Jehovan todistajien uusin traktaatti "Väärän uskonnon loppu on lähellä!" on nyt ilmestynyt myös heidän kotisivuilleen luettavaksi. Kaikki jotka ette ole vielä tätä traktaattia saaneet tai lukeneet,käykääpä tässä osoitteessa!
http://www.jehovantodistajat.fi/fi/kn37/article_01.htm
http://www.jehovantodistajat.fi/fi/kn37/article_01.htm
Vastaukset 12
Vanhimmat
Traktaattinne kyllä sain. Siinä mainittiin Jeesuksen olevan "uskonnollinen henkilö".
Kyllä kristityille Jeesus on Herra. 1.Kor.12:3.
Sitten mollattiin että väärässä uskonnossa kerrotaan ihmisellä olevan kuolematon "sielu". Oikeammin se kuolematon osa on henki. 1.Kor 15:40-53
jakeet 44-47: "kylvetään sielullinen ruumis, nousee hengellinen ruumis.Jos kerran on sielullinen ruumis, niin on myös hengellinen. Niin on myös kirjoitettu: ensimmäisestä ihmisestä, Aadamista, tuli elävä sielu; viimeisestä Aadamista tuli eläväksitekevä henki. Mutta mikä on hengellistä, se ei ole ensimmäinen, vaan se, mikä on sielullista, on ensimmäinen; sitten on se, mikä on hengellistä.Ensimmäinen ihminen oli maasta, maallinen, toinen ihminen on taivaasta."
ERITYISESTI JAE 50: " Mutta tämän minä sanon, veljet, ettei liha ja veri voi periä Jumalan valtakuntaa, eikä katoavaisuus peri katoamattomuutta."
Uskontunnustuksen loppuosa: ...uskomme ruumiin ylösnousemiseen ja iankaikkiseen elämään! Siis juuri tämä hengellinen ihminen on se joka nousee, ei ruumiillinen eli sielullinen.
Mihin oppinne perustuvat? Moni asia kun on niin Raamatunvastainen.
Rukoilen puolestanne että otatte Jeesuksen vastaan Vapahtajana, Messiaana ja rukoilette Jumalaa Jeesuksen Kristuksen nimessä, joka on annettu meidän syntiemme tähden!
Siunausta toivottaen, luterilainen.
skontunnustuksen loppuosa: ...uskomme ruumiin ylösnousemiseen ja iankaikkiseen elämään! Siis juuri tämä hengellinen ihminen on se joka nousee, ei ruumiillinen eli sielullinen.
Uskot ruumiin ylösnousemiseen ja seuraavassa lauseessa sanot ettei ruumillinen ihminen nouse. Mitä tarkoitat?
Toivottavasti joku JT vastaa noihin ajatuksiin. Itse en ole JT ja tunnen vain vähän raamattua.
Sen olen kuitenkin huomannut että Jehovan todistajilla riittää selityksiä. Sellaista kohtaa ei taida löytyä raamatusta johon heidän automaatistaan tai rompultaan ei pitkiä selityksiä löytyisi.
Muutaman kerran olen jehovien kanssa jutellut. Kyllä he kertoivat Jeesuksen olevan vapahtaja ja messias sekä syntien sovittaja. Yhtäkään rukousta he eivät kuulemma rukoile sanomatta "poikasi Jeesuksen nimessä" Olen itse koittanut poimia raamatusta kohtia, jotka todistaisivat esim sielun tai hengen kuolemattomuuden. Jokaiseen kysymykseeni toimitettiin sivukaupalla vastausta, enkä osannut sanoa ne luettuani yhtään mitään :( Jehovat pyrkivät hyvin aukottomaan raamatunselitykseen, heidän kans on tosi vaikea väitellä ellei sitten ole luopio ja kiinnostunut muutamista vuosilukuasioista.
Pappi käytti hyväksi apua hakenutta äitiä
16.11.2006 06:58, päivitetty 16.11. 10:32
Pappi jopa tartutti sukupuolitaudin hyväksikäyttämäänsä naiseen. Seurakunnan kappalainen käytti seksuaalisesti hyväkseen synnytyksen jälkeisestä masennuksesta ja ahdistuksesta kärsinyttä äitiä.
Itäsuomalainen pastori tartutti uhriinsa myös sukupuolitaudin vajaan vuoden jatkuneiden yhdyntäkertojen aikana. 57-vuotias mies sai jatkaa kappalaisen virassaan aina viime lokakuuhun.
Käräjäoikeus tuomitsi kappalaisen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja virkavelvollisuuden rikkomisesta kuuden kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Pastori tuomittiin menettämään myös kappalaisen virkansa. Korvauksia ja oikeudenkäyntikuluja tuomittu määrättiin maksamaan yli 25 000 euroa.
Ahdistuksesta kärsinyt uhri kääntyi kappalaisen puoleen tammikuussa 2004 saadakseen sielunhoitoa ja keskustellakseen arkaluontoisista asioista. Kappalainen ryhtyi käyttämään tietoisesti naisen psyykkistä tilaa hyväkseen.
Oikeuden mukaan uhri tuli pian riippuvaiseksi pastorista. Riippuvuussuhdetta kappalainen vahvisti järjestämällä tapaamiset omassa kodissaan.
Kesällä 2004 kappalainen oli tapaamisissa ryhtynyt suutelemaan naista ja pyytänyt häntä makaamaan vierellään.
Yhdyntään kappalainen sai naisen taivuteltua lokakuussa 2004, vaikka oikeuden mukaan naiselta puuttui kyky itsenäiseen tahdonmuodostukseen. Niitä jatkui satunnaisesti juhannukseen 2005 asti, kunnes uhri sai ulkopuolista apua ja lopetti suhteen.
Uhrin henkinen tila oli heikko, minkä myös kappalainen tiesi. Nainen myös lähetti pastorille tuhansia tekstiviestejä. Lisäksi uhri osti kappalaiselle lahjoja.
Sielu
Raamatussa käytetyt alkukieliset sanat (hepr. ne′feš [?פנ]; kreik. psy·khē′ [ψυχή]) osoittavat, että ”sielu” on ihminen tai eläin tai elämä, joka ihmisellä tai eläimellä on.
Useimmat ihmiset yhdistävät sanaan ”sielu” yleensä sellaisia merkityksiä, jotka eivät ole sopusoinnussa niiden heprealaisten ja kreikkalaisten sanojen merkityksen kanssa, joita henkeytetyt raamatunkirjoittajat käyttivät. Tämä on toistuvasti tunnustettu yhä laajemmalti. Vuonna 1897 professori C. A. Briggs totesi julkaisussa Journal of Biblical Literature (XVI vsk., s. 30) tehtyään yksityiskohtaisen analyysin ne′feš-sanan käytöstä: ”Sielu välittää englannin kielessä nykyään tavallisesti hyvin erilaisen ajatuksen kuin שפנ [ne′feš] heprean kielessä, ja varomaton lukija tulkitsee sen helposti väärin.”
Kun Amerikan juutalainen julkaisuseura myöhemmin julkaisi uuden käännöksen Toorasta eli Raamatun viidestä ensimmäisestä kirjasta, sen päätoimittaja H. M. Orlinsky Hebrew Union Collegesta totesi, että sana ”sielu” oli lähes kokonaan poistettu tuosta käännöksestä, koska ”kyseinen heprealainen sana on ’nefeš’ ”. Hän lisäsi: ”Muut kääntäjät ovat selittäneet sen tarkoittavan ’sielua’, mikä on täysin epätäsmällistä. Raamattu ei sano, että meillä on sielu. ’Nefeš’ on ihminen itse, hänen ruoantarpeensa, hänen suonissaan virtaava veri, hänen olemuksensa.” (The New York Times, 12.10.1962.)
Mistä on lähtöisin opetus, jonka mukaan ihmissielu on näkymätön ja kuolematon?
Ongelma on siinä, että ne merkitykset, joita sanaan ”sielu” yleensä yhdistetään, eivät ole lähtöisin Raamatun heprealaisista tai kreikkalaisista kirjoituksista vaan pääasiassa antiikin Kreikan filosofiasta, ts. pakanallisista uskonkäsityksistä. Esimerkiksi kreikkalainen filosofi Platon kertoo Sokrateen sanoneen: ”Kun sielu eroaa ruumiista puhtaana, ottamatta tästä mitään mukaansa, – – se varmaan lähtee valtakuntaan, joka on sen itsensä kaltainen, näkymätön, jumalallinen, kuolematon ja järjellinen, jonne tultuaan se löytää autuaan levon, vapautuneena erheestä ja järjettömyydestä, pelosta – – sekä muusta inhimillisestä pahasta. Siellä se – – elää edelleen, todella jumalien seurassa.” (Viisi tutkielmaa, Porvoo 1961, Faidon, suom. J. A. Hollo, s. 268.)
Täysin vastoin sitä kreikkalaista opetusta, jonka mukaan psy·khē′ (sielu) on aineeton, näkymätön ja kuolematon, Raamattu osoittaa, että sekä psy·khē′ että ne′feš tarkoittavat maanpäällisistä luomuksista puhuttaessa sellaista, mikä on aineellista, käsin kosketeltavaa, näkyvää ja kuolevaista.
Hakuteoksessa New Catholic Encyclopedia (1967, XIII osa, s. 467) sanotaan: ”Sanalla nepes [ne′feš] on paljon laajempi merkitys kuin meidän sanallamme ’sielu’, sillä se tarkoittaa elämää (2Mo 21:23; 5Mo 19:21) ja sen erilaisia elintärkeitä ilmenemismuotoja: hengittämistä (1Mo 35:18; Job 41:13 [21]), verta (1Mo 9:4; 5Mo 12:23; Ps 140 [141]:8), halua (2Sa 3:21; San 23:2). Sielu ei VT:ssa [Vanhassa testamentissa] tarkoita osaa ihmisestä vaan koko ihmistä – ihmistä elävänä olentona. Samoin se tarkoittaa UT:ssa [Uudessa testamentissa] ihmiselämää: yksilön, tietoisen subjektin, elämää (Mt 2:20; 6:25; Lu 12:22, 23; 14:26; Joh 10:11, 15, 17; 13:37).”
Roomalaiskatolisen käännöksen The New American Bible sanastossa ”Glossary of Biblical Theology Terms” (laitoksen julkaisija P. J. Kenedy & Sons, New York 1970, s. 27, 28) sanotaan: ”Uudessa testamentissa ’sielunsa pelastaminen’ (Mr 8:35) ei merkitse sitä, että pelastetaan jonkinlainen ihmisen ’henkiosa’, joka on hänen ’ruumiinsa’ vastakohta (platonilaisessa mielessä), vaan koko ihminen, jolloin korostetaan sitä, että tuo ihminen elää, toivoo, rakastaa ja haluaa jne. sen lisäksi, että hän on konkreettinen ja fyysinen.”
