseltään.

    Äänestä

Hammaslääkäripelko esiintyy henkilöillä, jotka kärsii jotain näistä vaihtoehdoista tai useampi:

–alkoholiriippuvuudesta
–huumeriippuvuudesta
–depressiosta
–pakkoneuroosista
–paniikkihäiriöstä
–sosiaalisesta fobiasta
–agorafobiasta
–muusta spesifisestä fobiasta

Äänestä
  • nyt naurattaa niin paljo et pitää olla vähä lapsellinen :D HAHAHHAHAAHAHAH!!! hei kamaan, ei hammaslääkäripelko oo sairaus!! se on varmaan tavallisin pelko ja ihminen tuntee rakkautta, vihaa, pelkoa, stressiä, masennusta. kamaan hei. ei se ole hulluutta!

    Äänestä

  • HHAHAHAHAHAHA!!! kirjoitti:

    nyt naurattaa niin paljo et pitää olla vähä lapsellinen :D HAHAHHAHAAHAHAH!!! hei kamaan, ei hammaslääkäripelko oo sairaus!! se on varmaan tavallisin pelko ja ihminen tuntee rakkautta, vihaa, pelkoa, stressiä, masennusta. kamaan hei. ei se ole hulluutta!

    aineistoa, niin kyllä se vain on sairaus siinä missä muutkin fobiat. Tarvitsee psykiatrin ja hammaslääkärin yhteistyötä jotta fobiasta pääsee eroon, toivottavasti. Ruotsissa saa korvauksiakin terapiahoidoista hammashoitopelossa. Kyllä se on todella sairaus,valitettavasti!

    Äänestä

  • HHAHAHAHAHAHA!!! kirjoitti:

    nyt naurattaa niin paljo et pitää olla vähä lapsellinen :D HAHAHHAHAAHAHAH!!! hei kamaan, ei hammaslääkäripelko oo sairaus!! se on varmaan tavallisin pelko ja ihminen tuntee rakkautta, vihaa, pelkoa, stressiä, masennusta. kamaan hei. ei se ole hulluutta!

    "Hammashoitopelko onkin yksi niistä mielenterveyden ja käyttäytymisen häiriöistä, joita hammaslääkäri joutuu hoitamaan."

    Tämä tekstiote suoraan hammaslääkäriliiton artikkelista.

    Äänestä

  • HHAHAHAHAHAHA!!! kirjoitti:

    nyt naurattaa niin paljo et pitää olla vähä lapsellinen :D HAHAHHAHAAHAHAH!!! hei kamaan, ei hammaslääkäripelko oo sairaus!! se on varmaan tavallisin pelko ja ihminen tuntee rakkautta, vihaa, pelkoa, stressiä, masennusta. kamaan hei. ei se ole hulluutta!

    kyllä hammashoitopelko eli fobia on todellakin psyykkinen sairaus. Mielenterveyden ja käyttäymisen häiriötila. Kaikki eivät vain tiedosta tätä. Hoitomuotoina erilaiset terapiat.

    Äänestä

no en mä ainakaan menis ihmisiä terapiaan määräämään, kyllä sitä on oikeesti ihmisiä jotka kaipaa terapiaa. hammaslääkäripelko on mun mielestä edelleen normaalia, ei se estä elämistä, tai muuta. sitä vaan pelkään, ei sattuminen ja veri ole kivaa.

Äänestä
  • terapiaa tarvitaan hammashoitopelkoon.
    Monella mätänee suuhun hampaat.
    Käynnit pelottavat ettei hoidoista tule yhtikäs mitään.
    Elämää haittaa myös hammashoitopelko.
    Suosittelisin käyttämään hakukonetta ja ottamaan sieltä esille hammaslääkäriliiton, hammashoitoalan tiedotteita hoitopelosta.
    Hammashoitopelko on sairaus siinä missä muukin mielenterveyden häiriötila.
    Ei normaali ihminen pelkää hammaslääkärikäyntejä. Paikkaus y´m. toimenpiteet sujuvat ilman paniikkikohtauksia, itkuja, pahoinvointeja, nukutusta, sedaatiota tai muun vahvan lääkkeen vaikutuksen alaisena.

    Äänestä

  • tiedän, että... kirjoitti:

    terapiaa tarvitaan hammashoitopelkoon.
    Monella mätänee suuhun hampaat.
    Käynnit pelottavat ettei hoidoista tule yhtikäs mitään.
    Elämää haittaa myös hammashoitopelko.
    Suosittelisin käyttämään hakukonetta ja ottamaan sieltä esille hammaslääkäriliiton, hammashoitoalan tiedotteita hoitopelosta.
    Hammashoitopelko on sairaus siinä missä muukin mielenterveyden häiriötila.
    Ei normaali ihminen pelkää hammaslääkärikäyntejä. Paikkaus y´m. toimenpiteet sujuvat ilman paniikkikohtauksia, itkuja, pahoinvointeja, nukutusta, sedaatiota tai muun vahvan lääkkeen vaikutuksen alaisena.

    minä suosittelen hammashoitoa nukutuksessa.Itselläni oli hammaslääkäripelko niin voimakasta,että muunlaista hoitoa ei voitu ajatellakaan.Pelkäsin kovasti nukutustakin,mutta hyvin kaikki meni.Ihmettelenkin miksi nukutuksen vaaroja liioitellaan.Parempi hoitaa hampaat nukutuksessa kuin jättää kokonaan hoitamatta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

tyttönen18v kirjoitti:

Hampaassani on nyt jo yli kuukauden näkynyt vähän isompi aukko ja ajattelin sen olevan reikä, ja nyt huomasin että se on pelottavan lyhyessä ajassa laajentunut kauheasti ja se näkyy todella selvästi, siitä on lähtenyt ihan pieni palanenkin, huomasin kun söin purkkaa. Voiko näin nopea laajeneminen olla tavallinen reikä? jotenkin vaikea uskoa. pelottaa ihan kamalasti, että menetän koko hampaan :'( olen muutenkin kamalan hammasfriikki. onko kellään muulla ollut tällaista?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu