Äitini oli helluntailainen, mutta hän ei koskaan myöntänyt olleensa väärässä - eikä pyytänyt anteeksi.
Onko anteeksi pyytäminen
tärkeää?
12330
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
oikeassa.
taas omahyväistä?
kuinka toisiin ihmisiin kohdistetut pahuudet saadaan anteeksi Jeesukselta. Uhreista ei ole niin väliä.
Sama täällä. Onneksi ei tarvitse enää katsella. Itsetuntokin on noussut että on jo omiakin mielipiteitä joita jo uskaltaa sanoakin.
Kuolinvuoteella pyyteli anteeksi mutta en vastannut mitään enkä kadu yhtään. Jos uskon varjolla tehdään niitä mitä meillä, niin en usko että muutkaan katuisivat. Raakaa tekstiä mutta totta.
ei sen helluntailaisuus. Geez, kaikenlaisia yhteyksii ihmiset vetelee.
Voitko sinä antaa ädillesi anteeksi? Emmehän mekään helluntailaiset niin täydellisiä ole vaikka meiltä sitä usein odotetaan. Isä meidän rukouksessa sanotaan "anna meille anteeksi niinkuin mekin anteeksi annamme niille jotka ovat meitä vastaan rikkoneet".
onneksi olette kaksi eri persoonaa-äidillesi et mitään voi(paitsi antaa anteeksi), mutta itseäsi voit kasvattaa siihen suuntaan että toimit asioiden suhteen eritavalla
anteeksi antamiseen tarvitaan hirveästi aikaa..ei niin helppo juttu kenellekään-tulet ehkä huomaamaan
anteeksiantaminen on tärkeää..siitä tulee hyvä olo, masennus helpottuu ja maailma kirkastuu..katkeruus on myrkkyä koko elimistölle, sitä ei kannata vaalia sydämessään
"Totisesti: kaikki, minkä te sidotte maan päällä, on sidottu taivaassa, ja kaikki, minkä te vapautatte maan päällä, on myös taivaassa vapautettu"(Matt. 18:18)
tunteet voi ottaa kauan muuttua, ehkei koskaan, mutta silti, jos oot antanu anteeksi, ei tarvi ennee kaivella.
Anteeksiannossa taakka putoaa sun harteiltas. Jumala ottaa huolen sua loukanneiden tulevaisuudesta mutta katkeruuden juuri ei ala kasvamaan sinussa.
siihen asti pääsee, on tapahduttava paljon,jotta anteeksianto ei jäisi vain lauseeksi...
olen itsekin yrittänyt antaa anteeksi joillekin ihmisille,mutta vasta nyt olen pikkuhiljaa siihen pystynyt kun asiat ovat kypsyneet..olen vienyt asian Herralle satoja kertoja; kertonut kykenemättömyydestäni ym. -
kaikella lienee aikansa
tärkeä asia uskontiellä.
Kun me pyydämme Jeesukseltakin, jota me emme näkyvästi näe, päivittäin ja hetkittäin aina vähän väliä anteeksi tahattomia lankeemuksiamme ja kolttosiamme, niin emmekö sitten ihmisiltä, jotka me vierellämme näemme.
Onhan kirjoitettu: "Jos joku sanoo: 'Minä rakastan Jumalaa', mutta vihaa veljeänsä, niin hän on valehtelija. Sillä joka ei rakasta veljeänsä, jonka hän on nähnyt, se ei voi rakastaa Jumalaa, jota ei ole nähnyt", (1Joh.4:20).
Jumalan rakkaus ja anteeksiantamus kulkevat käsi kädestä kiinni pitäen elämässämme eteenpäin.
Pääsin vasta nyt katsomaan vastauksia... Äitini oli siis helluntailainen. Kävi Yli-Vainion kokouksissa jne. Helluntailaisuus on jäänyt kuitenkin itselleni täysin vieraaksi, en ole koskaan esim. käynyt teidän kokouksissanne. Jotenkin vaan lapsena ihmettelin, miksi äitini ei koskaan pyydä mitään anteeksi, vaikka aihetta olisi useinkin ollut. Hän osasi haavoittaa - jopa lastakin - todella pahasti. Aikuisena olen ihmetellyt sitä vielä enemmän... Isäni taas pyysi herkästi anteeksi, kun tiesi tehneensä väärin (ei ollut helluntailainen). Yhteenvetona näistä kaikista viesteistänne tein johtopäätöksen, ettei se todellakaan ole kovin keskeinen asia "uskossanne" - kuulostaa hullulta - mutta tämä tieto on minulle hyvin vapauttava.