Ne′feš on ilmeisesti peräisin sanajuuresta, joka tarkoittaa ’hengittää’, ja kirjaimellisessa mielessä ne′feš voitaisiin kääntää vastineella ”hengittäjä”. Koehlerin ja Baumgartnerin teoksessa Lexicon in Veteris Testamenti Libros (Leiden 1958, s. 627) se määritellään seuraavasti: ”Hengittävä olio, mikä tekee ihmisestä ja eläimestä eläviä olentoja 1Mo 1:20, sielu (jyrkästi erilainen kuin kreikkalainen käsitys sielusta), jonka tyyssijana on veri 1Mo 9:4–; 3Mo 17:11; 5Mo 12:23: (249 kertaa) – – sielu = elävä olento, yksilö, ihminen.”
Kreikkalaisen sanan psy·khē′ merkitykseksi määritetään sanakirjoissa ”elämä” ja ”tietoinen minä tai persoonallisuus tunteiden, halujen ja kiintymyksen keskuksena”, ”elävä olento”, ja niissä osoitetaan, että jopa ei-raamatullisissa kreikkalaisissa teoksissa tuota sanaa käytettiin ”eläimistä”. Nämä tietolähteet käsittelevät tietenkin pääasiassa antiikin Kreikan kirjoituksia ja ottavat siksi mukaan kaikki ne merkitykset, joita pakanalliset kreikkalaiset filosofit tuolle sanalle antoivat, mm. ”kuolleiden henki”, ”aineeton ja kuolematon sielu”, ”kaikkeuden henki” ja ”liikkeen ja elämän aineeton periaate”. Ilmeisesti siksi, että jotkut pakanafilosofit opettivat sielun erkanevan ruumiista kuolemassa, sanaa psy·khē′ käytettiin myös ”perhosesta”, joka käy läpi metamorfoosin muuttuessaan toukasta siivekkääksi hyönteiseksi. (Liddell ja Scott, Greek-English Lexicon, tark. H. Jones, 1968, s. 2026, 2027; Donnegan, New Greek and English Lexicon, 1836, s. 1404.)
Antiikin Kreikan kirjoittajat eivät käyttäneet sanaa psy·khē′ yhdenmukaisesti vaan eri tavoin, koska tuon sanan käyttöön vaikuttivat heidän henkilökohtaiset ja uskonnolliset filosofiset käsityksensä. Platonista, jonka filosofiaan tavanomaisten käsitysten sanasta ”sielu” voidaan katsoa perustuvan (kuten yleisesti tunnustetaan), sanotaan: ”Vaikka hän puhuukin joskus sielun kolmen [oletetun] osan yhdestä osasta, ’järjestä’, jonka on pakko olla kuolematon vaikka kaksi muuta osaa ovat kuolevaisia, hän puhuu myös ikään kuin yhdessä ruumiissa olisi kaksi sielua, toinen kuolematon ja jumalallinen, toinen kuolevainen.” (The Evangelical Quarterly, Lontoo 1931, III vsk., s. 121, A. McCaig, ”Thoughts on the Tripartite Theory of Human Nature”.)
Koska ei-raamatulliset kirjoitukset ovat niin epäyhtenäisiä, on erittäin tärkeää antaa Raamatun puhua puolestaan ja osoittaa, mitä henkeytetyt kirjoittajat tarkoittivat käyttäessään sanoja psy·khē′ ja ne′feš. Ne′feš esiintyy Raamatun heprealaisten kirjoitusten masoreettisessa tekstissä 754 kertaa, kun taas psy·khē′ esiintyy Raamatun kreikkalaisissa kirjoituksissa Westcottin ja Hortin tekstissä 102 kertaa yksinään, mikä tekee yhteensä 856 kertaa (ks. Rbi8, liite 4A). Näin lukuisien esiintymiskohtien perusteella voidaan saada selvä käsitys siitä, minkä merkityksen nämä sanat välittivät henkeytettyjen raamatunkirjoittajien mieleen ja mikä merkitys heidän kirjoitustensa pitäisi välittää meidän mieleemme. Asian tarkastelu osoittaa, että vaikka näillä sanoilla on laaja merkitys ja erilaisia merkitysvivahteita, raamatunkirjoittajien keskuudessa ei ollut epäyhtenäisyyttä, epäselvyyttä eikä ristiriitaa ihmisluonnon suhteen, kuten oli antiikin ajan kreikkalaisten filosofien keskuudessa.
Maan ensimmäiset sielut. Sana ne′feš esiintyy ensimmäisen kerran 1. Mooseksen kirjan 1:20–23:ssa. Jumala sanoi viidentenä luomispäivänä: ” ’Viliskööt vedet eläviä sieluja [ne′feš] parvittain, ja lentäköön maan yllä lentäviä luomuksia – –.’ Ja Jumala ryhtyi luomaan suuria merihirviöitä ja kaikkia liikkuvia eläviä sieluja [ne′feš], joita vilisi vesissä lajiensa mukaan, ja kaikkia siivekkäitä lentäviä luomuksia lajiensa mukaan.” Kuudentena luomispäivänä käytetään sanaa ne′feš myös ”kotieläimistä ja muista liikkuvista eläimistä sekä maan villieläimistä”, joita sanottiin ”eläviksi sieluiksi” (1Mo 1:24).
Ihmisen luomisen jälkeen sanaa ne′feš käytettiin jälleen Jumalan hänelle antamissa ohjeissa, jotka koskivat eläimiä, ”kaikkea maan päällä liikkuvaa, jossa on elämä sieluna [kirjm. ”jossa on elävä sielu (ne′feš)”]” (1Mo 1:30). Muita esimerkkejä siitä, että eläimistä käytetään tällaista ilmausta, on 1. Mooseksen kirjan 2:19; 9:10–16:ssa, 3. Mooseksen kirjan 11:10, 46; 24:18:ssa, 4. Mooseksen kirjan 31:28:ssa ja Hesekielin 47:9:ssä. On merkille pantavaa, että Raamatun kreikkalaiset kirjoitukset käyttävät tämän kanssa yhtäpitävästi sanaa psy·khē′ eläimistä Ilmestyksen 8:9:ssä ja 16:3:ssa, missä sitä käytetään meressä olevista luomuksista.
Raamattu osoittaa siis selvästi, että sanoja ne′feš ja psy·khē′ käytetään ihmistä alemmista eläinluomuksista. Noita samoja sanoja käytetään myös ihmisestä.
Ihmissielu. Täsmälleen samaa heprealaista ilmausta, jota käytetään eläimistä, nimittäin ne′feš ḥaj·jah′ (elävä sielu), käytetään myös Aadamista, kun kerrotaan, että Jumalan muodostettua ihmisen maan tomusta ja puhallettua hänen sieraimiinsa elämän hengen ”ihmisestä tuli elävä sielu” (1Mo 2:7). Ihminen oli erilainen kuin eläimet, mutta tuo ero ei johtunut siitä, että hän oli ne′feš (sielu) ja ne eivät olleet. Sen sijaan tuon eron ilmaistaan johtuneen siitä, että vain ihminen luotiin ”Jumalan kuvaksi” (1Mo 1:26, 27). Ihmiseen luotiin samanlaisia moraalisia ominaisuuksia kuin Jumalalla on, ja hänellä oli paljon enemmän kykyjä ja viisautta kuin eläimillä, joten hän saattoi vallita kaikkia alempia luomuksia (1Mo 1:26, 28). Ihmisen elimistö oli monimutkaisempi ja monipuolisempi kuin eläinten (vrt. 1Ko 15:39). Aadamilla oli myös odotteena ikuinen elämä, jonka hän tosin menetti; sitä ei kuitenkaan koskaan mainita ihmistä alempien luomusten yhteydessä (1Mo 2:15–17; 3:22–24).
Kertomuksessa kyllä sanotaan, että ’Jumala puhalsi ihmisen sieraimiin elämän henkäyksen [eräs muoto sanasta neša·mah′ ]’, mutta tätä ei sanota eläinten luomisen yhteydessä. Kertomus ihmisen luomisesta on kuitenkin selvästi paljon yksityiskohtaisempi kuin kertomus eläinten luomisesta. Lisäksi kun 1. Mooseksen kirjan 7:21–23:ssa kuvaillaan, että vedenpaisumuksessa tuhoutui ”kaikki liha” arkin ulkopuolella, siinä mainitaan eläimet ihmisten ohella ja sanotaan: ”Kaikki, joiden sieraimissa elämän voiman hengitys [eräs muoto sanasta neša·mah′ ] vaikutti, kaikki, jotka olivat kuivalla maalla, kuolivat.” Selvästikin myös eläinten elämän hengitys eli henkäys tuli alun perin Luojalta, Jehova Jumalalta.
Myöskään ihmisen ”henki” (hepr. ru′aḥ; kreik. pneu′ma) eli elämänvoima ei siis ole erilainen kuin eläinten elämänvoima, kuten nähdään Saarnaajan 3:19–21:stä, missä todetaan, että ”niillä kaikilla on sama henki [weru′aḥ]”.
Sielu – elävä luomus. Kuten sanottu, ihmisestä ”tuli elävä sielu”, joten ihminen oli sielu, hänellä ei ollut sisällään sielua, joka olisi ollut aineeton ja näkymätön. Apostoli Paavali osoittaa, että kristillinen opetus ei eronnut aiemmasta heprealaisesta opetuksesta, sillä hän lainaa 1. Mooseksen kirjan 2:7:ää, kun hän sanoo: ”Niin on myös kirjoitettu: ’Ensimmäisestä ihmisestä Aadamista tuli elävä sielu [psy·khēn′ zō′san].’ – – Ensimmäinen ihminen on maasta ja tehty tomusta.” (1Ko 15:45–47.)
Ensimmäisessä Mooseksen kirjassa osoitetaan, että elävä sielu on tulos maan tomusta tehdyn ruumiin ja elämän hengityksen yhdistymisestä. Ilmauksesta ”elämän voiman hengitys [kirjm. ”elämän hengen eli vaikuttavan voiman (ru′aḥ) hengitys”]” (1Mo 7:22) käy ilmi, että elämänvoimaa eli ”henkeä” pidetään kaikissa luomuksissa, niin ihmisissä kuin eläimissäkin, yllä nimenomaan hengittämällä ilmaa (jossa on happea). Tätä elämänvoimaa on luomuksen elimistön jokaisessa solussa, kuten ilmenee artikkeleista ELÄMÄ ja HENKI.
