Olisiko oikeistohallitus kepulaisten onni?

Täällä esitetään jatkuvasti vaatimuksia vaalienjälkeisestä oikeistohallituksesta.

Kun tiedetään se tosiasía että kokoomus ajaa suomeen mahdollisimman puhdasoppista markkinataloutta.
Sekä se että keskustan erityissuojelussa oleva maatalous edustaa markkinataloutta mahdollisimman huonosti.

Millä te keskustalaiset ja varsinkin maanviljelijät perustelette oikeisto hallitusta kokoomuksen kanssa?

Vai haluatteko sellaista?
4110
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Yltiökapitalismi on vaara, mutta keskustalaiset pelkäävät eniten Suomen Hizbullahia, terroristijärjestö SAK:ta.

SAK pystyy tekemään joukkotuhontaan verrattavaa vahinkoa yleislakoilla ja muulla riehumisellaan.

Siksi olisi hyvä nähdä SAK:n johtajat Hakaniemen torilla teilattuna kärrinpyörissä.

Tai sitten luopuvat laittomasta vallastaan.

Äänestä
  • Kyselet: mitä vikaa markkinataloudessa.

    Vastaan: puhtaaksiviljelty markkinatalous on vähäosaiset jalkoihinsa polkeva hallintomalli.

    Äänestä

sillä onhan kokoomus ja keskusta hyvin lähellä toisiaan. Näiden puolueiden kannattaisi yhdistyä. Tällaisella puolueella olisi lähes 50 %:n kannatus ja nykyinen vaalijärjestelmä huomioiden se voisi hallita käytännössä yksin. Ruotsalaiset voitaisiin ottaa ehkä mukaan. Onhan se nyt kummaa jos vaalien pääkysymys on se että kumpiko porvaripuolueista "pääsee" hallitukseen demareiden kanssa. Demaripuolue on kaikkein patavanhoillisin järjestö mikä Suomesta löytyy.

Äänestä
  • Politiikassa 1 1 ei ole välttämättä 2.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vai onnettomuus? kirjoitti:

Täällä esitetään jatkuvasti vaatimuksia vaalienjälkeisestä oikeistohallituksesta.

Kun tiedetään se tosiasía että kokoomus ajaa suomeen mahdollisimman puhdasoppista markkinataloutta.
Sekä se että keskustan erityissuojelussa oleva maatalous edustaa markkinataloutta mahdollisimman huonosti.

Millä te keskustalaiset ja varsinkin maanviljelijät perustelette oikeisto hallitusta kokoomuksen kanssa?

Vai haluatteko sellaista?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu