Olen 25-vuotias helsinkiläinen yliopisto-opiskelija, jota kiinnostavat eri kulttuurit, kirjallisuus, teatteri, elokuvat ja ratsastus. Olen viime vuosina etsinyt poikaystävää pääasiassa kirjeenvaihtoilmoitusten avulla - sekä vastaamalla niihin että laatimalla niitä itse. Minulla onkin ollut jo monta kirjeenvaihtotoveria, mutta yhteydenpito heidän kanssaan on kestänyt enimmillään vain vuoden verran.
Annoin muutama päivä sitten puhelinnumeroni eräälle mukavan tuntuiselle pojalle, jonka kanssa olen kirjoitellut syksystä asti. Tänään hän kirjoitti, että soittaisi minulle mielellään, mutta hänellä onkin vakavaksi muuttunut suhde toiseen naiseen! :( Hän sanoi olevansa pahoillaan, ettei kertonut minulle aikaisemmin, mutta silti...
Minulla on muutama erittäin hyvä miespuolinen ystävä, ja olen tietysti ylpeä ja onnellinen saadessani tuntea heidät, etenkin erään, joka on naissuhteissaan hyvin huikentelevainen - kolme rikkoutunutta avioliittoa ja ties kuinka monta lyhyttä seurustelusuhdetta - mutta joka on ollut minulle suurenmoinen ystävä jo yli kymmenen vuoden ajan!
Alan kuitenkin pikkuhiljaa kyllästyä siihen, että KAIKKI miehet ovat minulle "vain" ystäviä! Olen pienikokoinen, minulla on pitkä vaalea tukka ja siniset silmät, ja ennen kaikkea tiedän olevani fiksu ja hyvä keskustelemaan. Tosin olen luonteeltani kärsimätön eikä minulla ole kovin hyvä huumorintaju, mutta olen kehittynyt paljon viime vuosina.
Olin ilmeisesti liian hidas ja varovainen tämän mainitsemani pojan suhteen...Tietenkin minun olisi pitänyt ottaa huomioon se, että hänellä saattaa olla toinenkin tyttö mielessään - mutta minun tapoihini nyt vain ei kuulu se, että antaisin puhelinnumeroni heti ensimmäisessä kirjeessä.
Annoin muutama päivä sitten puhelinnumeroni eräälle mukavan tuntuiselle pojalle, jonka kanssa olen kirjoitellut syksystä asti. Tänään hän kirjoitti, että soittaisi minulle mielellään, mutta hänellä onkin vakavaksi muuttunut suhde toiseen naiseen! :( Hän sanoi olevansa pahoillaan, ettei kertonut minulle aikaisemmin, mutta silti...
Minulla on muutama erittäin hyvä miespuolinen ystävä, ja olen tietysti ylpeä ja onnellinen saadessani tuntea heidät, etenkin erään, joka on naissuhteissaan hyvin huikentelevainen - kolme rikkoutunutta avioliittoa ja ties kuinka monta lyhyttä seurustelusuhdetta - mutta joka on ollut minulle suurenmoinen ystävä jo yli kymmenen vuoden ajan!
Alan kuitenkin pikkuhiljaa kyllästyä siihen, että KAIKKI miehet ovat minulle "vain" ystäviä! Olen pienikokoinen, minulla on pitkä vaalea tukka ja siniset silmät, ja ennen kaikkea tiedän olevani fiksu ja hyvä keskustelemaan. Tosin olen luonteeltani kärsimätön eikä minulla ole kovin hyvä huumorintaju, mutta olen kehittynyt paljon viime vuosina.
Olin ilmeisesti liian hidas ja varovainen tämän mainitsemani pojan suhteen...Tietenkin minun olisi pitänyt ottaa huomioon se, että hänellä saattaa olla toinenkin tyttö mielessään - mutta minun tapoihini nyt vain ei kuulu se, että antaisin puhelinnumeroni heti ensimmäisessä kirjeessä.
Vastaukset 3
Vanhimmat
..ja tiputtaudu maanpinnalle. Taidat olla vaan niin nirso. Rima korkealla?
Eihän sitä koskaan tiedä... ei ainakaan ellei ensin ota selvää [email protected]
Eli heipä hei vain ja niin edespäin.
Onhan tuo aina hiukan omanlaisensa tilanne, kun on johonkuhun yhteydessä pelkästään kirjallisesti. Sitä pitäisi muistaa että siellä postien toisessa päässä olevan ihmisen elämähän saattaa kulkea ihan minkälaisia raiteita tahansa, ja voihan sekin hyvin olla ettei nytkään ollut tarkoitus sekä kirjoitella sinnepäin SEKÄ pitää peliä jonkun muun kanssa samaan aikaan, koska vaikka elämä yleensä junnaa aika lailla samoilla raiteilla, sitä voi välillä sattua kaikkea kovin yllättäen.
Krhm. Niin.
Ajattelin lähinnä siksi kirjoittaa että olenpa sattuman kaupalla aika samassa tilanteessa oleva kaveri samasta oppilaitoksesta, mutta mutta... Olet ilmeisesti etsinyt sitä poikaystävää aika tosissaan jonkin aikaa? Se voi varmaankin olla aika stressaavaa... ajattelin vain että kai sitä voi elämästään nauttia ihan täysillä vaikkei parisuhteessa olisikaan. Kyllä sitä silti saattaa sattua kohdalle mitä ihmeellisempiä asioita ja ihmisiä. Jos aktiivisesti etsii, voisi kuvitella pienienkin pettymysten kasvavan turhiin mittasuhteisiin.
Ainakin itse huomasin olevani tällä tavalla huomattavasti onnellisempi. Jossain vaiheessa jonkun aikaa sitten pyrin käymään ulkona enemmänkin, mutta hiljalleen alkoi tuntumaan turhan kurjalta tyttöjen yllättävät pakenemiset (okei... en ehkä ole ihan normaali, mutta kukapa on?) siihen tyyliin että ensin nähdään innolla joka ilta kahvilla tms ja sitten yllättäen ei enää vastata puhelimeen.
Jaa... nyt alkoi mennä jo sekavan tilityksen puolelle, eli ehkäpä lopetan tähän ;)
Onni on ihmisestä itsestään kiinni. Vointeja!