Koska sanalla ne′feš tarkoitetaan luomusta itseään, voidaan odottaa, että siihen yhdistetään lihallisten luomusten normaaleja fyysisiä toimintoja tai ominaisuuksia. Juuri näin tapahtuukin. Sanotaan, että ne′feš (sielu) syö lihaa, rasvaa, verta tai muuta aineellista (3Mo 7:18, 20, 25, 27; 17:10, 12, 15; 5Mo 23:24), se on nälkäinen tai haluaa ruokaa ja juomaa (5Mo 12:15, 20, 21; Ps 107:9; San 19:15; 27:7; Jes 29:8; 32:6; Mi 7:1), se tehdään lihavaksi (San 11:25), se paastoaa (Ps 35:13), se koskee epäpuhtaaseen, esim. kuolleeseen ruumiiseen (3Mo 5:2; 7:21; 17:15; 22:6; 4Mo 19:13), se ’otetaan pantiksi’ tai ’siepataan’ (5Mo 24:6, 7), se tekee työtä (3Mo 23:30), sitä virkistetään kylmällä vedellä, kun se on väsynyt (San 25:25), se ostetaan (3Mo 22:11; Hes 27:13), se annetaan lupausuhriksi (3Mo 27:2), se pannaan rautoihin (Ps 105:18), se on uneton (Ps 119:28) ja se haukkoo henkeä (Jer 15:9).
Monissa raamatunkohdissa puhutaan ”minun sielustani”, ”sinun sielustasi”, ”hänen sielustaan” jne. Tämä johtuu siitä, että ne′feš ja psy·khē′ voivat tarkoittaa ihmistä itseään sieluna. Siksi tuon sanan ajatus voidaan usein ilmaista suomessa käyttämällä persoonapronomineja. Teoksessa Lexicon in Veteris Testamenti Libros (s. 627) osoitetaankin, että ”ne′fešini” tarkoittaa ’minua’ (1Mo 27:4, 25; Jes 1:14), ”ne′fešisi” merkitsee ’sinua’ (1Mo 27:19, 31; Jes 43:4; 51:23), ”(hänen) ne′fešinsä” tarkoittaa ’häntä, itseä’ (4Mo 30:2, 5–12; Jes 53:10) jne.
Kreikan sanaa psy·khē′ käytetään samalla tavoin. Sanakirjassa Vine’s Expository Dictionary of Old and New Testament Words (1981, 4. osa, s. 54) sanotaan, että sitä voidaan käyttää sellaisena ”persoonapronominin vastineena, jota käytetään korostuksen ja tehon vuoksi: 1. persoona: Joh. 10:24 (’meitä’); Hepr. 10:38; vrt. 1. Moos. 12:13; 4. Moos. 23:10; Tuom. 16:30; Ps 120:2 (’minut’); 2. persoona: 2. Kor. 12:15; Hepr 13:17”, jne.
Edustaa elämää luomuksena. Sekä sanaa ne′feš että sanaa psy·khē′ käytetään myös tarkoittamaan elämää, ei pelkästään abstraktina voimana tai periaatteena vaan elämää luomuksena, ihmisenä tai eläimenä.
Niinpä kun Raakel synnytti Benjaminin, Raakelin ne′feš (”sielu” eli elämä luomuksena) lähti hänestä ja hän kuoli (1Mo 35:16–19). Hän lakkasi olemasta elävä luomus. Samalla tavoin, kun profeetta Elia teki ihmeen Sarpatin lesken kuolleelle pojalle, tuon lapsen ne′feš (”sielu” eli elämä luomuksena) palasi häneen, ja ”hän heräsi eloon”, oli jälleen elävä luomus (1Ku 17:17–23).
Koska luomusten elämä liittyy niin erottamattomasti vereen ja on riippuvainen siitä (vuodatettu veri edustaa ihmisen tai luomuksen elämää [1Mo 4:10; 2Ku 9:26; Ps 9:12; Jes 26:21]), Raamattu sanoo, että ne′feš (sielu) on ”veressä” (1Mo 9:4; 3Mo 17:11, 14; 5Mo 12:23). Tätä ei tule selvästikään ymmärtää kirjaimellisesti, sillä Raamatussa puhutaan myös ”sielunne verestä” (1Mo 9:5; vrt. Jer 2:34) eikä edellä käsiteltyjä lukuisia viittauksia voida järkevästi soveltaa pelkästään vereen tai sen elämää ylläpitäviin ominaisuuksiin.
Sanaa ne′feš (sielu) ei käytetä kasvillisuuden luomisen yhteydessä, joka tapahtui kolmantena luomispäivänä (1Mo 1:11–13), eikä sen jälkeenkään, koska kasvit ovat verettömiä.
Esimerkkejä siitä, että kreikkalaista sanaa psy·khē′ on käytetty merkityksessä ’elämä luomuksena’, on Matteuksen 6:25; 10:39; 16:25, 26:ssa, Luukkaan 12:20:ssä, Johanneksen 10:11, 15; 13:37, 38; 15:13:ssa ja Apostolien tekojen 20:10:ssä. Koska Jumalan palvelijoilla on kuollessaan ylösnousemustoivo, heillä on toivo saada elää jälleen ”sieluina” eli elävinä luomuksina. Siksi Jeesus saattoi sanoa, että ”joka kadottaa sielunsa [elämänsä luomuksena] minun tähteni ja hyvän uutisen tähden, tulee pelastamaan sen. Todellakin, mitä hyödyttää ihmistä voittaa koko maailma ja menettää sielunsa? Mitä ihminen todellakaan antaisi sielunsa vastineeksi?” (Mr 8:35–37.) Hän sanoi myös: ”Joka on mieltynyt sieluunsa, tuhoaa sen, mutta joka vihaa sieluaan tässä maailmassa, tulee varjelemaan sen ikuiseen elämään.” (Joh 12:25.) Nämä ja muut samantapaiset raamatunkohdat osoittavat, mikä on Matteuksen 10:28:ssa esitettyjen Jeesuksen sanojen oikea merkitys: ”Älkääkä alkako pelätä niitä, jotka tappavat ruumiin, mutta eivät voi tappaa sielua, vaan pelätkää ennemmin häntä, joka voi tuhota sekä sielun että ruumiin Gehennassa.” Vaikka ihmiset voivat tappaa ruumiin, he eivät voi tappaa ihmistä kaikiksi ajoiksi, mikäli hän elää Jumalan tarkoituksessa (vrt. Lu 20:37, 38), ja Jumala voi ylösnousemuksen välityksellä palauttaa ja todella palauttaakin sellaisen uskollisen ihmisen elämään luomuksena. Jumalan palvelijat menettävät ”sielunsa” eli elämänsä luomuksina vain tilapäisesti, eivät pysyvästi. (Vrt. Il 12:11.)
Voi kuolla ja voidaan tuhota. Toisaalta Matteuksen 10:28:ssa sanotaan, että Jumala ”voi tuhota sekä sielun [psy·khēn′ ] että ruumiin Gehennassa”. Tämä osoittaa, että psy·khē′ ei tarkoita mitään kuolematonta tai häviämätöntä. Koko Raamatussa, Heprealaisissa ja Kreikkalaisissa kirjoituksissa, ei ole ainoatakaan tapausta, jossa sanoja ne′feš tai psy·khē′ määritettäisiin sanoilla kuolematon, häviämätön, katoamaton tms. (Ks. KUOLEMATTOMUUS; TURMELTUMATTOMUUS.) Toisaalta Raamatun heprealaisissa ja kreikkalaisissa kirjoituksissa on joukoittain kohtia, joissa sanotaan, että ne′feš tai psy·khē′ (sielu) on kuolevainen ja kuoleman alainen (1Mo 19:19, 20; 4Mo 23:10; Jos 2:13, 14; Tu 5:18; 16:16, 30; 1Ku 20:31, 32; Ps 22:29; Hes 18:4, 20; Mt 2:20; 26:38; Mr 3:4; Hpr 10:39; Ja 5:20), se kuolee, se ’karsitaan pois’ tai tuhotaan (1Mo 17:14; 2Mo 12:15; 3Mo 7:20; 23:29; Jos 10:28–39; Ps 78:50; Hes 13:19; 22:27; Ap 3:23; Il 8:9; 16:3) miekalla (Jos 10:37; Hes 33:6) tai tukehtumalla (Job 7:15) tai se on vaarassa kuolla hukkumalla (Jn 2:5) ja se menee hautakuoppaan eli Šeoliin (Job 33:22; Ps 89:48) tai se vapautetaan niistä (Ps 16:10; 30:3; 49:15; San 23:14).
Kuollut sielu. Joitakin kertoja esiintyy myös ilmaus ”kuollut sielu”, joka tarkoittaa yksinkertaisesti ’kuollutta ihmistä’ (3Mo 19:28; 21:1, 11; 22:4; 4Mo 5:2; 6:6; Hag 2:13; vrt. 4Mo 19:11, 13).
Halu. Toisinaan sanaa ne′feš käytetään ilmaisemaan ihmisen halua, joka täyttää hänet ja jonka vallassa hän sitten pyrkii saavuttamaan tuon halun kohteen. Esimerkiksi Sananlaskujen 13:2:ssa sanotaan petollisesti menettelevistä, että ’heidän sielunsa on väkivaltaa’, ts. että he ovat päättäneet harjoittaa väkivaltaa ja heistä on todellisuudessa tullut väkivallan personoitumia. (Vrt. 1Mo 34:3, Rbi8, alav.; Ps 27:12; 35:25; 41:2.) Israelin vääriä paimenia sanotaan koiriksi, joilla ”on voimakas sielun halu”, he eivät ole tunteneet kylläisyyttä (Jes 56:11, 12; vrt. San 23:1–3; Hab 2:5).
Kokosieluinen palvelus. ”Sielu” tarkoittaa pohjimmiltaan koko ihmistä, kuten edellä on osoitettu. Joissakin raamatunkohdissa meitä kuitenkin kehotetaan etsimään, rakastamaan ja palvelemaan Jumalaa ’kaikesta sydämestämme ja kaikesta sielustamme’ (5Mo 4:29; 11:13, 18), ja 5. Mooseksen kirjan 6:5:ssä sanotaan: ”Sinun on rakastettava Jehovaa, Jumalaasi, kaikella sydämelläsi ja kaikella sielullasi ja kaikella elinvoimallasi.” Jeesus sanoi, että tuli palvella koko sielullaan ja voimallaan ja sen lisäksi ’koko mielellään’ (Mr 12:30; Lu 10:27). Herää kysymys, miksi nämä muut piirteet mainitaan sielun yhteydessä, vaikka ne kaikki sisältyvät siihen. Todennäköistä merkitystä voidaan valaista seuraavasti: Ihminen saattaa myydä itsensä (sielunsa) toisen orjaksi, jolloin hänestä tulee omistajansa eli isäntänsä omaisuutta. Hän ei ehkä kuitenkaan palvele isäntäänsä koko sydämestään, täysin motivoituneena ja halukkaana miellyttämään häntä, ja näin ollen hän ei ehkä käytä kaikkea voimaansa tai kaikkia henkisiä kykyjään isäntänsä etujen edistämiseen (vrt. Ef 6:5; Kol 3:22). Nämä muut piirteet mainitaan siis ilmeisesti siksi, että kiinnittäisimme niihin huomiota, jottemme unohtaisi niitä tai jättäisi niitä huomiotta palvellessamme Jumalaa, jolle kuulumme, ja hänen Poikaansa, jonka elämä oli meidän ostamiseksemme maksettu lunastushinta. Jumalan ”kokosieluiseen” palvelukseen sisältyy koko ihminen kaikkine ruumiinosineen, toimintoineen, kykyineen ja haluineen (vrt. Mt 5:28–30; Lu 21:34–36; Ef 6:6–9; Fil 3:19; Kol 3:23, 24).
Sielu ja henki ovat eri asia. ”Henkeä” (hepr. ru′aḥ; kreik. pneu′ma) ei tule sekoittaa ”sieluun” (hepr. ne′feš; kreik. psy·khē′ ), sillä ne tarkoittavat eri asioita. Heprealaiskirjeen 4:12:ssa sanotaankin, että Jumalan sana ”tunkee lävitse jopa erottamaan sielun ja hengen ja nivelet ja niiden ytimen” (vrt. myös Fil 1:27; 1Te 5:23). Kuten on osoitettu, sielu (ne′feš; psy·khē′ ) on luomus itse. Henki (ru′aḥ; pneu′ma) tarkoittaa tavallisesti elävän luomuksen eli sielun elämänvoimaa, joskin alkukielten sanoilla voi olla myös muita merkityksiä.
Kreikan sanojen psy·khē′ ja pneu′ma eroa valaisee myös se, mitä apostoli Paavali sanoo ensimmäisessä kirjeessään korinttilaisille kristittyjen ylösnousemuksesta henkielämään. Hän asettaa siinä vastakkain ”sen, mikä on aineellista [psy·khi·kon′, kirjm. ”sielullista”]”, ja ”sen, mikä on hengellistä [pneu·ma·ti·kon′ ]”. Näin hän osoittaa, että kristityillä on kuolemaansa saakka ”sielullinen” ruumis, kuten ensimmäisellä ihmisellä Aadamillakin oli, mutta ylösnousemuksensa yhteydessä nuo voidellut kristityt saavat hengellisen ruumiin eli henkiruumiin, jollainen on myös kirkastetulla Jeesuksella Kristuksella. (1Ko 15:42–49.) Juudas esittää samantapaisen vertailun puhuessaan sellaisista, jotka ovat ”eläimellisiä ihmisiä [psy·khi·koi′, kirjm. ”sielullisia”], joilla ei ole hengellisyyttä [kirjm. ”joilla ei ole henkeä (pneu′ma)”]” (Ju 19).
Jumalan sielu. Edellä esitetyn valossa vaikuttaa siltä, että raamatunkohdat, joissa Jumala käyttää ilmausta ”sieluni” (3Mo 26:11, 30; Ps 24:4; Jes 42:1), ovat esimerkkejä antropomorfistisesta käytöstä, ts. siitä, että Jumalaan yhdistetään ymmärtämisen helpottamiseksi fyysisiä ja inhimillisiä ominaisuuksia, kuten silloin, kun sanotaan, että Jumalalla on silmät, kädet jne. Kun Jehova käyttää ilmausta ”ne′fešini”, sen merkitys on selvästikin ’minä’ tai ’minä itse’. ”Jumala on Henki [Pneu′ma].” (Joh 4:24.)
Tässä on vaihtari jt-seurakunnan vanhimman käännytystyön eräästä erikoispiirteestä:
http://www.kentuckylaketimes.com/global/11-09-06/index.php
2006-11-09
Jehovah's Witness in door to door sex assault scandal
When a Kitchener (Ontario, Canada) man inadvertently discovered his teenage daughter's diary in his basement, he was shocked to see it contained the name of a former elder at the family's Kingdom Hall of Jehovah's Witnesses.
The name Claude Martin was written in bold text, the Kitchener man told a judge yesterday at Martin's trial for sexually assaulting that girl and another girl who attended Martin's Jehovah's Witnesses sect.
Martin, 76, allegedly touched the man's daughter with his hand between January, 2001 and December, 2002. He allegedly touched the other girl with his penis between January, 1988 and December, 1989.
The man's daughter testified that Martin touched her buttocks with his hand and put his finger on her vagina during a Saturday morning door-to-door sales visit to a home.
The girl said they were standing on a landing inside the front door when the householder had gone downstairs.
She and Martin often made the door-to-door sales visits to attempt to gain members to the sect of Jehovah's Witnesses. Her parents were nearby in a car with other sect members making similar visits in the area.
After the parents read the content of the diary they did not know what to do, he said. Several Jehovah's Witness elders heard about the allegation and visited their home.
The girl's father said, "The impression we were left with was pick up the carpet and sweep it under, and carry on with your life, ... We wanted to know there was going to be something done in the organization."
The family had attended Martin's Jehovah's Witness Kingdom Hall for over ten years before leaving because of stress long before they found the diary.
The girl's father said outside court, "The only thing I have to say negative is how they tried to sweep it under the carpet."
The girl, who is now 16, told the Crown prosecutor that she never told her parents about the alleged sexual assault because, "It was embarrassing and private."
After she and her parents reported the alleged incident to police in 2005, the girl said her parents were told about a second alleged complainant. That girl was allegedly standing up against a counter when Martin came up behind her and rubbed his pelvic area against her, she said.
When the trial continues, the Crown will argue that the judge should admit a statement he said Martin made to police. Based on the statement, Poland will argue Martin engaged in prior discreditable conduct with yet a third female.
The trial continues on Dec. 5.
Maallinen ylösnousemus. Kun Jeesus riippui paalussa, toinen hänen rinnallaan olleista pahantekijöistä havaitsi, ettei Jeesus ansainnut rangaistusta, ja pyysi: ”Jeesus, muista minua, kun pääset valtakuntaasi.” Jeesus vastasi: ”Totisesti minä sanon sinulle tänään: sinä tulet olemaan minun kanssani paratiisissa.” (Lu 23:42, 43.) Oikeastaan Jeesus sanoi: ”Tänä synkkänä päivänä, kun näyttää ulkonaisesti erittäin epätodennäköiseltä, että valtakuntaa koskeva vaatimukseni toteutuisi, sinä ilmaiset uskoa. Kun tosiaan pääsen valtakuntaani, minä varmasti muistan sinua.” Tämä edellyttäisi pahantekijän ylösnousemusta. Tuo mies ei ollut Jeesuksen Kristuksen uskollinen seuraaja. Hän oli toiminut väärin, rikkonut lakia tavalla, josta seurasi kuolemantuomio. (Lu 23:40, 41.) Näin ollen hän ei voinut toivoa kuuluvansa niihin, jotka saisivat ensimmäisen ylösnousemuksen. Lisäksi hän kuoli 40 päivää ennen kuin Jeesus nousi taivaaseen ja näin ollen ennen helluntaita, joka oli 10 päivää tuon taivaaseen nousemisen jälkeen ja jolloin Jumala Jeesuksen välityksellä voiteli ensimmäiset niistä, jotka saavat taivaallisen ylösnousemuksen (Ap 1:3; 2:1–4, 33).
Jeesus sanoi, että pahantekijä tulisi olemaan paratiisissa. Tuo sana tarkoittaa ’puistoa tai puistomaista puutarhaa’. 1. Mooseksen kirjan 2:8:ssa käytetty ’puutarhaa’ tarkoittava heprealainen sana (gan) käännettiin Septuagintassa kreikkalaisella sanalla pa·ra′dei·sos. Paratiisi, jossa tuo pahantekijä tulee olemaan, ei voi olla se ”Jumalan paratiisi”, joka Ilmestyksen 2:7:ssä luvataan ”sille, joka voittaa”, sillä tuo pahantekijä ei ollut Jeesuksen Kristuksen tavoin voittanut maailmaa (Joh 16:33). Tuo pahantekijä ei siis tulisi olemaan taivaallisessa Valtakunnassa sen jäsenenä (Lu 22:28–30), vaan hän olisi tuon Valtakunnan alamainen, kun nuo ”ensimmäisen ylösnousemuksen” saaneet istuisivat Jumalan ja Kristuksen kuninkaina valtaistuimilla hallitsemassa Kristuksen kanssa tuhat vuotta (Il 20:4, 6).
’Vanhurskaat ja epävanhurskaat’. Apostoli Paavali sanoi eräille juutalaisille, jotka myös toivoivat saavansa ylösnousemuksen, että ”tulee olemaan ylösnousemus, sekä vanhurskaiden että epävanhurskaiden” (Ap 24:15).
Raamatussa ilmaistaan selvästi, keitä ”vanhurskaat” ovat. Ensinnäkin ne, joiden on määrä saada taivaallinen ylösnousemus, julistetaan vanhurskaiksi (Ro 8:28–30).
Raamatussa sanotaan vanhurskaiksi myös sellaisia vanhan ajan uskollisia kuin Abraham (1Mo 15:6; Ja 2:21). Monia näistä ihmisistä luetellaan Heprealaiskirjeen 11. luvussa, ja sen kirjoittaja sanoo heistä: ”Ja vaikka nämä kaikki saivat todistuksen uskonsa välityksellä, he eivät saaneet lupauksen täyttymystä, koska Jumala näki ennalta meille [Paavalin kaltaisille hengestä siinneille, voidelluille kristityille] jotakin parempaa, jotta heitä ei tehtäisi täydellisiksi ilman meitä.” (Hpr 11:39, 40.) Heidät tehdään siis täydellisiksi sen jälkeen, kun ne, joilla on osa ”ensimmäisessä ylösnousemuksessa”, on tehty täydellisiksi.
Lisäksi on Ilmestyksen 7. luvussa kuvattu ”suuri joukko”, jonka jäsenet eivät kuuluu 144 000 ’sinetöidyn’ joukkoon ja joilla sen vuoksi ei ole hengen ”ennakkovakuutta” siitä, että he olisivat hengestä siinneitä (Ef 1:13, 14; 2Ko 5:5). Heidän kuvaillaan tulevan elävinä ”suuresta ahdistuksesta”, minkä perusteella tämän ryhmän kokoaminen näyttäisi ajoittuvan viimeisiin päiviin vähän ennen tuota ahdistusta. He ovat vanhurskaita uskonsa perusteella, sillä heidät on puettu pitkiin valkoisiin vaatteisiin, jotka on valkaistu Karitsan veressä. (Il 7:1, 9–17.) Heitä ei tarvitse luokkana herättää kuolleista, mutta tähän ryhmään kuuluvat uskolliset, jotka kuolevat ennen suurta ahdistusta, herätetään kuolleista Jumalan määräaikana.
On myös monia ”epävanhurskaita”, jotka on haudattu Šeoliin (Haadekseen), ihmiskunnan yhteiseen hautaan, tai ”mereen” eli vesihautaan. Näiden ja maan päälle herätettävien ”vanhurskaiden” tuomiota kuvaillaan Ilmestyksen 20:12, 13:ssa: ”Ja minä näin kuolleet, suuret ja pienet, seisomassa valtaistuimen edessä, ja kirjakääröt avattiin. Mutta avattiin vielä yksi kirjakäärö; se on elämän kirjakäärö. Ja kuolleet tuomittiin sen perusteella, mitä kirjakääröihin oli kirjoitettu, tekojensa mukaan. Ja meri antoi ne kuolleet, jotka siinä olivat, ja kuolema ja Haades antoivat ne kuolleet, jotka niissä olivat, ja heidät tuomittiin kukin tekojensa mukaan.”
Maallisen ylösnousemuksen aika. Tämä tuomio on Raamatussa sijoitettu kuvaukseen siitä, mitä tapahtuu Kristuksen hallitessa kuningas- ja pappistovereineen tuhatvuotisen hallituskautensa aikana. Kuten apostoli Paavali totesi, he ”tulevat tuomitsemaan maailman” (1Ko 6:2). ”Suuret ja pienet”, kaikilta elämänaloilta olevat ihmiset, tuomitaan silloin puolueettomasti. Heidät tuomitaan ”sen perusteella, mitä [silloin avattaviin] kirjakääröihin oli kirjoitettu”. Tämä ei voi tarkoittaa heidän entistä elämäänsä koskevia muistiinmerkintöjä eikä säännöstöä, joka tuomitsee heidät heidän entisen elämänsä perusteella. Koska ”synnin palkka on kuolema”, he ovat kuolemansa kautta saaneet menneisyydessä tekemiensä syntien palkan (Ro 6:7, 23). Nyt heidät herätetään kuolleista, jotta he voivat ilmaista asenteensa Jumalaa kohtaan ja osoittaa, haluavatko he turvautua Jeesuksen Kristuksen kaikkien puolesta antamaan lunastusuhriin (Mt 20:28; Joh 3:16). Vaikka heitä ei enää vaaditakaan tilille menneistä synneistään, he tarvitsevat lunastusta saavuttaakseen täydellisyyden. Heidän täytyy uudistaa mielensä saattamalla elämänsä ja ajattelutapansa sopusointuun Jumalan tahdon ja hänen maata ja sen asukkaita koskevien säännöstensä kanssa. Näin ollen ”kirjakääröissä” ilmeisesti esitetään heitä tuon tuomiopäivän aikana koskeva Jumalan tahto ja laki, ja tuomion perustana on heidän uskonsa ja tottelevaisuutensa niitä kohtaan, ja sen perusteella heidän nimensä myös kirjoitetaan lopulta lähtemättömästi ”elämän kirjakääröön”.
Elämän ja tuomion ylösnousemus. Jeesus esitti ihmiskunnalle lohduttavan vakuutuksen: ”Tulee hetki, ja se on nyt, jolloin kuolleet kuulevat Jumalan Pojan äänen, ja ne, jotka ovat ottaneet vaarin, tulevat elämään. – – Älkää ihmetelkö tätä, sillä tulee hetki, jolloin kaikki muistohaudoissa olevat kuulevat hänen äänensä ja tulevat esiin, hyvää tehneet elämän ylösnousemukseen, pahaa harjoittaneet tuomion ylösnousemukseen.” (Joh 5:25–29.)
Tuomion ylösnousemus. Jeesuksen tässä käyttämä sana ”tuomio” on käännetty kreikkalaisesta sanasta kri′sis. Parkhurstin mukaan tällä sanalla on Raamatun kreikkalaisissa kirjoituksissa seuraavat merkitykset: ”I. Tuomio. – – II. Tuomio, oikeus. Matt. 23:23. Vrt. 12:20. – – III. Langettava tuomio, kirous. Mark. 3:29. Joh. 5:24, 29. – – IV. Langettavan tuomion tai rangaistuksen syy tai peruste. Joh. 3:19. V. Jokin nimenomainen juutalaisten tuomioistuin, – – Matt. 5:21, 22.” (A Greek and English Lexicon to the New Testament, Lontoo 1845, s. 342.)
Jos Jeesus olisi tuomiosta puhuessaan tarkoittanut oikeudenkäyntiä, jonka tuloksena voisi olla elämä, niin tämän ja ”elämän ylösnousemuksen” välillä ei olisi mitään eroa. Näin ollen tekstiyhteys osoittaa, että Jeesus tarkoitti ”tuomiolla” langettavaa tuomiota.
”Kuolleet” jotka kuulivat Jeesuksen puhuvan maan päällä. Tarkastellessamme Jeesuksen sanoja, havaitsemme, että kun Jeesus puhui, jotkut ”kuolleet” kuulivat hänen äänensä. Pietari käytti samanlaista kieltä, kun hän sanoi: ”Tätä vartenhan hyvä uutinen julistettiin kuolleillekin, jotta heidät tuomittaisiin lihaan nähden ihmisten näkökannalta, mutta jotta he eläisivät henkeen nähden Jumalan näkökannalta.” (1Pi 4:6.) Tämä johtui siitä, että ne, jotka kuulivat Kristusta, olivat ennen tuota kuulemista ’kuolleita hairahduksissa ja synneissä’, mutta he alkaisivat ’elää’ hengellisesti, kun he uskoisivat hyvään uutiseen (Ef 2:1; vrt. Mt 8:22; 1Ti 5:6).
Johanneksen 5:29:ssä viitataan tuomintakauden päättymiseen. Sen määrittämistä, mitä aikaa Jeesus tarkoitti puhuessaan ’elämän ylösnousemuksesta ja tuomion ylösnousemuksesta’, helpottaa merkittävästi, kun katsotaan, mitä hän sanoi aiemmin samassa tekstiyhteydessä niistä tuolloin eläneistä, jotka olivat hengellisesti kuolleita (kuten on selitetty edempänä väliotsikon ’Siirtyminen kuolemasta elämään’ alla): ”Tulee hetki, ja se on nyt, jolloin kuolleet kuulevat Jumalan Pojan äänen, ja ne, jotka ovat ottaneet vaarin [kirjm. ”ne, jotka ovat kuulleet”], tulevat elämään.” (Joh 5:25, Int.) Tämä osoittaa, ettei hän puhunut vain joistakuista, jotka kuulivat hänen äänensä, vaan sellaisista, jotka ”ovat kuulleet”, nimittäin niistä, jotka kuultuaan hyväksyvät kuulemansa totuudeksi. Sanoja ”kuulla” ja ”kuunnella” käytetään Raamatussa hyvin usein merkityksessä ’ottaa vaarin’ tai ’totella’ Ne, jotka osoittautuvat tottelevaisiksi, saavat elää. (Vrt. tuon saman kreikkalaisen verbin [a·kou′ō] ’kuulla tai kuunnella’ käyttöä Joh 6:60:ssä, 8:43, 47:ssä ja 10:3, 27:ssä.) Heitä ei tuomita sen perusteella, mitä he tekivät ennen hänen äänensä kuulemista, vaan sen perusteella, mitä he tekevät sen jälkeen, kun he ovat kuulleet sen.
Ilmeisesti Jeesus siis katsoi aikaa tästä samasta näkökulmasta, kun hän puhui ”hyvää tehneistä” ja ”pahaa harjoittaneista”, ts. hän katsoi tuomintakauden lopusta taaksepäin ja tarkasteli näiden kuolleista herätettyjen toimintaa sen jälkeen, kun he olivat saaneet tilaisuuden totella tai rikkoa sitä, ”mitä kirjakääröihin oli kirjoitettu”. Vasta tuomintakauden päätyttyä kävisi ilmi, ketkä olivat tehneet hyvää ja ketkä pahaa. ”Hyvää tehneet” (ts. sen mukaan, ”mitä kirjakääröihin oli kirjoitettu”) palkittaisiin elämällä, ja ”pahaa harjoittaneet” saisivat langettavan tuomion. Ylösnousemus olisi osoittautunut joko elämäksi tai langettavaksi tuomioksi.
Raamatussa on yleistä tarkastella asioita jälkikäteen eli puhua niistä lopputuloksen näkökulmasta, ikään kuin ne olisivat jo päättyneet. Jumalahan ”kertoo alusta asti lopun ja muinaisuudesta saakka sen, mitä ei vielä ole tehty” (Jes 46:10). Juudas omaksuu saman näkökulman, kun hän puhuu seurakuntaan pujahtaneista turmeltuneista miehistä: ”Voi heitä, sillä he ovat kulkeneet Kainin tietä ja ovat rynnänneet Bileamin harhapolulle palkan tähden ja ovat tuhoutuneet [kirjm. ”tuhonneet itsensä”] Korahin kapinalliseen puheeseen!” (Ju 11.) Myös joissakin profetioissa käytetään samanlaista kieltä (vrt. Jes 40:1, 2; 46:1; Jer 48:1–4).
Johanneksen 5:29:n näkökulma ei siis ole sama kuin Apostolien tekojen 24:15:n, missä Paavali puhuu ”sekä vanhurskaiden että epävanhurskaiden” ylösnousemuksesta. Paavali tarkoittaa selvästikin niitä, joilla on ollut vanhurskas tai epävanhurskas asema Jumalan edessä tämän elämän aikana ja jotka tullaan herättämään kuolleista. Heitä sanotaan ”muistohaudoissa oleviksi” (Joh 5:28; Johanneksen 5:29:ssä Jeesus puhuu ihmisistä sen jälkeen, kun he ovat tulleet muistohaudoista, ja sen jälkeen, kun he ovat Jeesuksen Kristuksen ja hänen kuningas- ja pappistovereittensa hallituskauden aikana toimintatavallaan osoittautuneet joko tottelevaisiksi ja saaneet palkakseen ikuisen ”elämän” tai tottelemattomiksi ja ansainneet siten Jumalan ”[langettavan] tuomion”.
Sielu palaa Šeolista. Israelin kuningas Daavid kirjoitti: ”Olen asettanut Jehovan alati eteeni. Koska hän on oikealla puolellani, minua ei horjuteta. – – Myös oma lihani saa asua turvassa. Sillä sinä et jätä sieluani Šeoliin. Sinä et salli uskollisesi nähdä hautakuoppaa.” (Ps 16:8–11.) Helluntaipäivänä vuonna 33 apostoli Pietari sovelsi tämän psalmin Jeesukseen Kristukseen julistaessaan juutalaisille totuutta Kristuksen ylösnousemuksesta (Ap 2:25–31). Sekä Heprealaiset että Kreikkalaiset kirjoitukset siis osoittavat, että nimenomaan Jeesuksen Kristuksen ”sielu” herätettiin kuolleista. Jeesus Kristus ”saatettiin kuolemaan lihassa mutta tehtiin eläväksi hengessä” (1Pi 3:18). Apostoli Paavali sanoi, ”ettei liha ja veri voi periä Jumalan valtakuntaa” (1Ko 15:50). Tämä sulkee pois myös lihan ja luut. Lihassa ja luissa ei ole elämää, ellei niissä ole verta, sillä veri sisältää ”sielun” eli on välttämätöntä lihaa olevan luomuksen elämälle (1Mo 9:4).
Kautta Raamatun käy ilmi, ettei ole olemassa ruumiista erillään olevaa ”aineetonta sielua”. Sielu kuolee, kun ruumis kuolee. Jopa Jeesuksesta Kristuksesta sanotaan, että ”hän vuodatti sielunsa kuolemaan”. Hänen sielunsa oli Šeolissa. Tuona aikana häntä ei ollut olemassa sieluna eli persoonana. (Jes 53:12; Ap 2:27; vrt. Hes 18:4; Sielua ja ruumista ei siis yhdistetä uudelleen ylösnousemuksessa. Mutta saapa yksilö ylösnousemuksen taivaaseen tai maan päälle, hänellä täytyy olla ruumis tai elimistö, sillä kaikilla persoonilla, sekä taivaassa että maan päällä olevilla, on ruumis. Jotta kuolleesta voisi jälleen tulla persoona, hänellä täytyy olla joko aineellinen ruumis tai henkiruumis. Raamatussa sanotaan: ”Jos on aineellinen ruumis, on myös hengellinen.” (1Ko 15:44.)
Mutta kootaanko vanha ruumis ylösnousemuksessa uudelleen? Tai onko se tarkka jäljennös aiemmasta ruumiista, tehty aivan samanlaiseksi kuin se oli ihmisen kuollessa? Raamatussa vastataan kieltävästi, kun siinä käsitellään Kristuksen voideltujen veljien ylösnousemusta elämään taivaissa: ”Kuitenkin joku sanoo: ’Miten kuolleet herätetään? Millaisessa ruumiissa he oikein tulevat?’ Sinä järjetön! Sitä, minkä sinä kylvät, ei tehdä eläväksi, ellei se ensin kuole, ja mitä tulee siihen, mitä kylvät, niin et kylvä sitä vartta, joka sitten kehittyy, vaan paljaan jyvän, kenties vehnän tai minkä muun tahansa, mutta Jumala antaa sille varren, niin kuin hän on tahtonut, ja kullekin siemenistä sen oman varren.” (1Ko 15:35–38.)
Ne, joiden ylösnousemus tapahtuu taivaaseen, saavat henkiruumiin, sillä Jumala tahtoo heidän saavan ruumiin, joka sopii heidän taivaalliseen ympäristöönsä. Mutta millaisen ruumiin Jumala antaa niille, jotka hän haluaa herättää kuolleista maan päälle? Se ei voi olla sama ruumis, joka koostuu täsmälleen samoista atomeista. Jos ihminen kuolee ja hänet haudataan, hänen ruumiinsa hajoaa mätänemisprosessissa aineksiksi, joita kasvit voivat imeä itseensä. Ihmiset voivat syödä noita kasveja. Silloin tuon alkuperäisen ihmisen alkuaineet, atomit, hajaantuvat moniin ihmisiin. On selvää, etteivät samat atomit voi ylösnousemuksessa olla samanaikaisesti sekä tuossa alkuperäisessä ihmisessä että noissa kaikissa muissa.
Kuolleista herätetyn ruumiin ei tarvitse myöskään välttämättä olla täsmällinen kopio siitä ruumiista, joka ihmisellä oli kuollessaan. Jos ihmisen ruumis oli vammautunut tai silpoutunut ennen hänen kuolemaansa, palaako hän samanlaisena? Se olisi järjetöntä, sillä silloin hän ei ehkä pystyisi edes kuulemaan eikä tekemään sitä, ’mitä kirjakääröihin on kirjoitettu’ (Il 20:12). Entä jos ihminen kuoli esim. siihen, että hänen verensä vuoti kuiviin, palaisiko hän verettömänä? Ei, sillä hän ei pystyisi elämään maallisessa ruumiissa ilman verta (3Mo 17:11, 14). Sen sijaan hänelle annettaisiin sellainen ruumis kuin Jumala tahtoo. Koska on Jumalan tahto, että kuolleista herätetyn täytyy totella sitä, ’mitä kirjakääröihin on kirjoitettu’, hänen ruumiinsa on oltava terve, täysin toimintakykyinen. (Vaikka Lasaruksen ruumis oli jo osittain lahonnut, Jeesus herätti Lasaruksen kuolleista ehjässä, terveessä ruumiissa [Joh 11:39].) Vain siten voidaan ihmistä pitää sopivasti ja oikeudenmukaisesti vastuullisena teoistaan tuon tuomintakauden kuluessa. Ihminen ei kuitenkaan ole täydellinen, kun hänet herätetään, sillä hänen täytyy uskoa Kristuksen lunnaisiin ja saada Kristuksen ja hänen ’kuninkaallisen papistonsa’ papillisten palvelusten hyöty (1Pi 2:9; Il 5:10; 20:6).
’Siirtyminen kuolemasta elämään’. Jeesus puhui niistä, joilla ”on ikuinen elämä” siksi, että he kuulevat hänen sanansa uskoen ja totellen ja sitten uskovat Isään, joka on lähettänyt hänet. Hän sanoi heistä jokaisesta: ”Eikä hän tule tuomiolle, vaan on siirtynyt kuolemasta elämään. Totta totisesti minä sanon teille: tulee hetki, ja se on nyt, jolloin kuolleet kuulevat Jumalan Pojan äänen, ja ne, jotka ovat ottaneet vaarin, tulevat elämään.” (Joh 5:24, 25.)
Ne, jotka olivat ’siirtyneet kuolemasta elämään nyt’, eivät voineet olla niitä, jotka olivat kirjaimellisesti kuolleet ja olivat todellisissa haudoissa. Siihen aikaan, kun Jeesus puhui, koko ihmiskunta oli kuolemantuomion alainen Jumalan, kaikkien Tuomarin, edessä. Niinpä ihmiset, joista Jeesus puhui, olivat selvästikin maan päällä eläviä ihmisiä, jotka olivat olleet hengellisessä mielessä kuolleita. Jeesuksen on täytynyt tarkoittaa tuollaisia hengellisesti kuolleita, kun hän sanoi juutalaismiehelle, joka halusi mennä ensin kotiin hautaamaan isänsä: ”Seuraa jatkuvasti minua ja anna kuolleiden haudata kuolleensa.” (Mt 8:21, 22.)
Ne, joista tulee tosi kristittyjä, kuuluivat aikanaan maailman hengellisesti kuolleisiin ihmisiin. Apostoli Paavali muistutti seurakuntaa tästä: ”Jumala on tehnyt eläviksi teidät, vaikka olitte kuolleita hairahduksissanne ja synneissänne, joissa kerran vaelsitte tämän maailman asiainjärjestelmän mukaan – –. Mutta Jumala, jolla on runsaasti armoa, suuren rakkautensa vuoksi, jolla hän rakasti meitä, teki meidät eläviksi yhdessä Kristuksen kanssa, vieläpä kun me olimme kuolleita hairahduksissa – ansaitsemattomasta hyvyydestä teidät on pelastettu – ja hän herätti meidät yhdessä ja asetti meidät istumaan yhdessä taivaallisiin Kristuksen Jeesuksen yhteydessä.” (Ef 2:1, 2, 4–6.)
Koska he eivät siis enää vaeltaneet Jumalan vastaisissa hairahduksissa ja synneissä ja koska he uskoivat Kristukseen, Jehova poisti heiltä langettavan tuomionsa. Hän herätti heidät hengellisestä kuolemasta ja antoi heille ikuisen elämän toivon. (1Pi 4:3–6.) Apostoli Johannes kuvailee tätä siirtymistä rikkomusten ja syntien aiheuttamasta kuoleman tilasta hengelliseen elämään näin: ”Älkää ihmetelkö, veljet, että maailma vihaa teitä. Me tiedämme siirtyneemme kuolemasta elämään, koska rakastamme veljiä.” (1Jo 3:13, 14.)
Jumalan ansaitsematonta hyvyyttä. Ihmiskunnan ylösnousemus on todella Jehova Jumalan ansaitsematonta hyvyyttä, sillä hänellä ei ollut mitään velvollisuutta tehdä ylösnousemusta mahdolliseksi. Rakkaus ihmismaailmaa kohtaan sai hänet antamaan ainosyntyisen Poikansa, jotta miljoonat, jopa miljardit, jotka ovat kuolleet ilman todellista Jumalan tuntemusta, saisivat tilaisuuden tutustua häneen ja rakastaa häntä ja jotta tämä toivo voisi rohkaista niitä, jotka rakastavat ja palvelevat häntä, kestämään uskollisesti aina kuolemaan asti (Joh 3:16). Apostoli Paavali lohduttaa kristittyjä tovereitaan ylösnousemustoivolla kirjoittaessaan Tessalonikan seurakunnalle niistä seurakunnan jäsenistä, jotka olivat kuolleet ja joilla oli taivaallisen ylösnousemuksen toivo: ”Lisäksi, veljet, emme tahdo teidän olevan tietämättömiä niistä, jotka nukkuvat kuolemassa, jottette surisi niin kuin muut, joilla ei ole toivoa. Sillä jos uskomme, että Jeesus kuoli ja nousi jälleen, niin samoin Jumala tuo myös Jeesuksen kautta poisnukahtaneet hänen ohellaan.” (1Te 4:13, 14.)
Kristittyjen ei tulisi surra niin kuin muut, joilla ei ole toivoa, myöskään niiden Jumalalle uskollisten takia, jotka ovat kuolleet toiveenaan saada elää maan päällä Jumalan messiaanisen valtakunnan alaisuudessa, eikä niiden muiden takia, jotka eivät ole tulleet tuntemaan Jumalaa. Kun Šeol (Haades) avataan, siellä olevat tulevat esiin. Raamatussa mainitaan monia sinne menneitä, mm. muinaisen Egyptin, Assyrian, Elamin, Mesekin, Tubalin, Edomin ja Sidonin asukkaita (Hes 32:18–31). Jeesus osoitti, että ainakin joitakuita aiemmin katumattomia Betsaidan, Korasinin ja Kapernaumin asukkaita tulisi olemaan läsnä tuomiopäivänä. Vaikka heidän olisi aikaisemman asenteensa vuoksi hyvin vaikea katua, heille annettaisiin mahdollisuus siihen. (Mt 11:20–24; Lu 10:13–15.)
Lunnaita sovelletaan kaikkiin, joiden puolesta ne annettiin. Koska se Jumalan rakkaus ja ansaitsematon hyvyys, jota hän osoitti antaessaan Poikansa, jotta ’häneen uskovilla olisi elämä’, oli niin suurta ja laajaa, ei olisi mahdollista, että lunnaiden soveltaminen rajoittuisi vain niihin, jotka Jumala valitsee taivaalliseen kutsumiseen (Joh 3:16). Todellisuudessa Jeesuksen Kristuksen lunastusuhria ei sovellettaisi täysin, jos se rajoittuisi niihin, joista tulee taivasten valtakunnan jäseniä. Se ei täyttäisi kokonaan sitä tarkoitusta, jota varten Jumala sen järjesti, koska Jumalan tarkoitus oli, että tuolla Valtakunnalla olisi maallisia alamaisia. Jeesus Kristus ei ole pelkästään kanssaan toimivien alipappien Ylimmäinen Pappi vaan myös sen ihmismaailman, joka on elossa, kun hänen toverinsakin hallitsevat kuninkaina ja pappeina hänen kanssaan (Il 20:4, 6). Hänet on ”koeteltu kaikissa suhteissa samoin kuin meidätkin [hänen hengelliset veljensä], mutta ilman syntiä”. Sen vuoksi hän voi suhtautua myötätuntoisesti niiden ihmisten heikkouksiin, jotka yrittävät tunnollisesti palvella Jumalaa, ja hänen kuningas- ja pappistoverinsa on koeteltu samalla tavoin. (Hpr 4:15, 16; 1Pi 4:12, 13.) Keiden puolesta he voisivat toimia pappeina, elleivät ihmiskunnan puolesta, mukaan luettuna ne, jotka herätetään kuolleista tuhatvuotiskauden ja tuomintakauden kuluessa?
Jumalan palvelijat ovat innokkaasti odottaneet päivää, jolloin ylösnousemus saa työnsä päätökseen. Toteuttaessaan tarkoituksiaan Jumala on asettanut sitä varten täsmälleen oikean ajan, jolloin hänen viisautensa ja pitkämielisyytensä saatetaan täysin kunniaan (Sr 3:1–8). Hän ja hänen Poikansa, jotka kumpikin pystyvät herättämään kuolleista ja haluavat tehdä niin, saattavat ylösnousemuksen päätökseen tuona määräaikana.
Jehova odottaa ylösnousemusta iloiten. Jehova ja hänen Poikansa odottavat tuon työn täydellistä toteuttamista varmasti suuresti iloiten. Jeesus ilmaisi tämän halukkuutensa ja tahtonsa, kun muuan spitaalinen pyysi häneltä hartaasti: ” ’Jos vain haluat, niin sinä voit puhdistaa minut.’ Tällöin hän [Jeesus] liikuttui säälistä, ja hän ojensi kätensä, kosketti häntä ja sanoi hänelle: ’Minä haluan. Puhdistu.’ Ja heti spitaali hävisi hänestä, ja hän puhdistui.” Kolme evankeliuminkirjoittajaa merkitsi muistiin tämän liikuttavan tapauksen, joka kertoo Kristuksen rakkaudellisesta huomaavaisuudesta ihmiskuntaa kohtaan. (Mr 1:40–42; Mt 8:2, 3; Lu 5:12, 13.) Jehovan rakkauden ja halukkuuden auttaa ihmiskuntaa voimme puolestaan todeta palauttamalla mieleemme uskollisen Jobin sanat: ”Jos voimakas mies kuolee, voiko hän elää uudelleen? – – Sinä kutsut, ja minä vastaan sinulle. Sinä ikävöitset kättesi työtä.” (Job 14:14, 15.)
Jotkut eivät saa ylösnousemusta. Vaikka Kristuksen lunastusuhri annettiinkin ihmiskunnan puolesta yleensä, Jeesus osoitti, että sen varsinaista soveltamista kuitenkin rajoitettaisiin, kun hän sanoi: ”Niin kuin ei Ihmisen Poikakaan tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan sielunsa lunnaiksi vastaamaan monia.” (Mt 20:28.) Jehova Jumalalla on oikeus kieltäytyä hyväksymästä lunnaita kenenkään sellaisen puolesta, jonka hän katsoo arvottomaksi. Kristuksen lunnaat peittävät synnit, joita ihminen tekee siksi, että hän on syntisen Aadamin lapsi, mutta ihminen voi lisätä syntisyyttään tahallisella, harkitulla synnin tekemisellä, ja hän voi siten kuolla noiden syntien vuoksi, joita lunnaat eivät peitä.
Synti pyhää henkeä vastaan. Jeesus Kristus sanoi, että sille, joka tekee syntiä pyhää henkeä vastaan, ei anneta anteeksi tässä asiainjärjestelmässä eikä tulevassa (Mt 12:31, 32). Ihminen, jonka Jumala on tuominnut synnistä pyhää henkeä vastaan nykyisessä asiainjärjestelmässä, ei näin ollen hyötyisi ylösnousemuksesta, koska hänen syntejään ei anneta koskaan anteeksi, minkä vuoksi ylösnousemus olisi hänelle hyödytön. Jeesus lausui tuomion Juudas Iskariotia vastaan nimittäessään häntä ”tuhon pojaksi”. Lunnaat eivät soveltuisi häneen, ja koska hänen tuhonsa oli jo laillisesti langetettu tuomio, hän ei saisi ylösnousemusta. (Joh 17:12.)
Jeesus sanoi vastustajilleen, juutalaisten uskonnollisille johtajille: ”Kuinka te pakenisitte Gehennan [ikuisen tuhon vertauskuva] tuomiota?” (Mt 23:33; Hänen sanansa viittaavat siihen, että jos nuo ihmiset eivät kääntyisi Jumalan puoleen ennen kuolemaansa, he joutuisivat kohtaamaan lopullisen epäsuotuisan tuomion. Siinä tapauksessa ylösnousemuksesta ei olisi heille mitään hyötyä. Tämä näyttäisi pitävän paikkansa myös ”laittomuuden ihmisestä” (2Te 2:3, 8;
Paavali sanoo sellaisten, jotka ovat tunteneet totuuden, olleet osallisia pyhästä hengestä ja sitten luopuneet, joutuneen tilaan, missä heitä on mahdotonta ”elvyttää jälleen katumukseen, koska he itse panevat Jumalan Pojan uudelleen paaluun ja saattavat hänet julkisen häpeän alaiseksi”. Lunnaat eivät voisi enää auttaa heitä, joten he eivät saisi ylösnousemusta. Apostoli jatkaa vertaamalla heitä peltoon, joka kasvaa vain orjantappuroita ja ohdakkeita ja joka sen vuoksi hylätään ja lopulta poltetaan. Tämä kuvaa heidän tulevaisuuttaan: täydellistä tuhoa. (Hpr 6:4–8.)
Paavali sanoo edelleen niistä, jotka ’tahallaan harjoittavat syntiä saatuaan totuuden täsmällisen tuntemuksen’, että ”ei ole enää jäljellä uhria syntien edestä, vaan tietty pelottava tuomion odotus ja tulinen kiivaus, joka kuluttaa ne, jotka ovat vastaan”. Sitten hän valaisee asiaa: ”Jokainen, joka on hylännyt Mooseksen lain, kuolee säälittä kahden tai kolmen henkilön todistuksen perusteella. Kuinka paljon ankaramman rangaistuksen luulette sen ansaitsevan, joka on tallannut jalkoihinsa Jumalan Pojan ja pitänyt tavallisen arvoisena liiton veren, jolla hänet pyhitettiin, ja häväissyt ylenkatseellisesti ansaitsemattoman hyvyyden henkeä? – – On pelottavaa joutua elävän Jumalan käsiin.” Tuo tuomio on ankarampi siten, että heitä ei pelkästään surmata ja haudata Šeoliin, kuten Mooseksen lain rikkojille tehtiin. He menevät Gehennaan, josta ei ole ylösnousemusta. (Hpr 10:26–31.)
Pietari kirjoittaa veljilleen ja tähdentää, että he ovat ”Jumalan huoneena” tuomittavina, minkä jälkeen hän lainaa Sananlaskujen 11:31:tä (LXX) ja varoittaa heitä tottelemattomuuden vaarasta. Hän viittaa tässä siihen, että heidän nykyinen tuomintansa voi päättyä heidän tuomitsemiseensa ikuiseen tuhoon, kuten Paavali oli kirjoittanut. (1Pi 4:17, 18.)
Apostoli Paavali kertoo myös joistakuista, jotka ”joutuvat kärsimään ikuisen tuhon rangaistustuomion pois Herran edestä ja hänen voimansa kirkkaudesta siihen aikaan, jolloin hän tulee kirkastettavaksi pyhiensä yhteydessä” (2Te 1:9, 10). Nämä eivät siis säilyisi elossa Kristuksen tuhatvuotiskaudelle, ja koska heidän tuhonsa on ”ikuinen”, he eivät saisi ylösnousemusta.
Ylösnousemus 1 000 vuoden aikana. Ihmisillä ei ole tarkkaa tietoa niiden ihmisten määrästä, jotka tähän mennessä ovat eläneet maan päällä. Mutta vaikka asian valaisemiseksi oletettaisiin, että Jehova herättäisi kuolleista 20 miljardia ihmistä, heidän elintilansa ja ravintonsa järjestäminen ei olisi suinkaan mahdotonta. Maapallon maapinta-ala on nykyään n. 148 000 000 km2 eli n. 14 800 000 000 ha. Vaikka puolet siitä pantaisiin muuhun käyttöön, niin jäljelle jäisi vielä runsas hehtaarin kolmannes henkeä kohti. Maapallon ravinnontuotantokyvyn ansiosta hehtaarin kolmasosa tuottaa todellisuudessa yllin kyllin yhtä ihmistä kohden, varsinkin kun, kuten Jumala osoitti Israelin kansakunnan tapauksessa, ravintoa on runsaasti Jumalan siunauksen vuoksi (1Ku 4:20; Hes 34:27).
Yhdistyneiden kansakuntien elintarvike- ja maatalousjärjestön mukaan maapallon ravinnontuotantokyky on sellainen, että vain kohtuullisilla maatalousmenetelmien parannuksilla maa voisi kehitysalueillakin ruokkia vaivatta jopa yhdeksän kertaa suuremman väestömäärän kuin se, minkä tiedemiehet olivat arvioineet olevan olemassa vuonna 2000 (Land, Food and People, Rooma 1984, s. 16, 17).
Miten noista miljardeista sitten pystyttäisiin riittävästi huolehtimaan ottaen huomioon, että useimmat heistä eivät menneisyydessä tunteneet Jumalaa ja että heidän täytyy oppia mukautumaan hänen heitä koskeviin lakeihinsa? Ensinnäkin Raamatussa todetaan, että maailman valtakunnasta tulee ”meidän Herramme ja hänen Kristuksensa valtakunta, ja hän tulee hallitsemaan kuninkaana aina ja ikuisesti” (Il 11:15). Raamatussa esitetään myös periaate: ”Kun sinun [Jehovan] tuomiosi kohtaavat maata, oppivat tuottoisan maan asukkaat vanhurskauden.” (Jes 26:9.) Kun koittaa Jumalan määräaika, jolloin hänen palvelijansa tarvitsevat tuota tietoa, hän paljastaa, miten hän on päättänyt huolehtia tästä tehtävästä (Am 3:7).
Miten on mahdollista herättää kuolleista ja kouluttaa 1 000 vuoden aikana miljardeja nyt haudassa lepääviä?
Muuan kuvaus paljastaa, että se mitä Jehovalla on mielessään ihmiskuntaa varten on varsin yksinkertaista ja käytännöllistä. Olettakaamme, ei profeetallisesti vaan pelkästään kuvauksena, että niiden vanhurskaiden ihmisten ”suuri joukko”, ”jotka tulevat” elävinä tätä asiainjärjestelmää kohtaavasta ”suuresta ahdistuksesta” (Il 7:9, 14), olisi määrältään n. 6 miljoonaa (n. 1/1000 maapallon nykyisestä väestömäärästä). Jos sitten heidän valmentamiseensa ja maapallon ’alistamiseen’ ainakin osittain (1Mo 1:28) varattaisiin vaikkapa 100 vuotta ja Jehovan tarkoitus olisi sen jälkeen herättää eloon kolme prosenttia tuosta määrästä, niin jokaisesta uudesta tulokkaasta olisi huolehtimassa 33 valmennettua ihmistä. Koska kolmen prosentin vuotuinen lisäys yhteen laskettuna kaksinkertaistaisi kuolleista herätettyjen määrän joka 24. vuosi, niin kaikki 20 miljardia voitaisiin herättää kuolleista ennen kuin Kristuksen tuhatvuotista valtakuntaa olisi kulunut 400 vuotta, ja niiden kuluessa jäisi runsaasti aikaa kuolleista herätettyjen opettamiseen ja tuomitsemiseen häiritsemättä maapallon rauhaa ja järjestystä. Näin Jumala pystyy kaikkivaltiaassa voimassaan ja viisaudessaan saattamaan tarkoituksensa loistoisaan päätökseen täysin niiden lakien ja järjestelyjen mukaisesti, jotka hän on tehnyt ihmiskuntaa varten alusta alkaen ja joihin hän on ansaitsemattomasta hyvyydestään lisännyt ylösnousemuksen (Ro 11:33–36).
Jos vielä jäi kysyttävää käänny Jehovan todistajien puoleen kun he käyvät ovellasi!
Mitä luopiot haluavat? Useimmat eivät tyydy vain luopumaan uskostaan, jota he aikoinaan saattoivat pitää totena. He haluavat usein viedä toisia mukanaan. Sen sijaan, että luopiot lähtisivät tekemään omia opetuslapsiaan, monet heistä yrittävät ’vetää mukaansa’ Kristuksen opetuslapset (Apostolien teot 20:29, 30). Apostoli Paavali esitti vääristä opettajista kiireellisen tärkeän varoituksen: ”Olkaa varuillanne: saattaa kenties olla joku, joka vie teidät saaliikseen.” (Kolossalaisille 2:8.) Eivätkö monet luopiot pyri tekemään juuri näin? Samoin kuin kidnappaaja vie pahaa aavistamattoman uhrin perheensä parista, luopiot saalistavat seurakunnan luottavaisia jäseniä ja yrittävät viedä heidät pois laumasta.
Miten luopiot pyrkivät tavoitteeseensa? He turvautuvat usein vääristelyihin, puolitotuuksiin ja suoranaisiin valheisiin. Jeesus tiesi, että hänen seuraajansa joutuisivat kärsimään sellaisten ihmisten vuoksi, jotka puhuisivat heistä ”valehdellen kaikenlaista pahaa” (Matteus 5:11). Tällaiset ilkeämieliset vastustajat puhuisivat sitä, mikä ei ole totta, pettääkseen toisia. Apostoli Pietari varoitti, että luopiot levittäisivät ”väärennetyin sanoin” ”petollisia opetuksia” ja ’vääristelisivät Raamatun kirjoituksia’ päästäkseen omiin päämääriinsä (2. Pietarin kirje 2:3, 13; 3:16). Valitettavasti luopiot onnistuvat ’mullistamaan muutamien uskon’ (2. Timoteukselle 2:18).
Miten voimme välttyä joutumasta luopioiden petoksen uhreiksi? Noudattamalla Jumalan sanan neuvoa: ”Minä kehotan teitä, veljet, pitämään silmällä niitä, jotka aiheuttavat jakaumia ja antavat kompastumisen aiheita vastoin sitä opetusta, jonka te olette oppineet, ja karttamaan heitä.” (Roomalaisille 16:17.) ’Kartamme heitä’ hylkäämällä heidän järkeilynsä – esittävätpä he niitä suullisesti, painetussa muodossa tai Internetissä. Miksi toimimme näin? Ensinnäkin koska Jumalan sanassa neuvotaan meitä tekemään niin, ja luotamme siihen, että Jehova pitää aina silmällä meidän parastamme (Jesaja 48:17, 18).
Toiseksi me rakastamme järjestöä, joka on opettanut meille ne kallisarvoiset totuudet, jotka erottavat meidät selvästi Suuresta Babylonista. Samanaikaisesti tajuamme, ettemme tunne Jumalan tarkoituksia täydellisesti; ymmärrystämme on vuosien mittaan korjattu. Uskolliset kristityt tyytyvät odottamaan, että Jehova tekee kaikki tällaiset selvennykset. (Sananlaskut 4:18.) Emme hylkää järjestöä, jota Jumala käyttää, sillä näemme selvät todisteet siitä, että sillä on hänen siunauksensa (Apostolien teot 6:7; 1. Korinttilaisille 3:6).
Varo itsepetosta
Epätäydellisillä ihmisillä on taipumus, jota Saatana käyttää kärkkäästi hyödykseen: he pettävät helposti itseään. ”Sydän on kaikkea muuta petollisempi ja toivoton”, sanotaan Jeremian 17:9:ssä. Jaakob kirjoitti: ”Kutakin koetellaan siten, että hänen oma halunsa vetää ja houkuttelee häntä.” (Jaakobin kirje 1:14.) Jos sydämemme tuntee houkutusta johonkin, se voi ikään kuin vilautella syntiä houkuttelevasti edessämme ja saada sen näyttämään viehättävältä ja vaarattomalta. Tämä on petollista, sillä syntiin antautuminen johtaa lopulta turmioon (Roomalaisille 8:6).
Itsepetos voi helposti johtaa meidät ansaan. Petollinen sydän voi vähätellä jotain vakavaa persoonallisuuden puutetta tai selitellä jotain räikeää syntiä (1. Samuelin kirja 15:13–15, 20, 21). Toivoton sydämemme voi myös etsiä tapoja puolustella kyseenalaista käytöstä. Ajatellaan esimerkiksi viihdettä. On olemassa tervehenkistä ja nautittavaa viihdettä. Suuri osa siitä, mitä tämä maailma tarjoaa – elokuvissa, televisiossa ja Internet-sivuilla – on kuitenkin säädytöntä ja moraalitonta. On helppo vakuuttaa itsellemme, että voimme katsella ruokotonta viihdettä vahingoittumatta siitä. Jotkut jopa järkeilevät, että koska se ei vaivaa heidän omaatuntoaan, siinä tuskin on mitään pahaa. Tällaiset ihmiset kuitenkin ’pettävät itsensä väärällä järkeilyllä’ (Jaakobin kirje 1:22).
Nyt jt-pääkonttorissa majaansa pitänyt vanhin. Tämä oli erikoistunut tyttöjen asemesta poikiin:
Man guilty of trying to lure boys for sex
By Dianna Cahn
Times Herald-Record
October 23, 2006
Goshen — A 50-year-old Jehovah's Witness has been found guilty of trying to lure underage boys in Middletown to have anal sex with him and pose for nude photographs.
Jesus Cano was detained by Middletown police on June 24. Cano had been handing out a small packet of papers that included a written note, several pictures of his naked buttocks and a name, phone number and e-mail address.
When the aunt of one of the boys called police, Det. Tom Miller posed as the boy, called the number on the card, and set up a meeting with Cano for later that night. When he arrived at the agreed meeting place, police took Cano in and later arrested him.
Cano was indicted on two felony counts and seven misdemeanor counts, two of which were dismissed by Judge Jeffrey Berry ahead of trial.
During the two-day, non-jury trial, Cano's lawyer John Ingrassia tried to show that there was insufficient evidence to prove Cano planned to go through with his intent to have sex of take naked photographs of a minor.
But Berry ruled today that there was sufficient evidence to find Cano guilty on five of the seven counts against him, including the two felonies.
He will be sentenced on Nov. 27. Assistant District Attorney Melissa Ferraro said she will be asking for the maximum of 2 2/3 to 7 years in prison.
Cano is a Mexican national with a valid visa to reside in the U.S. That visa will be revoked now that he's been convicted of a felony, and he will be deported after he serves his sentence.
http://www.recordonline.com/apps/pbcs.dll/article?AID=/20061023/NEWS/610230338
Lue mainitsemani Raamatunkohdat. Hengellinen ruumis nousee, sielullinen eli tämä näkyvä ruumiimme katoaa. Me muutumme.
Tuo mainitsemani Raamatunkohta tosiaan osoittaa että ihminen on jotain muutakin kuin vain se sielu jonka pystymme näkemään.
Yleensä jehovalaiset vetoaa siihen että meillä on väärä Raamattu...
Minä ainakin luotan bestseller-versioon, enkä heidän UM-käännökseensä.
Katsotaanpa täyttääkö tunnus merkit oikeasta tosi uskonnosta?
http://www.watchtower.org/fi/jt/index.htm